Hikipäivä 12.5.

Jaahas, bloggeri on ollut epäkunnossa ja tämä loki hieman laahaa jäljessä. Siispä hyvää tänään: bloggeri toimii! :) Tässä teksti, jonka kirjoitin eilen torstaina 12.5. wordiin:

Lisäsin blogiini tunnisteita, eli juttuja voi selailla myös tietyn teeman mukaisesti jos niin tahtoo. Samalla mietin, että kun nyt olen kehittämässä tätä bloggaustoimintaani, niin suuntana olisi, että keskityn johonkin tiettyyn päivän teemaan syvemmin ja muita sitten vähän lyhyemmin niin ehkäpä teksteistä sitä kautta tulee vähän enemmän ydintä teksteihin?

Tämän päivän teema on selkeästi ollut liikunta :) Jo aamusta keräsin kahvakuulat rattaisiin ja Aurelian selkään ja suuntasin kohti leikkipuistoa. Olin kuvitellut, että tänään olisi kotiäitien kahvakuulatreenit. Kun siellä ei sitten muita kuulallisia äitejä ollutkaan tajusin, että treenithän ovat vasta viikon päästä... No ei se mitään, Aurelia ja mummo leikkivät liukumäessä ja minä menin omatoimisesti nurmikentälle kuulailemaan.

Kaksi vuorottelevaa liikettä, ensimmäistä 20sek, toista 30sek yhteensä 4 krt, jonka jälkeen tauko. Liikeparit olivat:

Etuheilutus hypyllä

Halonkääntö

Askelkyykky, kuula etujalan ali

Yhden käden heilutus

Kyykkyhyppy räkkipidossa

Etuheilutus ja pään yläpuolella pito

Työntö (jerk)

Rinnalleveto

Yhden jalan kyykky

Pään ympäri kieppi

Leikkipuistossa Aurelialla on jo muutamia vakkarikavereita. Sonja-tyttösen kanssa innostuivat vuorotellen vetämään toisia vaunuissa. Hyvä niin, niin me vanhemmat pääsimme hieman helpommalla (istuskelimme varjossa kahvittelemassa :)

Aurelian nukahdettua vaunupäikkäreille lähdin fillaroimaan, sillä mummo niin mielellään työnteli vaunuja. Parasta fillaroinnissa on vauhti, vaihtuvat maisemat ja vapaus. Proteiinijuomaa hörpätessä tyrkkäsin shakerin muuten vain kivireunukselle ja huomasin, että siitähän tuli taideteos :)

Illasta menimme vielä metsälenkille ystäväni kanssa. Jo lähes kymmenen vuotta sitten asuimme samassa opiskelijakämpässä ja siitä asti olemme urheilleet yhdessä. Nyt oli kulunut jo pitkän aikaa siitä, kun viimeksi olimme tavanneet, joten juttua olisi riittänyt muutaman tunnin mittaiselle lenkille (joita ennen vanhaan harrastimmekin), mutta Aurelian takia piti palata tunnin kuluttua.

Aurelialla on tänään ollut voimakas ”äiti, äiti” -päivä. Onneksi olen oppinut mikä siihen auttaa. Pieni kiukkuinen tyttö, jonka mielestä kaikki on huonosti muuttuu silmänräpäyksessä maailman tyytyväisimmäksi söpöttäreksi kun hänet ottaa kantoreppuun. Olen kantanut Aureliaa liinassa ihan vastasyntyneestä asti, se on älyttömän kätevä äitien hands free! Sitten kun hän oppi itse liikkumaan, hän ei enää viihtynyt kannettavana, vaan halusi mennä itse. Mutta nyt tuli taas tilaisuus saada ihana pikku mytty lähikontaktiin. Tyttö siis kantoreppuselkään ja läheisyystarve täyttyy kaupan päälle :)

Tänään testattiin myös mummon kengät keittiön lattiaa vasten.

Oikeutta kesäisessä kaupungissa

Turku on mukava kaupunki (sanokoot muut mitä hyvänsä)! Upea joki, kauniita taloja ja hassusti puhuvia, iloisia ihmisiä. Minut oli kutsuttu Turun oikeustalolle todistamaan eräässä keississä. Se oli elämäni ensimmäinen kerta ja minua jännitti niin, että kun tuomari kysyi etunimiäni en meinannut edes muistaa niitä. Itse jutun käsittelystä jäi hyvä mieli. Lakimiesnaiset kyselivät ja minä vastasin. Kyllä kai se meni aika hyvin alkujännityksestä huolimatta ja pystyin olemaan skarppina ja ajattelemaan kirkkaasti. Uskon, että saatoin omalla panoksellani auttaa oikeutta toteutumaan. Ja jos nyt katsoisin Ally McBealia, ymmärtäisin siitä ehkä vähän enemmän ;)

Enimmäkseen kuitenkin kulutin aikaani oikeussalin ulkopuolella hengaillen ja vuoroani odotellen. Kaupungilla oi älyttömän lämmintä ja koska olin oikeutta varten pukeutunut pitkiin hihoihin ja lahkeisiin, oli pian melko tukala olo, joten päätin  barefoottailla. Miten mahtavaa se onkaan! Ehdottomasti suosittelen missä ikinä vain oletkin: kengät ja sukat pois! Elämä tuntuu jotenkin paljon oikeammalta ja rennommalta :)

Se kuuluisa silta

Paljasjalkainen turkulainen??

Katoavaa historiaa

Oikeustalon pihalla oli painava pallo

Kotimatkalla pysähdyimme ilmiömäisessä kasvihuoneessa. Harmi, että legendaarinen pupujussi Jussi Valkonen oli kesälomalla. Mutta muuten siellä oli hauskaa ja hyvää fiilistä. Paikka oli jo oikeastaan suljettu kun menimme sinne, mutta siellä vain ihmiset hengailivat ja paikan työntekijä oli ihan rennosti, että hengailkaa vaan rauhassa :)

Kasvihuoneilmiössä riitti tutkittavaa

"Ethän koske?" eikun eihän siinä niin sanottu!

Aina käynnin väärti paikka.

Kotiin tultuamme Aurelia löysi puolityhjän dalmatialaiskoira-ilmapallonsa. En tiedä oliko se Aurelian mielestä likainen vai oliko se modernimman koirankopin tarpeessa?

Tavallinen vai avojaloin tallaus?

Tylsän tavallinen päivä? Onko tänään ollut jotain erityisen hyvää? Tai onko kaikki ollut ihan hyvää? 

Ainakin hyväksi on osoittautunut blogini. Se antaa minulle sopivasti ajattelemisen aihetta. Etenkin hieman vähemmän mukavissa tilanteissa siitä on hyötyä. Osittain blogini ansiosta tunnen tarvetta skarpata asennejutuissa. ”Kylläpäs ärsyttää. ...Ei mutta pakkohan mun on löytää tästä jotain hyvää, mitä muuten kirjoittaisin blogiini?!” Toimii myös toisinpäin. Kun luen tätä tulee fiilis, että hei, elämänihän on tosi mahtavaa kun hienoja asioita tapahtuu kokoajan.

Tänään oli jälleen niin hienoa venytellä omalla syvävenyttelytunnillani. Sitä voisi hehkutella vaikka kuinka! Minua pyydettiinkin tekemään venyttelybloggaus jumppalan blogiin, ja siinä aionkin hehkutella :) Laitan linkkiä tännekin sitten kun se on julkaistu. Tässä muutama pala: 

Venyttelyasennon tulee olla niin rento, että siihen voisi nukahtaa. Tätä olen testannut myös käytännössä :) Ainoa haaste on, että jos nukahtaa toispuoleiseen venytykseen, niin mistä tietää kuinka kauan pitäisi venytellä toista puolta, että olisi suunnilleen saman verran...?

Venyttelyyn kannattaa asennoitua tyyliin, että ”no nyt saan hyvällä omatunnolla vain löhöillä ja laiskotella”, sillä siitähän siinä on kysymys! Mitä vähemmän ponnistelet ja mitä enemmän lötköttelet ja passivoidut, sen tehokkaampaa venyttely on. Ihan jees, vai mitä? ;)

Venyttele rennosti ja nukahda!

Jotan perää on terveyshihhuleiden muotivillitys "barefoottauksessa". En tiedä miksi sillä pitää olla ulkomaankielinen nimi, ehkä se lisää katu-uskottavuutta ja cooliutta? Kyllä kai kaikki tietää, että paljain jaloin on tosi hyvä olla? Itse ainakin vaistomaisesti otan kengät pois aina kuin suinkaan mahdollista, niin sisällä kuin ulkonakin. Tänään työntelin kärryjä paljain varpain pitkin poikin. Siitä tulee hyvä mieli ja se on tosi kivaa. Ja jonkinlainen vaisto siihen kehittyy, että osaa väistää enimmät koirankakat ja muut ikävyydet.

Muhkeat peikkovarpaat

Ilmaiseksi mainostan hyvää asiaa :)

En voi olla mainitsematta vielä kuinka hyvän makuista kahvi on ollut tänään(kin) :) Ellei siinä olisi niin paljon myrkkyjä, joisin sitä vielä paljon enemmän. Sokkarin kahvilaketju Coffee Houseista saa minkä tahansa take away kahvin, siis vaikka superkalliin lörppötsiinon 0,90 eurolla joka päivä ennen klo 11. Niillä on ihanan lempeää ja aromikasta kahvia, niin sumpit kuin espressotkin.

Tästäkään mainoksesta en saa yhtään rahaa.

Deep Relaxing Sounds

Rentoutuskonserttia on jälleen luvassa. LadyLine Vallila järjestää avoimet ovet teemana rentoutus. Joogan ynnä muiden lisäksi siellä olen minä ja kontrabasso. Voit siis osallistua joogaan tai venyttelyyn tai  mennä  vaikkapa infrapunasaunaan konserttikäynnin ohella. Kätevää ja hauskaa :) Paitsi, että miehet, teidän on tilattava oma konsertti. LadyLinen avoimet ovet ovat vain naisille... Mutta näitä tulee lisää ja miehetkin pääsevät rentoutumaan. Infoilen hetimiten!

Hyvisasioita tänään on ollut se, että mummo on mennyt Aurelian perässä ja olen itse voinut keskittyä soittohommiin ja tietokoneiluun. Kerran kävin tuomassa ruokalähetyksen (tissit) leikkipuistoon ja kerran kävivät sisällä kääntymässä, mutta muuten Aurelia on halunnut olla ulkona koko päivän. Matkalla leikkipuistoon vastaani tuli upea näky:

Omenoita tulossa

Hyvisajatuksia tänään on ollut hyvä keskittyminen soittotreeniin ja usko kehittymiseen, vaikkakin ehkä hitaaseen sellaiseen. On suorastaan ällistyttävän tehokasta treenata niin, että äänittää omaa soittoaan lyhyt pätkä kerrallaan, kuuntelee sen ja äänittää uudestaan yrittäen soittaa paremmin, kuuntelee taas jne. Perfektionismiin taipuvainen henkilö saa näin helposti puolikin tuntia kulumaan muutaman sävelen mittaisen fraasin hiomiseen. Mutta kun uppoutuu, ei ajankulua huomaakaan. Ja mukavaa duuniahan se on! :)

Olen varmaan ainoa ihminen joka enää käyttää MD:tä

Illasta keksimme lähteä koko porukalla viskelemään kuulia jalkapallokentälle. Aureliakin olisi niin kovasti halunut osallistua, mutta ei saanut edes pienintä kuulaa maasta irti... Menivät sitten mummon kanssa metsään etsimään käpyjä. Mutta minä, mieheni ja hänen 13v poikansa viskelimme menemään. Kyllä on hyvää treeniä!!

40kg kuulia ja muutama litra vettä

Päivän kruunasi vielä sauna. Talossamme on maanantaisin yleinen saunavuoro, mutta en ole tosi pitkään aikaan ehtinyt sinne. Nyt pääsin rentouttavaan lämpöön ja muistin kuinka silloin aikoinaan saunan lauteilla kiiruhtelin, että äkkiä takaisin pikkuvauvan luokse. Niin se maailma menee eteenpäin. Tänään Aurelia on ollut lähes koko päivän mummon seurassa, eli poissa luotani, enkä ole ollut laisinkaan huolissani. Eikä hän mikään pikkuvauva enää olekaan...

Asenteen korjauksen päivä

Jokainen nainen tietää, kuinka äärimmäisen haastavaa tietyssä kuukauden vaiheessa on löytää mitään positiivista mistään. Tänään oli sellainen päivä. Päivän päätteeksi voin kuitenkin todeta, että ei se lopputulos, vaan prosessi. Tämä olisi saattanut olla sangen pessimistinen päivä, mutta lähtökohdat huomioiden lopputulos oli yllättävänkin hyvä. Mutta itse prosessi, eli kun oikeasti näin vaivaa ja taistelin itseni kanssa saadakseni edes hiukan positiivistakin ajatusta kehiin tällaisessa haastavassa hetkessä, tuntui hyvin tarpeelliselta. Onnistuin nimittäin, ainakin vähän. Mutta hitaasti pitää kiiruhtaa, jos haluaa pysyvää muutosta, eikös se näin ole?

Mieheni treenaamassa joitakin kesiä sitten.

Olimme mieheni kanssa lähimetsikössä treenaamassa Sippoin FreeFlow® harjoittelua. Mieheni on treenannut sen sorttisia harjoituksia lähes koko pienen elämänsä, kun minä taas olen lähinnä hyppinyt jumppasaleissa. Hän tekee liikkeet niin upeasti ja vain ihailen miten sulavia, toimivia ja vahvoja liikkeet hänen tekeminään on. Siinä meinasi usko loppua, kun yritin tehdä perässä enkä saanut edes perusjuttuja toimimaan. 

Yhtäkkiä sain itseni kiinni negatiivisesta ajattelutavasta ("olen surkea, en tule ikinä oppimaan, teen kaiken väärin, epäonnistun, jne"), ja aloitin vahvan tsemppaamisen muuttaakseni asennettani edes hiukan positiivisemmaksi. Pelkästään tämä tsemppaaminen oli minulle suuri askel oikeaan suuntaan. Olotilanikin koheni. En tosiaankaan onnistunut tekemään liikkeitä oikein, mutta onnistuin jopa hieman rauhoittumaan, unohtamaan negatiiviset ajatukset ja olemaan suht neutraali. Henkisesti tämä oli minulle suuri voitto.

Äitienpäivää sain viettää rauhallisissa merkeissä. Mummo ja mieheni viihdyttivät Aureliaa vuorotellen ja minä sain ottaa iisisti. Aurinko paistoi lämpimästi ja minä rakensin  mukavan auringonotto- ja rentoutumissaarekkeen parvekkeelle. Linnunrata-trilogia saa ajatukset tehokkaasti ja kirjaimellisesti muihin sfääreihin. Olen edelleenkin kiitollinen ystävälleni, joka sen minulle lainasi :)

Illalla lähdin lenkille. Tarkoituksenani oli ottaa tosi iisisti ja mennä teitä pitkin, jotta syke pysyisi matalana. No arvaatte tietysti kuinka siinä kävi... Mutta se oli niin houkuttelevan näköinen metsäpolku! Pian olinkin jälleen hyppimässä kantojen yli ja syöksymässä matalien oksien ali. Metsässä on niin hienoa. Tälläkin lenkillä löysin monenlaisia luonnon ihmeitä. Sydäntä lämmitti  erityisesti lasten majapaikka. Ihanaa, että nykypäivän kaupunkilapsistakin löytyy metsäsieluja!

Majan pihalla kasvoi metsämansikoita

ja mustikoita!

Lenkin varrella oli myös ketunleipiä.

Ja jotain hienon näköisiä kukkia.

Puussa istui kaksi isoa fasaania, mies ja nainen, meneillään herkkä hetki. Lähistöllä luuraava toinen fasaanimies oli selvästi mustasukkainen ja hyökkäsi kuhertelijoiden kimppuun. Koko iso puu heilui ja lehtiä lenteli. En yllättynyt kun toinen miehistä putosi. Toinen tietysti säntäsi perään ja molemmat lähti jahtaamaan toisiaan maata pitkin juosten. Nainen ressukka jäi ihan ymmälleen puuhun istuskelemaan yksin. En voinut mitään, mutta mieleen väkisin nousi ajatus, että ...miehet!!.. ;) No, taisteluprosessi tämäkin ;)

Yhden fasaanin ehdin saada kuvaan

Iltaan mennessä olin jälleen rauhoittunut omaksi itsekseni. Päivän tapahtumat kuitenkin antoivat ajattelemisen aihetta. Keksinkin mihin suuntaan pyrin blogini kanssa. Tai koko elämäni. Tähän mennessä olen keskittynyt hyviin asioihin ja näiden näkemiseen hyvässä valossa. Jatkossa pyrin myös bongaamaan hyviä ajatuksia. Varmaankin aluksi ennen kaikkea pyrkien kohti hyviä ajatuksia ja pois kielteisistä. Eli blogini otsikon slogaani menisikin:

Mitä enemmän kiinnitän hyviin ajatuksiini huomiota, sitä enemmän niitä tulee mieleen! Ei mitään niin kielteistä, etteikö sitä voisi yrittää saada myönteisemmäksi.

Elämän ytimessä

Ei se lopputulos, vaan prosessi. Tekemisen riemua. Tätä minulle opettaa tyttäreni Aurelia. Tänään hän ei malttanut aamiaistaa kanssamme parvekkeella, vaan seinustalla olevat kukkaruukut ja muut tilpehöörit kiinnostivat häntä enemmän. Sieltä hän löysi paperipussillisen täydeltä ruusupavun siemeniä. Koska olin jo viime kesänä päättänyt, että en enää istuta niitä, niin en jaksanut olla moksiskaan, kun Aurelia kaatoi kaikki pavut pitkin parveketta. Jatkoimme syömistä ja Aurelia touhujaan. Kohta huomasin, että Aurelia hyvin keskittyneesti noukki papuja takaisin pussiin. Voi kuinka ihanaa, ajattelin, hän siivoaakin jälkensä. Menin jopa auttamaan häntä, kun muutama papu oli mennyt niin hankalaan paikkaan, ettei hän meinannut saada niitä sieltä.

Aurelia laittaa papuja pussiin.

Olimme jo syöneet valmiiksi ja menneet sisälle keittiöön astioidemme kanssa kun parvekkeelta kuului rullaavien papujen ääni... Ei se hyvä juttu lopu kesken, kun sen aloittaa uudestaan!

No mutku kerättävät pavut loppui!

Näkökulmani ovat näköjään välillä niin itsestäänselviä, ettei muita vaihtoehtoja tule edes mieleen. Pavut putoaa lattialle -> ne pitää korjata talteen. Mitä nyt muutakaan? Huvittuneena yllätyin tästä toisesta näkökulmasta. Papuja on jännä laittaa pusiin -> ne pitää kaataa ulos, jotta ne voi laittaa pussiin. Ja sitäpaitsi papujen kaataminenkin on kivaa! Ei se lopputulos vaan prosessi...

Päivän homma oli pihatalkoot. Tykkään ulkotöistä ja nappasin isot puutarhasakset. Olin jo pitkin talvea himoinnut päästä leikkaamaan näitä valtavia risuisia pensaita ja puita tolkullisiksi. Enempi parempi, ajattelin ja ryhdyin hommaan. Ja leikkasinkin niitä tosi reilulla kädellä. Kaikki matalaksi vaan. Mutta nyt pihamme on paljon parempi. Aurinko pääsee paistamaan kukkapenkkeihin ja vesakkonokkospusikot ovat poissa. Risujen ja sotkujen alla ollut upea kallio tuli esiin. Tiedän myös, että vaikka pensaat ja puut näyttävät juuri nyt ihan tynkäsiltä, leikkaaminen kuitenkin tuuheuttaa ja vehreyttää niitä ajan kuluessa. Tästä olikin tosi helppo löytää vertauskuva elämään. Jos oikeasti haluaa elämäänsä muutosta, pitää karsia asioita tosi reilulla kädellä. Löytää se ydin ja keskittyä siihen.

Elämän ytimessä. Tämän verran jäi jäljelle valtavasta risupensaasta.

Talkooeväät. Taustalla näkyy putsattu kallio.

Rohkeus ja halu kulkea omaa tietä. Ne olivat tämän päivän hyviä asioita. Ainakin soittotreenin suhteen. Klassinen muusikko kunnioittaa säveltäjiä ja nuottia. Ne ovat totuus, eikä niitä mennä laittamaan uusiksi.  Tai sitten siitä pitää tehdä kokonaan uusi teos. Mutta minä tunnustan julkisesti, että olen  muuttanut biisejä. Jopa kaksi! Ensinnäkin olen muuttanut soolobassolle sävelletyn kappaleen soitettavaksi kvartin alempaa. Siis hui miten radikaalia!! Eihän kukaan basisti tee niin! Ainakaan nyt alaspäin!

En ymmärrä, miksi bassolle sävelletään kappaleita niin korkealle, kun se on vaikeampi soittaa ja kuulostaa huonommalta. Ja saman voisi soittaa vaikkapa sellolla paljon helpommin ja kauniimmin. Toisen soolobassolle sävelletyn kappaleen heitinkin kokonaista oktaavin matalammaksi, ainakin osittain. Tämän oktaavitransponaation lisäksi kyllä tein toisenkin tosi rajun tempun: deletoin sieltä välistä pois pätkiä, jotka mielestäni ovat surkean kuuloisia. Siis huh huh!! Varmaan säveltäjä kääntyisi haudassaan, jos olisi kuollut!

Leikkaa-liimaa-nuotti

Kävin treenaamassa myös kahvakuulaa. Luksuskuntosalilla. Siellä oli riittävästi tilaa kuulailuun, erinomaisen raikas ja hyvin vaihtuva ilma, lisäksi korkea katto, upeat maisemat ja taustalla linnunlaulu. Oliko kallis? No ei tosiaankaan. Ja rauhassa sai treenata, eikä tarvinnut jonotella :) Sitäpaitsi sinne oli tosi lyhyt matka.

My gym

Palautusjuoman valmistamista varten oli tarjolla tehosekoitin. Ei siis tarvnnut käyttää mitään klimppaavaa shakeria. Lisäksi oli laadukkaita raaka-aineita tehosekoittimeen laitettavaksi. Ja oikea lasi palkkarin nauttimista varten.

Lasin sai valita treenin teeman mukaisesti.

Heraproteiinia

Raakakaakaojauhetta

Kreatiinia

Siitepölyrakeita

Macajauhoa

MSM-jauhoa

Mantelimaitoa

Spirulinaa

Magnesiumoksidia

Steviaa

Pohdintaa hyvisblogin tiimoilta

Otsikossa lupailen, että "mitä enemmän kiinnitän hyviin asioihin huomiota, sitä enemmän niitä tupsahtaa eteeni! Ei mitään niin huonoa, etteikö siihen mahtuisi jotain hyvääkin." Ja sitten mietin "Hmm... onkohan näin? Otan selvää: olen aloittanut hyvien asioiden bongauksen. Olet tervetullut seuraamaan projektin etenemistä!" 

On aika hieman tarkastella projektin etenemistä. Aluksi etenin kovaa tahtia tässä hyvisbongauksessa, sillä asia oli kuitenkin melko uutta. Lähdin kotoa ulos asioilleni samalla toiveikkaana ajatellen, että mitähän hyvää tällä kertaa tulee vastaan. Ja niitähän tuli! :) Aika pian kuitenkin hyvisjuttuihin tottui. Nykyään hyvät tapahtumat ja sattumat eivät ehkä enää tunnu niin ihmeellisiltä, vaan niistä on tullut melkeinpä "tavisjuttuja".  Eli "hyvä" on muuttunut elämässäni "perusolotilaksi". Ehkä se on samalla hieman menettänyt hohtoaan, muuttunut arkiseksi, mutta pidän sitä kuitenkin edistyksellisenä asiana. 

Samalla huomaan myös, että yleinen valittamiseni on vähentynyt merkittävästi! Ennen saatoin mummeleiden kanssa valitella kilpaa bussipysäkillä. Nykyään jos mummelit valittaa sitä sun tätä, osallistun helposti  ja luontevasti keskusteluun tuomalla hyvän näkökulman esiin. "Ihan kiva kun on niin virkistävä ilma!" saatan vastata hymyillen kun mummo päivittelee kuinka kamalaa ja kylmää ja sateista ja sitä ja tätä taas on. Ja olla oikeasti sitä mieltä.

Lähtökohtani bloggaamiseen oli, että teen tätä itselleni ja ehkä joku saattaa joskus tätä lukea vahingossa... Mutta on kyllä tosi ilahduttavaa, että niin monet ovat tykkäävät ja kommentoivat sekä blogissani, että facebookissa. Kiitos teille siitä! :)

Miten tästä eteenpäin? Perus päivittäisiä hyviä asioita ovat Aurelian kanssa touhuamiset, ulkoilut, luonto, terveys, soittojutut sekä urheileminen. Ajatuksessani on pikkuhiljaa laajentaa tätä hyvien asioiden bongausta myös henkiseen ja filosofiseen suuntaan. Toivottavasti pysyt perässä, rakas lukija! :)

Muodikasta superruoka

Kävelimme mieheni kanssa kadulla - kahdestaan ja käsi kädessä! :) Hyvin harvinaista luksusta! Normaalistihan toinen meistä aina lykkii kärryjä. Tällä kertaa olimme laittaneet mummon  sille asialle. Jotkut pariskunnat ehkä menisivät tällaisessa tilanteessa terassille viinilasilliselle, mutta me menimme vahvassa yhteisymmärryksessä Ruohojuurikaupassa sijaitsevaan Cocovin Superfoodbaariin superpirtelölle :)

Tilasimme Kultaiset Helinät ja istahdimme pöytään. Cocovi Barissa oli hyväntuulinen meininki. Baarimikko antoi meille pienen kokkauskurssin samalla kuin väänti drinkkejämme ja saimme paljon hyviä vinkkejä. Koska baarissa on vain yksi pöytä, niin luonnollisesti kaikki istuskelemaan haluavat asiakkaat tulevat saman pöydän ääreen. Mikä taas saattaa johtaa hyvinkin kiinnostaviin ja intensiivisiin keskusteluihin. Näin kävi ainakin meille. Pöytäämme istuutui kaksi raakaravintonaista, joista toinen viimeisillään raskaana ja osoittautui superfoodjulkkis viidakkomiehen vaimoksi, jonka blogia siis olen itsekin blogissani raakasuklaan yhteydessä mainostanut. Näin on maailma pieni :) Keskustelu oli hyvin innostavaa ja antoisaa. Oli mukava huomata myös, että terveysintoilijana olen aika tavis, en siis tosiaankaan friikki... ;)

Cocovi Barista jatkoimme hengailua Kampin kauppakeskuksessa. Siellä olikin yllättäen jotkut (terveyteen liittyvät?) teemapäivät ja näiden tiimoilta törmäsimme moniin mukaviin tuttuihin. Näin on maailma pieni! Kävimme tietysti ilmaisessa rasvaprosenttimittauksessa (ihan hyvä, ainakin niiden mittaajien mielestä, 22,6) sekä Cocovin tyrkkyständillä ilmaisella suklaadrinkkimaistiaisella. Siellä taas oli mainosmiehenä toinen superfoodjulkkis Jaakko Halmetoja. Kylläpäs oli superia kerrakseen. Vielä jostain tyrkkyständistä saimme suolapähkinäpusseja. Ne annoimme kerjäläisille, jotka ilahtuivat suuresti.

Cocovin tyrkkyständi Kampissa

Illalla kävin jälleen maastojuoksentelemassa. Lähimetsämme on mahtava, siellä on kiveä ja kantoa, kalliota ja suota, ylämäkeä ja alamäkeä... Lisäksi siellä risteilee aika paljon pieniä polkuja, joten piti hieman skarpata, ettei unohdu löntystelemään siellä helpoimmassa kohdassa. Tämä sai minut filosofisesti tekemään vertauksen omaan elämääni. Taidan olla muutenkin sellainen, etten halua mennä sieltä, missä aita on matalin. Kun vähän joutuu tsemppaamaan, tuntee itsensä tosi paljon elävämmäksi! Ja ainakin juostessa se poluilta poissa pysyminen takaa sen, että siellä riittää loputtomasti uusia lenkkireittejä. Toivottavasti muussakin elämässä!

Suota ylittäessä on toisaalta ihan kiva käyttää pitkospuitakin...

"Juoksua", tai ennemminkin hoipertelua rantakivikossa.

Löytyi sieltä sinivuokkojakin!

Vvv. Aurelian ollessa 4kk ikäinen uskalsin aloittaa vauvojen vessahätäviestinnän kun tajusin, että vaippoja voi käyttää silti (jossakin vvv:stä käytettiin termiä "vaipattomuus"). Aurelia oppi tosi nopeasti homman jujun, mutta silti tietysti vahinkoja sattuu aika ajoin. Tänään on kuitenkin jo neljäs päivä, kun ollaan onnistuttu pysymään kokonaan kuivina (yövaipat kyllä välillä on märät). Voi sitä äidin riemua, kun onnistuu auttamaan lastaan oikeaan aikaan potalle, auttamaan oikeassa hädässä! ;) Asiaa helpottaa kyllä myös se, että Aurelia toisinaan itse sanoo "piss piss" kun haluaa vessaan :)

Iltapalaksi tein päivän teeman mukaisesti smoothien. Sinne meni kaikkea, mitä käteen sattui osumaan. Ihmettelen edelleenkin vielä sitä, että näistä pirtelöistä on toistaiseksi tullut onnistuneen makuisia. Toisaalta en ole uskaltautunut vielä viherpirtelöitä kokeilemaan, vihannespirtelöistä puhumattakaan... (kuulostaakin jo epäilyttävältä...)

Mustaherukoita

Mansikoita

Avocado

Liotettuja chian siemeniä

cashewpähkinöitä

2 rkl kookosöljyä

Kuohukermaa

1 Taateli

4kpl Spirulinatablettia

Macajauhetta

Vaniljajauhetta

Steviaa

Työtä ja yllättäviä tapaamisia

Musiikkiopinahjo Metropolia. Metropolian Ruoholahden toimipiste on hauska paikka. Aina kun menen sinne, törmään siellä hämmästyttävän moniin tuttuihin. Olin siellä tänään muutaman tunnin töissä, kontrabasistien tutkintolautakunnassa. Ja tottakai tapasin samalla useitakin ihmisiä joihin "olisi pitänyt olla yhteydessä jo kauan sitten". No, sainpas nämäkin yhteydenotot hoidettua helposti ;) Näiden tapaamisten jälkeen on vielä useampi ovi auki tulevaisuuteen, mutta se on vain hienoa!

Idolstuomarointi. Lautakuntatyö sopii minulle. Se on tavallaan samantapaista kuin opettaminen, mutta tarvitsee vain arvioida mikä juttu toimii ja mitä vielä pitää kehittää ja kertoa millä tavalla sen mahdollisesti voisi tehdä. Ei siis tarvitse tehdä lainkaan sitä raskasta juuritason pedagogista työtä, eli vaatia, motkottaa ja potkia eteenpäin.

Flyygeli ja basso odottivat lavalla konsertin alkamista.

Pieni poika. Tutkintojen jälkeen Aurelia tuli mummon kanssa leikkipuistosta Metropolian kuppilaan. Aurelia istui kärryissä syömässä välipalaa kun pieni, ehkä 8v poika tuli luoksemmme. Hän oli suloisen pikkuvanha, teititteli ja puhui kirjakieltä.

"Onko tämä teidän lapsi?"

"On", vastasin.

Johon poika ihailevasti: "Ajatella! Ihan oma lapsi! Minä tykkään tällaisista pienistä lapsista."

Hoitosetä. Aamulla ennen tutkintoja olimme Aurelian kanssa leikkipuistossa. Kotiäitien ja lapsiensa lisäksi siellä oli päiväkotiryhmiä. Eräs ryhmä pisti silmään. Muilla ryhmillä oli flegmaattiset keski-ikäiset hoitotädit, mutta tällä ryhmällä oli nuori miespuolinen lastenhoitaja. Hetken ihmettelin, että minkä ihmeen skeittipojan hoiviin lapset on uskottu. Mies oli nuori, ja ulkonäkönsä puolesta olisin ajatellut, että biletys ja jengihengailu olisivat hänelle enemmän omiaan kuin lastenhoito. Nopeasti kuitenkin huomasin, että lapset kunnioittivat ja ihailivat tätä miestä tosi paljon. He tekivät innoissaan kaiken, mitä hän käski. Mies itse taas huomioi jokaisen ryhmäläisensä henkilökohtaisesti ja käyttäytyi muutenkin kunnoittavasti heitä kohtaan. Kyllä tuonne lastenhoitopuolelle tarvittaisiin lisää tällaisia miehiä!

Aurelia pyöräilee hoitosedän ohitse.

Välipäivä. Eilisen kahvakuulatreenin ja BodyPumpin jälkeen tuntui todellakin sopivalta ottaa liikunnan kannalta tämä päivä iisimmin... Tuo on aika tiukka yhdistelmä samalle päivälle. Taidan mennä vielä illaksi syvävenyttelemään, niin ehkä huomisen sängystänousu sujuu sulavammin kuin tänään... ;)

Kahvakuulatreenit puistossa

Tänään toteutin jälleen erään unelmistani :) Järjestimme yhteistuumin MLL:n perhekahvilan aktiivien kanssa  Kotiäitien puistokahvakuulatreenit! Kylmästä kelistä ja informoinnin viimetinkaisuudesta huolimatta kuulahommiin uskaltautui kolme kotiäitiä. Pikkunassikat leikkivät hiekkalaatikolla muiden äitien ystävällisesti katsoessaan heidän perään. Ajattelin, että helpointa herättää yleinen kiinnostus kuulaporukkaamme kohtaan on, että vain ryhdymme heilumaan kuulien kanssa puistossa. Herätimmekin toivottua huomiota ja ehkäpä ensi treeneihin uskaltautuu jo muitakin mammoja!

Ulkokuulailu on aivan tosi hauskaa. Lopuksi heittelimme kuulia pitkin pelikenttää sydämiemme kyllyydestä. Don´t try this at home...! Heiluimme yhteensä varmaankin lähes tunnin ja hiki virtasi vaikka mittari näytti +6. Lisäksi Aurelia viihtyi aivan hämmästyttävän hyvin muiden kotiäitien hoivassa ja "kabeleiden" kanssa. Eikä tuntunut kaivanneen omaa äitiä ollenkaan. Mikäs siinä, kun on hyvää seuraa ;)

Aurelia avusti kuulien roudaamisessa (vaunun alakopassa vielä 2kpl lisää)

Lavastettu kuva. Oikeasti vauvat ja vaunut olivat kaukana treeneistä.

Toinen aivan tosi hyvä juttu tänään oli, että Aurelia poikkeuksellisesti nukkui reilut 2h parvekkeella vaunuissaan! Normaalisti vaunuja pitää työnnellä tai ainakin pitää liikkeessä, muuten Aurelia herää viimeistään 20min päästä. Huippua siksi, että pystyin rauhassa menemään suihkuun, tehdä ruokaa ja syödä ja vielä surffailla netissäkin. Kuulostaa ehkä tosi tylsältä arkihommalta, mutta näissä olosuhteissa se oli todellista luksusta!

Kaupan edessä oli tosi söpö pikkuinen koiranpentu. Sitä jäimme Aurelian kanssa ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Koira oli utelias mutta ujo :)

Illalla oli poikkeuksellisen hyvä tuuri bussien kanssa. Menin pysäkille vailla mitään hajua aikatauluista ja jouduin liikennevalojen vaihtumisen takia juoksemaan. Onneksi, sillä juosten ehdin aivan tismalleen oikeaan aikaan pysäkille kun oikea bussi ilmestyi. Mahtava juttu, etenkin kun vuoroväli on kuitenkin 20min! Kylläpäs taas tuli ilo pienestä :)

Illalla laitoin uuden blenderin taas töihin. Hyvää tuli, vaikken kuvaa muistanut ottaakaan. Tätä kaikkea sekaisin:

Puolisulaneita pakastemansikoita

Liotettuja chian siemeniä

Heraproteiinijauhetta

Macajauhetta

Bourbon vaniljaa

Loraus jotakin random detoxlientä jota oli jääkaapissa

Kookosöljyä

Tein aamupalaksikin jonkun samantapaisen sörsselin, en tosin muista lainkaan mitä siihen tuli mansikoiden ja vaniljan lisäksi. Mutta sekin oli hyvää ja Aureliakin tykkäsi siitä.