torstai 29. syyskuuta 2011

Sinnikkyyttä ja sikamaista hiittiä

Nyt on hyvä mieli! Apurahahakemus kasassa ja huomenna (viimeisen postileiman päivänä tietenkin) postiin. Laitoin isolla kädellä rahaa tilaukseen. Aiemmin olen hakenut vain pikkusummia, mutta nyt päätin, että turha nöyristely loppuu. Tuntuu niin vahvasti siltä, että tää Deep Relaxing Sounds on oikeasti hyvä juttu ja että minun todellakin kannattaa satsata tähän. 

Hmm... ja mistä sitten klikkais??

Ehkä parasta tämän päivän annista oli, että opin käyttämään miksausohjelmaa, jolla sain (lopulta) tosi hyvin tehtyä apurahan työnäytteen, eli CD:n jossa on soittoani. Oli hieman mutkikasta ja epähelppoa. Aluksi en tajunnut ohjelmasta oikeasti yhtään. Mutta yritin ja yritin ja välillä soitin siskolleni, joka osasi neuvoa tosi hyvin. Ja lopulta myös onnistuin! Yksi onnistumisen salaisuuksista onkin varmasti juuri  sinnikkyys!



Hauskaa oli huomata, että olen tietämättäni kerännyt hiljaista tietoa miksaamisestakin! Nimittäin äänityssessioissa studiossa olen katsellut tietokoneruutua miksaajan olan yli, että mitä siellä ruudulla oikein tapahtuu. Yllättäen tätä tietoa putkahti esiin tänään kun itse miksailin. Muistin hämmästyttäviä juttuja, kuinka hiirtä käytetään jne. Ja kun selailin efektilistaa muistin, että miksaajat haluavat aina käyttää kompressoriefektiä. En todellakaan tiedä, mitä se meinaa, mutta otin sen käyttöön ja alkoi kuulostamaan tosi hyvältä! Olin ihan fiiliksissä, että onko tämä oikeasti minun soittamaa kun soundaa niin hyvälle :)


Hahaa, luulin, että olin omistanut koko päivän tuolle apurahalle, mutta avatessani kameran, sinne olikin tallentunut muuta!


Upean värinen pensas pyöräreitin varrella.


Aivan sikamaisen tehokas treeni on hiitti eli HIIT. Eli High Intensive Interval Training. Siis niinku oksat pois mitä settiä! Ei tarvitse tuntitolkulla olla treenaavinaan, 20 minuuttia hiittiä ja tunne sama kuin olisi treenannut 2h. Eli aivan totaalikuollut mutta onnellinen. Jos haluat testata, niin suosittelen tutustumaan BodyRockiin. Vähintään edes megauhkean keulahahmonsa takia ;)


Tehokkain kuntosali ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti