keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sadepäivän äksöniä

Mitä voisi tehdä tylsänä sadepäivänä? No, vaikkapa maalata kaikki kulahtaneet tai ruman väriset kalusteet violeteiksi! Sanoiko joku, ettei kolmevuotiaan kanssa voi maalata? Onneksi tämän kanssa voi :) Askarteluhuoneesta löytyi vanha radiokin ja Groove FM laittoi pensseleihin vauhtia. Että tuli hienot!

Tanssimuuvsseja ja vielä avaamaton maalipönikkä.
.
Okei, myönnän. On sateinen päivä ja kaikkia hatuttaa ja täällä sitä vain positiivisäklöillään. Olin kyllä suunnitellut maalaamista tälle päivälle jo pitkään ja oli vain hyvää sattumaa, että tulikin tällainen keli. Violettia maalia jäi yli kun maalattiin kaapinovia muuton yhteydessä ja jossakin kohti kekkasin, että parvekkeen dyykatut tuolit vois toimia violettina. 

Dyykkaamisesta tosiaan, tultiin eilen kotiin päin fillarilla ja aivan yhtäkkiä jonkun random roskakatoksen alla oli hieno tuoli, painava kuin mikä mutta tosi upea! Sitä ei vain voinut jättää siihen. Tunsin kyllä itseni melkein rikolliseksi kun kiikutin niin käyttökelpoisen tuolin kotiin, ja oli pakko muistutella itseään siitä, että kaatikselle se olisi muuten mennyt.

Kona ei ole ollut maastouskottava enää pitkään aikaan ja katu-uskottavuuskin katosi lastenistuimen ja mummokorin myötä. Mutta on kyllä kelpo vehje kaikenlaisen tavaran, vaikapa painavan rautatuolin roudaukseen!


 .
Aurelia teki tarkkaa ja huolellista jälkeä.
 .
Sitten vähän säädetään mankkaa. Oli kyllä niin groovet biisit, että olis helposti maalannut vielä tuplasti lisää!

.

Tuli kyllä aika hienot! Ja mehujää maistuu :)

Päivän opetus on se, että inhottava keli ja tylsyys ovat pään sisällä. Se on sikäli hyvä juttu, että pään sisäiseen tilaan on helpompi vaikuttaa kuin säähän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti