Maanantai on mahdollisuuksien päivä

Taide, joka koskettaa? Tuntuu olevan yleinen ajatus, että jos joku "koskettaa", niin se on sama asia kuin, että "itkettää". Esimerkiksi lähes kaikki "koskettavat" elokuvat ja rakkauslaulut ovat tällaisia. Ylistetään menettämistä ja mahdollisuuksien puuttumista. Yleensä myös "kaunis klassinen musiikki" tarkoittaa surullista tai vähintäänkin kaihoisaa ja pateettista. Miksi ihmeessä??? Miksi kukaan haluaa itselleen lisää juuri surun ja menetyksen tunteita?? Haluaisin itse ainakin paljon mielummin kokea taidetta, joka koskettaa niin, että siitä tulee valoisa, innostunut, riemullinen ja uudistunut olo. Onhan se nyt paljon kivempaa kuin haikeudessa rypeminen! Tässä ilahduttavan valoisaa aamukasteenraikasta klassista musiikkia lukuhetken seuraksi :)

Kas, eikö olekin heti juhlallisempi fiilis lueskella blogia! :)

 

"Ihmisillä, jotka tykkäävät kaikesta on paljon kivempaa kuin ihmisillä, jotka eivät tykkää mistään!"   -Esa Ylivaara, kuulemasi pianobiisin säveltäjä

Päivittäinen fillarointi sopii minulle aivan älyttömän hyvin. Aamusta olin ihan uninen ja lötkö kunnes hyppäsin pyörän selkään. Ennen lähtöä ajattelin, että kunhan pääsen perille niin istahdan kyllä ison kahvikupposen äärelle ennen kuin teen mitään muuta. Mutta perille päästyäni olinkin aivan virkeä ja tarmokas enkä tarvinnut koko kahvia :) Lisäksi fillaroiminen saa pääni pyörittämään mielenkiintoisia ajatuksia. Kuten tänään Aurelian hoitopaikasta:

 

Kati-tätin superporukka <3

Siis huippua, että äiti pääsee soittamaan ja Aurelia Kati-tätin luokse leikkimään kivojen tyyppien kanssa. Mutta sen lisäksi kotona on tapahtunut muutos: myös pienen tytön kitinä ja känkkäränkkäily  on vähentynyt selkeästi! (vaikka aika vähäistä se muutenkaan ollut). 

 

Totesin, että äidin seurassa kitinäkynnys ylittyy paljon pienemmästä, koska lapsi luottaa, että äiti kyllä rakastaa vaikka hänelle vähän kitisisikin. 

 

Mutta kun se kitisijän rooli vaikuttaa niin helposti jumittuvan päälle. Sitä kitisee vain tottumuksesta tai kun ei muutakaan tule mieleen. Siksi kun tuolle henkilölle nyt vain kuuluu kitistä. Sehän se on se normaali tapa. ...Siis hetkinen! Tarkoitinko nyt Aureliaa vai itseäni...? ööh... Pyörittelin ajatusta päässäni jokin loksahti kohdilleen. Huippua! Minulla on mahdollisuus olla parempi ihminen! :)

Pyöräreissuni varrella on kohta, jossa minua alkaa hymyilyttämään. Siinä ajetaan tehtaan ohitse (tai oikeastaan lävitse) ja ihan pyörätien vieressä on suorastaan suloisen koominen "taideteos". Erilaisia purppuranpunaisia pömpeleitä on kehystetty näytille. Sopivasti vastaväriset esittelykyltit kertovat mitä kukin pömpeli on. Ensimmäiset tötteröt kurkiestelevat uteliaasti, kuka siellä oikein fillaroi tällä kertaa :)

Salaperäinen maisemataiteilija (Bonk?) teki piristävän tilataideteoksen tehtaan pihaan.

Niin, kauneushan on katsojan silmässä. Ja taide-elämys kunkin oma ;) Haluan hieman enemmän taiteen kauneutta kuitenkin tähän blogiin. Tässä kuvallinen ylistys syksylle. Oikeiden valokuvaajien ottamia.

Valokuvablogista http://www.tuomasheinonen.com/blog/blog/

Luontokuvafoorumista http://www.luontokuva.org/forum/

http://www.vastavalo.fi

Saa olla onnellinen jos haluaa

Aika ihmeellinen viikonloppu! Pitkästä aikaa koko perhe koolla yhdessä viettämässä viikonloppua, aurinkoinen ja kirpeä syyskeli ja leppoisaa touhuilua. Minua ilahduttaa, kuinka perheemme eri-ikäiset lapset touhuilevat keskenään niin sujuvasti. 

Kiinnostus tammenterhojen keräilyyn yhdistää taaperoa, alakouluikäistä ja teiniä. Legoihin syventyvät yhtä lailla lisäksi myös keski-ikäinen mies ja rouva. Jopa epäpizza kelpasi koko porukalle. Tai melkein, sillä pienin pizzansyöjä oli luullut, että epäpizza olisi sama kuin epäleipä ja nosti haloon kun huomasi asian laidan...








Syksyn värit hehkuvat ihanasti! Erään talon pihalla oli upeat kukkaistutukset vielä täysissä voimissaan muistona taakse jääneestä hienosta kesästä.


Yhteenkuuluvuuden tunne on varmaan yksi onnellisuuden tärkeimmistä aineksista, ja siitä varmaan on kiittää tätä hienoa viikonloppua. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin olla mukavien ihmisten ympäröimänä! Olen onnekas, kun saan olla sellaisten seurassa! Yhdessäolo perheen kanssa oli todella ilahduttavaa, ja lisäksi oli myös hienoa tavata kotiäitikavereita. Aurelian ollessa hoidossa ei -yllätys- ole tullut hengailtua leikkipuistossa enkä siksi ole päässyt höpöttämään kotiäitikavereiden kanssa. Pikkuiset kaveruksetkin olivat innoissaan nähdessään toisensa :)

Aurelia ja Emma-ystävänsä tunnelmallisessa leikkimökissä.

 

Aurelia on niin söpö syyshaalarissaan, kuin pieni vaaleanpunainen teletappi :) Kävelee hauskasti peppua pyöritellen ja astelee jaloillaan hellyyttävän tassumaisesti <3 Tässä viisi sekuntia tyylinäytettä.

Onko pakko olla onnellinen?, kysyi kahvakuulailija Kukka Laakso tarkkanäköisessä blogikirjoituksessaan. Käy kurkkaamassa osuvia näkökulmia!  Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että etsimämme on ihmisellä jo valmiiksi sisällään. Ei tarvitse käydä onnellisuushöpöttäjägurukurssia, mutta joskus sellainen voi auttaa jotakuta löytämään sisimmästään sen ehkä piilossa olevan kipinän ja potentiaalin. Tai sitten ei. Voi se herätä muutenkin. Vastasinkin hänelle, että onnellisuus on mielentila, jonka voi valita jos haluaa. Mutta ei todellakaan ole pakko jos ei halua ;) 


"Mikään ei ole onnetonta, ellei sitä pidä sellaisena. Ja toiselta puolelta jokainen osa on onnekas sille, joka kantaa sen rauha mielellään." -Aurelius

Ihmettelyä, ihastelua, innostumista

Suorastaan koomista, että on pikkuisen huono omatunto siitä, etten kärvistele missään "oikeissa" töissä vaan teen jotakin, mikä antaa paljon elämäniloa ja tarkoituksen tunnetta. Tässä kulttuurissa on rahantekoa arvostetaan ihan liikaa. Luulisi, että elämänilo ja tarkoituksen tunne olisivat kovempia juttuja! No, kyllä minä vielä pääsen tästä rahantekemättömyysmorkkiksesta yli... ;)

Tänäänkin oli niin superhienoa soittaa! Tykkään siitä tunteesta, kun jokin loksahtaa kohdilleen ja soitto sujuu tosi helposti ja rennosti ja sen ansiosta myös kuulostaa hyvältä. Tänään kävi juuri niin! Sain lisäksi muutaman huippuideankin, ihan yhtäkkiä vain pälkähti päähän :) Jee! :) Hauskinta oli, että samantien rustasin idean nuottipaperille, skannasin sen ja lähetin sen fb-viestillä siskolleni (joka tulee biisiin mukaan soittamaan) ja hän kuittasi sen vastaanotetuksi viidessä minuutissa. Kylläpäs tuli tehokas olo! :)

Kun pidin soittotaukoa alkoi aurinko yllättäen paistaa ja houkutteli minut parvekkeelle istuskelemaan. Saako elämästä oikeasti nauttia näin paljon?! Saahan?!! Niin täydellistä! Lämmin aurinko, ihanat syyslehdet parvekelasien takana, hyvää kahvia ja hyvä kirja! Suosittelen tutustumaan, voi avata ihan uudenlaisia näkökulmia elämään ja olevaisuuteen: Daniel Goleman, Sosiaalinen äly.


Keikkapuhelinkin alkaa nyt kivasti aktivoitumaan. Miten se meneekin aina juuri näin?! Kun itse aktivoituu, niin elämäkin alkaa vahvasti viemään samaan suuntaan. Alkaa olemaan jännittävää tämä, että mihin kaikkialle se elämä onkaan viemässä :) Ihan innolla odottelen :)




Syksy on upeaa aikaa! Riittää ruma sadetakki ja epäkatu-uskottavat kurahousut päälle niin mitä enemmän sataa ja tuulee, sen siistimpää! Tai mikäs siinä, ihanaa on myös sytytellä kynttilöitä ja kääriytyä vilttiin kuuntelemaan hyvää musiikkia tai lukemaan hauskaa kirjaa. Silti ilahduttavinta syksyssä on ehkä kuitenkin vahvat värit ja tuoksut. Metsään kannattaa tosiaankin mennä nyt! :)

Hahaa! Kävimme jälleen ilmiömäisessä paikassa nimeltä Kasvihuoneilmiö. Legendaarinen Pupu Jussi Valkonen oli siirtynyt vihreämmille niityille ja Kanikonttorissa hääräsi uudet vielä nimeämättömät tulokkaat. Konttoriin kelpaa kyltin mukaan pantiksi kaikki syötävä :) Ja aika upea konttori, punainen nojatuoli, kristallikruunu, hieno antiikkipöytä ja kirjahylly täynnä pupuaiheista kirjallisuutta.

Vetonaula numero kaksi kanikonttorin jälkeen oli tietysti nallemeri!

Koko paikka huokuu innostavaa ja positiivista ilmapiiriä. Flyygelissä on kyltti "saa soittaa" ja hierontatuoleissakin on laput, joissa houkutellaan rentouttavaan hetkeen. Muutenkin kaikkea saa testata ja kaikella saa leikkiä. En tiedä mitä Kasvihuoneilmiö on eniten: lifestyletavaratalo, lahjatavarapuoti, kahvila, pilailukauppa, seikkailurata, yllätyspaikka vai elämyspuisto. Mutta käymisen arvoinen se on joka kerta!

Ihminen voi itse löytää elämänsä tarkoituksen

Miehelläni oli niin hyvä blogikirjotus, että tämänkertainen postaukseni johtakoon sinne! :) Klikkaa tästä:

http://kehoeetikko.blogspot.com

Myötä- ja vastatuulessa

Nyt tulee hehkutusta! Ihan huippupäivä tänään! :D

Oli aikamoisen tiukka vastatuuli kun fillaroin kotiin vietyäni Aurelian hoitoon. Jotenkin eksyin reitiltä ja löysin itseni kuohuavan meren rannasta. Tummanharmaat vaahtopääaallot, kellertävät kaislat tuulen ryöpytyksessä ja sade piiskaamassa naamaan. Hillitön meininki ja soundi!! Piti ottaa kunnon super luontovalokuva. Vaan ei ollutkaan... No, googlen kuvahaku löysi ihan kivoja myrskykuvia myös. Valitsin "syysmyrsky" -hakusanalla kuvan, joka eniten muistutti näkemääni. Ja kappas! Kuva, tässä alla siis, on Hangosta, ensimmäisestä kotikaupungistani. Lienee rakkaus syysmyrskyihin syttynyt jo kehdosta lähtien <3

Hangossa tuulee myös syksyisin aika kivasti.

Siinä vastatuulta kohti ähkiessä tuli elämänviisauksia mieleen. Tuuli itsessään on neutraali asia. Se, onko se myötä- vai vastatuuli, riippuu ihan siitä, mihin suuntaan olet menossa. Tyypillistä kyllä, kun myöhemmin lähdin toiseen suuntaan polkemaan Aureliaa hakemaan, se myötätuuli ei tuntunutkaan niin kummoselta. Vain siltä, että pyörä pyörii ihan kivasti. Jos olisin ensin polkenut myötätuulisuuntaan, en luultavasti olisi huomannut koko myötätuulta ollenkaan.

Voihan se olla, että tuuli oli ehtinyt laantuakin, mutta tuli kyllä mieleen, että näinhän se elämä menee. Jos tiedämme, millaista on taistella vastatuulessa, on helppo huomata myötätuuli ja nauttia siitä. Mutta on vastatuulikin jees, siinä on asennetta :) 

Viimeksi matkan varrella laidunsi hevosia.

Tänään samalla laitumella oli vain sorsia.

Mutta ennen kuin hain Aurelian hoidosta olin kotona soittamassa. Ja voi hitsi on kyllä luksusta saada soittaa ihan omassa rauhassa! Laadin oikein suunnitelmat paperille pitkän tähtäimen ja treenikohtaisine tavoitteineen. Tällainen motivoi minua! Ja varmasti tuloksekkaampaa kuin pelkkä muutenvaan fiilistely, vaikka sekin sinänsä on tervettä ja kivaa. Molempi parempi :) Hyvä päivä tänään!


Siskoni oli tulossa kylään soittotreeneihin. Siispä piti hommata nuotit. Hmm... Jostain... Sitten muistin: www.scribd.com. Ihan huippusivusto! Hakukenttään biisin nimi, klikkaus "collections"-välilehteen ja sieltä löytyy kaikki. Ei muuta kuin tulostin laulamaan! Kyllä on tekniikka ihmeellinen asia! Ja sekin on ihmeellistä, että onnistuin tulostamisessa, ei ole itsestäänselvyys sekään... Hyvä päivä tänään!


 
Postilaatikosta kolahti vapaalippu kahdelle hengelle Flamingo-kylpylään. Sopivasti hääpäiväkin alkaa kohta häämöttää. Ihana ajatus päästä kahdestaan jonnekin! Sanoinko jo? Hyvä päivä tänään! :)




Eikä siinä vielä kaikki! Kun olin hakemassa Aureliaa, sain yhtäkkiä paketin! Kati-tätin suloinen Emma-tyttö antoi minulle ja Aurelialle ihanan huolellisesti paketoidun lahjan! This is my day!

Ihanan huolellisesti pakattu paketti.

Sisälsi Bambi-elokuvan! Tästä tykkäämme! :)

Siskontyttäreni Eléa oli muuten myös soittotreeneissä mukana. Pisteli menemään lelupianolla ja testasti myös bassoa ja kanteleita. Supertapaus! :) Haettuani Aurelian hoidosta kävimme kahvilla pienten suloisten neitien kanssa. Ihan megahyvä päivä tänään!! :)

Hyvät asiat OVAT!

Tajusin yhtäkkiä miten valtavan hienosti minulla on asiat tällä hetkellä. Se tosin edelleenkin vaati sen uhan, että tämä auvo loppuu. Yleisin tapa kai edelleenkin on, että hyvät asiat huomataan vasta kun niitä ei enää ole. Haluan oppia huomioimaan hyvät asiat siksi, että ne OVAT. Haluankin vahvistaa tätä kertomalla, kuinka mahtavasti asiat ovat vihdoinkin loksahtaneet kohdilleen :)

Aurelia päivän ikäisenä.

Aurelian syntymä oli luonnollisestikin valtava elämänmuutos. Samoihin aikoihin valmistuin opinnoista ja muutimme uuteen paikkaan. Yhtäkkiä tehtäväni maailmassa oli huolehtia toisesta ihmisestä 25/8 ja se vaati jatkuvan valmiustilan ja herkkyyden. Pystyi elämään vain tunti kerrallaan, eikä seuraavasta hetkestä voinut tietää yhtään. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin olen hienossa tilanteessa: kaaos on muuttunut toimivaksi ja mieluisaksi arjeksi! Voin katsoa eteenpäin, suunnitella ja toimia sen pohjalta. Tiedän suunnilleen, mitä mahdollisuuksia minulla on huomenna, viikon päästä ja kuukaudenkin päästä. Olen vihdoinkin saanut mahdollisuuden nousta tarvehierarkiassa pykälän ylöspäin itsensä toteuttamisen tasolle!

Aurelia on jo kasvanut isommaksi tytöksi ja tykkää hoitoporukastaan tosi paljon. Se on ollut ratkaiseva tekijä. Hoitopaikka on myös sopivan fillarimatkan päässä (n 6km) ja päivittäinen kelissä-kuin-kelissä-fillaroiminen tulee tuomaan huomattavasti potkua elämääni! Rakastan sitä elämisen makua, mikä tulee vauhdin huumasta ja siitä, kun saa vähän vääntää kunnon ulkoilmassa.


Elämäniloa tuo myös se, kun kadulla kävelee niin paljon tuttuja vastaan. Lapsia ja äitejä, joihin olen tutustunut leikkipuistossa. Minua aikoinaan vaivannut yksinäisyys on täysin poissa! Elämä on tosi mielekästä kun jatkuvasti törmää tuttuihin! Ja olen lisäksi onnistunut valikoimaan juuri iloisia ja mieltä piristäviä tuttuja :)

Aurelia ja kaverinsa Emma.

Tänään(kin) oli Aurelian kanssa niin hauskaa :) Tässä muutamia nappaamiani huippuhetkiä.

Tarjoilijaaa, bassopussissani on kissanainen ja jumppapallo!

Ahhh! Mangososetta suoraan purkista hörpäten.

Löytyi vielä kesän herneitäkin!

Kulta-aarre

Pitkästä aikaa treenasin kunnolla bassonsoittoa. Sain ihan rauhassa keskittyä, sillä Aurelia oli päivähoidossa. Aika ihmeellistä, tuli melkein syyllinen olo, että teen jotakin, josta tykkään. Vähän, että minun kuuluisi oikeasti olla jossakin kökköduunissa kärsimässä. Piti muistuttaa itseäni useammankin kerran, että ihminen oikeasti saa nauttia elämästä! Sehän on suorastaan olemisen tarkoitus! Vissiin joku länsimaalaisen hapatuksen jäänne jossain ajatuksen kiekurassa...

Kona, vanha uskollinen kumppani <3

Toinen superjuttu soittamisen lisäksi oli fillarointi. Päätin lähteä Aureliaa hakemaan fillaroiden. Ennen vanhaan pyöräilin aina ja kaikkialle. Ihan sama mikä keli tai millainen matka. Tykkäsin siitä älyttömästi. Satoi kaatamalla. Lähdin kuitenkin, sillä muistin, että ennenkin olen viihtynyt sateessa fillarin selässä. Ja kun pääsin matkaan sade olikin lakannut! Reissu oli juuri niin upea kun olin muistanut pyöräilyn olevankin. Eikä kuntoni oikeasti ole rapistunut, se oli vain se pyörävaunu, joka minua puuskutti... ;) 


Paljon hienoja asioita on tapahtunut ja tapahtuu. Pieni ihme oli eilen illalla, Aurelia nukahti ensimmäistä kertaa itse. Oven takaa kuului pientä supinaa ja hihitystä. Pari kertaa hän tarkisti, "äitii?" ja kävin silittämässä, että täällä olen. Sitten hän nukahti, muutamassa minuutissa!

Seuraava ihme tänään Kati-tätin luona. Aurelia nukahti päikkäreille pieneen matkasänkyyn samantien! Mahtavaa! Valtava helpotus :) Ja tänään jälleen hän nukahti itsekseen hihitellen :) 

 
Illalla kävin metsässä juoksulenkillä. Metsä oli upea! Hento syyssade ja voimakas maan tuoksu. Yhtäkkiä huomasin hienon kohdan metsässä, vehmas ja vehreä ja jotenkin valo osui siihen taianomaisesti. Ajattelin, että jos jotain keijukaisia, maahisia tai tonttuja on olemassa, niin tuolla he asuisivat. Hiivin kunnioittavasti ja uteliaana katsomaan paikkaa. Ja mitä siellä olikaan! Kulta-aarre! :)
.
.
.

 .

Sienet ovat niin sympaattisia olentoja. Tyytyväisinä vain jäpittävät metsän touhujen keskellä. Mitä enemmän sataa, sen paremmin ne viihtyvät. Ja oikeassa ne ovat, syysmetsä on upeimmillaan sateella!

 

Vuosipäivän kunniaksi pizzaa ja suklaata

.
Luonto on todella upea juuri nyt! Näin ilahduttavan upea kallio on aivan lähikauppamme vieressä. Se on jännä paikka, koska kukaan ei tunnu huomaavan sitä. Jopa kaupan nurkilla rälläävät pussikaljoittelijat ovat antaneet tämän paikan olla aivan rauhassa, ei roskan roskaa! :)

Ihmeellisyyttä! Ruokapöydällämme on jo jonkin aikaa pyörinyt avaamaton sähkölasku, koska kukaan ei ole uskaltanut avata sitä. Tänään päätin ryhtyä toimeen. Samalla harjoittelin positiivista ajattelua. Mitä positiivista nyt laskuista voi keksiä? No, ajattelin, että se on varmaan joku hyvä tasauslasku. Samalla muistin Voima-kirjan ehdotuksen suhtautua laskuihin kiitollisuudella. Se on varsin hauska suhtautumistapa. Tähän tyyliin: "On kyllä hieno juttu, että sähköyhtiö on toimittanut meille sähköä niin paljon kun ikinä ollaan tarvittu! Taidanpa kiittää heitä antamalla heille tämän verran rahaa". Jep, kiitoksia sähköyhtiö :) Lasku olikin juuri mitä tilasin: tasauslasku summa alle 2e, siirretään seuraavaan laskuun :)


Ai niin, ja tänäänhän on vuosipäivä!! ...Hä, tornit?? Puhun tietysti mieheni synttäreistä! ;) Juhlistimme tätä päivää nauttimalla superherkullista ja superterveellistä juhlaruokaa: pizzaa ja suklaata :) No suklaa oli tietysti raakasuklaata ja pizza epäpizzaa, mitä luulit? ;) En kyllä muista milloin olisin pizzaa viimeksi syönyt, joten ehkä en muista mille se oikeasti maistuu, mutta tämä epäpizza oli ainakin aivan sikahyvää! Tässä ohje:

Epäpizza, aivan tykkihyvää!!! <3

Epäpizza

Pohja: 

2 kananmunaa
1 dl kermaa
2rkl psylliumjauhoa
4rkl oliiviöljyä

Täyte: 

Ihan mitä vain :)

Pizzapohjan ainekset sekoitetaan keskenään ja annetaan vetäytyä ainakin 10min, että taikina muuttuu vetisestä tahmeaksi. Levitetään nuolijalla pellille leivinpaperin päälle ja laitetaan uuniin 200 asteeseen 5min. 


5min jälkeen pelti uunista ulos, levitetään haluttu täyte. Eli meidän tapauksessa tomaattipyreetä, luomumeetvurstia, luomuoliiveja, lampaanjuustokuutioita, paistettua luomujauhelihaa, paistettua parsakaalia ja kaiken peitoksi kermajuustoviipaleita. Takaisin uuniin n 20 minuutiksi, kunnes näyttää syömäkelpoiselta. Toimii!! Yllättävästi tuo pizzapohjakin oli herkullisen rapea ja pysyi kasassa vaikka söi käsinkin. Aika kivaa olla terveyshihhuli kun saa syödä älyttömän hyvää ruokaa ja hyvällä omatunnolla nautiskellen!

Syyshuumaa

Olimme lähdössä juhlaan ja olin pukemassa Aurelialle juhlavaatteita. Hänelle ei kuitenkaan kelvannut minun mielestäni sopivat vaatteet (vaaleanpunainen mekko, valkoinen paita ja sukkikset sekä juhlakengät), vaan meni kaapillensa ja kertoi mitä halusi ylleen. Vähän kyllä epäröin valitsemaansa väriskaalaa, mutta annoin hänen pitää päänsä. Ja hämmästyin kyllä suuresti kun lähdimme ovesta ulos: Mikä tyrmäävän muodikas ilmestys! Tykkään paitsi värivalikoimasta, myös aika paljon noista asusteista, kengät, koru ja suuasuste :)

Aamulla kävimme fillaroimassa ja törmäsimme tuttuihin :)

Aurelian suosikkikoira Dixie.

Aurelian kaveri Emma pääsi myös fillarikyytiin.

Kadonnutta tuttia metsästämässä.

Päivän keli oli mitä hämmästyttävin. Aurinkoa ja rankkasadetta ja molempia yhtä aikaa.

 

Tätä varten täällä :)

Olen vieläkin ihan innoissani! Jälleen kerran tajuan, että tosiaan kannattaa tehdä juuri sitä, mistä innostuu kaikkein eniten! Ihan kuin olisin tätä varten täällä! Kävin siis pitämässä lyhkäisen rentoutuskonsertin pienimuotoisessa tilaisuudessa. Ihan mahtavaa olla siinä tilanteessa seuraamassa kun ihmiset rentoutuvat lattialla ja oikein näkee, kuinka he päästävät irti, sulautuvat alustaan ja katoavat jonnekin unimaailman autuuteen! Itselleni soittaminen on jotenkin niin arkinen itsestäänselvyys, tätä mä nyt muutenkin teen vaikkei kukaan kuunteliskaan, etten aina tule ajatelleeksi miten paljon se antaa jollekin toiselle!

Toisinaan mieleeni hiipii epäilys siitä, että koko resonanssin vaikutus on ihan vain omaa mielikuvitustani ja ettei siitä kuitenkaan saa irti sitä mitä kuvittelen. Oli kyllä innostavaa, miten ihmiset ottivat matalat taajuudet ja koko konsertti-idean vastaan. Sain jälkeenpäin aidosti kiitollista palautetta, että juttu toimii ja oikeasti tuntee, kuinka ääni vaikuttaa kehoon ja mieleen. Kuulijat kertoivat erilaisista tuntemuksistaan ja vaikutteistaan ja se oli ihan sopusoinnussa sen kanssa, mitä itse olen äänen vaikutuksesta ajatellut. On kyllä kiitollinen olo, että saan tehdä tällaista! Ja lisäksi tämä on superpaljon kivempaa kuin soittaminen sibelius-akatemian matineoissa, joita kuuntelevat vain muut muusikot bongaten kaikki virheet ja rosot, koska ovat niin harjaantuneet sellaiseen kuunteluun (omassa harjoittelussaan).


Aikaisemmin päivällä kävin suomenruotsalaisten kulttuuritalossa jutskaamassa juurikin tästä rentoutuskonsertti-ideasta. Näyttää siltä, että ensi ystävänpäivää vietetään siellä Deep Relaxing Soundsin merkeissä :) Lisätietoja lähempänä. Paikka on muuten aika upea. Vanha tyylikäs talo, joka on rempattu sopivalla ripauksella nykyaikaa alkuperäistä tyyliä kunnioittaen.

Ihana, rakas linssilude! <3

Sisustusta ihailemassa.

Kun tarkastelin tuota Caisan konsertin mainostani, huomasin siellä pikkuprintillä valokuvaajan nimen, nettisivun ja copyright-merkin. Tuli pieni omatunnon nipistys, joten menin sivuillensa ja kaivoin sieltä yhteystietonsa. Lähetin hänelle saman tien rohkeasti sähköpostia ja kysyin lupaa kuvan käyttöön. Tänään kuvaaja vastasi: 

I´d be honored if you used. 

Kylläpäs tuli hyvä mieli! Varmaan meille molemmille :D

Kiitos Dasha Denger, olet mieletön valokuvaaja!