Löydetty: iloa, valoa ja naurua

En oikeasti tiedä, mitä päräyttävällä tarkalleen meinataan, mutta tuntuu, että tämä viikonloppu oli juuri sitä :) Elämä voi olla niin uskomattoman mahtavaa toisinaan! En tässä muuttohässäkässä ehdi kirjoittaa retriitistä sen enempää, mutta yritän postata siitä myöhemmin, sillä se todellakin sai elämäni uudelle pyörälle. Tiedätkö sen fiiliksen, kun on niin hauskaa, että nauraa poskensa aivan kipeäksi ja silti ei voi olla nauramatta vaikka poskiin sattuu? Sellainen olo minulla oli, mutta koko kehossa!

Ensimmäisenä vastassa oli metsä. Pieni hiljainen havina ja lintujen laulu. Ja ihan oikea kesän tuoksu. Metsän takana mummola, lapsuudenkotini. Upea paikka, näin urbanisoitumisen jälkeen katsottuna!

.

Ja tietenkin suloisen hentoiset niittykukat

 .

Sitten löytyi kissa. Aurelia koettaa eläytyä Missekissan sielunelämään.

 .

Tällee leikitään kyllästynyttä, omaa rauhaa haluavaa kissaa...

 .

Mummolan portailla vilkutellaan äipälle.

 .

Circle of Women Embracing Life

 .

Retriitti oli Tammisaaren mahtavassa kesäkaupungissa. Onneksi ehdimme hiukan pyörähtää kaupungillakin!

 .

Lounaaksi mansikoita.

 .

Ja pikainen pulahdus vilvoittavaan mereen ennen paluuta piiriin. Aaaah se suolan tuntu iholla!

 .

Sillä välin Aurelia hoiti hevosia. Tässä Hrima-issikka.

 .

Ja tässä Laventeli, suomenhevonen.

 .

Aurelia innostui tiskaamaan heppakippoja. Lupasin, että vähän isompana saa tiskata kotikeittiössäkin ihmisten kippoja niin paljon kuin ikinä vaan jaksaa :)

.

Tänne heppametsään voisi tulla pian uudestaan!

.

Viikonloppua odotellessa...

Taidan hieman jännätä muuttoa. Nimittäin kello on yli yksi yöllä ja tekisi vain mieli pakata ja järjestää. No, muuttolaatikot on loppu tältä illalta, joten en voi pakata enempää. En vain malttaisi mennä nukkumaan. Mietin ensin, että stressaanko muuttoa (mieheni mielestä stressaan), mutta taidan oikeastaan olla enemmän vain innoissani. 

Kävin tänään viimeistelemässä maalailut ja fiilistelemässä uutta asuntoa. Taidan kyllä olla hieman täpinöissäni... :)

Aurinkokeittiö :)

.

Ja mustikkajugurtti-vaatekaapit :)

 .

Viikonlopuksi tulee muuttotauko (ihan paikallaan!), sillä lähdemme Aurelian kanssa mummolaan, lapsuudenkotiini. Siellä on tiedossa metsää, hiljaisuutta, eläimiä ja niittykukkia. Osallistun myös lähistöllä pidettävään retriittiin, josta en oikeastaan tiedä mitään, Circle of Women Embracing Life Retreat. Jotain Awareness-juttua, vaikutti sopivan huuhalta ;) Alun perin minua pyydettiin mukaan pitämään rentoutuskonserttia, mutta kun lueskelin ohjelmaa, niin se vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin osallistua muuhunkin ohjelmaan. Eniten odotan tanssiharjoitusta, joka kulkee nimellä “Connecting with the earth - opening the awareness through movement”. Hieno viikonloppu tulossa, aurinkoakin luvattu! :)

Muutoksen äärellä

Olimme siskoni kanssa maalaamassa uuden asunnon seiniä! Edellisten asukkien sotkujälkien pyyhkiminen valkoisen maalin alle on kyllä ollut erinomaisen mieluisaa touhua. Puhdistavaa. Maalattiin myös keittiön kaapit sitruunankeltaisiksi ja makkareiden vaatekaapit kissankellon liilaksi (tai no, ehkä se oli enemmän mustikkajugurtin väristä...) Myös ovenkarmit maalattiin ja tulipa hienoa! Olen tosi tyytyväinen :) Itseensä kannattaa ollakin tyytyväinen, koska tyytyväisenä oleminen on aika kivaa. Ja sen voi tehdä ihan vaikka just nyt. Ja itseään saa myös kehua - ainakin itselleen jos ei muille uskalla :)

.

Olohuoneeseen on jo kerääntynyt laatikoita, parvekkeen perennoja olen istutellut ulos pihalle vapauteen, huonekasveja ollaan lahjoitettu runsain määrin ystäville (toki niitä on edelleen aikamoisesti...), kirpparille on kärrätty monia monia lasteja vaikka ja mitä... Puhdistavaa tämäkin.

Odotukset muuttamisesta ovat hieman jakautuneet. Toisaalta olen aivan innoissani uudesta kodista, mutta myös hieman jänskättää, että miten se koko roudaushäsellys saadaan onnistumaan. Lähtökohta on hyvä asennoituminen koko projektin alusta alkaen. Hyvällä mielellä siis. Vielä ennen muuttoa viikonloppureissu Aurelian mummolaan, eli äitini hevosia katsomaan. Ja yksi rentoutuskonsertti. Ihan sopivasti äksöniä tässä :)

Äh, olis pitäny tajuta ottaa siitä mustikkajugurtista kuva... Mut kyl tätä valkostakin oli herkullista maalata :)

.

Puhdistavaa tämä muuttelu! Samanlainen fiilis kuin uutena vuotena. Ollaankin tehty jo "uudenkodinlupauksia" ja senhän näkee kuinka hyvin niistä jaksaa pitää kiinni... Mutta muutoksen tuulia tuntuu myös sisäisesti. Aivan konkreettisesti pian sulkeutuu yksi ovi ja avautuu toinen. On helppo nähdä muuttaminen kaikkinensa juttuineen vertauskuvana omaan elämään. Todellakin tuntuu, että putsaan myös omaa elämääni samalla. Muutan - muutun? Miten se meni - niin: ainoa pysyvä asia on muutos. Kaikki muuttuu kokoajan. Se sisältää valtavasti potentiaalia. Ja uskon vahvasti, että muutos parempaan on aina mahdollinen! Ja olen jo päättänytkin, että tämä on muutos parempaan. Tai siis vielä parempaan. Ja saan mitä tilaan :) Koska niin se vaan menee. Sinäkin saat. Reilua, eikös? Tämä on just sitä itseään toteuttavaa ennustusta :D

Kaunis päivä tänään!

"No ihan varmasti sataa vielä ja mulla on shortsit päällä" sanoin jumppakaverille kun hän kyseli tiesinkö sataako vielä. Just. Menin ulos ja eipäs satanutkaan. Kannattiko olla pessimisti? No eipä ei. Vanhat negaatiot tulevat kuin itsestään. Voisikin kokeilla uudenlaista ennakkoluuloa. "Mun tuurilla kyllä salettiin paistaa aurinko", "jätin sadevarusteet kotiin, joten tuleekin varmasti oikein aurinkoinen päivä!" jne. Enimmäkseenhän asiat menevätkin hyvin, emme vain niin helposti tule huomanneeksi sitä. Enimmäkseen löydämme tarvitsemamme, ehdimme bussiin, puhelin toimii, ihmiset ovat kohteliaita, asiat sujuu...

Kävimme kaverini mökillä. Reissupäivä oli valittu summan mutikassa. Ja kuinka ollakaan, vaikka sadetta on riittänyt, niin justiin tällä kertaa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja reissu oli mitä kesäisin! Ja vaikka kaverini monesti epäröikin, että alkaako kohta sataa, niin pidin pintani "Tänään on kaunis päivä, minulla on sopimus sääherran kanssa :)" En tietenkään tarkoita, että ajatuksen voimalla muutan säätäkin (vaikka mistä me voimme olla varmoja?), mutta silti en voi olla huomaamatta sitä yhteyttä, että ennakkoajatusten laatu vaikuttaa aika paljon lopputulokseen :) Ja sen puoleen, kyllä sadekin voi olla kaunista - jos sen niin haluaa nähdä! ;)

Mökillä oli just parasta. Aurinkoa, ulkoilmaa, grilliä, riippumattoa, rantsua, mustikoita, mansikoita...

Tällaiset maisemat... ovat hyyyyyvin rentouttavia... zzzZZzZzzzz..zz

.
Matkalla oli muuten myös aivan ihastuttava maatila, josta sai ostaa ihan oikeasti tuoreita vihanneksia. Viehätti tämän paikan luottamus ihmisiin. Kassana toimi vanha maitotonkka, johon rahat sai laittaa :)

.

Ja sillä kuuluisalla tuurillani (huomaa uusi ajattelun muoto ;) nähtiin myös seitsemän nokkosperhosta samassa kukkapuskassa.

No joo, en saanu kaikkii samaan kuvaan, mutta aika monta kuitenkin :)

Taiteilijana musiikin vallassa

Tytöt tekivät hurjia temppuja. Mulle oli riittävän jännää ihan vaan pomppia. Iso trampoliini oli kyllä mainio!

.
Aikamoinen tunne! Haluan muistaa sen ja siksi kirjoitan siitä. Seisoin lavalla soittamassa hienon konsertin päätösnumeroa. Kappale on oikeastaan sävelletty yhdelle kontrabassolle, mutta nyt mukana soitti didgeridoo, pari djembeä, viulu ja sellainen vedenalaisen kuplinnan kuuloinen ruukusta tehty rumpu.

Vielä juuri ennen lavalle astumistamme epäröin, että sopiikohan tällainen shamanistinen kontrabasso-rummuttelujuttu tähän kokonaisuuteen lainkaan. Vaan kun aloitimme niin jokin loksahti kohdilleen. Salin ilmapiiri sähköistyi. Aiemmin esiintynyt kuoro oli levittäytynyt yleisön sekaan tekemään luonnonääniä ja yleisökin lähti mukaan. Rummuttelivat pöytiä, taputtelivat toisiaan polville ja hartioille. Loppua kohden rytmi kiihtyi ja tunnelma nousi. Musiikki lähti elämään aivan omaa elämäänsä. En enää hallinnut sitä, vaan se minua. Minä vain soitin sitä.

Yhtäkkiä tajusin, että tämä on juuri sitä, mitä olen taiteelliselta työskentelyltä pyrkinytkin saavuttamaan! Muistin, kuinka aloittelevana taiteilijana olin kuvitellut, että esiintyminen olisi juuri tällaista, mutta vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin se tapahtui. Ensimmäistä kertaa tunsin oikeasti olevani Taiteilija. Tunsin, että pystyin antamaan ihmisille jotakin sellaista, mitä ehkä eivät edes olleet tienneet kaipaavansa. Tai vielä oikeammin, pystyin toimimaan kanavana musiikin ja kuulijoiden välillä. Biisin loputtua yleisö kiljui. Ja minä olin hämilläni, ihmeissäni. En edes osannut ottaa suosionosoituksia vastaan. Sillä enhän minä ollut tehnyt sitä, se oli musiikki! Musiikki oli puhutellut ja innostanut. Minähän olin vain soittanut! :)

Voisin tuunata omatkin saappaani!

Konsertin jälkeen menimme porukalla taiteilijapariskunnan vanhaan hirsitupaan. Istuimme yötä myöten takkatulen ääressä ja juteltiin. Siinä istuessa tuli todella kylläinen olo! Kaikki tuntui niin sopivalta. Mielessäni kävi, että tämä on kyllä niin paljon tarkoituksenmukaisemman tuntuista kuin joku perus yökukkuminen netissä. Olotila tuntui olevan aika lähellä sitä kliseetä, että sielu lepää.

Sain nukkua yön rauhaisassa takametsien mökissä. Oli luksusta herätä aamulla ja astua ovesta ulos raikkaan aamukasteen peittämälle nurmikolle paljain jaloin! Ja aamupala verannalla. Edelleenkin se sielu vain lepäsi <3 Olisikohan pääkaupungissakin mahdollista elää jotenkin tällaiseen tyyliin? Nauttia kauneudesta ja rauhasta, inspiroivasta meiningistä ja taiteellisten ihmisten seurasta? Laitan sen heti tilaukseen maailmankaikkeudelle! :)

 

Lopuksi hyvästelin pienet hymyilevät saviukkelit. Matka oli ollut ihmeellinen. Olin käynyt jossain aivan eri maailmassa.

Nyt sataa vettä!

Otettiin sateesta ilo irti!

 .

 .

Jäätelökone!

Jes, jes, jäätelökone! Nyt veivataan pienemmille ja isommille kunnon superterveellisiä raakajäätelöitä :) Jäätelökoneen toimintaperiaate on niin yksinkertainen, että melkein pärjäisi ilmankin. Siinä on kylmäkallekulho, joka laitetaan pakastimeen 24h ennen jäätelön tekemistä ja sitten sekoitustikku joka pyörii astiassa hitaasti, jotta jäätelömassa ei jäätyisi klöntiksi. Saman pystyisi tekemään tavallisella kulholla niin, että laittaa sen täyteen jäätelömassaa ja pakastimeen. Sitten viiden minuutin välein käy sekoittamassa sitä massaa, että se pysyy kuohkeana. Ja puolen tunnin kuluttua se onkin jo valmista! :)

Niin, jäätelömassa. Sen sisältö voi olla melkein mitä vain, olen huomannut. Tai siis jotain hyvänmakuista mieluiten. Se voi olla maito- tai kermapohjainen, mutta siihen käy myös kasvikunnan maidot, kuten kookosmaito, riisimaito ja mantelimaito. Kaikkia pähkinämaitoja voi helposti tehdä itsekin (ks. google). Jäätelömassan tekemistä helpottaa pirtelökone, koska massa pitäisi saada ihan tasaiseksi. Hyvin yksinkertainen jäätelömassaohje voisi olla seuraavanlainen:

4 dl luomukermaa

1L mansikoita

2 tl oikeaa vaniljaa

maun mukaan makeutusta, esim hunajaa tai steviaa

Vedetään mahdollisimman sileäksi pirtelökoneessa.

Tällä hetkellä tuolla koneessa pyörii eksoottisempi raakajäätelö (tuo edellä mainittu voisi myös olla raakajäätelö, jos kerman sijaan käyttäisi tinkimaitoa). Sen massaan meni jotakuinkin seuraavaa:

1 kypsä avocado

4dl kookosmaitoa

4 rkl raakakaakaojauhetta (jonka seassa MSM, camucamu, maca, stevia)

jotain ½dl sulatettua raakakaakaomassaa

2 rkl sulatettua kookosöljyä

puolen sitruunan mehu

muutama rkl raakahunajaa

2 tl oikeaa vaniljaa

muutama tippa eteeristä minttuöljyä

vettä

Tämän näköistä se on tuolla koneessa: 

Kävin salamaistamassa... Aikas hyvää!!! Mutta ei erityisen ylimakea. Ehkä avocadon tilalle banaani ensi kerralla? Raakajäätelöreseptejä voi muuten tsekata sivuilta www.raakajaatelo.fi

Ilonjakamiskortti

Mustikkasuut :)

 .

Kauden ensimmäiset mustikat löydetty!!!

  .

 .

.

.

Parvekkeen tuorein yllätys! :)

.

Maailmankaikkeus oli piiloittanut minua varten tällaisen :)

.

Annoin sen seuraavalle vastaantulijalle, taiteellisen näköiselle goottityttöselle joka oli hieman hämillään. Hauska idea joltain!

Hupia koko rahan edestä

Kävipä munkki kuin Hannu Hanhella! Melkein naurattaa kun ajattelen, miten hienosti maailmankaikkeus järjesti näinkin vähäpätöisen asian :) Isommat lapset alkoivat mankumaan lintsille. Melkein meinasin tainnuttaa intonsa, että sorry ei meillä oo varaa, mutta sitten sovittiin, että he maksavat rannekkeensa itse. Tajusivat samalla, että joo, kyllä kannatti säästellä viikkorahojaan. Aurelialle maksettiin minihupiranneke 18e. Itse ajattelin, että ainoa laite, mihin haluaisin mennä on vuoristorata ja siihen nyt riittää 6,50e kertalippu. Siispä menoksi!

Panoramatornikin on ilmainen. Ihan kivat näköalat siellä.

I

Isommat lapset kieppuivat hurjissa laitteissa, mutta mieheni ja minä vuorottelimme Aurelian kanssa vauvalaitteissa. Tosiaan, aikuinen pääsee ilmaiseksi pikkulapsen kanssa pikkulasten laitteisiin! Heh heh... En tiedä olimmeko jo vanhoja vai taantuneita, mutta niissä oli aivan riittävästi jännitystä ja kiepuntaa. Maisemajuna, hepparata, karuselli... Ehkä se oli se taantuma (eikös se ole jokin muotisana muutenkin...), sillä tuli aivan lapsenmielinen olo kun sain ilon irti siellä vauvalaitteissa :)

Jeeeeee!

Koppoti koppoti

.I

Aika kului kuin siivillä ja pian piti lähteä työntelemään Aureliaa päiväunivaunuissa. Harmittelin, etten ehtinyt käydä vuoristoradassa, mutta mietin, että enköhän selviä ilmankin. Työntelin vaunuja pitkin kaupunkia kun tapasin erään bassokaverin. Menimme kahville ja puhelin soi. "Täällä kuulutettiin justiin, että tänään on vuoristoradan synttärit ja kaikki pääsee sinne ilmaiseksi. Tuu takisin, niin työntelen Aureliaa". Käsittämätön munkki!! Siispä lähdimme matkaan bassokaverini kanssa. Ja olipas hauskaa!! Se on niin tunnelmallinen laite 61-vuotiaine natisevine puulankkuineen. Kiljuimme aivan sydämen pohjasta, jo ekassa ylämäessä, ihan kuten kuuluukin :) Vimpula että oli hauskaa! 

Kiljuttaaaaaaaaaaaa... saahan nyt jo kiljuuuuuuuuuuuu?! Iiik iik ja aaak aaaaaaak!

 .

Jaiks ja iiiiks! Ihan kohta se alkaaaaaaaaaaa!!! Voiei voiei voiei!

.

Aaaaa! Aaapuaaaaaaaaaaa!!!

.

 

Ja jotenkin aivan käsittämättömästi onnistuin ottamaan vielä kuvankin samalla... Woooooouuuuuu!!!!

Ahvirmoinnista

 .

Haluan kiinnittää huomioni siihen, että affirmointi toimii! Vaikka olisikin ajatellut ja unelmoinut hienoja juttuja, niin sitten kun ne alkavat toteutumaan, saatankin helposti ajatella, että kävipäs hyvä mäihä. Kuitenkin tajusin, että unelmoinnissa ja affirmoinnissa on perustavanlaatuinen ero. Ainakin omalla kohdallani. Jos ajattelen jotakin upeaa asiaa, mutta tiedostan samalla, ettei se voi toteutua, silloin se on unelmointia. Taas jos ajattelen jotakin asiaa, ja olen erittäin motivoitunut asian toteutumiseen ja "tiedän", että se toteutuu, silloin se on affirmointia. Näinhän tässä kävi:

Aurelia sai paikan steinerpäiväkodista ja aktivoiduimme etsimään asuntoa lähempää, täältä kun on sinne melkein tunnin matka. Teinipoikamme käy samassa paikassa Steinerkoulua ja olemme jo pitkään ajatelleet, että pitäisi muuttaa lähemmäksi. Nyt kun Aurelia sai sieltä sen päiväkotipaikan olin todella motivoitunut saamaan uuden asunnon (teinipoika jaksaa kyllä näpyttää iPodiaan tunnin bussimatkan, mutta pieni tyttö ei... ja minunhan pitäisi aina viedä ja tuodakin) ja "tiesin", että se kyllä järjestyy tavalla tai toisella.

Tuo "tietäminen" on aika jännä juttu. En oikein tiedä mistä se tulee enkä pysty itse (ainakaan tietoisesti) vaikuttamaan siihen, mitä "tiedän" ja mitä en. Vähän kuin että jos tulevaisuutta voisi "muistaa" samalla tavalla kuin mennyttä, niin muistaisin, että meillähän on se paras mahdollinen asunto! Mutta epäilen, että affirmointi varmaankin toimii juuri niin, että kun sitä tekee, niin niitä affirmoimiaan asioita alkaa "tietämään". Minulle kuitenkin on usein käynyt niin, että ensin "tiedän" ja sitten affirmoin. Silloin affirmointi tuntuu tosi helpolta ja vahvalta :)

.
Käytännössä se tapahtuu niin, että sanon itselleni ääneen tai mielessä positiivisessa muodossa olevan lauseen ja "tiedän" sen tapahtuvan. Affirmoin siis meille "parasta mahdollista asuntoa" ja oikeastaan tein sen "kunnolla" vain yhden kerran. "Tietäminen/muistaminen" sen sijaan oli mielessä kokoajan. Mieheni oli teinipojan kanssa Roomassa samoihin aikoihin, ja siellä he minun tietämättäni kävivät affirmoimassa Vatikaanin upeimmissa kirkoissa. Ja kuinka ollakaan, heti seuraavana päivänä meille tarjottiin asuntoa!! Kyllä Vatikaanissa on voimaa ;) Ainakin placebo-sellaista ;) Niin, placebohan itse asiassa onkin juuri se juttu, se "tietäminen"! Ehdin juuri päivää ennen musiikkileirille lähtöä käydä katsomassa kyseistä asuntoa ja paikka on todella ihanteellinen. Koulumatka 5min, lähellä iso leikkipuisto ja paljon metsää, alueella lapsiperheitä ja hyvät kulkuyhteydet. Eilen allekirjoitimme sopimuksen ja muutamme kuun vaihteessa!!! Aika mahtavaa!

Kivoja uusia maisemia!

.

Nyt ollaankin kannettu säkkikaupalla tavaraa kirppikselle ja roskikseen. Saan jotain kummia kiksejä siitä, kun kaapit tyhjenee vanhasta roinasta ja tänne tulee tilaa. Puhdistusreaktio? ;) Onkin ihan hyvä muuttaa sellaisen kolmen vuoden välein, niin pääsee vanhasta roinasta helposti eroon. Ja samalla tulee uutta tilaa uusille hyville jutuille! Esim. olen vienyt niin paljon tavaraa pois, että minulla olisi oikein sopivasti tilaa ihan omalle tietokoneelle :) Koska tarvitsen riittävän hyvän syyn hankkiakseni jotakin uutta (esim. oho, heitin rikkinäiset talvikenkäni roskiin viime keväänä, täytyy siis vissiin ostaa uudet) niin otin syyksi ensi syksyn opiskelut! Enhän voi ottaa tätä koko perheen konetta sinne mukaan... Jee, kivaa, saan oman tietokoneen :) Ehkei ihan yhtä lennokas affirmaatiolause kuin oppikirjoissa, mutta "tiedän" että se toimii :)

Toisten rohkaiseminen toimikin affirmaationa itselleni!

On hienoa rohkaista nuoria ihmisiä. Lähtemään maailmalle, uskomaan unelmiinsa ja olemaan rohkeita. Oikein innostun heidän puolestaan. Heillä kun on vielä kaikki ovet auki...

En oikein edes tiedä mikä minua nuorempana esti lähtemästä maailmalle. Jokin pelko, etten ole riittävän hyvä, riittävän rikas tai muuten vain. Että voi unelmoida, mutta ei ole järkevää toteuttaa niitä. Minulle myös opetettiin lapsena, että matkustaminen on huono juttu, hyvin turhaa ja tuhlausta. Ja nykyään kuvittelin, että olen liian vanha lähtemään ja että ne omat tsäänssini on jo mennyttä...

No, kävikin niin, että musiikkileirillä kysyttiin lähtisinkö elokuussa kontrabassofestivaaleille Tanskaan. Vanhasta tottumuksesta vastasin puoliautomaattisesti, että "joo, olishan se kivaa, mutta kun ei oikeestaan olis varaa ja on tää pieni lapsi ja basson kanssa lentäminenkin on vähän sellasta...". Sitten - he hee -  päässäni alkoi kaikua samat jutut, mitä olin nuorille ihmisille sanonut. Että menkää ihmeessä aina kun voi ja uskokaa, että pystytte! Aloin ihmettelemään, miksi aina keksin tekosyitä sille, etten voisi tehdä jotakin mahtavaa ja jotakin, mitä oikeasti haluaisin tehdä.

.

Meni joitakin päiviä ja yhtäkkiä tajusin, että minussa on vahva ajatus. Se oli kuin affirmaatio, mutta en ollut tehnyt sitä tietoisesti. Ajatus oli, että olin jo päättänyt lähteä, eikä vanhan minän vastalauseet voineet sille mitään. Tämä reissu toteutuu! En todellakaan tiennyt, miten järjestäisin lapsenhoidon, soittimen, kustannukset... Tiesin vain, että menen. Ja voi vimpula se oli vahva tunne! Ihan kuin olisi ollut taas murrosikäinen ja kapinoisi omia vanhempiaan vastaan. Nyt vain kapinoin vanhanaikaista ajatusmalliani vastaan ja tiesin (kuten teininäkin), että vanhat jutut jäävät aina lopulta kakkoseksi.

Ja kuinka ollakaan! Ensimmäisenä minulle tarjottiin mahdollisuutta saada käyttööni huippusoitin paikan päältä, ei siis tarvitsisi lentää oman basson kanssa. Sitten tärkein. Kun uskalsin kysyä lähtemismielipidettä kotoa, suhtautui mieheni yllätyksekseni asiaan erittäin myönteisesti ja rohkaisevasti. Hän jopa teki ehdotuksen, jota en ollut uskaltanut ajatellakaan: että Aurelia jäisi hänen kanssaan kotiin ja minä voisin mennä yksikseni! Lopulta varasin lennot. Meno-paluu 78 euroa! Uskomatonta! Minä lähden!!!! :D

Myös yksi bassotoverini lähtee mukaan ja ajattelimme testata couchsurfingia. Olen tykännyt surfing-filosofiasta siitä lähtien, kun siitä kuulin, mutta lasten kanssa en ole uskaltanut sitä kokeilla. Nyt ei ole enää tekosyitä :) Niin, ja kysehän on viiden päivän jutusta, ei mistään vaihtovuodesta, ja silti olen aivan tohkeissani :D Rohkaisemalla muita rohkaisin samalla itseäni. Melko tehokasta :)

Köpiksessä onkin luvassa kaikkea aivan ihmeellistä kontrabassospektaakkelia. Mestarikurssien ja mestareiden konserttien lisäksi mm. sadan basson orkesteri (johon todellakin aion osallistua!) ja huomiota herättävät "Walking Bass"-kulkueet, kun roudaannumme kaikki konserttipaikasta toiseen :) Konserttipaikat ovat pitkin kaupunkia, sisällä ja ulkona. Eniten odotan sitä konserttia, missä koko basso-orkesteri kiipeää maailmanpyörään soittamaan, muutama basso aina joka koriin!!! Woooou!!! Tulee kyllä niin ikimuistoinen reissu!! Uskomatonta, että olen päässyt mukaan! Ja kysehän loppupeleissä oli hyvin yksinkertaisesta asiasta: rohkeudesta.

Voi jumpe... Rohkeutta tosiaankin tarvitaan vielä...

Isoisoisänalle ja muita leirimuistoja

Kotona. Huh. Oli melkoinen roudaussirkus bassoineen, laukkuineen ja kaikkineen. Hihii... jollain toisella tyypillä oli myös erikoisempi roudaussirkus menossa :D

Iso-iso-iso-isä-Nalle. Ja se vilkutti meille!!!

.

Musiikkileiri oli mahtava kokemus. Täynnä iloa ja hauskaa tekemistä. Tuntuu melkein tyhjältä olla kotona... Vaikka aivan tervetullutta vaihtelua sekin. Olipas mukavaa purkaa kamera ja katsoa kaikki leirikuvat :)

Musiikkileirin lähellä oli upea järvi.

.

.
Niin, tässä oli se yksi aamu, jolloin heräsin viideltä :)

.

Viulu kiinnosti bassoa enemmän. Lupaavaa :)

.

Kuinka monta basistia tarvitaan soittamaan Blues Style -niminen kappale?