Toiset nauttivat shoppailusta, mutta minulle se on todellinen haaste. Keksin nopeasti satamiljoona syytä, miksi shoppailu on ärsyttävää. Eilen vihdoin menin sitten kaupoille ja sain todella nopeasti itseni kiinni huonosta asenteesta. Hups... Sisäinen höpöttäjä selitti jatkuvasti kuinka rumaa ja epätyylikästä kaikki oli. Lopulta päätin, että nyt riittää. Muutin asenteeni. En oikein osaa selittää, mutta jotenkin vain tiesin, että pitää vain löytää ne minun vaatteet, ei sen ihmeempää. Välillä kyllä taas hermostuin, että no missä ne nyt täällä on ja sitten taas hiljensin höpöttäjän ja vaihdoin iloiselle mielelle. Ja sitten, aivan ilman ennakkovaroitusta siinä oli se alennusrekki. Siinä oli perusfarkut kympillä. Ja vieressä musta pitkä keikkahame kympillä (klassisen musiikin keikoilla pitää aina olla pitkä musta hame). Otin ne ja menin sovituskoppiin. Sujahtivat hyvin. Tosin höpöttäjä heti väitti, etteivät farkut näyttäneet hyvältä takapuolesta. Pyh, sanoin sille, ei se ole farkkujen syy jos perse näyttää huonolta, he he :D Täytyyhän sitä johonkin pukeutua kunnes saa työstettyään itselleen sen superperseen... ;) No, tänään kuljin uusissa housuissa ja vilkaistuani itseäni näyteikkunan peilikuvassa olin oikein tyytyväinen farkkuostokseen (tosin perse ei näkynyt näyteikkunan kautta, mutta ei kerrota sitä höpöttäjälle). Ja keikkahameen ostaminen varmaan tarkoittaa, että nyt tulee keikkaa ;)
 |
| Kaupoilla oli myös hevisauruksia liikkeellä jakamassa nimmareita lapsille. Niillä oli kyl kans aika hienot keikkavaatteet! |
.
Aina toisinaan kuulen tarinoita, miten ihmiset ovat oppineet arvostamaan elämää, lähimmäisiään ja itseään vasta jonkun suuren dramaattisen ja vakavan mullistuksen seurauksena. Juttelin tänään tuntemattoman vanhan ja viisaan naisen kanssa aiheesta ja kerroin kuinka toisinaan mietin, että milloin se dramaattinen käänne osuu omalle kohdalleni, kun elämässäni on aina mennyt kaikki hyvin. Hän rohkaisi ihanasti, että eivät kaikki tarvitse sellaista elämänkoulua. On mahdollista oppia samat asiat ilman dramaattisiakin välikohtauksia jos vain niin haluaa! Ihan mahtavaa! Elämän, lähimmäisten ja itsensä arvostaminen, sehän on loppupeleissä ihan helppo juttu, koska se on vain tahdon asia! Miksi opetella kantapään kautta kun voi opetella ilon kautta :)
Tänään Tapio yhtäkkiä kysyi olenko laihtunut? Sehän on melkein kaunein kehu mitä naiselle voi antaa. Vastasin vahingossa "mitä sä mielistelet... ai mistä muka laihtunu??" Höpöttäjä taas lipsautteli. Ei näin. Ainakaan jos haluaa toistekin kuulla samalta henkilöltä kehuja. Seuraavan kerran jos satun saamaan kehuja vastaan kyllä "Mitä, olenko laihtunut!? Mukava kuulla, että vaikuttaa siltä! :D" Tuossa jonkun aiemman postauksen kommenteissa puhuttiin hyvän vastaanottamisesta. Se on myös hyvin tärkeä tapa pitää hyvä meininki ja valoisuus yllä! Kun tulee kehuja, niin vastaus kuuluu "Kiitos, ihana kuulla!" tai jotain sinnepäin. "No tää nyt on tämmönen ihan surkee" jne on kehujan aliarvioimista ja muutenkin vanhanaikaista. Kiitä siitä, että kehuja antoi kehunsa ja jätä mainitsematta jos olet kehun syystä eri mieltä, se on ihan turha pikkuseikka se! Pidetään hyvä liikkeellä! :) Kehu kaveria ja jos tulee negaa vastauksena, niin rohkaise: "Ota hyvä vastaan!"
.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti