tiistai 3. toukokuuta 2011

Päivän Erikoinen -filosofia

Blenderi hajosi. Siis erinomaisen hyvä asia! Tai siis, se hajosi jo kauan sitten, mutta tänään vasta paljastui miten hyvä asia se lopulta olikaan. Nimittäin kävin vihdoinkin ostamassa uuden, ja tämä uusi on aivan huippuluksus verrattuna edelliseen. Sen edellisen kanssa piti käyttää korvatulppia ja varoittaa kaikkia lähellä olevia, jotka suosiolla pakenivat meteliä olohuoneeseen tajutessaan, että kohta pesee. Tää nykyinen hurisee kuin kissanpentu ja tekee siloista jälkeä muutamassa sekunnissa! Pitikin heti testailla erinäisiä erikoisuuksia ;)


Jotakin ...erikoista.... valmistumassa

Päivän erikoinen. Olen vissiin hieman perinyt isäni kokkausfilosofiaa. Hän teki aina samannimistä ruokaa, "Pesiellt", eli "Erikoista" (speciellt). Se oli joka kerta täysin erilaista. Resepti oli kuitenkin yksinkertainen: Kaikkea mahdollisimman erikoista mitä vaan ikinä kaapeista löytyy sekaisin mahdollisimman erikoisella tavalla. Kumma kyllä me kaikki lapset rakastimme isän Pesielltiä. Se näytti, tuntui, maistui ja tuoksui aina uudella, kiinnostavalla ja luovalla tavalla ...hmm... erikoiselta ;)

Tänään tulikin heiman "Pesiellt"-vaikutteista pirtelöä:
Mustikoita
Raakaa vuohenmaitoa
Avokadoa
Valkosipulivedessä keitettyjä inkiväärinpaloja (jäi yli inkivääriteetä tehdessä)
Ohraorasjauhetta
Bourbon vaniljaa
Cashewpähkinöitä
Steviaa
Tämä maistui... luovalta, mutta katosi hetkessä myös muiden perheenjäsenten suihin (jotka olivat autuaan tietämättömiä seoksen sisällöstä), joten ilmeisesti Pesiellt-filosofia toimii.

Muoti. Tänään pyöriessäni kaupungilla jouduin yhtäkkiä hieraisemaan silmiäni: Kyllä, täysikasvuisella, normaalilla aikuisella naisella oli lila potkupukutyylinen haalari päällään! En ehtinyt pitkään sitä ihmetellä kun ohitse käveli teinipoika samanlaisessa turkoosinvärisessä haalarissa. Ou nou, ajattelin, olenko jäänyt muodista jälkeen?

Onneksi Google tiesi ohjata minut muotiblogiin, jossa selvisi: Kyllä, olen jäänyt muodista jälkeen, mutta sen sijaan Aurelia on erittäin hyvin perillä tämän päivän kuumimmasta hotista! Kieltämättä tuo aikuistenkin haalari kyllä näyttää mukavalta ja on sitä paljon älyttömämpiäkin muotivillityksiä nähty! Vaikkakin tuollainen haalari ehkä jollakin tapaa tuntuisi luontevammalta kotiasuna kuin businessnaisen yllä... Mutta voisin kyllä itsekin tuollaista käyttää ihan julkisellakin paikalla. Ne ovat varmaan vain superkalliita, muotia kun ovat. Koskahan muuten aamutakit tulisivat muotiin?!! Minulla olisi valmiiksi jo kiva pinkki Hello Kitty -aamutakki :)

Muotitietoinen, nyt mä olen muotitietoinen...

Trendsetter

Työpöytä. Tietokoneidemme välissä on yksinäinen Saint Paulia -kukkanen enkelitaulun edessä. Koska se on koko huoneen ainoa viherkasvi ja tietokoneiden takana jemmassa, unohtuu se monesti kukkia kastellessa. Sitten kerran muistin kastella sen oikein kunnolla, ja kuinkas kävikään: muutaman päivän kuluttua se oli aivan täynnä nuppuja ja uusia kukkia!

Pyhä Paulia ja pyhimys

Pallo. Lenteli taivaalla. Kesä tulee!


Niin hieno lainaus tuli vastaan, että pakko laittaa tännekin! Olen niin samoilla linjoilla!

"I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that."   -Martin Luther King Jr

4 kommenttia:

  1. Anonyymi4.5.11

    onkohan tuo samanlainen, norjalainen haalari, jollaista myydään Partioaitassa. Ystäväni oli ostanut sellaisen ja kehui sen mukavuutta maasta taivaaseen. Tosin, siinä taisi olla vetoketju kokonaan ympäri, joten kaksi eriväristä haalaria pystyi liittämään yhdeksi kaksiväriseksi haalariksi :). Hauska idea, kalliita ne tosin oli, mutta varmasti kestäviä.

    Muistan tuon isäsi "pesiellt" jutun :), teillä tytöillä oli aina aivan erityinen ilmekin, kun pappa tarjosi sitä... :D. Sillä pystyi varmaan "myymään" lapsille aika monta erikoista sekoitusta.

    elina k

    VastaaPoista
  2. Jaa muuten saattaapi olla, nimittäin siinä mainitsemassani muotiblogissa taisi lukea, että nuo haalarit on Norjassa supersuosittuja. Tuli mieleen, että kehtaiskohan sitä itse tuunata tuollaisen, oliskohan yhtä muotiuskottava...?

    Hehe, isälläni oli kyllä kaikenlaisia hauskoja juttuja, osasi todellakin "myydä" lapsille yhtä sun toista ;)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5.5.11

    Muistan isäsi laulaneen "gurgel, gurgel" laulua, laulaneeko Aurelialle :) ?

    Kaupassa näyttivät todella mukavilta ja ihan varmasti ovat myös mukavat päällä, miksipä et kokeilisi tuunausta... :)

    VastaaPoista
  4. Joo, Harrylla on Aurelialle oma nimikkobiisi, kuten sillä oli jokaiselle lapselleenkin :) Aurelian biisi menee: "Aureeelia, tämä on Aureeelia" :)

    VastaaPoista