Kesä kuivaa!

Tänä aamuna lasten musiikkileirillä oli aivan järjetön hulina. Alkoi vissiin pienoinen väsy painaa pienempää ja isompaakin. Aureliakin viihtyi paremmin selkärepussa kuin viulun ääressä. Tosin aluksi hän kyllä halusi taas kovasti soittaa. Hauska kohta oli, kun kappaleessa vaihtui pizzicato, eli soittajat laittoivat jousensa pois ja alkoivat näppäillä kieliä sormilla. Aurelia katsoi minua hätääntyneenä ja alkoi ulista ja ojensi minulle jousensa ikään kuin olisi sanonut hei apua mihin minä tämän jousen nyt laitan!!? Otin häneltä jousen pois ja hän alkoi tyytyväisenä näppäillä muiden mukana :) Harmi jälleen kamera jäi kotiin, olisi saanut niin hienoja kuvia kun Aurelia istui sellopultissa muiden sellistien seassa ja oli niin messissä!

Mutta tosiaan hulinaa riitti ja Aureliakin meni levottomaksi. Satoi kaatamalla ja kaikki oli märkää. Aurelia kiukutteli ja opettajatkin keskenään kiukutteli. Vihdoin oli aika lähteä superväsyneen Aurelian kanssa kotiin ja päiväunille. Samalla kun yritin päästä autolle mahdollisimman nopeasti, ettei kastuttaisi ja kannoin Aureliaa toisella kädellä ja työnsin kärryjä toisella kädellä ja puhuin puhelimeen handsfreella joku lapsista rupesi soittamaan kilikelloa älyttömän energisellä pienen lapsen tarmokkuudella tauon päätteen merkiksi. Meinasi käämi palaa. Vihdoinkin sain kaikki märät tavaramme ja itsemme pakattua autoon ja ajoin paikalta pois. Ja tapahtui mieletön ihme. Groove FM soitti ihan hiljaisesti meille tahmeanhidasta ja letkeää funkkia. Minä muistin yhtäkkiä hengittää ja oli kuin aika olisi pysähtynyt kokonaan ja koko olemukseni täytti mahtava hyvän olon tunne. Vilkaisin Aureliaa ja näin kuinka pienet silmät painuivat autuaasti kiinni. Jes!!!! Ihan kuin aurinkokin olisi ruvennut paistamaan. Elämä hymyili, ja leveästi :)

Aurelia 4kk.

Onnellisesti kotona pääsin relaamaan, sillä mummo lähti työntelemään Aureliaa ja perheen miesväki lähti uimahalliin. Tupla-jesss!! Ja nyt aurinko jo oikeastikin paistoi. Keitin hyvää kahvia ja hengailin parvekkeella. Ja se elämä edelleen vain hymyili :)

Kun Aurelia heräsi lähdimme leikkipuistoon. Mummon kanssa leikkivät hiekkaleikkejä ja minä lähdin juoksulenkille. Tuli bongattua yhtä sun toista matkan varrelta.

Tädyke, latinaksi Veronica, eli rakas siskoni <3

Pariton cityjoutsen.

Joka uskaltautui tosi lähelle.

Reppana. Ruoho tosiaan on vihreämpää aidan toisella puolella...

Leikkipuistosta löysin mummon ja Aurelian täysissä tohinoissa ison korikeinun kimpussa.

Lisää musisointia

Nyt jos saisin jostakin viulun olisi kaikki musisoinninaikaiset lapsenhoito-ongelmat ratkaistu. Aurelia on niin tyytyväinen kun saa itse soittaa mukana kaikessa. Ja tulee niin iso suru, kun lainaviulu pitää palauttaa takaisin omistajalleen. Vähän, että: kaikilla muilla lapsilla täällä on basso! Epäreilua!!! (Aurelia sanoo kaikkia kielisoittimia bassoiksi). Leirillä on myös paljon innokkaita pikkuopettajia, jotka mielellään opettavat Aurelialle soittamista.

Aurelia ja leirin innokkaimmat  ja äänekkäimmät soitonopettajat.

Tässä myös eilen ottamia videoita, toivottavasti onnistun myös saamaan sen tähän toimimaan. Parhainta videopätkää, missä Aurelia hytkyy ja soittaa lentävää spiccatoa en voinut ladata, koska meidän hitaalla tietokoneella se kestäisi noin 83 minuuttia. Ja tässä koneella on iltaisin aina jonoa... Ehkä laitan sen jonain toisena kertana. Tässä ekassa videossa ei ihan tuo jousitekniikka vielä löytynyt. Musisoinnin iloa sitäkin enemmän :)

Tästä videosta kuuluu jo jotain soiton ääniäkin. 

Leirillä on toinenkin vauva joka tykkää soittaa mukana orkesterissa. Hän soittaa lyömäsoittimia isänsä kanssa. Näillä pikkulaisilla on muutenkin samat intressit: pallojen perässä juoksentelu ja portaiden sotkeminen katuliiduilla. Alla pellavapäiden herkkä hetki ruokalassa.

Illalla pidin leiriläisille pienen rentoutuskonserttisession. Lapset tykkäsivät tosi paljon ja hurrasivat innoissaan soitolleni. Moni tuli myös selittämään, miten se värähtely tosiaan tuntuu kehossa! Hauskoja pikku söpöläisiä :)

Orkesteria ja kiipeilyseinää

Minä tiedän kyllä miten tätä soitetaan!

Aurelia oli aivan tohkeissaan kun menimme taas musiikkileirille. Tällä kertaa hän istui niin tyytyväisenä tuolillaan kun sai lainaksi pienen viulun, jolla soitti mukana orkesterissa. Vielä kun orkesterin 45-minuuttiset treenit loppuivat ja kaikki muut soittajat menivät pihalle leikkimään, Aurelia vain jäi soittelemaan eikä olisi halunnut lopettaa lainkaan. 

Hassua sinänsä, että yritin kyllä näyttää Aurelialle kuinka viulusta pidetään kiinni ja kuinka sillä soitetaan. Mutta hän oli kovin tietäväinen asenteella, että älä nyt tule mitään siihen sekoilemaan, osaan kyllä. Tuo kuvassa näkyvä on siis Aurelian ihan oma soittoasento. Hämmästyttävintä oli Aurelian jousiote, tosi oikeaoppinen saksalainen bassonjousen ote, mitä nyt noin pienellä kädellä ja viulujousella voi ottaa! Yleensä Aureliaa paljon vanhemmatkaan pikkuoppilaat eivät meinaa hahmottaa miten se ote menee, mutta Aurelia hyvin määrätietoisesti otti saksalaisen bassojousen otteen eikä suostunut yhtään käyttämään normaalia viulu- tai sello-otetta. Toivottavasti hän kuitenkin innostuisi jostain vähän pienemmästä soittimesta jos joskus haluaa jotain soittaa. Ehkä tuo saksalainen ote povaisi Aureliasta hyvää gambistia...

Saksalainen jousiote

Kakkosviulun takapultti.

Oppilaani Irene.

Portaissa voi harjoitella intervallihyppyjä.

Mutta päivän seikkailut eivät päättyneet tähän! Iltapäivästä suuntasin koko lapsikatraan kanssa kiipeilyseinälle. Pojat saivat kiipeillä koko veivauskiintiönsä täyteen (pienillä pojilla on aika suuri sellainen) ja vielä vähän ylikin. Aurelia taas kiipeili kiipeilyseinän vieressä olevilla patjoilla. Kolmisen tuntia jaksoivat painaa. Olin itse nuorempana tosi innokas kiipeilijä ja oli kyllä aika hauskaa taas olla pitkästä aikaa seinällä vaikken niin hirveesti ehtinyt itse siinä roikkuakaan.

Pieni kiipeilyapina vauhdissa.

Pikkuapina ylhäällä, isoapina varmistamassa.

Hengailua. Taustalla meidän kiipelipojat.

Aurelian ottama taidekuva.

Huh, on se melkoista menoa kun on kolme energistä poikaa ja yksi taapero... Onneksi isoin poika osasi opettaa pienemmille pojille kiipeilyn saloja ja onneksi pienemmät pojat melkein kilpailivat siitä kumpi pystyy naurattamaan Aureliaa enemmän. Illalla kaikki pienet lapset simahtivat saman tien ja kohta simahtaa tämä äitikin.

Pikkuviulu

Finnsinmäellä Espoossa on käynnissä pienten lasten musiikkileiri. Olimme siellä tänään Aurelian kanssa opettamassa bassonsoittoa :) Aamukiireessä harmillisesti vain kamera jäi kotiin, joten kuvia ei tullut. Huomenna menemme uudestaan, joten kuvia sitten ensi kerralla! Aurelia oli ihan ihmeissään kun aloitimme päivän orkesteritreeneillä ja sali oli täynnä  pikkuruisia selloja, viuluja ja bassoja. Myös orkesterin ohjaajalla oli oma lapsikatras mukanaan, joista nuorin muutaman kuukauden Aureliaa vanhempi, joten muitakin taaperoita pyöri jaloissa ihmettelemässä. Aurelia innostui kun näki pikkuisen 1/10-viulun ja halusi vain soittaa sitä kokoajan. Minä yritin samalla opettaa leirin basistia ja samalla katsoa, etteivät viulut hajoa Aurelian käsissä.

Onneksi tavallisia viuluja on lastenkin kokoja. Leirillä käytössä lähinnä neljä viimeistä.

Aurelia sanoo kaikkia jousisoittimia bassoksi. Ehkä hän ajattelikin viulut nähdessään, että vihdoinkin ovat älynneet tehdä vauvojen bassoja. Hän halusi nimittäin soittaa viulujakin bassoasennossa vaikka yritin näyttää miten viulua oikeasti pidetään. 

Aikuisten basso ja vauvojen basso

Onneksi pieni 10-vuotias basso-oppilaani tykästyi Aureliaan kovasti ja välitunneilla viihdytti Aureliaa  innoissaan sillä välin kun minä kahvittelin opettajien kanssa. Mahtavampi juttu, koska olin hieman jännittänyt kuinka homma sujuisi kun en saanut leirille mukaan ketään lapsenhoitajaa. Soittotunti oppilaan kanssa vähän tosin kärsi Aurelian läsnäolosta. Nimittäin keskittymisen herpaantumisen takia, koska molemmat jäimme naureskelemaan Aurelian luokkatutkimuksille ja aina hän vain löysi mitä ihmeellisimpiä tutkimuskohteita :)

Lounaan jälkeen lähdimme kotiin ja Aurelia nukahti rattaisiin. Kotimatkalla pölpötin siskoni kanssa puhelimessa. Päivän piristystä sekin! :)

Iltapäivästä vedettiin kotiäitien leikkipuistojumpat jälleen kahdestaan uskollisen jumpparin Tarjan kanssa. Hieno tapa yhdistää lapsen leikkipuistoilut, ulkoilman hyödyt ja liikunta. Koko treenin ajan pilvet roikkuivat niskassa, mutta ei tullut vettä. Mutta treenin jälkeen kotimatkalla sade ryöpsähtikin sitten ihan kunnolla. Loistava taiminki :)

Illalla on kuunpimennys klo 22:13 ja keskiyöllä vielä lisäksi täysikuu. Saapi nähdä mitä kuuhulluuksia ensi yö tuo mukanaan... ;)

Nemoa etsimässä

SeaLife on erinomainen ajanviettopaikka, jossa oikeasti kaikenikäiset viihtyy ja jaksaa ihmetellä. Tai ainakin tänään viihtyivät taapero, alakouluikäiset, teini-ikäinen, pari keski-ikäistä sekä eläkeläinen. Mahtavat naapurimme olivat antaneet meille muutaman kupongin, jolla pääsi kaksi yhden hinnalla!

Jos tällaisia kaloja ui vastaan, niin pistä vauhtia. Piraijoja ovat.

Snorklausmeininkiä.

Nää oli aika hienon väriset.

Hai ja vähän pikkukaloja.

Meidän alakouluikäiset olivat niin innoissaan, että vetivät rundin läpi suoralta seisomalta ja me muut yritimme pysyä perässä. Onneksi samalla lipulla pääsi vielä uusintakierrokselle, joten pienen evästauon ja suostuttelun jälkeen menimme uudestaan. Tällä kertaa ei ollut niin kiire päästä jokaisen nurkan taakse kurkistamaan ja lisäksi kohdallemme osui kiinnostavasti asian esittävä opas, joten pääsimme syventymään vedenalaiseen maailmaan oikein kunnolla.

Pieni tyttö ihmettelee.

Korvameduusa on latinaksi Aurelia aurita!

Rauskualtaassa oli vessanpönttö ja sekös innosti lapsia! :)

Altaan ulkopuolelta pystyi vetämään vessan, jolloin kansi aukesi.

Meritähti eli Merkkari.

Hienoja rauskuja!

Limakala on yleensä aina piilossa, opaskaan ei ollut ennen nähnyt sitä.

Aika isoja taskurapua.

Muuta hyvää tänään oli Hakaniemen hallissa vierailu. Aivan mahtava paikka! Jos vain asuisin yhtään lähempänä, tuskin kävisin muussa kaupassa koskaan! Huippulaadukkaita tuotteita ja tosi tuoretta kalaa. Ja hienoja kaikenlaisia käsitöitä, joskin tietysti aika kalliita...

Illalla kun tein iltapalaa ihmettelin, kun eteisestä kuului kovin keskittynyttä ähkintää. Hetken kuluttua Aurelia tepasteli sieltä keittiöön hyvin ylpeänä ja innoissaan: hän oli itse laittanut kumpparit jalkaansa ja ihan oikein päin! Eihän siinä voinut pienelle suuttua, vaikka lampsii kuraisilla saappailla keittiöön :)

Vettä!

Se ihana sade, vihdoinkin! Kukat tykkää! Lähtökiireessä en löytänyt omia sadevaatteita, joten sukelsin mieheni sadetakkiin ja -housuihin. Olin varmasti aikamoinen näky kun työntelin sadesuojalla päällystettyä vaunua niissä telttareleissä. Tosin eipä siellä kylillä kovin paljoa vastaantulijoita ollut... Mutta sellainen pointti, että jos kuitenkin joutuu odottelemaan ja hengailemaan tylsissä toimistoissa, niin tällainen päivä on siihen oikeastaan kaikkein paras mahdollinen. Ei ota päähän, että kaunis kesäpäivä menee hukkaan, eikä ole liian kuuma myöskään odottelutiloissa. Joten sanotaan, että ihan kiva kun sain juuri tänään jonottaa :P

Rusehtava ruoho viheriöi pian jälleen.

Paljon hienoja rikkaruohoja kukkaruukussa.

Nyt on säpinää tässä talossa. Meillä on kaikki kolme lasta kotona, Iso-A (13v), Pikku-O (8v), Pikku-A eli siis Aurelia (1,5v) sekä vielä Iso-A:n pikkuveli äitinsä puolelta Pikku-C (8v). Eli kolme poikaa ja yksi pieni tyttö, joka on aivan innoissaan ja ihailee veljiään (pitää selkeästi myös Pikku-C:tä veljenään, samoin kuin Pikku-C pitää Aureliaa ja Pikku-O:ta sisaruksinaan). Ja niin ihania nämä lapset! Teinipoika innokkaasti jaksaa leikkiä taapertajan kanssa ja samanikäiset 8v pojat temmeltävät keskenään ympäriinsä ja kaikki jaksavat vielä viihdyttää pienintäkin perässäjuoksijaa. Letkan jatkeena huoltojoukoissa on vielä mummo, joka jaksaa tiskata ja kokata ja pyykätä ja siivota leluja joka käänteessä. Onneksi täällä riittää tilaa kaikille :)

Pikku-C ja Aurelia.

Pikkutaapero ja säpinäukkelit hiekkalaatikolla.

Illalla tapahtui mielekäs suunnitelman muutos. Minun ei tarvinnutkaan mennä erääseen kokoukseen, joten päätinkin, että nyt pitkästä aikaa punttisalille! Siellä vedin sitten kunnon kuulatreenin, 16kg-kuulalla tempausta, työntöä ja LC:tä (rinnalleveto ja työntö). Kuulailu on aivan mahtavaa treeniä! Samassa paketissa lihaskuntoa ja aerobista. Hiki lentää, mutta kuitenkaan syke ei nouse sinne oksennustasolle. Ja lisäksi huhkinta ja haiseminen kuuluu asiaan, joten sopii minulle kuin tatti päähän ;)

Pallivahakeikka

Päivän seikkailu vei Marja Tyrnin syntymaille Pallivahaan! Seikkailu vei meidät kuitenkin ensin uuteen musiikkitaloon, johon pääsin kurkistamaan ensimmäistä kertaa. Kyllä aika synkkä ja laitosmainen paikka... Mutta kaipa ne salit ovat sitten oikeastikin huippuja.

Hukkatila valokuilu. Olisi mahtunut 20 harjoituskoppia.

Mutta hissit ainakin ovat tarpeeksi isot.

Hienoa, kaiken sähläämisen jälkeen olimme ajoissa junassa ja löysimme matkaseurueemmekin. Ja liputkin ehdin ostaa etukäteen. Huh. Kyllä basson ja lapsen yhteisroudaus on jumppaa kerrakseen...

Pallivaha!! Sepä se. Ja missäpä muuallakaan kuin Turussa. Turku on paikka, joka on täynnä kummallisia paikannimiä. Ja muitakin nimiä.

Pallivahan kirkko on ruma tiilineliökirkko, mutta akustiikka on erinomaisen miellyttävä ja elinvoimainen barokkiyhtyeemme Ensemble Nylandia laittoikin sen soimaan aivan tuikean komeasti! Aika usein luullaan, että barokkisoittimet ovat volyymiltään hiljaisia ja että ennen muinoin vain oltiin hiljaisempia, niin se ei haitannut. Mutta kyllä akustiikalla on jotain merkitystä myös. Tässä mahtavassa Pallivahan kirkossa soundasi että oksat pois! Ei edes mitään ärsyttävää suttukaikua, vaan ihan oikeaa rehevää ja mehukasta äänen vahvaa vibaa ja resonanssia. Kiitos loistaville soittajille, oli mitä mahtavin keikka! :) Kyselin lisää keikkaa? "Totta munassa! Tai pallissa, kuten täälläpäin on tapana sanoa." :)

Vene oli ajanut karille juuri Pallivahan kirkossa.

Kotimatka oli pitkä ja myöhäinen. Mutta onneksi meillä oli varmaotteinen junan kuljettaja.