maanantai 17. lokakuuta 2011

Tyrni marja

Oooh... Aikamoisen täysi hulinapäivä. Olen erityisen tyytyväinen, että pitkään vaivannut asia on nyt ratkennut: minulla on konserttipaikka 26.10. rentoutuskonsertilleni! Jo jonkin aikaa sitten käydessäni alkuperäisessä paikassa huomasin, että ei heillä ollutkaan puista lattiaa. Tänään vihdoinkin löytyi toimiva tila! Melkoinen helpotus. Konsertti on nyt Steinerkoulun kauniissa eurytmiasalissa. Yhteydenotto eri saleihin oli työläisyydestä huolimatta kuitenkin hyvä juttu, sillä löytyi useitakin hyviä vaihtoehtoja tulevaisuutta ajatellen! Saleja kuitenkin on varmasti muitakin. Saapi vihjata jos jotain tulee mieleen! Puinen lattia on siis ainoa kriteeri.


Matkani varrella kasvoi tyrniä! Ihmeellistä, ettei ollut kelvannut kenellekään. Minulle kelpasi :) Tuo marja tyrni ei tosin ole kovin näppärää poimittavaa kun pensas on piikikäs ja marjat ovat niin tiukasti kiinni oksissa. Mutta muutama kourallinen irtosi kyytiin. Joista Aurelia napsi suuhunsa puolet... Jäi minulle aamupalapirtelöä varten onneksi jotakin :)


Päivän hulinasta kertokoon se, että ehdin istahtaa juomaan "aamu"-kahvini kello 16. Ihmeen hyvin kuitenkin jaksoin koko päivän paahtaa. Ehkä siksi, että oli pakko... Mutta uskon, että osuutensa oli myös Sippoin VitalFormilla, jota juuri sopivasti ryhdyin tekemään kun alkoi uuvuttamaan ja tuntumaan toivottomalta (tämä oli siis ennen kuin tuo konserttisalijuttu ratkesi). Se antoi niin paljon virtaa ja tarmoa, että tein vielä päivän BodyRock-treenitkin siihen päälle :)

Taiteellista piilomainontaa... :)

Tässä vielä konserttimainos, tervetuloa :) Näitä samoja konsertteja on tässä syksyn ja talven varrella tulossa lisääkin, lisää mainoksia siis luvassa kunhan yksityiskohdat ovat varmistuneet :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti