Projektit lähetvät lentoon ja roskalavalta löytyy aarteita :)

Nyt voin myöntää olevani innostunut! Yksi mun miljardeista projekteista on päässyt sellaiseen imuun, että tästä jo uskaltaa kirjoittaa julkisestikin... Tosin en voi paljastaa muuta kuin että mikä on meininki, sillä tämä on päätymässä ihan telkkariinkin... Projektit on aika kivoja kun ne alkaa elämään omaa elämään ja meinaa riistäytyä käsistä :)

Oltiin juuri tuossa naapureiden kanssa pihalla suunnittelemassa tätä projektia ja kylläpäs innostutti!!! Samalla heitettiin ilmoille ajatusta, että jos jotakin dyykattuja puutarhakalusteitakin löytyisi, niin niitä voisi tuunailla ja ottaa käyttöön. No, kävelimme sen jälkeen Aurelian kanssa yhtäkkiä roskalavan ohitse kun joku oli nostelemassa puista tuolia sinne! Huutelin, että ei tarvitse suotta vaivautua, että me huolehdimme tuolin jatkokuljetuksesta mielellämme. Lavalta löytyi vielä toinenkin puutarhatuoli, aika ruma tosin... Dyykkaus on aika hauska harrastus, tutustuin samalla toiseen dyykkaajaankin :) Ai niin ja löydettiinhän me vielä pikkuinen lasten polkupyörä Aurelialle!

Dyykattu eriparituolisto, parvekeperspektiivistä :)

.

Tuntuu olevan ihan toimiva tapaus!

.
Olen kyllä tosi iloinen siitä, että olen vihdoin päässyt tutustumaan naapureihin! Alussa kun muutettiin tänne tuntui tosi yksinäiseltä kun ei tuntenut ketään. Kuinka siis tutustua naapureihin? Jossain vaiheessa synkkää talvea päätin järjestelmällisesti morjenstaa kaikkia asukkaita, aivan sama ovatko kuulevinansakaan. Se oli vain päätös, minkä tein ja toisinaan se tuntui aikamoisen hölmöltä. Mutta sen kynnyksen ylitettyäni olikin helpompi aloittaa juttelu. Naapurien morjensteluhan on kuitenkin ihan kohteliasta ja hyväksyttävää touhua, vaikkei sitä ehkä niin paljon tätä nykyä tehdä. Sittemmin varsinaisina jäänmurtajina on toiminut koirat, kissat ja lapset. Upeaa, että niitä täällä riittää! Nyt tunnen jo ihmisiä nimeltä, enkä vain koiran nimellä :)

Pikkuperhonen ja lässytystä

Oikeastaan aika kummallista, että niin moni hyvä asia on meille itsestäänselvyys ja elelemme aivan kuin huomaamatta näitä juttuja. Ja kun niistä puhuu, tuntuukin se äkkiä uskomattomalta lässytykseltä. No, aion kuitenkin yrittää puhua yhdestä näkökulmasta joka tuli mieleen. Ensin kuitenkin kuvia siivouspäivän saldosta. Violetti muumimekko, perhosen siivet ja hyvin tärkeäksi noussut vihreä lasisydän, yhteensä 2,50e. Aurelia innostui uusista vermeistä ja kuvien otosta niin, että oli vaikea päättää mikä näistä on paras. Joten piti laittaa aika monta :)

.

.

 .

 .

No niin, sitten tähän lässytysasiaan :) Osallistuin ensimmäistä kertaa mielenosoitukseen puolivahingossa. Olin kyllä ajatellutkin, että tuo on hyvä syy marssia, mutta ajattelin sitten, että mitähän kotkotusta se semmoinen mielenosoittelu nyt oikeastaan on. Kuitenkin sitten satuin kulkemaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja päätin marssia mukana. Ja ihan hauskaahan se oli! Ihmisiä oli paljon ja poliisitkin marssivat meidän mukana. Pysäyttelivät oikein liikennettä, että saimme banderollien ja plakaattien (en kyllä itse kantanut kumpaakaan) kanssa kävellä keskellä tietä. Vasta kun vieressäni marssiva aussinainen ihmetteli tätä poliisien hyväntahtoisuutta tajusin, kuinka hienossa maassa me oikeastaan asumme. En lässytä enempää, mutta kerron mitä hän sanoi, niin ehkä sinäkin saat ideasta kiinni. Hän kertoi, että kotona ausseissa poliisit saattelevat mielenosoittajia lähinnä vesitykein ja väkivaltakoneistoin, aivan sama kuinka vähäpätöisestä jutusta osoitetaan mieltä. Mielenosoittajat otetaan kiinni ja voit saada sakkoa tai vankilaa. Siinä työntelin lastenvaunuja kauniina päivänä muiden hyväätahtovien ihmisten kanssa ja poliisi on pop! :)

Sadepäivän äksöniä

Mitä voisi tehdä tylsänä sadepäivänä? No, vaikkapa maalata kaikki kulahtaneet tai ruman väriset kalusteet violeteiksi! Sanoiko joku, ettei kolmevuotiaan kanssa voi maalata? Onneksi tämän kanssa voi :) Askarteluhuoneesta löytyi vanha radiokin ja Groove FM laittoi pensseleihin vauhtia. Että tuli hienot!

Tanssimuuvsseja ja vielä avaamaton maalipönikkä.

.

Okei, myönnän. On sateinen päivä ja kaikkia hatuttaa ja täällä sitä vain positiivisäklöillään. Olin kyllä suunnitellut maalaamista tälle päivälle jo pitkään ja oli vain hyvää sattumaa, että tulikin tällainen keli. Violettia maalia jäi yli kun maalattiin kaapinovia muuton yhteydessä ja jossakin kohti kekkasin, että parvekkeen dyykatut tuolit vois toimia violettina. 

Dyykkaamisesta tosiaan, tultiin eilen kotiin päin fillarilla ja aivan yhtäkkiä jonkun random roskakatoksen alla oli hieno tuoli, painava kuin mikä mutta tosi upea! Sitä ei vain voinut jättää siihen. Tunsin kyllä itseni melkein rikolliseksi kun kiikutin niin käyttökelpoisen tuolin kotiin, ja oli pakko muistutella itseään siitä, että kaatikselle se olisi muuten mennyt.

Kona ei ole ollut maastouskottava enää pitkään aikaan ja katu-uskottavuuskin katosi lastenistuimen ja mummokorin myötä. Mutta on kyllä kelpo vehje kaikenlaisen tavaran, vaikapa painavan rautatuolin roudaukseen!

 .

Aurelia teki tarkkaa ja huolellista jälkeä.

 .

Sitten vähän säädetään mankkaa. Oli kyllä niin groovet biisit, että olis helposti maalannut vielä tuplasti lisää!

.

Tuli kyllä aika hienot! Ja mehujää maistuu :)

Päivän opetus on se, että inhottava keli ja tylsyys ovat pään sisällä. Se on sikäli hyvä juttu, että pään sisäiseen tilaan on helpompi vaikuttaa kuin säähän!

Täällä taas!

Huh, pitkästä aikaa täällä taas! Nyt on jo pian kesä, se tarkoittaa lämpöä, värejä, valoa, iloa... Monenlaista hienoa juttua. Hyvät asiat on nyt helppo huomata ja niitä on myös helppo järjestää vaikka ihan itsekin.

Tykkään ihmisistä, erityisesti hyväntuulisista sellaisista. Aurinko ja lämpö tekee ihmeitä, ja tällaisia ihmisiä näkee tuon tuostakin :) Vai mitä sanot tästä hymynaamasta:

-Ja e Spiderman-dvd! Mä olen Spiderman-elokuva! Kierrätysnurkasta löytää joskus aarteita :)

.

Täällä tapahtuu kaikenlaista. Kuten ennenkin, alkaa parveketouhuni taas riistäytymään käsistä... :) Taimia on vaikka muille jakaa, kun "varmuuden vuoksi" istuttelin kaikenlaista. Piti ihan perustaa  oma bloginsa, Vihertumpula kaupunkiviljelee. Tervetuloa seuraamaan sitäkin, jos aihe kiinnostaa! 

Meillä on kivoja naapureita. Olen yhtäkkiä onnistunut tutustumaan moniin heistä, vaikka koko pitkän talven tuntui aika yksinäiseltä (muutettiin tänne viime syksynä). Kai meistä itse kukin alkaa kaivautua esiin talvihorroksesta :) 

Meillä on kyl niin hienot kukat pihalla!

.

Vaikken olekaan ehtinyt kirjoitella, on kamerani ehtinyt dokumentoida joitakin iloisia juttuja. Tässäpä näitä, ja lisää sitten taas pian! :)

.

Korkeasaaressa oli komea riikinkukko.

.

Ja aika söpö pesukarhukin <3

Malttia sen asennemuutoksen kanssa!

"Jos et voi muuttaa olosuhteita, voit ainakin muuttaa asennettasi". Näin positiivisuushöpöttäjät usein tuumaavat. No onhan se oikeastaan juurikin niin. Mutta jos laittaisi tuon oikeasti positiiviseen muotoon, niin että "jos et voi" muuttuu muotoon "jos voit", ja silloin ollaan jo on the hot spot. Nimittäin jos voit muuttaa olosuhteita, niin laitahan pian hihat heilumaan! Jos lattialla on koirankakkaa, niin ehkä mukavuudenhaluinen valitsee olosuhteiden sijaan asenteenvaihdoksen ("siedän ihan helposti sen, että lattialla on kakkaa!" tai "oi hypetysmahtavaa kuinka moni kohta täällä on aivan kakaton!"), sillä kuka nyt haisevaa kakkaa viitsisi alkaa tonkimaan! Niin, ojasta allikkoonhan se on. Sitten viimeistään kun liukastuu ja löytää nenänsä kakkaläjästä, alkaa varmaan jo tekemään olosuhteillekin jotain. Olosuhteisiin voi useimmiten vaikuttaa aivan hämmästyttävän paljon, ja vaikka se ensiajattelulla vaikuttaisi rasittavalta ja haisevalta, on se kyllä pidemmän päälle erittäin viisasta! Siispä malttia sen asennemuutoksen kanssa!

Junassa oli pomppivaista matkaseuraa.

.

Minua vitutti aivan törkeästi kun tietyt asiat menivät aivan täysin pieleen. Jos olisin tehnyt asennemuutoksen, että eipä tässä nyt mitään syytä hermostua, antaa jatkua vain ja jotakin hyvää tästä varmaankin vielä seuraa, niin asiat olisivat ennen pitkää ajautuneet täysin raiteiltaan ja seurauksia en uskalla edes kuvitella. Puutuin tilanteen kulkuun. Onnistuin olemaan rähjäämättä asianosaisille (hämmentävä kokemus kyllä sekin!) ja sen sijaan muutin olosuhteita niin, että muutin omia suunnitelmia, jotta ikävä tilanne loppuisi. Suunnitelmien muutos harmitti kyllä, mutta samaan tilanteeseen olisin luultavasti päätynyt joka tapauksessa: rähisemällä kaikilla vain olisi ollut paha mieli ja asennemuutoksella lopputulokseen päätyminen olisi kestänyt pidempään (ja varmasti ollut huomattavasti ikävämmät seuraukset). Nyt vain minulla oli paha mieli, muuten kaikki oli hyvin. Mutta tässä tilanteessa asennemuutos on mitä parhain! Olosuhteet ovat niin hyvät kuin tässä tilanteessa voi (eli ei ole tarvetta muuttaa olosuhdetta), joten nyt voin muuttaa asennettani! Voin ajatella, että päästän harmituksesta irti ja ajattelen, että olipa hienoa, että tämä asia selvisi ja ratkesi näinkin pian.

Ja juu. Vaikka onkin ollut hiljaisempaa viime aikoina aion kirjoitella vielä. Aina kun voin :)

Kaikki on kyydissä, matka voi jatkua.

Pieniä hienoja asioita :)

.

Harmaata sepeliä vai kauniita kukkasia?

.

Jonkun mielestä muta ehkä on inhottavaa ja sotkuista. Ehkäpä onkin, mutta on se myös erinomaisen hauska temmellyspaikka, ainakin kolmevuotiaan mielestä.

.

Ja kuinka hienoa onkaan, että kevät on jo näin pitkällä! 

.

Hyvistä teoista hyvä mieli?

On ilahduttavaa tehdä pieniä hyviä tekoja. Hyvän tekeminen palkitsee, ainakin aika usein. Joskus kuitenkin tuntuu, että on aika kummallista, että ihmset reagoivat hyviin tekoihin negatiivisesti. Silloin on ehkä vain kunnioitettava toisen oikeutta negatiiviseen asenteeseen ja pyrkiä säilyttämään oma positiivinen asenteensa. Ehkä muistelemaan, kuinka hyvä mieli tuli siitä pienestä hyvästä teosta. Toisinaan hyvän tekeminen anonyymisti on parempi, se voi olla vastaanottajalle helpompi hyväksyä ja ottaa vastaan.

Meidän taloyhtiön siivoja on lintsannut liian kauan. Olemme valittaneet taloyhtiölle oikein joukolla, mutta tilanteen korjaaminen kestää ja porraskäytävä oli näillä rapakeleillä ihan kamalassa kunnossa. Tänään, kummallisen energiapuuskainspiraation innoittamana päätin lakaista pahimmat hiekat ja pyyhkiä enimmät pölyt ja sotkut. Siivoaminen oli ihan kivaa ja oli ilahduttavaa ajatella, kuinka paljon viihtyisämpää loppupeleissä niin pienellä panoksella tulikin. Jottei siivooja luulisi, että siivoamatta on näin puhdasta ja jottei naapurit luulisi, että siivooja on siivonnut huolimattomasti laitoin ilmoitustaululle mielestäni hyvin ystävällisen lapun omalla nimelläni. Kun katselin putsattua käytävään, tuli minulle hyvä mieli. Ajattelin, että tottakai naapuritkin ovat hyvillään siitä, että meillä on siistit portaat. Mutta juu. Vissiin se oli jollekin liikaa. Hyväntuulinen lappuni ei saanut olla rauhassa pitkään vaan se revittiin pois muutaman tunnin sisällä. On kieltämättä vaikea käsittää, miten tekoni on voinut ärsyttää.

No. Tottakai tuli ensin paha mieli, että näinkö vähän tätä efforttiani arvostetaan. Sitten ajattelin kuitenkin, että säilytän hyvän mieleni, sillä siihen on monta syytä: 1) Aivan takuulla enimmän osan mielestä oli hyvä juttu, että siivosin. 2) Itseni mielestä käytävällä on huomattavasti mukavampi kulkea. 3) Itse siivoaminenkin oli oikein mukavaa. Note to self: Edellä mainitut täyttyvät vaikka tekisikin anonyymisti!

Taimitarhassa on jo kevät :)

Sitäpaitsi tällaisessa "boheemissa" taloyhtiössä on hyviäkin puolia! Olen jo pitkään kaivannut kukkahyllyä keittiöön, sillä taimitarhani on hieman riistäytynyt käsistä... :) No mutku viherpeukaloa kutittaa ja parvekkeelle ei vielä pääse!!! Juu. Muistin, että talossa on hassu boheemi tapa salaa hylätä vanhoja kalusteita portaikkojen alle, joten lähdin katsomaan josko onnistaisi. Ja johan sitä onnistikin! Sain tosi kivan kukkahyllyn ja pystyin heti istuttelemaan lisää ;)

Banaanin muotoinen kukkahylly epäilytti alkuun, mutta osoittautuikin tosi toimivaksi! :)

 .

-Ota musta kuva!!

Kevätnuppuja ja eettinen syöminen

Uskomaton bongaus tänään! :)

.

Olin itse lapsena hyvin empaattinen ja esimerkiksi en raaskinut syödä hienoksi maalaamiani pääsiäismunia, ja lopulta kaavin ne lusikalla tyhjiksi niin, että kuoret jäi jäljelle ja niitä säästettiin kaapissa. Leppäkertun muotoinen pääsiäissuklaa eli ainakin yli kymmenen vuotta jääkaapissa kun sitä ei raaskinut syödä ja lopulta ei enää heittää poiskaan kun siitä oli tullut vakioasukki. En kyllä ihmettelisi vaikka se asuisi lapsuudenkotini jääkaapissa vieläkin! Kun kasvoin isommaksi ja aloin miettimään ruoan alkuperää, en pian raaskinnut syödä lihaakaan. 

 .

Aurelia onneksi näkee asiat toisin. Marsipaanitipusta: "Oi miten söpö pikku tipu! Saako sen nyt syödä?" Maalatuista kananmunista: "Tulipa hieno pääsiäismuna, nyt haluan syödä sen!" Lihansyönnistä: "Kun lehmä kuolee, siitä tulee lihaa! Lehmä on tehnyt tän lihan! Hei, voiko myös äitibambin syödä?! Haluan syödä bambia! Mutta minua ei saa syödä!"

Violettia pääsiäistä!

Violetti on hieno väri. Se on Aurelian lempiväri, ollut jo pitkän pitkän aikaan. Kaikki käy, kunhan se on violettia, hammasharjasta lähtien :) Nyt pääsiäiskoristeidenkin kuulemma piti olla violetit. Ajattelin ensin, että tuleekohan siitä aika synkkä pääsiäisväri ja yritin ehdottaa keltaisia ja vaaleanvihreitä värejä. Lopulta huomasin, että violettihan on tosi hyvä ja vahva pääsiäisväri! Iloista pääsiäistä!

Agnus Dei ja rakkautta

Tänään onnistuinkin eräässä tilanteessa aika hyvin. Kauppakeskuksessa oli vihainen mummo. Kun se ärjäisi minulle sisälläni kuohahti todella ja meinasin alkaa urputtamaan takaisin. Mutta en tehnytkään sitä. Sen sijaan kuulostelin, että mikä tämä juttu on. Huomasin, että oikeastaan minulle tuli tosi paha mieli siitä ärjynnästä ja siksi olisin halunnut puolustaa itseäni ärjymällä takaisin. Pienen hiljaisuuden jälkeen sanoin mummolle varovasti: "Huusit aika vihaisesti. Mulle tuli tosi paha mieli". Siinä samassa ihmeen sekunnissa mummon koko olemus muuttui niin, että melkein säikähdin itsekin. Mummo tajusi mitä oli tehnyt ja oli hyvin hyvin pahoillaan. Hän tosissaan yritti hymyllä ystävällisesti ja pyyteli anteeksi vuolaasti ("suo anteeksi näin pääsiäisenä"). Hymyilin takaisin ja toivotin hänelle iloista pääsiäistä ja jatkoin matkaa äkkiä, koska olin niin hämmentynyt. Mutta mitä jos olisin ärjynyt takaisin? Tilanne olisi takuulla päättynyt erilaiseen tunnelmaan!

.

Siitäs sait ja se oli sille ihan oikein on ihan feikkiä. Kökkökäytös on aina perseestä, ihan sama kuinka "oikeutettua" se on. Viisaalta mieheltäni olen oppinut, kuinka ihmiset toimivat vain kahdenlaisesti: Kaikki teot ovat rakkauden tekoja tai pyyntöjä päästä rakkauden teon kohteeksi. Alkupuolen ymmärrän helposti. Mutta tuo rakkauden teon kohteeksi selkeni vasta pohdinnan jälkeen. Jos rähisen ja olen huonolla tuulella, johtuu se yleensä tai oikeastaan aina pelosta ettei rakasteta tai pelosta, että kohdellaan ei-rakastavasti. Mutta jos oikeasti vain pelottaisi, niin en uskaltaisi edes ärisistä vaan vetäisin häntäni koipien väliin ja juoksisin karkuun. Rähisen siksi että haluan vastapuolen tajuavan, että minua pelottaa se ettei minua kohdella rakastavasti! Ja sitten kuvittelen, että vastapuoli tajuaisi tämän ja alkaisi kohtelemaan rakastavasti. No, kuten varmaan olet huomannut, se ei yleensä toimi. Hitsi kun pääsisi siitäkin eroon! No, tänään kuitenkin onnistuin mummolle rähisemisen sijaan sanomaan suoraan mistä oikeasti kiikasti ja lopputulos oli juuri halutunlainen. Opin kyllä joskus toimimaan niin kotonakin! (Kotona se vaan on vaikeampaa kuin muualla,  niin se vaan on)

.

Meillä oli loppujen lopuksi tosi mukava päivä pääsiäiskaritsoja ihastellessa. Tuntuu kyllä omituiselta, että nämä pikkuruiset pehmopallerot päätyvät pääsiäispöytään. Se vähän harmittaa, mutta samalla sitten kuitenkin haluaisin syödä sitä ruokakaritsaa, koska se on niin hyvää. Vai siis eihän pehmopallerokaritsa ja ruokakaritsa liity toisiinsa mitenkään muuten kuin nimen perusteella, eihän...?

.

.

.

Oliski nii helppoo! Vai onko se?

Hauskaa, että ympärilläni ihmiset ovat alkaneet vaikuttaa positiivisilta! Esimerkiksi vaikka saattaisikin olla "hyvä syy" valittaa säätä, ihmiset sanovatkin, että ei pitäisi valittaa niin paljon vaan ajatella positiivisemmin. Vaikka että mitä sitten jos on kylmä, kun kuitenkin aurinko paistaa!

On paljon kivempaa kun on kivaa! :)

. 

Sitten menen itseeni ja mietin. Huokaankin vähän. Jos teoriassa tiedän, millaista on olla positiivinen, tarkoittaa se, että olen positiivinen teoriassa. Mutten välttämättä käytännössä. Kun ajatus on teoriatasolla, myös sen ilmentymä on. Vaikka tietäisi kaiken punttitreenistä, jaksottamisista, dieeteistä ja palautusjauheista ei silti saa mitään tuloksia ellei toteuta niitä käytännön tasolla. Vatsamakkara ei katoa vaikka olisi lukenut kaikki maailman jumppakirjat ja osaisi ne ulkoakin ja opettaisi muitakin, muttei vaivaudu itse jumppaamaan. On tottakai hyvä ottaa asioista selvää ennen kuntokuuria, sen suunnittelu varmasti auttaa. Mutta se ratkaisevin (ja usein vaikeimmalta tuntuva) askel on toteuttaa se. Liikunnan harrastamisen vaikein kohta on monesti saada takapuoli irti sohvasta. Jos tarkastelemme tätä tapahtumaa ihan pelkkänä tapahtumana – takapuolen irroittaminen sohvasta – niin pitäisi sen kyllä onnistua jokaiselta perusjampaltakin tuosta vain. Onhan se oikeastaan ihan naurettavan helppoa :)

Sama juttu. On tottakai hyvä tietää teoriassa kuinka positiivinen ajattelu toimii, lukea vaikka aiheesta kertovaa kirjallisuutta ja ryhtyä itsekin viljelemään positiivisia ajatuksia. Mutta vasta kun sen onnistuu integroimaan omaan elämäänsä alkaa tuloksia näkyä!

Olen edelleen keskellä jotakin yliväsymysjaksoa ja huomaan, että joskus ne hyvät ajattelut jäävät kovin teoreettisiksi. Siksi taas syynäsin omaa ajatteluani hieman tarkemmin ja huomasin seuraavaa: Koska olosuhteiden pakosta minulla on "kamalasti" tekemistä ("pakkoa"), tuntuu minusta äkkiä, ettei ole aikaa tehdä "omia juttujani" kun teen vain kaikkia "ärsyttäviä juttuja". Mietin tätä paradoksia hetken ja aloin lokeroimaan asioita päässäni lokeroihin "mun jutut" ja "ärsyttävät jutut". Tajusin hyvin äkkiä, että kaikki ne "ärsyttävät" jutut olivatkin tottapa hyvinkin juuri niitä "mun juttuja". Oikeastaan ainoat "ärsyttävät jutut", jotka keksin liittyivät kodin siivoukseen. Aika kehno syy ruveta synkistelemään, ettei ikinä ehdi tekemään omia juttuja kun pitää kokoajan siivota... Eihän meillä kukaan edes niin paljon siivoakaan!

Olispa helppoa toteuttaa positiivisuutta arjessa, kuulin itseni ajattelevan. Heti seuraavaksi ajattelin: miksipä se muuta olisikaan? Asiat ovat justiin niin helppoja tai vaikeita kun haluamme määritellä. Teoriassa siis positiiveilu voi olla tosi helppoa – olen vain positiivinen! Joten miksipä ei käytännössäkin? (onko tässä se sama vaikealta tuntuva askel? joka oikeastaan on aivan naurettavan helppo?)

Voiko ihanampaa piristettä ollakaan! <3 "Äiti ota musta kuvia!"

Voiko hyvää olla liikaa?

Voiko hyvää olla liikaa? Vastaukseni on, että voi. Tai no, jos hyvää on liikaa, sehän ei enää ole hyvää. Mutta en ainakaan itse keksi sellaista asiaa, jonka liikasaanti olisi hyvää. Samalla kuin selittelen, miksi blogaamisessa on ollut taukoa, kerron omakohtaisen esimerkin, kuinka voi käydä jos tulee liikaa hyvää.

Liika on liikaa. Ihmettelen miksi näin käy niin usein? Onko se vain minä vai tapahtuuko sitä kaikille? Että ensin hyviä asioita saa etsimällä etsiä (mikä sinänsä usein on hyvin palkitsevaa puuhaa!), mutta sitten kun hyviä asioita alkaa tapahtumaan, niitä tuleekin ovista ja ikkunoista niin paljon, että lopulta niistä onkin vaikea saada enää sitä hyvää irti. Eikö hyvät asiat voisi tapahtua sillai tiputellen aina vähän väliä? Miksi kaikki samaan syssyyn?

Narsissit ulkoilemassa. Täytyy vain muistaa nostaa ne yöksi sisälle...

. 

Minulla on ollut ilo saada osallistua todella moneen hyvään, kiinnostavaan ja inspiroivaan asiaan, kuten taisin jo silloin muutamia viikkoja sitten hehkutella. On ollut kutkuttavia koulutöitä, paljon erilaisia ja hienoja soittokeikkoja, ja muitakin sellaisia asioita, joita pidän hyvinä ja innostavina. Mutta fyysisen maailman rajat tulivat vastaan: meille on annettu 24h/vrk. Se on asia, jolle kukaan ei voi mitään. Ehtiäkseni näinä vuorokauden tunteina tehdä kaikkia senhetkisiä kivoja asioita oli pakko tinkiä jostakin. Eikä oikeastaan voi tinkiä muusta kuin itsestään. 

Onneksi keho on viisas! Tingittyäni riittävästi, lopulta kehoni huomautti minulle, että nyt mennään jo hiukkasen liikaa epäbalanssissa työn ja levon välillä. Se kertoi sen päänsäryn kautta. Kun minulle tarjottiin lääkettä kuulin vain itseni sanovan: "en mä käytä lääkkeitä". Ihmettelin ensin tyhmyyttäni, mutta äkkiä tajusin, että se olikin viisautta. Nimittäin vasta kärsittyäni kivusta riittävän pitkään tajusin sen olevan kehon viesti. Olin niin vauhdin, innostuksen ja inspiraation sokaisema etten olisi muuten huomannut tätä epäbalanssia! Jäin miettimään, kuinka monikaan meistä kääntyy sen pillerin puolelle, joka peittää kaikki kehon hätäsignaalit... Syystä, että "on pakko". Mutta oikeastaan se "pakko" on muualla. On pakko levätä, meidän jokaisen aina välillä. Jos ei tätä pakkoa ymmärrä itse, keho kyllä lopulta pakottaa ymmärtämään. Ongelma nousee siinä, kun tätä "pakon" rajaa nostetaan kemiallisin keinoin. Silloin keho joutuu käyttämään koko ajan vahvempia ja vahvempia hätäsignaaleja, jotta viesti kulkisi perille. Se on huono juttu. Hyvä juttu siis, että en käytä lääkkeitä ja selvisin näin vähällä!!!

Rakas pallero halusi auttaa (väsynyttä) äitiä ruokaostosten roudaamisessa <3

 .

Nyt olen ehtinyt nukkua, olen ehtinyt tehdä soittokeikkani ja koulutehtävänikin melkein kokonaan. Ja kaiken kipuilun keskellä olen ehtinyt bongaamaan paljon, paljon, paljon pieniä hyvä asioita, kuten tämän postauksen kuvista käy ilmi. Niitä "pieniä", usein turhaan huomaamattomia hyviä asioita on helppo vastaanottaa runsaissakin määrin. Ja usein ne "pienet" ilot ovatkin ne kaikkein parhaimmatkin! 

–No nyt äiti kaivo sen kameranki esiin... No, virnistetään sitte! :)

.

Elämä voittaa! :)

Valoa ja virkeyttä?!

Keskellä lumituiskua tajusin yhtäkkiä, kuinka valtavan vahvoja kukat voivat olla! Nämä toivottivat minulle aurinkoista huomenta, vaikka ikkunan takana tuiskusi ja myrskysi ja yön aikana oli tullut ainakin 20cm lisää lunta...

 .

.

Virkistävää on myös ollut olla koko tämä viikonloppu barokkiorkesterin treeneissä! Ensemble Nylandia soittaa Falvettin Vedenpaisumusoratorion. Solisteina on huippuja barokkilaulajia mutta tanssijat ovat ei barokkitanssijoita vaan street-tanssijoita. Se on aika vekkuli yhdistelmä kyllä :) Projektilla on vain yksi esitys, joten kannattaa olla tarkkana :) Taitaa olla ihan vapaa pääsykin!

.

Aika monta jättisoitinta :)

.

Mennessäni radiohaastatteluun tässä eräänä varhaisena aamuna vähän naureskelin itselleni, että turhaanhan oikeasti mietin mitä laitan päälleni ja meikkaan, eihän sieltä radion läpi kukaan kuitenkaan näe... Mutta sitten halusivatkin ottaa kuvan ja tehdä lyhkäisen nettijutun, joten ihan hyvä, etten ihan suoraan sängystä mennyt :) Tästä linkistä siis siihen radiojuttuun, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan toinen kotimainen...