maanantai 31. lokakuuta 2011

Historian havinaa ja muut kliseet

Minua kiinnostaisi aivan huikeasti, jos bassoni osaisi puhua ja kertoisi mitä kaikkea se on nähnyt. Se on nimittäin rakennettu 1788. Tai niin lapussa sanotaan, mutta se voi olla paljon vanhempikin, koska tuohon aikaan korjaajat saattoivat pokalla lätkäistä soittimiin omia lappujansa vuosilukuineen käyntikortiksi. Teoriassa siis on mahdollista, että bassoni on nähnyt Mozartin ja Beethovenin livenä! Ja ajatella, on mahdollista, että itse Bottesinikin olisi joskus soittanut sillä!
Olin kerran soitinmuseossa keikalla. Bassoni (oikealla) oli vanhempi kuin vitriinien soittimet!

.
Tänään laitoin ensimmäistä kertaa oman historiani aikana suolikielet bassooni tavallisten teräskielien sijaan. Bassolleni ne eivät sen sijaan todellakaan olleet mitään uutta! Sitten vain barokkimussiikkia soittamaan! <3

Ennen vanhaan aina hämmästelin miten nuo huippubarokkimuusikot voivat niin automaattisesti tietää miten nuotit artikuloidaan. Siis, että kun juuri tiettyjä ääniä painotetaan, pidennetään, lyhennetään, muutetaan, kuvioidaan tietyllä tavalla jne, niin se kuulostaa ihan tajuttoman hyvältä ja (ba)rokkaa ihan kympillä! Otetaan vaikkapa neljä ihan samanlaista nuottia peräkkäin. Taa-taa-taa-taa. Veeery intereestiing....? NOT... Sitten tulee barokkivelho ja soittaa neneljä ihan tavallista ääntä ja kuulostaakin sikahyvältä. Thaaa-that-ti-tat. Tii-tii-tat-tat. Ti-ti-than-thaa. Tai mitä ikinä. Mistä he oikein repäisevät nuo jutut ja miten he vain voivat tietää?? 

Sais vielä tommoset kledjutkin
Tänään huomasin, että vihdoin minullekin on pikkuhiljaa ruvennut kehittymään barokkivaisto. Että kun näen ne neljä nuottia, niin saatan jo arvata, miten ne kannattaa artikuloida, että se kuulostaisi barokilta ja että se menisi suunnilleen samalla tavalla kuin muutkin soittavat. Kivaa! Tänään oli sitäpaitsi sellainen luksustilanne, että orkesterissa oli myös toinen basisti (yleensä barokkiorkestereissa on vain yksi kontrabasso) ja tämän soittoa kuuntelemalla opin taas paljon kaikkea hienoa!


Tulin muuten tosi iloiseksi, kun blogikilpailun voittajat olivat niin innoissaan voitoistaan! Ihan parasta jakaa hyvää eteenpäin! Tässä vielä blogikilpailun satoa:

Tänään oli parasta kun akupainannan peruskurssille suunnatessani kummityttöni toinen kummi soitti ja kysyi lähdenkö illalla kiekkopeliin. Ilahduin soitosta ja ystäväni yhteydenotosta, mukaan oli tulossa muutama hyvä kaveri ja luvassa oli siis HIFK - Saipa ottelu Helsingin jäähallilla. Akupainannan peruskussi sujuikin kivasti ja opiskelu oli miellytävän rentoa. 

Oli hyvä olla aamusta alkaen ja iltaa kohden sai kokea hieman jännitystä ja sähköistä tunnelmaa jääkiekon (yksi lempiharrastuksistani viime vuosina) parissa. Ystäväni jatkoivat vielä pelin jälkeen vaihtamaan kuulumisia lähikuppilaan, jonne suuntasin mukana.
Tarjolla oli mahtava valikoima erilaisia alkoholijuomia, totisesti oluen ystäville suunnattu ravintola. Tiedustellessani alkoholittomien oluiden vaihtoehtoja sain tietää näitä olevan lukuisat yksi kappaletta! Tästä runsaasta ja monipuolisesta valikoimasta ällistyneenä päätin kokeilla pienen pähkäilyn jälkeen Nikolain alkoholitonta vaaleaa olutta :) Hyväähän se oli. Ystävien seurassa, hyväntuulista keskustelua käyden ja kuulumisia vaihdellen jääkiekon jälkilöylyt maistuivat erinomaisesti.

Kotiin oli kiva lähteä rennoin mielin ja kevein askelin, kävelinkin jonkin matkaa ja hyppäsin spåraan säästääkseni voimiani uuden päivän opiskeluun huomenna. Tässä tämän päivän parhaat asiat, todellisuudessa parasta on henkinen tila, jossa päivääni olen saanut viettää. Huolettomuus ja luottamus elämää kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti