Valo ulos vakan alta ja kohti ihanneihmistä

Ilahdutti, kun niin moni kommentoi edellistä postausta facebookissa. Kiitos teille hyvistä näkökulmista ja inspiraation herättämisestä. Inspiraatiohan on myös yhdenlaista elämäniloa :)

Kirjoitin siis elämänilosta ja ihanneihmisestä. Tajusin vasta hyvien kommenttien avulla, että nämä ovat termejä, joihin jokaisella on oma määritelmänsä. Tarjoan nyt omani julkisesti luettavaksi :)

Ihanneihminen. Ihanneihminen? Miksi se helposti muuttuu negatiiviseksi asiaksi mielissämme? Siksikö, että ajattelemme sellaisen olevan mahdoton? Tai mahdoton itse saavuttaa? Että sellaista ei koskaan ole olemassakaan? Ja siksi sellaiseksi ei kannata pyrkiäkään?

Mutta! Ihanneihminenhän on oikeasti positiivinen asia. Sanahan voi tarkoittaa myös sitä, mikä mielessäni olisi paras mahdollinen ihminen. Tai katsokaamme aavistuksen - mutta vain aavistuksen! - erilaisesta näkökulmasta, jotta idea vielä selkeämmin tulee esiin: Millainen olisi ihanneminä, eli paras mahdollinen minä? Sellainenhan on täysin mahdollinen! Kuka tahansa voi sen saavuttaa. Sellaisia todellakin on (kuka muu voisi olla parempi minä kuin minä itse...). Ja jos en onnistukaan aina toimimaan kuten minä parhaana mahdollisena minänä toimisi, niin tokihan sitä kohti kannattaa pyrkiä heti kun suinkaan muistaa!

Eräs näkemys ihanneihmisestä.

Ihanneihminen on siis olemassa. Jokaisen omassa mielessä nimittäin. Koska termille ei ole mitään yksiselitteistä määritelmää, muodostuu jokaiselle ihmiselle aiheesta omanlaisensa määritelmä. Silloin se voi olla tuo negatiivinen, jota ei voi eikä kannata koskaan saavuttaa tai se voi olla se positiivinen, joka rohkaisee pyrkimään kaikessa valoa kohti. Tai ehkä jotakin siltä väliltäkin? Ja minkälaisella ihannemääritelmällä uudenvuodenlupausten tapaisissa pyrkimyksissä onnistuu varmemmin, sellaisella, jossa uskoo, ettei ihannetta voi saavuttaa, vaiko sellaisella, jossa uskoo, että voi...?

Ja tässä toinen!

Ihannetta kohti kannattaa pyrkiä ja se on mahdollinen saavuttaa. Helpointa se on tehdä JUURI NYT, sillä eihän sitä oikein muulloinkaan voi tehdä. Eli on mahdollista olla se paras mahdollinen itse, mitä juuri nyt ja tässä tilanteessa pystyy :) Tällainen ajatus kun olisi aina mielessä, niissä hankalimmissakin tilanteissa... Että silloinkin kun kiukuttaa ja hermostuttaa, niin muistaisin ajatella, että nyt toimin tässä niin kuin paras mahdollinen minä tekisi...

Elämänilo onkin mutkikkaampi selittää. Tai siis selittää, että mitä itse sillä ymmärrän. Ajattelen, että se maaginen ja tuntematon asia, mikä pitää ihmisen elossa - elämänkipinä, sitä voi kutsua valoksi. Tuo "valo" esiintyy aika monissa sanonnoissa. Esimerkiksi kun sanotaan, että kasvot loistavat, kun joku on oikein iloinen. Tai, että joku säteilee terveyttä/karismaa/mitälie. Tai tuleehan se esiin tuossa jo mainitussa elämänkipinässäkin. Ja kaikki ymmärrämme mitä tapahtuu, kun liekki sammuu. Tuo valo, josta Raamatussakin kehotetaan, että älä laita vakan alle, vaan anna sen loistaa maailmaan, sen määrä vaikuttaa elämäniloon. Mitä enemmän valoa, sitä enemmän ja elämäniloa. Vanhoina päivinään ihminen voi edelleen olla täynnä valoa - elämäniloa, vaikka elinvoima alkaisikin jo vähetä. 

Google kuvahaun mukaan sisäinen valo näyttää tältä.

Ratkaisevin asia ymmärtää on, että mieli ohjaa valoa. Tämän olen oppinut viisaalta mieheltä(ni) nimeltä Tapio Sippoin, ja se on peruslähtökohtana hänen opettamalle terveysmeditaatiolle muutenkin kaikelle Sippoin Wellness -harjoittelulle. Ympäristö ja erilaiset tapahtumat tottakai voivat myös vaikuttaa valomme - elämänilomme määrään. Mutta vain jos mielemme sallii sen. Hyvänä esimerkkinä tästä Viktor Frankl, joka onnistui säilyttämään elämänilonsa jopa keskitysleireillä ollessaan. Miten hän onnistui? Se ei ollut taikatemppu, ei huijausta, eikä superlahjakkuutta. Se oli vain mieli, joka ohjasi valoa. Vapauduttuaan keskitysleireiltä hän kirjoitti kirjoja ja hänen menetelmänsä tunnetaan nimellä logoterapia.

Oliskohan kiva näyttää tältä?

Logoterapian keskeinen ajatus on, että ihmisen tulee ja hän voi itse löytää elämänsä tarkoituksen. Elämän tarkoitus voi täyttyä kolmella tavalla: toimimalla eli antamalla itse jotakin maailmaan; kokemalla eli saamalla elämyksiä esimerkiksi taiteesta, luonnosta tai rakkaudellisesta ihmissuhteesta. Kolmas mahdollisuus toteuttaa elämänsä tarkoitus on valita arvokas suhtautuminen tilanteeseen, jota ei voi muuttaa. Tärkeää on tehdyt valinnat ja se, mitä itse lähettää eteenpäin. Aina ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu, mutta omaan asenteeseensa pystyy vaikuttamaan. Logoterapian mukaan meitä ei niinkään muuta se, mitä meille tapahtuu, vain se, miten asennoidumme asioihin. (tämä oli wikipediasta)

* * *

Tämä lähti mukavasti lapasesta tämä kirjoitus :) Olin alun perin ajatellut kirjoittaa hieman konkreettisimmista tavoista lisätä elämäniloa, kuten liikkumisesta ja jumppaamisesta ja niistä terveellisistä elämäntavoista... No, joskus toiste sitten ;)

Ihanneihminen, kuka, missä?

Vuoden vaihtuminen on mahdollisuus muuttaa kurssia parempaan, juu lässyn lässyn, tottakai, mutta eikös kaikki vuoden päivät ole? Ovat kyllä. Ehkä uuden vuoden magia onkin siinä, että niin moni henkilö päättää ryhdistäytyä samanaikaisesti. Lehdet ja lööpitkin tukevat sitä. Laihduta, lopeta huonot elintavat, muutu paremmaksi ihmiseksi. Ehkä se tosiaan on helpompaa, kun muutkin yrittävät?

Mummolan hevoset olivat ihanan pehmoisen pörrön peitossa <3

.

Mutta mihin ihmiset tällä kaikella oikeasti pyrkivät? Ihanneihmisiksi? Millaisia sitten ovat ne "ihannehenkilöt", jotka ovat saavuttaneet tavoitteet ryhdistäytyä ja muuttua paremmaksi ihmiseksi? Mitä ominaisuuksia on "paremmalla ihmisellä"? Onko tämä kenties utopiaa ja kuuta taivaalta?

Tältä näyttää tyytyväinen hevonen. Mikäs siinä, kun kaikki on tosi kohdillaan :)

.

Aina välillä kyllä tapaa niitä sellaisia melkein yli-ihmisiä. Sellaisia, joilla tuntuu olevan kaikki tosi kohdillaan ja voisivat muuten olla suorastaan ärsyttävän täydellisiä, mutta jotka eivät vain ärsytä, koska ovat niin ihastuttavan sydämellisiä ja lämpimiä. Löysin näille yhden yhteisen nimittäjän. Ei, he eivät välttämättä ole laihoja. Eivätkä he kaikki ole raittiita tai edes savuttomia. Tottakai terveellisyys ja hyvät elintavat on tärkeä asia, mutta se ei ratkaise tätä.

Voi sitä ihastuksen ja hääräilyn määrää kun mummon naapurimummon takapihalta löytyi hurmaava leikkimökki!

.

Näillä "ihanneihmisillä" on sisällään, ei sen vähempi asia kuin ELÄMÄNILO. Se paistaa, tai ennemminkin loistaa ihmisestä. Se tekee kenestä tahansa kauniin, upean ja puoleensavetävän. Ihminen, jolla on elämäniloa on... no, tietenkin – iloinen! Ja jos ihminen on iloinen, niin sehän on aivan parasta, sillä silloinhan asiat ovat juuri tosi kohdallaan!

Elämäniloa, sen enempää kuin onneakaan ei saa kaupasta, kuten tiedämme. Mistä sitä sitten saa? Luulen, että sitä on jokaisen sisällä valmiiksi suunnattomat, ellei äärettömät määrät. Meidän kait vain täytyy keksiä tai löytää se, jokainen omasta itsestään. Ja olla hämääntymättä kaikesta sellaisesta, mistä ehkä ihan syyllä voisi käyttää sanaa mammona. Elämäniloahan on oikeastaan kaikkialla, kunhan pitää aistit viritettynä löytämään sitä.

Olen aika paljon miettinyt sitä ikuisuuskysymystä, "mikä minusta tulee isona?". Siihenkin kysymykseen voi liittää elämänilon. Silloin homma tuntuu paljon järkeenkäyvemmältäkin. Vaikkapa näin:

The question you should be asking isn't, "What do I want?" or "What are my goals?" but "What would excite me?”

Ja jos ilosta ajattelee näin, niin se tuntuu ehkä ihan helpolta saavutettavalta:

Tässäpä projektia (kuulostaa kivemmalta ja mahdollisemmalta toteuttaa kuin "uudenvuodenlupaus") tälle vuodelle! :)

Iloa, valoa ja rauhaa!

Lakipiste on saavutettu, olemme matkalla valoon päin! Sen huomasi tänään erityisesti siitä, että ihanainen aurinko sulostutti valkoista maailmaamme hetken verran. Eihän se valon lisääntyminen ihan heti näy, vaan pikku hiljaa. Näin toivottavasti myös symbolisemmassa merkityksessä :)

Kristallin läpi onnistui kuvaamaan auringon.

 .

.

Uusperheilyssä on se hyvä puoli, että voi viettää joulua kahteen kertaan. Tänään otimme jo varaslähdön pakettien aukomiseen. Sehän on se joulun tärkein rituaali. Kuusenkoristelun ohella tietysti.

Joulukoristepussissa oli myös pääsiäiskoristeet.

.

Huomenna leivomme lisää pipareita, tällä kertaa käytän samaa reseptiä kuin viimeksikin, mutta hirssijauhojen sijaan taikinassa on spelttiä. Muutenkin ollaan tuunattu jouluruokia parempaan päin. Melkein minkä tahansa reseptin voi muokata terveellisemmäksi korvaamalla ravintosisällöllisesti surkeat ainekset laadukkailla. Kuten margariini -> voi, kookosöljy. Vehnäjauho -> speltti, kookosjauho, riisijauho, mantelijauho jne. Sokeri -> palmusokeri, stevia, taatelit, karppisokeri... Ja mahdollisimman paljon luomua tottakai. Lanttulaatikosta tuli muuten aika villi kun korppujauhojen tilalle laitoin kookosjauhoja, nam! :)

Talotoimikunta toi meille upean värisen hyasintin :)

Nukkumaan mennessä Aurelia kietaisi kätensä ympärilleni ja sanoi "Mamma, ja e så glad!". "Hmm". "Vi lagade en så fin julgran! Med violetta bollar!". "Jo, den blev så fin". "Mamma, ja tycker så jättemycket om dej och du tycker så jättemycket om mej!". "Jo, jag tycker så jättemycket om dej!" *pakahtuu <3

Hyvää Joulua!

Muutosta ilmassa

Maailma oli niin kaunis tänään! Jotakin hentoa auringonvaloakin kajahti pilvien läpi. Ajatella, me saamme valkoisen joulun! Tai tietysti huominen maailmanloppu voi muuttaa kaiken vielä ;) 

.

Olemme saaneet koko maapallomme aika huonoon jamaan ja itsekkäässä elämäntyylissämme on kyllä kehittämisen varaa. Olisi kyllä miellyttävä ajatus, että huomenna maailma loppuisi ja voisimme aloittaa kaiken täysin puhtaalta pöydältä. Toisaalta tässä nykyisessä trendissä on myös joitakin todella hienoja suuntauksia. Luomujutut, terveys, hyvinvointi, superfoodit, elämänlaatu, downshiftaaminen, jopa henkisyys ovat lähes muotia, mainstreamia ja "normijuttu". Ei lainkaan huono muoti sellainen! Nykyään arvostetaan terveyttä, ympäristöä ja yleistä hyvinvointia. Ihmiset ovat myös henkistyneet, ainakin minun lähipiirissäni. Ikuiset arvot ovat yhä tärkeämpiä ja jatkuvasti enemmän esillä ajatuksissa mutta myös teoissa. Se on upea juttu ja huomioimisen arvoista!

Huomisen "maailmanloppu" voi olla vähän kuin uudenvuodenaatto, sille joka niin haluaa. Hyvä sauma jättää vanhentuneet ja aikansa eläneet ajatukset ja asenteet taakse ja alkaa katsoa elämää ja maailmaa tuorein, kunnioittavin ja positiivisin asentein. Se on uuden, tai ainakin uudenlaisen ajan alku. Voi että, ihanaa! :)

Jouluenkeleitä ja sydämiä

Downshiftaaminen ja positiivisten miettiminen meinasi jo mielessäni muuttua elämänilon ja vapauden luovuttamiseen ja turhauttavan siwankassailun harkitsemiseen. Varsinkin näin yltäkylläisyyden juhlaa valmistellessa alkoi tuntumaan todella ankealta tämä elämäntapaintiaaneilu. Rahalla ei saa onnea, mutta aika paljon muuta sillä kyllä saa... Olin juuri selaamassa mol.fi-työnhakusivuja ahdistuneena siitä, ettei mitään sopivia ja kiinnostavia töitä löydy kun puhelin soi. Se oli jouluenkeli kelan tädin hahmossa. Ilmoitti, että saan  heiltä ylihuomenna rahaa. Joulurahaa, kuten hän sanoi :) Talk about kreivin aika! Meinasin alkaa itkemään ilosta puhelimessa, mutta vain kiitin häntä vuolaasti. Siinä tuli kyllä siunattu olo! Olin huomaavinani liikutusta tätin äänensävyssä kun hänelle tuli kiire lopettaa puhelu. Hän varmaan huomasi, että oli saanut hetken nauttia enkelin osassa olemisesta :)

Tässä pieni siskontyttöni, ihanin enkelikuva minkä olen nähnyt! Ja tämä enkeli tulee tänään kyläänkin! :)

Haluan edelleen uskoa siihen, että ne asiat, mitä meillä itse kullakin on sydämessä vahvoina ja tärkeinä, ovat siellä toteuttamista varten. Että meidän ei oikeasti ole tarkoitus luopua omista unelmista ja intohimoista jonkun  "maallisen" päähänpinttymän - kuten "pakko mennä töihin, eikä kivoja töitä ole olemassa" - takia. Olen toki vakuuttunut siitä, että Siwan kassallakin voi olla hienoa ja antoisaa ja jos ei olekaan, niin ainakin siellä on valtavan tehokas mahdollisuus harjoitella asennoitumista. Mutta silti. Syämessäni on palo ihan muihin asioihin. Sellaisiin, mistä ei ehkä saa rahaa, ainakaan ensisijaisesti, mutta mistä saa justiin sitä iloa ja intoa, mitä millään rahalla ei saa.

Olen hieman hämilläni. Tuntuu kuin olisin taas vaihteeksi siinä tienristeyksessä, missä pitäisi valita sydän vai järki. Musiikkiterapiaopiskelut ovat olleet todella antoisia ja ovat tuntuneet juuri oikeilta, todelliselta sydämen jutulta. Ainoa, että ajoitus on selkeästi väärä. Aurelialle on ollut kova pala, että äiti on ollut niin paljon poissa ja juurikin siellä sydämessä tiedän, että en voi jatkaa tätä nyt, mutta kyllä myöhemmin. En tiedä mitä tässä välissä tapahtuu enkä tiedä mitä aion tehdä. Tai ehkä en tee vielä mitään vaan jatkan luottamista elämään. Ja sitten jos ei kannakaan sillä tavalla kuin olin odottanut, niin ainakaan paskaduunit ei maailmasta lopu... ;) 

En usko affirmointiin, että "olen rikas ja menestynyt" ja "saan aina kaiken mitä haluan". Mutta uskon, että mitä tahansa ajattelen, voin muotoilla sen mahdollisimman positiiviseen muotoon niin, että se edelleen tuntuu itselleni realistiselta, uskottavalta. Affirmaatio johon ei usko ei toimi, koska eikös se uskominen ole siinä juuri se juttu? Ajattelen siis, että tässä tilanteessakin minulla on mahdollisuus seurata sydäntäni, vei se sitten siwankassalle tai jonnekin muualle. Uskon, että sydäntä seuraamalla minun on kuitenkin paras olla.

I think I could believe this. So I will!

Kaikki muuttuu, blogikin...

Tämä blogi syntyi tarpeesta löytää omaan elämään mielekkyyttä ja iloa. Olin tuolloin kotiäitinä ja tunsin itseni aika yksinäiseksi ja tylsistyneeksi. Yksinäiseksi, koska minulla ei ollut ympärillä enää mitään opiskelu- tai työporukaa ja tylsistyneeksi koska kaikki päivät olivat sitä samaa: lapsen tarpeiden huolehtimista. Halusin löytää näihin samanlaisiin päiviin jotakin riemukasta sisältöä ja päätin, että yksinäisyyteen ja tylsyyteen en aio vajota.

Muistan vieläkin, kun yhtäkkiä ihan tavalliseen hiekkalaatikkoreissuun tulikin uusi jännittävyys: kamera taskussa olin koko ajan valppaana, että mitähän hienoa, jännittävää ja ilahduttavaa keksisin tänään. Ja etsimällä nimenomaan niitä löytyi! Ja sen sijaan, että keräisin tiedot vain itselleni, halusin jakaa ne muiden kanssa, osittain siksi, että se hieman vähensi tuota yksinäisyyden tunnetta. 

Koko prosessi on ollut itselleni hyvin merkityksellinen. Oikeastaan vasta tämän blogin myötä aloin oikeasti kiinnostumaan positiivisuusjutuista ja lueskelemaan elämäntaito-oppaita (joita huomasin olevan hyvin moneen lähtöön...). Muutamassa vuodessa tästä näkökulmailusta on tullut tapa. Erittäin käyttökelpoinen sellainen! Nykyään hyvien näkökulmien ja positiivisten ajattelumallien näkeminen tilanteissa on huomattavasti helpompaa, toisinaan jopa automaattista.

Ihan ensimmäisessä blogipostauksessa iloitsin mm. upeasta kuusta.

Nyt elämäntilanteeni on erilainen. Lapsi on päiväkodissa ja päiväni täyttyvät monenlaisista, etupäässä opiskeluun liittyvistä asioita. Hoppuisessa arjessakin bongaan hienoja asioita ja huomioin ilahduttavia tunteita itsessäni. En vain oikein tahdo ehtiä näpyttämään niitä tietokoneelle... Mikä onkin hyvä konkreettinen todiste siitä, että elämäni ei ole enää todellakaan yksinäistä ja tylsää (ainakaan enimmäkseen) :)

Kuten huomaat, en ole ehtinyt päivittämään tätä blogia kovin aktiivisesti viime aikoina. Aion kuitenkin jatkaa tätä, vaikkakin hieman väljempään tahtiin toistaiseksi. Minulla on joitakin hauskoja ideoita blogin kehittämiseenkin :) Siitä lisää sitten! :)

Nyt ihanaa joulunvalmisteluaikaa kaikille! Joulustressi on oiva tilaisuus harjoitella. Hoppuisuudenkin keskeltä löytyy ilahduttavia, hienoja ja voimaannuttavia asioita. Varsinkin, jos niitä varta vasten haluaa löytää :)

Terveysintoilijan piparipajalla

Joskus yritin tehdä jotakin karppitapaisia pipareita, ja pipariksihan se meni... Mutta tällä kertaa niistä tulikin ihan toimivat, niistä pystyi tekemään ukkoja ja ne maistuivatkin ihan ookoolle. Ei tullut ylimakeaa, pikemminkin riittävän stydiä, ettei tarvitse syödä ihan kaikkia kerralla. Eli siis semikarppi, gluteeniton ja melkein sokeriton piparkakku :)

Nää ei oo mitään pipariukkoja. Nää on pipariäiti, piparivauva ja pipari-isi. Äiti siis tuo kaikkein isoin...

.

Ainekset:

200g taateleita monta tuntia liotettuina (+liotusvesi)

5tl piparimaustetta
1/2 dl raakaruokosokerisiirappia (ehkä agavekin toimis?)
150g voita
4dl hirssijauhoa (vois kokeilla ens kerralla tattarijauhoilla)

1 dl riisijauhoja

2 rkl psylliumjauhoa

2 tl soodaa

1 muna

(+Leipomiseen x määrä quinoajauhoa, tai mitä jauhoja nyt haluaakaan käyttää)

Taustalla näkyy myös Aurelian askartelemat lasipurkkilyhdyt. Vissiin me ollaan aika tehokkaita!

.

Lämmitä kattilassa siirappi ja piparimausteet, sen verran, että sekoittuvat, ei tarvitse keittää. Lisää voi nokareina niin, että se sulaa sinne joukkoon. Anna jäähtyä.

Laita taatelit liotusvesineen blenderiin ja aja sileäksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään (jauhot+sooda+psyllium). Sitten sekoita kaikki ainekset samaan kulhoon, siis siirappivoiseos, taateli, jauhot ja muna tasaiseksi massaksi. Anna seistä yön yli jääkaapissa.

Leipominen on helpointa niin, että levität leivinpaperin pöydälle ja kaadat sen päälle quinoajauhoa. Siihen nostetaan sköntsä taikinaa ja ripotellaan vielä lisää jauhoja. Sköntsän päälle laitetaan vielä toinen leivinpaperi ja kaulitaan taikina linttanaksi sen läpi! No, loput sitten perinteisen kaavan mukaan, eli muotilla ristiin rastiin ja puolet taikinasta suuhun. Paistetaan n 200 asteessa n 10 min. 

Tätä perinteistä ja oleellista työvaihetta ei tarvitse opettaa ensikertalaisellekaan.

.

Violettia kuorrutusta en ehtinyt vielä testaamaan, mutta yksi toimiva sokeriton piparikuorrutus voisi olla kookosöljystä tehty töhnä, koska se kovettuu kylmässä. Öljyyn voisi sekoittaa jotakin makeutusainetta (steviaa tai hunajaa) ja violetin värin takia mustikkasosetta. Vois tulla ihan hyvä, raportoin jos saan tehtyä! ja raportoikaa ihmeessä jos on jotain hyviä vinkkejä näihin!! :)

Violetti on joulun uusi punainen!

Jouluaskarteluja, lumitouhuja... Nyt ehkä uskaltaa jo oikeasti fiilistellä joulua! Jouluaskartelu on erityisen mukavaa se on pienen innokkaan tytön kanssa. Kunhan värit on violettisävyiset, niin kaikki askartelu kiinnostaa.Violetti on hieno väri. Ehkä vähän äidinkin lemppari...

Violeteilla saksilla on kiva leikellä :)

P

Aurelia leikkaamat lumihiutaleet ikkunassa. Löydä kuvasta pieni, iloinen tyttö!

.

Violetit joulukortit, tottakai! (äiti vähän auttoi joulukorttihiutaleiden leikkaamisessa...)

Tein vahingossa tribaali-lumihiutaleenkin. Aika hieno, etten sanoisi!

Parhautta oli myös violetti liukuri pulkkamäessä. Lumi on ihmeellinen asia!

.

Seuraava projekti on superfood(tai jotain sinnepäin) -piparkakkujen teko. Onnellisen kodin blogista löysin jo ihan varteenotettavan reseptin, jota aion vielä hieman soveltaa. Huomenna aiomme leipoa ja jos onnistuu (ja miksipä ei onnistuisi!) niin laitan tänne kuvat ja ohjeet :) Hmm... ehkäpä saisi jonkun violetin kuorrutuksen tehtyä jostain mustikkajutusta..... Violetti, se vasta on joulun väri!

"Sä oot varmaan joko palomies, sotilas tai poliisi", tuumasi vieressäni treenaava nainen punttisalilla. "Kukaan muu ei kyllä pystyis treenaamaan tollai". Hi hii, hihitytti kun myönsin olevani musiikkiterapeutti :) No, ehkä olen tosiaan vähän outo tuon treenaamisen suhteen. Tykkään tehdä lyhyitä ja superrankkoja treenejä. Tällä kertaa tein Zwow #45 -treenin. Ja no... ehkä vähän toisenlainen kuin naisten salitreenit keskimäärin... Sen voit tehdä ihan kotonaankin jos sattuu löytymään pari käsipainoa nurkista. Tai katso ainakin video ja ihmettele :) Ehkä se nainen luuli sotilaaksi, koska mulla ei ollut meikkiä ja aika poikamaiset treenivaatteet päällä. Toisin kuin videon Zuzkalla...

Lässyn lässyn... :)

Välillä on kyllä alkanut tuntua siltä, että positiivinen ajattelu aikamoista lässytystä ja keinotekoisuutta. Jotenkin mukamas olisi niin mukavaa surkutella kelejä ja oloa ja väsymystä. Saada niistä hyvä tekosyy mässyttää suklaata ja möllöttää tietokoneella (meillä ei ole telkkua, mutta ilmeisesti sitäkin käytetään samaan tarkoitukseen) aivot nollatoiminnalla.

Mutta samalla kuin kirjoitin tuon edellä mainitun, niin jotenkin ihmeellisesti ja yllättävästi päähän alkoi pälkähtämään hyviä asioita. Ehkäpä olen harjoitellut sitä riittävän kauan, että sitä alkaa tapahtua jo itsestään? 

Nimittäin yhtäkkiä muistin, että tänäänhän tuli veronpalautukset! Piti ihan käydä tarkistamassa tili, ja totta mooses, sitä oli tullut vielä yli puolet enemmän kuin muistin! Jee jee ja jeeeeeee!!! :D Kannattaa todellakin tehdä veronvähennykset ansionhankintamenoista!

Sitäpaitsi tänään ei edes ole ollut ankeaa! Mistä sellaista oikein olen saanut päähäni?? Olin nimittäin pitkästä aikaa orkesterikeikalla soittamassa, sitä paitsi barokkiorkesterin! Barokkimusiikki barokkisoittimilla ja barokkivireessä on jotakin niin mahtavaa, siis todella! Siinä musassa ja soundissa vain on jotain mädjikkiä, se laittaa ihmeelliset ja hienot vibat liikkeelle. Soitamme Bachin Jouluoratoriota, ja se on kyllä yksi hienoimpia ja koskettavimpia jouluun liittyviä biisejä. Ilahduttavan valoisa teos, ei lähellekään niin synkkä kuin esim. pääsiäiseen liittyvät Bachin teokset. Konsertti on Kallion kirkossa 15.12.2012, ja ymmärtääkseni se on ihan jopa ilmainen. Eli tervetuloa ihmettelemään ja ihastelemaan barokkisoundia! Tästä tarkemmat tiedot.

Yleistä orkesterireenien taukohälinää...

Sitten on vielä pitkä viikonloppukin jo alkanut! Tuntuu erittäin tarpeelliselta. Ja mukavaa ohjelmaa tiedossa myös. Eihän tämä ole lainkaan hullumpaa, kun alkaa miettimään! (ehkä pitäisi miettiä vähän useamminkin...)

No joo... oikeassa ehkä olin tuossa ihan ekassa asiassa. Aika lässytystä tästä tuli ;) Mutta entäpä sitten? Tänään vaihtelimme kuulumisia vanhojen soittotovereiden kanssa, eikä puhettakaan perinteisestä "paskaaks tässä", vaan moni ihan avoimesti oli sitä mieltä, että menee todella hyvin, ihan piirun vajaa täydellisestä ja että ovat tosi tyytyväisiä elämään. Sellainen "lässytys" ei ehkä ole yhtä jännittävää kuin viimeisimmät valitusjuorut, mutta luo kyllä ympärilleen huomattavasti iloisemman ja valoisamman ilmapiirin!

Tänään luin lehdestä, että oikeaan ja menestyvään blogiin ei kelpaa kännykkäkuvat. Joten tässäpä sitten ihan oikea taideteos, luulisi kelpaavan. Barokin aikaan taidettiin kyllä laittaakin hieman enemmän efforttia kuvan tekoon. Olisi kivaa, jos barokkiorkesterin soittajilla olisi barokkisoittimien lisäksi myös keikalla aina barokkivaatteet. Justiin vaikka tuollaiset punaiset, puoli rintaa paljastavat kaavut.

Tollaset basistisiivet olis kans ihan mageet keikalla!

Selvittiin!

Eka luukku avattu! Ja talvikin tuli. Onnittelut meille, me selvisimme marraskuusta :) Huh!

Lumitouhuihin oli lyhyt matka, ei tarvinnut mennä parveketta pidemmälle :)

n

Tosiaan, avasimme kalenterluukut, siivosimme keittiön pöydän ja tiskasimme yhdessä (Aurelian toivomus), touhusimme lumessa, leivoimme kakkua (Aurelian toivomus tämäkin), ajelimme pulkalla (taisi nää kaikki meidän jutut olla Aurelia toivomuksia), katselimme kirjastosta lainaamiamme hauskoja piirrettyjä... Olen vissiin ollut riittävän kauan muussa elämässä, koska tuntui oikeasti mukavalta touhuta Aurelian kanssa 2-vuotiaan juttuja, se tuntui kuin ilahduttavalta vaihtelulta (eikä jokapäiväiseltä velvollisuudelta, kuten muutama vuosi putkeen kotiäitiyttä saattaa aiheuttaa...). Tunsin itseni ihan hyväksi äidiksi, ja kylläpäs tuntui hyvältä!!! Ja kohta on joululoma tuolta koulusta, niin voin taas olla enemmän läsnä pienen tytön elämässä <3

Onneksi lumeen on pehmeä pyllähtää...

n

Niin, tuon kakkureseptin voisin vielä jakaa! Tai no resepti.... siis kaikki määrät täysin fiilispohjaisia. Enemmän tai vähemmän tai jotain sinnepäin :) Kakku oli myös oivallinen lounaan korvikkeeksi nirsolle 2-vuotiaalle, tähän kakkuun oli nimittäin helppo piilottaa runsaat määrät terveellistä proteiinia, kuten kananmunaa :) Sopii myös karppaajalle ja on gluteeniton.

Jouluinen Suklaakakku

Vatkataan vaahdoksi:

-kananmunia 4-6 kpl

-makeutusainetta, kuten erytritolia ja/tai steviaa

Sekoitetaan kulhossa:

-kookosjauhoja

-riisiproteiinia

-raakakaakaojauhetta

-piparkakkumausteita

-2 tl leivinjauhetta

-2 tl soodaa

-psylliumjauhetta

Sekoita edellämainitut keskenää, lisää sulatettua kookosöljyä, turkkilaista jugurttia (tai tuorejuustoa) sekä tuorepuristettua omenamehua sen verran, että taikina on riittävän löysää. Piparkakkumausteita laitettiin tosi reilusti, kanelia, neilikkaa, kardemummaa, inkivääriä ja pomeranssia, yhteensä monta ruokalusikallista. Nam!

Paista uunissa jotain 200 asteessa ja jotain puolisen tuntia.

Kakkumme jäi vähän kuivaksi, joten kostutin sitä tarjoilulautasella, yhteensopivia kakun kanssa oli ainakin omppumehu, kerma ja kahvi. 

Titti dii dii! :) Lunta!

Aamulla astuimme ovesta ulos, ja mitä siellä olikaan!!! Lapset ymmärtää nää lumijutut tosi hyvin!

v

Eespäin sano mummo lumessa! Eipä tämän päivän osalta muuta voi sanoa :)

 .

"Ja tror ja behöver gå här", sanoi pieni tyttö, eikä suostunut kävelemään polulla :D

 .

Sitten selkäreppuun.

.

Mummo lumessa, indeed! Basso-mummo.

.

Parvekkeelle tuli heti joulu.

Lucky me, että ei tarvinnut tänään lähteä autoilemaan! Hauska seikkailu se oli tuolla ulkona Antti-tuiskussa, mutta aika kivaa olla sisälläkin :) Mutta kaiken kaikkiaan, oikeesti, eikö olekin mahtavaa, että vihdoin saatiin lunta, vaikka se tulikin sitten kaikki kerralla! Tuolla roudaushommissa jälleen kerran totesin, että kun suhtautuu seikkailumielellä, niin haastavammassakin ympäristössä on aika mukavaa kulkea :) Iloisia seikkailuhetkiä sinne teille kaikille, joilla on vielä sen verran sähköä, että pääsee nettiin! :)

Hieno juttu!

Tein tänään hienon jutun ja olen tosi tyytyväinen itseeni. Ja sen aion kailottaa sen koko maailman internetille, jotta tämä tällainen olotila jäisi mieleeni ja muistiini :D En voi kertoa kaikkea (tutkimussalaisuus ;) ), mutta sen verran ehkä, että olin studiossa ja äänitimme soittamiani bassojuttuja ja kylläpäs kuulosti hyvältä! Ihan ihmettelin, että tosiaanko se olen minä, joka tuon soitin :) Tykkään aika vähän sellaisesta "suomalaisesta" itsensäväheksymis- ja kadehtimisjutusta, vaikka ehkä jonkun mielestä voi tuntua ylimieliseltä, että toinen on tyytyväinen itseensä. Mutta saa olla itsestään terveellä tavalla ylpeä! Tottakai! Miksi se olisi huono juttu, asiahan on vallan päinvastoin! :)

Elämä pitää hauskalla tavalla omistaan huolta, sen sain myös tänään huomata. Olin jo aikaisemmin hukannut hanskani (yllätys...) ja nyt todellakin palelin kadulla kävellessäni. Harmittelin, etten ollutkaan muistanut tarkistaa löytötavarakorista, josko siellä olisi ollut jotain jonkun hylkäämiä vanhoja lapasia, kuten olin ajatellut tekeväni. Kuljin siinä kädet taskussa tutisten, kun yhtäkkiä kadulla makasi kaksi jonkun hukkaamaa sormikasta! Ajattelin, että tyyppi ei kuitenkaan enää löydä näitä ja nämä kuitenkin päätyisi pian kadunlakaisukoneeseen ja minulle olisi näistä paljon iloa, joten päätin tarjota niille lämpimän kodin. Löytäjä saa pitää, eikös? :) Oli mukava jatkaa matkaa lämpimin sormin ja violetilta väriltäänkin sormikkaat sopivat vaatteideni kanssa erinomaisesti. Kiitos sinulle, joka hukkasit sormikkaasi. Ne pääsivät hyvään kotiin! <3

Huomenna onkin rentoutuskonsertti, kivaa! :) Näin sisäpiirin tietona vielä toistaiseksi, että tulossa on vielä toinenkin konsertti 13.12.12. Sinnekin kaikki tervetuloa!

Marrasmaanantain terveiset

Terveisiä täältä hulinan keskeltä! Täällä on aivan hirmuisesti juttuja menossa joka suuntaan, mutta tässä pikaisimmat kuulumiset :)

Lenkkipolulla tuli vastaan joulupukki.

.

Tykkään tästä uudesta sillasta! Ehkä neljä miljoonaa olisi voinut käyttää muuhunkin, mutta olen kyllä iloinen, etteivät juuri tänne meidän nurkille sortuneet tekemään jotain rumaa perusbetonihalpiskökköjuttua. Nyt voin ihailla tätä joka kerta ohi kulkiessa :)

 ,

Sitten oli kaakkuja ja ystäviä. Minä järjestin juhlat, itselleni! Kerrankin, ja kyllä kannatti! Oli ihanaa tavata ystäviä pitkästä aikaa! <3

.

Ja vielä kaikki tervetuloa tänne! http://deeprelaxingsounds.blogspot.com

 .

Auditiivista piristettä

Tänään lähdin aamukävelylle lähimetsään (puistoon). Lainasin musiikkiterapiaklinikalta jotkut superkuulokkeet ja kuuntelin Hemi-Sync-levyjä tallustellessani. Se ihan oikeasti oikeasti piristi! Olin ihan hämilläni kun olin yhtäkkiä niin energinen ja täynnä kaikenlaisia ajatuksia. 

Tältä se hemisynkki vissiin näyttää päässä.

En osaa selittää, mutta jotenkin tuntuu aika hienolta. Siis pimeää, märkää, kylmää ja aurinko kadoksissa, mutta silti! Yhtäkkiä päässä on ideoita (oli jo ennen hemisynkkejä) ja nyt näyttää siltä, että pääsen toteuttamaan niitä. Olisi hienoa pystyä analysoimaan, että millä tavalla olen onnistunut löytämään intoa ja inspiraatiota näin ankeuskauden keskellä, niin siitä voisi hyötyä toistekin ja toisetkin. Mutta en taida kyetä, luultavasti niin monen asian summa. Siitä olen kyllä varma, että nukkuminen aina kun väsyttää on kova juttu!

Nyt korvissa soi hemisynkin Super Sleep -ohjelma. Taidan siis painua pehkuihin tästä.

Ps: Auditiivista akunlatausta luvassa muillekin! Nimittäin Deep Relaxing Sounds -konsertti vihdoin tulossa, laita kalenteriin to 29.11. klo 18 Helsingin ruotsinkielisellä Rudolf Steiner-koululla. Tästä lisää lähipäivinä! :)

Piti oikein google kuvahausta kattoo, että miltä se marraskuun aurinko oikein näyttikään... :)

Pieniä kiitollisuuden aiheita

Paljon pieniä kiitollisuudenaiheita, ei oikein muuta ole ennättänyt...

Pimeys on ihan kivaa kun laittaa valoja. Ja valot on paljon kivempia ja kauniimpia kun on pimeää. Win-win.

 .

Päällimmäisenä: Aurelia sai jonkun flunssan, mutta kuumetta kesti vain pari päivää ja on nyt jo täysissä voimissaan. Huh, mikä helpotus! Tyyppi ei itse ollut edes moksiskaan, touhuili ja hääräili aivan täysillä ihan kuin ei kuumetta olisi ollut lainkaan. Pienet ovat viisiin semmoisia :) 

Ja huh, olen saanut koulutehtävät tehtyä vaikka tiukkaa teki.

Olen hääräillyt parvekkeella. Nikkaroin pienen hyllyn puun rungosta sahatusta kiekosta ja laitoin siihen lyhdyn. Ripustin lisää jouluvaloja ja toin pikkuisen sypressin luomaan jouluista tunnelmaa. Ja kyllä, ruusut ovat edelleenkin toiminnassa, ihmeellistä!

Ja ikkunassa Aurelian valitsemat norsuverhot :)

Kouluintoilua

No nyt tiedän mitä hyötyä on vänkäämisestä! Paitsi, että se saattaa tuottaa jotakin erityisen outoa tyydytystä vänkääjälle, saattaa siitä oikeastikin olla iloa vastapuolelle! Olen tällä hetkellä erittäin kiitollinen opiskelutoverilleni, joka alkoi jänkäämään tutkimusaiheestani vaikka mitä "miten nii"-juttuja. Aluksi minua otti päähän tosi paljon, mutta kun aloin selittämään asioita rautalangasta vääntäen tajusin miten saan tutkimusaiheeni (=värähtely) rajattua. Nimittäin tietenkin juuri rautalangasta vääntämällä :) Maailma on täynnä ihmisiä, jopa musiikkiterapian opiskelijoita, jotka eivät tiedä mitä äänen värähtely (tai muukaan värähtely) oikeasti on. Oikeastihan ääniaallot ei ole mitään aaltoja, sanan muotoa edustavassa muodossa, vaan yksinkertaisesti ilmanpaineen vaihteluja, jotka saa tärykalvomme värähtelemään. Tämä värähtely siirtyy lyhkäisesti ilmaistuna luita pitkin aivoihin ja tästä syntyneestä "morsetuksesta" aivomme muodostavat havaitsemamme äänen. Tämän jälkeen väänsin rautalangasta tälle kaverille, että koko muukin keho altistuu samoille ilmanpaineen vaihteluille, eivätkä vain korvat. Ja kun tyyppi ymmärsi mistä on kysymys, sainkin häneltä hyviä ja tuoreita näkökulmia :) Kannattaa vängätä siis (toivottavasti mieheni ei lue tätä...;)

Kun tulin jumpasta ja kävin vaa'alla, se näytti ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen vitosella alkavaa lukemaa! jee jee :D Mutta täytyy myöntää, että olenkin yrittänyt, tuskin muuten olisi näin käynyt :)

Nyt minulla on todella kuumottavia artikkeleita laukussa ja menen yöpaikkaani lueskelemaan, venyttelemään ja kutomaan, yhtäaikaa! Ehkä vielä syön samalla. Multitasking <3 Kuumin artikkeli on päivätty January 2013, joten aallonharjalla mennään (loistavan monimerkityksinen sana tuo, näin värähtelyaaltointoilijan näkökulmasta)  :)

Ääniaallot ei oikeesti näytä tältä. Ne ei näytä miltään, koska niitä ei näe. Mutta muutenhan tuo pitää paikkansa :)

Maaaanantai!

Aaaah, maanantai! Minulla oli aika monta asiaa tälle päivälle ja oih mahtavuutta, sain ainakin kolme tärkeää asiaa tehtyä, jo nyt ja kello on vasta kolme! Painavimpana oli essee, himppua vaille dead linessä ja jes, valmista tuli ja meni nopeammin kun olin uskaltanut odottaa. Toisena painoi tämä huppudilemma. Googlailin erilaisia toinen toistaan trendikkäämpiä huppuja, kunnes lopulta keksin helpon ja nopean ratkaisun: Otin kissahupparini ja ompelin sen hupun sisään vuoren säteilyltä suojaavasta kankaasta! Huomisen junamatka siis pelastettu, ei tarvitse leikkiä ensiapupotilasta eikä muslimia, vaan ihan vaan omaa itseään kissakorvaisessa hupparissa (joka luultavasti herättää vähintäänkin yhtä paljon huomiota aikuisen naisen yllä kuin nuo edellämainitut, mutta mitä välii, se on mun rakas ihana kissahuppari!)

huppu päähän ja metsään :)

Mikähän se kolmas oli? Niin, oli pitkään pitänyt kaivaa esiin lankoja ja puikkoja joululahja-askartelointiin luentojen aikana. Mukamas hirveän raskas ja aikaa vievä juttu, he heee. Ihmeellistä, että rakennan tällaisia stressimörköjä ihan turhasta! Oikeasti langat oli niin tosi helppo ottaa esiin sängyn alta laatikosta ja löysin ihan just kaikkea sitä, mitä etsinkin. Aikaakin meni varmaan vaivaiset 5 min :D Kylläpäs on helppoa olla näiden tosipahojen mörköjen selättämisen jälkeen! :D

Näiden lisäksi olen ehtinyt tehdä soittotreenini, siistiä hiukseni hiuskoneella ja kohta lähden jumpalle. Maanantait on mahtavia, kun ne on niin tehokkaita!

EDIT: Lähes unohdin kertoa tarmokkuuteni salaisuuden tässä energisyyden myllerryksessä. Ihan siltä varalta, että jotakuta sattuisi kiinnostamaan... ;) Nimittäin koko viikonloppu ja loppuviikko olin tosi väsynyt ja sellainen syys-haluton (joku voisi sanoa syysmasennus, mutta se on liian patologinen termi). Oivalsin erään mitä mainioimman keinon välttää tällainen saamattomuus ja samalla mahdollinen burn out. Ja tämä ei todellakaan ole mitään uutta auringon alla, eikä edes salaisuus. Nimittäin kaikein helpoin mahdollinen keino: nukkuminen! Vaikka aliarvostetulta se vaikuttaakin olevan, mutta todellisuudessa se on yksi aivan parhaimpia keinoja ladata akku, uskokaa tai älkää :) Alkoikohan se viiime viikon torstaina tai perjantaina? Olin niin poikki, että nukahdin jo ysiltä. Seuraavana päivänäkin olin vielä väsynyt ja taas nukahdin ysin maissa, jättäen kaikki "tärkeät" asiat hoitamatta. Sama toistui vielä en muista kuinka monena päivänä/iltana peräkkäin, kunnes tänään vihdoin olin pystynyt lepäämään riittävän paljon ollakseni jälleen tarmokas.

Tärkein juttu jaksamisessa on oikeasti nukkua. Jättää ne "tärkeät" asiat tekemättä ja nukkumalla kerätä voimia. Kahvi on hyvää, mutta se ei toimi polttoaineena, sen sain taas kerran todeta. Sitä paitsi, nukkuminen on todella mukavaa hommaa! Miten sitä saisikaan itsensä ajoissa nukkumaan myös muutoin kuin silloin kun on jo aivan loppukuolemanväsynyt... ...sitä saa mitä haluaa. Jos haluaa valvoa koko yön ja olla väsynt, niin sen saa. Jos haluaa nukkua koko yön ja olla sen jälkeen pirteä, niin senkin saa. Pahus, kun se oikeastikin on justiinsa niin yksinkertaista!

Ylläripylläri

Yllätys! Iloinen yllätys on mitä parhain juttu ja tänään sellainen tupsahti nenäni eteen keittiön pöydän ääressä istuessani. Mieheni ojensi minulle kukkapaketin ja toivotti hyvää hääpäivää! Häkellyin niin, että vain nauroin koko tilanteelle kun ilon tuottama lämpö kahmaisi sydämestä. Juttu oli nimittäin se, että en ollut itse muistanut koko asiaa vähimmässäkään määrin, se siis tuli todellakin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Toinen yhtä ilahduttava yllätys oli paketin sisältö. Emme kumpikaan tykkää nuupahtavista leikkokukista (ei mikään hyvä symboli avioliitollekaan), mutta paketti oli niin kevyt, ettei siellä mitään ruukkuakaan voinut olla. Oli kyllä jännittävää availla lehtikääröjä :) Ja yllätyin ja ilahduin tosi paljon sisällöstä. Aivan loistava idea! <3

Bambustögä!

.

Lupasin kertoa lisää mikroaaltoja absorboivasta ihmekankaasta :) Meillä on myös mikroaaltosäteilyn vahvuutta mittaava laite, ja sen perusteella tiedän, että esim. junissa on aivan hirvittävän vahvat mikroaaltosäteilytasot. Jokaisessa vaunussa on junan WLANi, viattoman näköinen pikkuruinen antenni, joka lähettää ja vastaanottaa mikroaaltoja (langaton tiedonsiirtohan toimii nimenomaan mikroaaltosäteilyn avulla, samaan tapaan kuin radiolähetys siirtää informaatiota radioaaltojen avulla). Tosi moni matkustaja käyttää junan wlania tietokoneellaan, jolloin myös jokainen läppäri säteilee ja vastaanottaa mikroaaltoja. Koneita voi yhdessä vaunussa olla monta kymmentä. Sitten päälle vielä jokaisella matkustajalla on taskussaan kännykkä, joka nostaa säteilyvoimakkuuttaan normaalia huomattavasti korkeammalle tasolle, koska kuten tiedämme, junassa on huono kenttä. Ja kännyjä saattaa yhdessä vaunussa helposti olla viitisenkymmentä. Ei ihme, että pää alkaa olla tokkurassa kolmannen matkustustunnin jälkeen! Usein olen todella stressaantunut ja kireä kun nousen junasta ulos, vaikka junamatkustus mielikuvassani onkin rentouttavaa.

Matkustelen aika paljon junalla tuonne kouluun ja takaisin. Testausmielessä olin tällä kertaa tehnyt itselleni aluspaidan ja päähuivin tuosta absorboivasta kankaasta. Kangas on kudottu ohuista hopea- ja kuparilangoista, jotka kulkevat valkoisen puuvillalangan sisällä. Näistä muodostuu tiivis verkko, jota mikroaallot eivät läpäise. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mittarimmekin perusteella tämä on totta. Kangas on muuten peräisin Sveitsin armeijasta, jossa sitä käytetään suojaamassa arkoja asioita langattomalta (eli mikroaaltoja käyttävältä) vakoilulta.

Nousin junaan ja totesin, että siellä todellakin säteilee ja päähän sattuu. Äkkiä invavessaan siis ja kääriytymään näihin ihmekankaisiin :) Ja aaaaah!!!! Heti kun kiedoin huivin päähäni, tuntui kuin olisin työntänyt pääni jonkin kvanttifyysesen madonreiän läpi suoraan ihmeellisen rauhalliseen metsään! Tajusin varsin vahvasti, että tässä ei ole kyse placebosta vaan ihan oikeasta jutusta. Puin vielä sen aluspaidan ylleni ja yläkehoon laskeutui samanlainen autuaallinen tunne. Junassa sen kankaan vaikutuksen huomaa erityisen hyvin, koska siellä sitä mikroaaltosäteilyä on niin räikeän paljon. Ero säteilyn vaikutuspiirissä olemisen ja siitä erossa olemisen välillä on niin suuri, että sen todellakin voi itse aistia! Aluspaita oli helppo piilottaa villatakin alle (vaikka kuuma tuli), mutta päähuivi näytti ihan siltä, että olen juuri karannut teho-osastolta vakavan päävamman saatuani. Oli pakko kietoa sen päälle vielä oma kaulahuivi, jolloin lopputulos oli enemmän muslimi. Mutta parempi sekin. Ihmekankaiden sisällä oleminen oli niin mahtavaa verrattuna ilman niitä olemiseen, että sellainen vaihtiehto ei tullut kysymykseenkään. Arvaatte varmasti, että tämä matka sujui todella miellyttävästi (lukuunottamatta hieman lämpöistä tunnelmaa monen huivin sisällä) ja noustessani ulos junasta oloni oli kevyt ja rento kuin rauhallisen metsäviikonlopun jälkeen.

huppu päähän ja metsään!