maanantai 6. helmikuuta 2012

Iloisia ylläreitä

Tänään iloitsin siitä, että itselleni tärkeisiin sähköposteihin vastattiin! Se tarkoittaa, että hommat menevät eteenpäin. Ainakin jossain määrin. Suunnittelen nimittäin jälleen opiskelijaksi ryhtymistä :) Olisi ihanaa, jos voisi aina vain opiskella, eikä tarvitsisi käydä töissä lainkaan. Haluan pysyä uteliaana ja oppimishaluisena. Oppia ikä kaikki! Henkinen pääoma on hieno juttu.

Hieno kirja, kahvi ja raakasuklaata <3
Aivan vilpittömästi iloitsin, suorastaan riemuitsin siitä, kun löysin reppuni pohjalta sinne unohtuneen puolikkaan raakasuklaapatukan!!! Sen lisäksi, että siitä oli ihana nauttia, oli myös hauskaa ja rohkaisevaa huomata tällainen pitkän aikavälin muutos omassa elämässä. Oli nimittäin aikoja, jolloin suklaalevyt eivät todellakaan unohtuneet kassin pohjalle vaan saatoin vetäistä 86% 100g-leyvn tuosta vain! Missään vaiheessa en mennyt mihinkään lakkoon tai muuhun askeettisuuteen. Yhtäkkiä vain en enää ostellut niitä. Ja jos vanhasta tottumuksesta ostin, niin ei tehnyt mieli syödä. En osaa itsekään oikein sanoa, mistä se johtuu? Mutta siihen selkeästi liittyi superfoodit ja lisääntynyt terveyspiiperrys. Nykyään kun joskus harvoin ostan raakasuklaata (muuta suklaata ei tee mieli), niin käy juuri kuten tänään. Järjestän itselleni iloisia yllätyksiä :) Ihana asia se!

Täysikuu!
On mielettömän hieno tunne tutustua ihmisiin, joiden seurassa on vahva tunne, että nyt on oikeat ihmiset koolla oikeaan aikaan! Aaltopituudet täsmää. Tänään sain tällaista rohkaisua tähän omalle musisointipolulle. Rentoutuskonsertti-idea paisuu ihanalla tavalla ja ovia aukeaa :) Vaikka muuten olin ollut hieman väsynyt koko päivän, niin tämän tapaamisen jälkeen suorastaan lentelin eteenpäin :)

Maailma oli idyllisen kaunis lumipeitteen alla. Yövalokuvauksessa on tosin kyllä vielä oppimisen varaa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti