.
Olin itse lapsena hyvin empaattinen ja esimerkiksi en raaskinut syödä hienoksi maalaamiani pääsiäismunia, ja lopulta kaavin ne lusikalla tyhjiksi niin, että kuoret jäi jäljelle ja niitä säästettiin kaapissa. Leppäkertun muotoinen pääsiäissuklaa eli ainakin yli kymmenen vuotta jääkaapissa kun sitä ei raaskinut syödä ja lopulta ei enää heittää poiskaan kun siitä oli tullut vakioasukki. En kyllä ihmettelisi vaikka se asuisi lapsuudenkotini jääkaapissa vieläkin! Kun kasvoin isommaksi ja aloin miettimään ruoan alkuperää, en pian raaskinnut syödä lihaakaan.
.
Aurelia onneksi näkee asiat toisin. Marsipaanitipusta: "Oi miten söpö pikku tipu! Saako sen nyt syödä?" Maalatuista kananmunista: "Tulipa hieno pääsiäismuna, nyt haluan syödä sen!" Lihansyönnistä: "Kun lehmä kuolee, siitä tulee lihaa! Lehmä on tehnyt tän lihan! Hei, voiko myös äitibambin syödä?! Haluan syödä bambia! Mutta minua ei saa syödä!"
Mä saatoin sen leppisvanhuksen pistää suihini joskus siinä vaiheessa kun olit muuttanut pois kotoa...
VastaaPoistaOoooh, se oli varmaan melkoisen aromikasta vuosikertasuklaata! He heee ;D Mutta hyvä, ettei sitä tarvinnut haudata kompostiin! :D
Poista