torstai 5. syyskuuta 2013

Elämä antoi asennehaasteen... Selvisin, huh!

Voi hämmennys millaista tunteiden vuoristorataa on menty! Soittoreissulla onnen ja innostuksen kukkuloilla sain kuulla, että kotona fillarini on viety! Kyllä voit uskoa, että otti päähän ja kirosanoja riitti!!! Ja lähelleni sattuneet ihmiset saivat kuulla ihan liikaa katkeraa selostusta tapahtuneesta...

Sitten lopulta kaverini sanoi sen, minkä oikeastaan itsekin ajattelin: Täähän on nyt sille sun blogijutulle tosi hyvä haaste. Totta. Olin tismalleen samaa mieltä. Aika äkkiä sain kuitenkin huomata, että tunteiden säätely ei ole aivan läpihuutojuttu, vaikka teoriassa juuri sitä onkin. Sillä vaikka pystyin järjellä tajuamaan, että hirveä v*tutus ja kiukku ei tuo pyörääni takaisin, niin ei se itutus silti mihinkään kadonnut. Edes vaikka halusin! On myönnettävä, että oli aikamoinen työ päästä takaisin normaaliksi itsekseen. Aika paljon sain ylipuhua ja ehkä manipuloidakin itseäni. Tällä superkeinolla se sitten lopulta väisti: Punttisalille rautaa nostamaan! Kiukkuenergiassa on voimaa kuin pienessä kylässä. Kannattaa todellakin hyödyntää! 


Syksyn värit bongattu!
.
Aurelia halusi tehdä ilmeitä kameralle :)

Onneksi sen punttitreenin jälkeen on ollut taas hyvä mieli! Lisäksi naapurini soitti ja kertoi, että hänelle oli käynyt samoin oli saanut vakuutuksesta korvauksen. Korvaushakemus siis vetämään. Sekin oli hyvä lohtu. Ja oikein huippureissu on kaikesta huolimatta ollut! 

Keksin, että tästä lähin aina kun saan palautetta pukeutumisestani, otan siitä kuvan ja laitan tänne. Kiinnostavan lisähaasteen antaa se, että mulla ei ole kokovartalopeiliä. Eli sellainenkin täytyy joka kerta jostain keksiä. Voi siis tulla hauskoja kuvia! :) 

Näissä vaatteissa siis näytän balleriinalta ja saan paljon söpöyspisteitä. Kuva punnitse&säästä-kaupan peilistä. Oli niin ahdasta, etten meinannu edes mahtua kuvaan... 




Ennen tämäniltaista konserttia tulimme hotellille. Ihanan persoonallinen ja tyylikäs hotsku, kuulemma paikkakunnan paras :) Ihan reilua, että työnantaja maksaa! :) Tällainen pikku luksus tuntuu kyllä tosi mukavalta, etenkin tuon v*tutuskohtauksen päätteeksi! Että ei se elämä pelkkää skeidaa eteen anna kuitenkaan! (Tosin se skeidakinhan on vain katsojan silmässä, eikös se niin mennyt?)

Aurelia testaa sänkyä. Ainakin tyynyissä on vara valita...
 .
Harvoin on tyttö ollut näin vapaaehtoisesti lepäilemässä!
 -
Tässä hotellissahan on ihan hieno peilikin. Ja sattuipa mulla olemaan ylläni ne roudauspäivän vaatteet, joissa herätin hilpeyttä, mutta jotka ei siinä kuvassa ihan päässyt oikeuksiinsa... Tässäpä sitten.

 .
Vielä muutama kuva tästä paikasta, on niin kiva :) En kyllä tajua, miksi bloggeri tekee näistä kuvista näin rakeisia, omalla koneellani ne näyttää ihan teräviltä. Niin joo, onkohan tää nyt se apinasuodatin? ;)

 .
 .
Illan konsertti oli huippu. Sali loppuunmyyty viimeistä paikkaa myöten, yleisässä loistava tunnelma ja lavan täydeltä loistavaa mussiikkia. Kuvia en kyllä tullut siellä lavalla napanneeksi... ;) Backstagelta kylläkin, sillä nämä basistien kannettavat pukukopit olivat aika käteviä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti