Hyvää tänään: Maanantai on mahdollisuuksien päivä

Taide, joka koskettaa? Tuntuu olevan yleinen ajatus, että jos joku "koskettaa", niin se on sama asia kuin, että "itkettää". Esimerkiksi lähes kaikki "koskettavat" elokuvat ja rakkauslaulut ovat tällaisia. Ylistetään menettämistä ja mahdollisuuksien puuttumista. Yleensä myös "kaunis klassinen musiikki" tarkoittaa surullista tai vähintäänkin kaihoisaa ja pateettista. Miksi ihmeessä??? Miksi kukaan haluaa itselleen lisää juuri surun ja menetyksen tunteita?? Haluaisin itse ainakin paljon mielummin kokea taidetta, joka koskettaa niin, että siitä tulee valoisa, innostunut, riemullinen ja uudistunut olo. Onhan se nyt paljon kivempaa kuin haikeudessa rypeminen! Tässä ilahduttavan valoisaa aamukasteenraikasta klassista musiikkia lukuhetken seuraksi :)

Kas, eikö olekin heti juhlallisempi fiilis lueskella blogia! :)

"Ihmisillä, jotka tykkäävät kaikesta on paljon kivempaa kuin ihmisillä, jotka eivät tykkää mistään!" -Esa Ylivaara, kuulemasi pianobiisin säveltäjä

Päivittäinen fillarointi sopii minulle aivan älyttömän hyvin. Aamusta olin ihan uninen ja lötkö kunnes hyppäsin pyörän selkään. Ennen lähtöä ajattelin, että kunhan pääsen perille niin istahdan kyllä ison kahvikupposen äärelle ennen kuin teen mitään muuta. Mutta perille päästyäni olinkin aivan virkeä ja tarmokas enkä tarvinnut koko kahvia :) Lisäksi fillaroiminen saa pääni pyörittämään mielenkiintoisia ajatuksia. Kuten tänään Aurelian hoitopaikasta:

Kati-tätin superporukka <3

Siis huippua, että äiti pääsee soittamaan ja Aurelia Kati-tätin luokse leikkimään kivojen tyyppien kanssa. Mutta sen lisäksi kotona on tapahtunut muutos: myös pienen tytön kitinä ja känkkäränkkäily on vähentynyt selkeästi! (vaikka aika vähäistä se muutenkaan ollut).

Totesin, että äidin seurassa kitinäkynnys ylittyy paljon pienemmästä, koska lapsi luottaa, että äiti kyllä rakastaa vaikka hänelle vähän kitisisikin.

Mutta kun se kitisijän rooli vaikuttaa niin helposti jumittuvan päälle. Sitä kitisee vain tottumuksesta tai kun ei muutakaan tule mieleen. Siksi kun tuolle henkilölle nyt vain kuuluu kitistä. Sehän se on se normaali tapa. ...Siis hetkinen! Tarkoitinko nyt Aureliaa vai itseäni...? ööh... Pyörittelin ajatusta päässäni jokin loksahti kohdilleen. Huippua! Minulla on mahdollisuus olla parempi ihminen! :)

Pyöräreissuni varrella on kohta, jossa minua alkaa hymyilyttämään. Siinä ajetaan tehtaan ohitse (tai oikeastaan lävitse) ja ihan pyörätien vieressä on suorastaan suloisen koominen "taideteos". Erilaisia purppuranpunaisia pömpeleitä on kehystetty näytille. Sopivasti vastaväriset esittelykyltit kertovat mitä kukin pömpeli on. Ensimmäiset tötteröt kurkiestelevat uteliaasti, kuka siellä oikein fillaroi tällä kertaa :)

Salaperäinen maisemataiteilija (Bonk?) teki piristävän tilataideteoksen tehtaan pihaan.

Niin, kauneushan on katsojan silmässä. Ja taide-elämys kunkin oma ;) Haluan hieman enemmän taiteen kauneutta kuitenkin tähän blogiin. Tässä kuvallinen ylistys syksylle. Oikeiden valokuvaajien ottamia.