Oikea Bambi

Metsäisen pyörätien poikki loikki peura. Siis ihan oikea äitibambi! Pari hyppyä ja se oli kallion päällä ja sinne se jonnekin katosi. Peurasta tuli mieleen aivan sydäntä pakahduttava tarina oikeasta bambista. 

Muutama vuosi sitten äitini mies, metsästäjä, näki metsäreissullaan pysäyttävän näyn. Pikkuinen bambi oli tuupertunut heinikkoon mutta oli vielä nipin napin hengissä. Metsästäjä katsoi pelokasta pikkubambia silmiin ja vaikka metsästäjän mielensä yritti muistuttaa peurapaistista, hän ymmärsi, että tätä pientä avutonta elämää ei voi jättää heitteille. Niinpä iso mies nosti pienen bambin syliinsä ja vei sen kotiin. Bambi oli kylmästä jäykkä ja hyvin uupunut, ei jaksanut nostaa päätänsäkään. Yhdessä äitini kanssa mies laittoi saunan miedolle lämmölle ja teki bambille leposijan sinne. Antoivat lääkeruiskulla vettä suuhun ja vain toivoivat parasta. Usean tunnin päästä pieni bambi nosti päätään. Hänellä oli nälkä. Kaupan maito ei kelvannut, ei edes laimennettuna. Pieni sai lisää vettä pahimpaan nälkäänsä. 

Metsästäjämies lähti autolla hakemaan vuohenmaitoa läheiseltä tilalta. Matkalla osti myös mitä erilaisempia tuttipullon suuosia. Ja pieni bambi söi ja vahvistui. Muutaman päivän päästä hän oli jo täysissä voimissaan ja alkoi tutkailla uutta kotiaan. 

Ville. Lähiseudun ihmiset suorastaan pyhiinvaelsivat äitini olohuoneeseen ihailemaan pientä Villeä. Ville nautti huomiosta ja häntä sai silittää. Hän kasvoi koko sen kesän ihmisäidin hoivissa. Äitini on hevoskuiskaajamestari ja sitä taitoa hän hyödynsi opettaessa Villelle peurojen tapoja, että hän todellakin on peura eikä ihminen. Tullessaan sukukypsäksi poikavasat poistuvat äitinsä reviiriltä. Näin kävi ja sen jälkeen Villeä näkyi aina vain harvemmin. Välillä bambineidin seurassa. Ja hyvä niin, sillä jotkut naureskelivat, että mitä teette sängyssä nukkuvalle peurallenne kun sillä on metrin leveät sarvet eikä enää mahdu ovista kulkemaan.

Aluksi Ville tutustui luontoon koiravaljaat päällä. Ettei vain loikkisi eksyksiin.

.
Äitini ja miehensä laittoivat aika paljon rahaa ja hyvin paljon omaa työaikaa pienen elämän pelastamiseen. Ville oli kuin pieni vauva ja vaati etenkin alussa hyvin paljon hoivaa. Saivatko he mitään vaivan palkaksi? Eivät. Mutta eivät sitä kaivanneetkaan. Tai oikeastaan saivat. Melkeinpä kaikkein parhaimman palkan mitä voi saada. He saivat kokemuksen syvästä ja pyyteettömästä rakkaudesta eläinlajirajojen yli. Rakkaus elämää kohtaan oli suurempa kuin rahallinen menetys tai kiitoksen saaminen! He saivat elää ja jakaa sitä ja kaikki "pyhiinvaeltajatkin" saivat kokea sitä. Olin itsekin yksi heistä :) Tuo vahva ja pyyteetön rakkaus, mitä pieni elämä ja sen pelastaminen ilmensi oli meille kaikille enemmän kuin olisimme voineet kuvitellakaan!

Katso näihin tummiin silmiin! <3

Ja hei, näin tänään myös ketun! Se oli pulskassa kunnossa ja sillä oli upea oranssi turkki. Luulin sitä ensin karanneeksi suomen pystykorvaksi. Aika hienoa asua kaupungissa, jossa on metsää ja metsän eläimiä!