sunnuntai 25. elokuuta 2013

Timanttikruunun tarpeellisuus

On ihanaa nähdä ihmisiä, jotka tekevät sen mitä tekevät koko sydämellään ja suurenmoisella ilolla. Esimerkiksi muistan opiskeluaikoina ihailleeni yhtä opinahjon siivoojaa, joka säteili touhujensa keskellä niin, että melkein teki itsekin mieli vaihtaa ammattia johonkin noin siistiin duuniin... Tai se bussikuski, joka antoi matkustajien harmaalle arjelle kultareunan kuuluttamalla kutkuttavan aidonoloisella stuertin intonaatiolla tyyliin "Hyvät matkustajat, tässä puhuu bussin kuljettaja. Tervetuloa linjalle x paikasta A paikkaan B. Tällä hetkellä ohitamme juuri Pasilaa ja ajonopeutemme on noin xx. Arvioitu laskeutumisaikamme kohteeseen on... olemassa...". Ja entäpä se unicafen partaletti-Simo, joka vuodesta toiseen yhtä antautuneesti ojentaa annoslautasen elegantisti pyöräyttämällä niin, että vielä viiden vuoden päästä asiakkaalle tulee iloinen mieli asiaa muistellessa. Tai vaikkapa se portsari, joka jaksaa hymyillä juoppoasiakkaille koko yön ja heittää liian juopuneet asiakkaat ulos niin tyylikkäästi, että kaikille osapuolille jää hyvä mieli.

Mitä jos itse alkaisin tekemään kaiken minkä teen säteillen, tyylikkäästi, luovasti, innostuneesti. Vaatiskohan sellainen kovasti tahdonvoimaa? Jos käyttäis vähän apuvälineitä? Tyyliin tiskaamaan timanttikruunu päässä tai jotain? Ajatus ainakin tuntuu kutkuttavalta :) Olisin niin suurenmoinen ja innostunut tiskaaja, että kaikki jotka mut näkisi tiskaamassa haluaisivat välittömästi itsekin ryhtyä tiskaamaan! Esimerkiksi mieheni... ;) Itse asiassa voisin kulkea kruunu päässä koko päivän ja säteillä sydämellisyyttä ja uhkua iloisuutta kaikessa mitä teen! Onneksi minulla on varaa mielikuvituskruunuun! Puen sen nyt ylleni ja kokeilen miltä elämä maistuu:



Oho, ryhti ojeni heti! Katselen ympärilleni kiinnostuneena ja uteliaana. Hymyilen. Tietäispä noi mitä mulla on päässä! Sormet liitävät näppiksellä tyylikkään coolisti ja tunnen itseni tärkeäksi :) Olen varmasti niin elegantti ja ylväs, että uhmiksen kiukuttelut ja perheenjäsenten valitukset kimpoavat tiehensä tuosta vain :) Ihan huippukruunu tämä, kokeile vaikka itse, annan sinulle samanlaisen ihan ilmaiseksi! :D


1 kommentti:

  1. Toimii muuten uhmiksenkin päässä. Ainakin jossain määrin. Ja sit jos rupee uhmistelemaan liikaa, niin voi aina muistuttaa, että prinsessa ei kyllä käyttäydy tuolla lailla, laitetaanko kruunu pois? Ja heti palautuu ryhti ja hempeä äänensävy! ;)

    VastaaPoista