He he... Sain itseni kiinni :) Kävelin katua ja yhtäkkiä tiedostin, kuinka kamalan moni asia ärsytti. En viitsi luetella, kun ketä kiinnostaa... Oleellista kuitenkin, että hyväksyin ja huomioin asian ja mietin, mikä olisi ratkaisu. On suorastaan liian helppoa jäädä siihen v-tutusmielentilaan. Mutta yllättävän helppoa oli myös ratkaisun löytäminen. Siksi, että oikeasti halusin :) Eli mitä tein? Päätin nähdä kaikkea kaunista. Ja miten paljon sellaista yhtäkkiä olikaan, kun nosti katseensa harmaista katukivistä!!! Kivaa, että oli kamera mukana, näin bongaamisesta tuli oikein innostavaa :) Vähän kuten muutenkin elämässä: haluaako nähdä ikävän vai kauniin :)
Aikoinani olin hyvinkin innokas vauvajumppaaja (muita jumppamahdollisuksia kun ei siihen aikaan oikein ollut). Tänään yhtäkkiä päädyin ohjaamaan vauvajumppaa ja olipas kivaa! Oli oikeastaan hauskaa ja rohkaisevaa muistella sitä aikaa sitten jumpan jälkeen. Siinä muistellessani huomasin äkkiä, että nyt voisi käyttää suodatinta. Eli aktiivisesti muistelin ensisijaisesti niitä iloisia ja hyviä asioita tuolta ajalta. Keskityin siihen, missä olin onnistunut. Tunsin iloa siitä, että olin onnistunut toteuttamaan asioita, jotka olivat ihanteitani. Kuten vaikkapa täysimetys, taaperoimetys, perhepeti, kantaminen, sormiruokailu sekä vauvojen vessahätäviestintä, vvv. Etenkin viimeisenä mainitusta tuli olo, että minähän todellakin onnistuin siinä! Suorastaan huikeaa!
