Saa mut ei oo pakko?

Saa nauttia elämästä, mut ei oo pakko hei! Välillä tuntuu, että elämänmyönteisyyttään pitäisi puolustaa kun milloin minkäkinlaista "tämä takia positivismi on takapuolesta"-tyyppistä julkaisua ja mielipidettä tulee vastaan. Voisi kai kunnioittaa toisen valitsemaa elämänasennetta?

Entäs minä itse? Elämänmyönteisenä henkilönä tottakai ilahdun toisen ihmisen positiivisesta asenteesta. Mutta kunnioitanko ihmisen valintaa toteuttaa elämässään negatiivista elämäntyyliä? Periaatetasolla kyllä, sillä jokaisella on oikeus valita asenteensa, oli se sitten perusmyönteinen tai peruskielteinen (perusneutraaliin en usko, sillä ihminen on subjektiivinen olento). Käytännössä kuitenkin tuntuu riippuvan aika vahvasti siitä, mihin kyseisen henkilön negativismi suuntautuu.

Helpointa on jos negativismi on suunnattu laaja-alaisesti ulkomaailmaan. Sellaiselle voi melkeinpä hymähtää (kylläpä taas joku jaksaa), vaikka enimmäkseen sellaiseen ei synny mitään vastakaikua (taas joku valittaja, pitäköön mielipiteensä). Haastavampaa on jos negativismi kohdistuu suoraan ja vahvasti johonkin tiettyyn henkilöön. Tässä kuitenkin on ero puolustanko kohdetta vai vastustanko syytöksiä esittävän henkilön maailmankuvaa. Sekin ero voi olla hiuksenhieno ja voi tulla virhetulkintoja puolin ja toisin ellei ole todella selkeä ja tarkka omasta asenteestaan ("hyväksyn kyllä sinun maailmankuvasi, mutta en hyväksy sitä, miten kohtelet toista henkilöä").

Tästä astetta haastavampaa pysyä kunnioittavalla kannalla on jos syytökset kohdistuvat minuun itseeni. "Puolustus" muuttuu äkkiä takaisin antamiseksi. Silloin sitä löytää itsensä äkkiä samalta kielteisyystasolta. Itseensä kohdistuvaa kielteisyyttä voi sitäkin oppia kunnioittamaan, tai itse asiassa kyseessä on ennemminkin että antaa vain mennä toisesta korvasta ulos. Tätä minun oli vaikea uskoa ennen kuin oivalsin, että toisella henkilöllä on oikeus mielipiteeseensä, mutta minulla ei ole mitään velvollisuutta ottaa sitä vastaan (eikä se siltikään aina niin helppoa ole... ja käytän toisinaan korvatulppiakin, ettei se tulisi ensinkään korvasta sisään).

Vaikeinta minulle on ehkä kuitenkin suhtautua kunnioittavasti sellaisen henkilön negatiiviseen maailmaankuvaan, jonka negativismi suuntautuu henkilöön itseensä. Ulkopuolisten henkilöiden ja itsenikin puolustaminen käy, mutta mitä kun ihminen suhtautuu itse itseensä vahvasti ja suorasti negatiivisesti? Mitä siinä ulkopuolinen oikein voi tehdä? Vainko pitäisi kunnioittaa ja hyväksyä, että jokainen saa tehdä omat päätöksensä miten haluaa??! Minulle nousee usein todella vahva tarve puuttua sellaisen ihmisen elämään, sitä enemmän, mitä läheisempi ihminen minulle on. Ja vaikka vastakaiku tällaiseen onkin oletettavissa (älä sä tuu mulle mitään neuvomaan, sä et tajuu mun elämästä mitään!) tuntuu silti todella ikävältä vaihtoehdolta jättää sellainen ihminen oman (epä)onnensa nojaan. Joskus turhauttaa todella vahvasti, että miksi jonkun täytyy väkisin tehdä omasta elämästään helvettiä ja vielä vahvistaa sitä jatkuvasti?? Että voi tajuaispa tuo ihminen kuinka elämä on niin paljon helpompaa ja hienompaa kun alkaa yhteistyöhön itsensä kanssa sen sijaan, että vastustaisi sitä! Ja että miten oikein saisi huijattua tämän ihmisen edes yrittämään ymmärtää tätä "takapuolesta olevaa" positivismia? 

Tärkein kysymys on kuitenkin: jos ihmisellä on vapaus valita asenteensa, onko siihen eettisesti oikein puuttua jos henkilö ei vahingoita muita kuin itseään? Saa nauttia elämästä, mut ei oo pakko??? Vai?

Jos sinulla on mielipide, näkemys tai ajatus aiheesta, olisi se kiinnostava kuulla! Vaikkapa kommentissa tai facebookissa.

HUOM! Fyysistä väkivaltaa ei tule missään tilanteessa sietää (saati kunnioittaa!), kohdistuipa se vain henkilöön itseensä tai muihin. Se on vankka mielipiteeni näinä "suvaitsevaisuuden" muotiaikoina.

Jotkut haluavat elää näin. No can do? Pitäköön tunkkinsa??