sunnuntai 7. elokuuta 2011

Pieni elämäntapaopas

Seuraan Olli Postin blogia. Vaikka hänen jutut välillä tuntuvat melko sovinistisilta, on hänellä silti tosi hyviä juttuja myös. Intonsa suorastaan polttaa tietokoneruudusta läpi ja kun lukee kirjoituksiaan niin kyllä siinä itsekin innostuu! Minuun kolahti aivan kympillä tämä juttu:

Mikä on sellainen osa, johon antautuminen ja uppoutuminen tuntuisi ihan mielettömän vapauttavalta ja super ihanalta?

Guesss what, se on juuri se missä juuri sulla juuri nyt on eniten annettavaakin. Ja missä automaattisesti myös opit eniten ja kehityt parhaiten.

Nopeasti ajateltuna tuo ensimmäinen kysymys tuntuu aika helpolta, mutta tarkemmin ajateltuna se ei tosiaankaan sitä ole. Ainakaan minulle. Siksi juuri tuo onkin tärkeä pohdittava. Se on vastaus kovasti polttavaan kysymykseen "Mikä minusta tulee isona?".


Alkoi väsyttää ja rojahdin sitten sohvalle löhöilemään. Yhtäkkiä keksin: fillaroimaan! Pyöräilyssä on sellainen ihmeellinen asia, jonka huomasin jo teininä ryhtyessäni polkemaan koulumatkojani (12km suuntaansa) ja jonka tänään taas muistin kun pitkästä aikaa lähdin matkaan. Nimittäin se, että ei tarvitse montaa metriä mennä, kun yhtäkkiä ajatukset alkavat toimia ja ideat suorastaan sinkoilla! Tuota edellä mainittua kysymystä tuli myös pyöriteltyä ja ihan hyvin tuloksin.


Kun olin keksinyt, mihin olisi kiva antautua ja uppoutua, päätin, etten jää odottelemaan, josko jonain päivänä olisi sopiva työpaikkailmoitus netissä (tänään ei ainakaan ollut), vaan lähetin omatoimisesti vapaamuotoiset hakemukset sähköpostissa. Tunsin itseni aivan hämmästyttävän rohkeaksi. Jään innolla odottamaan kuinka käy, sillä olen huomannut, että tosi usein elämä tulee vastaan kunhan itse ensin aktivoituu asian tiimoilta. 

Lähdimme kuntosalille. Sunnuntaiaikataulut olivat surkeat ja 10min matka kesti lähes tunnin. Itse meinasin tympääntyä täysin, mutta mukanani kulkeva live elämäntapaopas näytti minulle, kuinka kaikissa tilanteissa on kiinnostavia ja innostavia asioita jos vain haluaa nähdä ne:

Oho, bussipysäkillä on hiekkalaatikko!

...ja onpas kiinnostavan kuuloista kun lapiolla voi rummuttaa ämpäriä!

Jumppala, jossa käyn on huippu. Tänäänkin joustivat ja antoivat luvan Aurelian ja mummon mennä lapsiparkkiin, vaikka se oli kiinni. Aurelia kun niin kovasti sinne halusi. Jumppalassa muutenkin mukavaa ja innostavaa porukkaa. Treeni kulki hikisesti, mutta hitsi, että oli tehokas palautusjuoma!! Pelkkää megasuperfoodia: Sun Warrior -riisiproteiinia, chlorellaa, spirulinaa, MSM:ää, ohranorasta ja steviaa. Oli tarkoitus laittaa vielä siitepölyrakeitakin, mutta unohdin.


Pyyhe, rasvapurtelo, treeniohjelma, gymboss, kynä, teräsvesipullot ja vihreä palautusjuoma. Tämä toimii!


Vihreää juomaa litkiessä tuli puheeksi superfoodaus ja että miten sitä oikein voisi itse omassa elämässään käyttää (jos se tuntuu hankalalta ja vaivalloiselta). Ajattelinkin tähän laittaa muutaman vinkin miten voi päästä alkuun. Eri ihmisille eri elämäntilanteisiin toimii vähän eri jutut, kannattaa lähteä liikkeelle siitä, mikä tuntuu innostavimmalta ja helpoimmalta. Pääsääntö on, että hyviä juttuja lisätään ruokavalioon, mitään ei sinänsä kielletä. Aloita helpoimmasta tai kiinnostavimmasta jutusta. Jos innostus syttyy, jatka toiseksi kiinnostavimmalla jne.


Urheilevalle ehdottomasti MSM:ää 1rkl/pvä  esim palautusjuomaan tai vesipulloon.

Myslistä tykkäävän kannattaa lisätä mysliinsä superjauhoja ja/tai supermarjoja, esim jotain seuraavista: raakakaakaonibsit, lucumajauho, chian siemenet, kuivatut mulperinmarjat.

Hormonitoimintaan tukea haluavan (miehen tai naisen) kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön maca-jauho. Joidenkin mielestä se maistuu yököttävälle ja sitä kannattaakin alussa käyttää aika säästeliäästi. Macajauhetta voi sekoittaa esim pirtelöön, jugurttiin, mehuun tai vaikka kermakahviin.

Omega-3-tarpeeseen suosittelen Chian siemeniä. 1rkl lasilliseen vettä, anna seisoa vähintään 5min ja saat chiahyytelöä, joka toimii melkein minkä tahansa ruoan kanssa. Vaikkapa salaatissa, leivän päällä (jos nyt joku vielä tänä päivänä sitä syö...), pirtelössä, jugurtin kanssa... Maistuu raikkaalta ja kurkkumaiselta :)

Suklaa-addikti ottaa mielettömän harppauksen terveydessään eteenpäin lisätessään herkkuhetkiin raakakaakaota tai raakasuklaata eri muodoissa. Tosin pian saattaakin käydä niin, että fazerin sininen alkaa maistumaan ällöttävälle... ;)

Sokerihiirelle steviaa. Steviaa voi käyttää mihin ruokaan vain sokerin/keinomakeutuksen tilalla. Annostelua kannattaa aluksi harjoitella vesilasiin ja maistella kuinka paljon (vähän) sitä tarvitsee laittaa.

Käytä paistamiseen kylmäpuristettua kookosöljyä.



2 kommenttia:

  1. Oho. Mä näköjään superfoodaan, ja en edes tarkotuksella... O_o Hui!

    VastaaPoista
  2. No hups! ;) Niin helppoa se on!

    VastaaPoista