Onnen ajatus ja antamista

Meillä on ilahduttavan värikäs pihanurmikko!

Pidän oikeana oivalluksena, että raha ei tuo onnea. Raha on neutraali asia, joka voi mahdollistaa hyvien asioiden tapahtumisen. Mutta pahimmassa tapauksessa se voi tuoda mukanaan pelkoa ja unettomia öitä. Mielummin olen onneton jaguaarissa kuin ladassa, joku kuitenkin muistuttaa. Öhöm... vaiko sittenkin iloinen vaikka ilman edes mitään ladaakaan? Vaikka äkkiä ajateltuna raha vaikuttaisi olevan juuri se, jonka mahdollistaa onnellisuuden, on onnellisena tai onnettomana oleminen syvimmiltään ihan muusta kiinni. Asiasta, jonka suhteen raha on täysin neutraali.

Juttelin eilen erään pörssien ja kurssien päälle ymmärtävän henkilön kanssa. Maailman taloudellinen tilanne herättää näköjään aika paljon pelkoa ja stressiä. Pelätään asuntolainojen takia, työn menettämistä, henkilökohtaista konkurssia... Tämä sai minut arvostamaan omaa tilannettani: minulla ei ole lainaa josta murehtia, eikä minulla ole työpaikkaa, jonka menettämistä tarvitsisi pelätä, ja elän rahassa ajateltuna niin pienesti, ettei pelkoa konkurssista ole.

Kotiraittimme loistaa :)

 .

Elämän hienoimmat ja tärkeimmät asiat ovat niitä, joita ei voi rahalla ostaa: rakkaus, ystävyys, yhdessäolo, läheisyys, itsensä rakastaminen, luovuus, intohimo, riemu, nauru, jne sekä kaikkien tällaisten asioiden tuoma mielihyvä, lämpö ja onnellisuus. Miten näitä sitten saa? Ilmaiseksiko? Ei. Vaan antamalla näitä! Vanhan sanonnan mukaan saa niittää, mitä kylvää. Lisäisin siihen vielä, että sato on aina moninkertainen kylvettyihin siemeniin nähden :)

Vaikea sanoa, kumpi nauttii enemmän? :)

Toinen mielenkiintoinen näkökulma tuli eteeni Dan Colemanin kirjasta sosiaalinen äly. Kirjassa hän kertoo monista neurologisista tutkimuksista joista käy ilmi, että ihminen oikeastaan luo itse itsensä ja omat potentiaalinsa. Ihminen ei siis ole pelkkä geenien, kasvatuksen tai ympäristön orja. Kun aivoihin syntyy uusi neuroni, tekee se kymmeniä tuhansia kytköksiä muihin neuroneihin. Ne kytkökset, joita ihminen käyttää usein vahvistuvat, kun taas ne, jotka jäävät käyttämättä katoavat. Täten aivot muokkautuvat sen mukaan, mitä kytköksiä valitsemme aivojemme käyttävän. Kytköksien valintaan tietysti osaltaan vaikuttavat myös kasvatus ja ympäristö, mutta tarkoitan, että jokainen voi itse valita millaisiin asioihin keskittyy ja millaisille asioille antaa aivoissaan pelitilaa. On siis ihan konkreettisesti mahdollista muuttaa olemisemme pohjavirettä ajatuksen avulla. Vähän kuten vanhetessa. Ryppyjen muoto tulee sen mukaan hymyileekö vai mököttääkö enemmän :)

LISÄYS: Unohdin kertoa jutun, joka sattui eilen tuon keskustelun jälkeen, ja joka hauskasti paljastaa asenteeni rahaan. Piti ostaa Aurelialle lisää sormikkaita, joten menin cittariin, koska olin nähnyt niillä mammuttimainoksen, jossa oli edullisesti sormikkaita myynnissä. Ennen kauppaan menoa ajattelin, että paras kuitenkin tsekata tilin saldo ensin. Otto-automaatilla minua odotti mieluisa yllätys: jumppalasta olikin tupsahtanut (varmaan useimpien skaalassa vaatimaton) palkka! Ajattelin, että no nyt voin ostaa niin paljon kaikkea kuin vain tarvitsen! Ja tosiaankin tein niin! Haahuilin kauppaa ympäri ja lappasin koriini kaikkea mitä tarvitsen. Olin tyytyväinen kävellessäni kaupasta ulos ostoskassissa sormikkaat, sukat, T-paita ja juusto. Se oli kaikki, mitä tarvitsin! :)

Hyvin ja lujaa!

Hienot maisemat ovat maastopyöräilyn etu myös!

Nyt menee tosi hyvin ja lujaa! Tämä fiilis on maastopyöräilyn ehdotonta aatelia! Alamäki ja vauhti! Mitä kapeampi ja möykkyisämpi polku, sen jännempää ja kivempaa. Raskaana ollessani siirryin mummomankeliin, kun ei mahan kanssa muuten yltänyt ohjaustankoon. Ja lapsen synnyttyä ei sattuneesta syystä ehtinyt maastopoluille. Tänään ensimmäistä kertaa vuosiin tein maastokatsauksen fillarireittini varrella. Aaaaaah!!! Mikä meininki!!

Nyt menee tosi hyvin ja lujaa! Tässä lajissa onnistun miltei aina! Pääsen jännittävän mäen alas hyvällä fiiliksellä ja ehjänä. Hurautan vauhdilla juurakoiden ja kivien yli. Väistän märkiä oksia. Rapa roiskuu! Satunnaiset skraidutkin ovat enimmäkseen luokkaa no jee oonpas kova gimma :) Ja ne sairaalan päätyneet reissut ovat aina olleet muiden törttöilijöiden (autoilijoiden) syytä, eivätkä suinkaan minun epäonnistumisiani! ;)

Jep, on se polku!

Onnistumisen fiilis, sitä se on. Tämän fiiliksen haluaisin copypastata kaikkialle elämääni! Miksi sitten juuri maastopyöräilyssä on niin helppo onnistua? Ei, en tosiaankaan ole syntymälahjakkuus ja mahdolliset taidon rippeet olivat varmasti ihan ruosteessa. Luulen, että tärkeimmät tekijät on voimakas halu onnistua (kuka nyt haluaisi löytää itsensä pyörän alta tikkupensaan sisältä!?) sekä suuri innostus ja rakkaus lajiin (tää on niin maailman siisteintä). Olisikohan se niin helppoa? Harjoitella voimakasta onnistumisen halua ja houkutella esiin innostusta ja rakkautta muitakin elämänalueita kohtaan? [Nyt menee tosi hyvin ja lujaa! Ctrl+C Ctrl+V]






"Wether you think you can or you can´t, you´re right" -Henry Ford


Tuo aforismi tulee vastaani aina tasaisin väliajoin, viimeksi eilen Heidin filosofisesta juoksublogista. Ensimmäistä kertaa törmäsin siihen 10-vuotiaana ja kirjoitin sen lapulle, jonka teippasin huoneeni oveen. Om du tror att du kan eller inte kan, så har du rätt. En ihan tarkalleen ymmärtänyt mitä se tarkoitti (alkuperäiskielellä se onkin helpompi ymmärtää), mutta tajusin, että jotakin tärkeää siinä sanottiin.

Nomut oikeesti se oli aika hurja alamäki, vaikka kuvassa näyttää nössöltä. Joojoo, oikeesti...

Hämärää ja valoa

Oli juuri se hetki iltapäivästä, jolloin energiatasot ovat kaikkein alhaisimmillaan. Ulkona oli hämäränharmaata ja satoi. Seisoin keskellä kauppakeskusta ja tuijottelin eteeni puolinukahtaneena, koska en jaksanut muutakaan tehdä. Aurelia oli huomannut muuminkuvia mainoksessa ja syventyi niihin pidemmäksikin aikaa. Hämärästi huomasin, että mieleni muistuttaa minulle jotakin. Havahduin sen verran, että ymmärsin: minulla on älyttömän hyvin asiat, sillä minä saan seistä ja tuijottaa. Minun ei tarvitse tehdä mitään! Saan vain olla! Keskellä hektisintä iltapäiväruuhkaa ja huimaavaa hälinää minä vain seisoa nököttelin, enkä tehnyt mitään! Se oli hienoa!


Pienenä syksy, talvi ja piemys olivat kivoja. En muista lainkaan, että olisi väsyttänyt. Sen sijaan muistan kyllä, että kulutimme paljon kuravaatteita ja toppavaatteita. Ja heijastimia ja taskulamppuja! Pimeässä metsässä oli kaikki tarvittavat seikkailun ainekset! Sen asenteen haluaisin löytää jälleen! Tulkoon siitä osa hyvän mielen projektiani. 

Tuo pieni tyttö tuntuu olevan samoilla linjoilla kuin minä pienenä. Pimeää??? Joo kivaa, aurinkolaseillahan se onnistuu tosi helposti!

Ihan parasta pimeydessä on, että voi sytyttää kynttilöitä. Niistä tulee lämmin, levollinen ja miellyttävä olo. Ystäväni sanoi, että jouluvalot saa laittaa jo lokakuussa. Jee! Minua ilahduttaa joka vuosi tuo sanaton ja kollektiivinen valonlisäysperinne! (jaa missähän ne valot muuten on... onneksi tässä on vielä jokunen viikko aikaa...)

 

Upeutta!

Syksyn värit ovat kuin musiikkia näköaistille <3

 .

 .

Luksus on sellaista, mitä on tarjolla tosi harvoin. Yleensä siksi, että se on kallista, mutta toisinaan ihan vain siksi, että se on niin harvinaista. Kummallista, että näennäisesti ihan tosi tavallisista asioista voi tulla luksusta kunhan se on tarpeeksi harvinaista. 


Minulle luksusta tänään oli kavuta portaita. Siis ihan oikeita kunnon portaita! Puisia ja kierteellä olevia. Lastenvaunujen kanssa kun tulee kierrettyä aina sieltä kaukaisen hissin kautta... Miten ihanaa onkaan käyttää niitä lihaksia, jotka juuri porrasnousua varten on tuolla takalistossa! Ponnistaa sopivan verran ja nousta aina vain ylöspäin. Tai ponnistaa aavistuksen tarvittavaa enemmän ja tuntea suorastaan lentävänsä ylöspäin. Tuntea askeleiden vahvuuden ja silti olla hengästymättä. Jee jee. Ilonsa kullakin ;) 

Ja hei, taas! Taas oli niin hieno venyttelytunti. Ehkä vähän liian usein hehkuttelen sitä... Mutta kun se vaan on niin hienoa ja siitä tulee niin megahyvä fiilis! Osittain se johtuu tietysti siitä kun itsekin venyttelee, sehän nyt aina tekee hyvää. Mutta ihan kaikkein eniten saan kiksejä kun huomaan, että joku oivaltaa elämästä nauttimisen ja laiskottelun positiiviset vaikutukset kehoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin (vähän ällö muotisana, mutta en keksinyt parempaakaan)!  Venyttely on nimenomaan nautiskelua! Se on hyvällä omatunnolla tehtyä laiskottelua ja oikeasti vaikuttaa kehoon ja mieleen! Uusimmassa fit-lehdessä oli muuten yllättävän asiallinen juttu venyttelystä! Hienoa, että tieto venyttelystä alkaa olemaan ajan tasalla!

Gymboss - tajuttoman tehokas taskukokoinen kuntoiluväline!

Ennen venyttelyä tein oman punttitreenin. On ihan tavallista, että höpöttelen muiden treenaajien kanssa. Mutta treenaan kuitenkin aina tosissani enkä hengaile. Yleensä aihe on kahvakuulat, hyvät liikkeet tai superfoodit jne. Mutta tänään! Tänään juttelin vieressä rehkivän (pianisti-)punttimimmin kanssa taidemusiikista! Hindemithistä ja Bachista... Ja samalla treenattiin sikamaisen kovaa :) Ihan huippua! Ja varmaan ihan tosi friikkiä muiden treenajien silmissä ;)


Kävin räpsimässä syyskuvia tällä kertaa ihan itse. Vahvat värit tuottaa minulle tosi paljon iloa ja innostusta, ja tämä vuodenaika on siinä suhteessa aivan paras!

Maanantai on mahdollisuuksien päivä

Taide, joka koskettaa? Tuntuu olevan yleinen ajatus, että jos joku "koskettaa", niin se on sama asia kuin, että "itkettää". Esimerkiksi lähes kaikki "koskettavat" elokuvat ja rakkauslaulut ovat tällaisia. Ylistetään menettämistä ja mahdollisuuksien puuttumista. Yleensä myös "kaunis klassinen musiikki" tarkoittaa surullista tai vähintäänkin kaihoisaa ja pateettista. Miksi ihmeessä??? Miksi kukaan haluaa itselleen lisää juuri surun ja menetyksen tunteita?? Haluaisin itse ainakin paljon mielummin kokea taidetta, joka koskettaa niin, että siitä tulee valoisa, innostunut, riemullinen ja uudistunut olo. Onhan se nyt paljon kivempaa kuin haikeudessa rypeminen! Tässä ilahduttavan valoisaa aamukasteenraikasta klassista musiikkia lukuhetken seuraksi :)

Kas, eikö olekin heti juhlallisempi fiilis lueskella blogia! :)

 

"Ihmisillä, jotka tykkäävät kaikesta on paljon kivempaa kuin ihmisillä, jotka eivät tykkää mistään!"   -Esa Ylivaara, kuulemasi pianobiisin säveltäjä

Päivittäinen fillarointi sopii minulle aivan älyttömän hyvin. Aamusta olin ihan uninen ja lötkö kunnes hyppäsin pyörän selkään. Ennen lähtöä ajattelin, että kunhan pääsen perille niin istahdan kyllä ison kahvikupposen äärelle ennen kuin teen mitään muuta. Mutta perille päästyäni olinkin aivan virkeä ja tarmokas enkä tarvinnut koko kahvia :) Lisäksi fillaroiminen saa pääni pyörittämään mielenkiintoisia ajatuksia. Kuten tänään Aurelian hoitopaikasta:

 

Kati-tätin superporukka <3

Siis huippua, että äiti pääsee soittamaan ja Aurelia Kati-tätin luokse leikkimään kivojen tyyppien kanssa. Mutta sen lisäksi kotona on tapahtunut muutos: myös pienen tytön kitinä ja känkkäränkkäily  on vähentynyt selkeästi! (vaikka aika vähäistä se muutenkaan ollut). 

 

Totesin, että äidin seurassa kitinäkynnys ylittyy paljon pienemmästä, koska lapsi luottaa, että äiti kyllä rakastaa vaikka hänelle vähän kitisisikin. 

 

Mutta kun se kitisijän rooli vaikuttaa niin helposti jumittuvan päälle. Sitä kitisee vain tottumuksesta tai kun ei muutakaan tule mieleen. Siksi kun tuolle henkilölle nyt vain kuuluu kitistä. Sehän se on se normaali tapa. ...Siis hetkinen! Tarkoitinko nyt Aureliaa vai itseäni...? ööh... Pyörittelin ajatusta päässäni jokin loksahti kohdilleen. Huippua! Minulla on mahdollisuus olla parempi ihminen! :)

Pyöräreissuni varrella on kohta, jossa minua alkaa hymyilyttämään. Siinä ajetaan tehtaan ohitse (tai oikeastaan lävitse) ja ihan pyörätien vieressä on suorastaan suloisen koominen "taideteos". Erilaisia purppuranpunaisia pömpeleitä on kehystetty näytille. Sopivasti vastaväriset esittelykyltit kertovat mitä kukin pömpeli on. Ensimmäiset tötteröt kurkiestelevat uteliaasti, kuka siellä oikein fillaroi tällä kertaa :)

Salaperäinen maisemataiteilija (Bonk?) teki piristävän tilataideteoksen tehtaan pihaan.

Niin, kauneushan on katsojan silmässä. Ja taide-elämys kunkin oma ;) Haluan hieman enemmän taiteen kauneutta kuitenkin tähän blogiin. Tässä kuvallinen ylistys syksylle. Oikeiden valokuvaajien ottamia.

Valokuvablogista http://www.tuomasheinonen.com/blog/blog/

Luontokuvafoorumista http://www.luontokuva.org/forum/

http://www.vastavalo.fi

Saa olla onnellinen jos haluaa

Aika ihmeellinen viikonloppu! Pitkästä aikaa koko perhe koolla yhdessä viettämässä viikonloppua, aurinkoinen ja kirpeä syyskeli ja leppoisaa touhuilua. Minua ilahduttaa, kuinka perheemme eri-ikäiset lapset touhuilevat keskenään niin sujuvasti. 

Kiinnostus tammenterhojen keräilyyn yhdistää taaperoa, alakouluikäistä ja teiniä. Legoihin syventyvät yhtä lailla lisäksi myös keski-ikäinen mies ja rouva. Jopa epäpizza kelpasi koko porukalle. Tai melkein, sillä pienin pizzansyöjä oli luullut, että epäpizza olisi sama kuin epäleipä ja nosti haloon kun huomasi asian laidan...








Syksyn värit hehkuvat ihanasti! Erään talon pihalla oli upeat kukkaistutukset vielä täysissä voimissaan muistona taakse jääneestä hienosta kesästä.


Yhteenkuuluvuuden tunne on varmaan yksi onnellisuuden tärkeimmistä aineksista, ja siitä varmaan on kiittää tätä hienoa viikonloppua. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin olla mukavien ihmisten ympäröimänä! Olen onnekas, kun saan olla sellaisten seurassa! Yhdessäolo perheen kanssa oli todella ilahduttavaa, ja lisäksi oli myös hienoa tavata kotiäitikavereita. Aurelian ollessa hoidossa ei -yllätys- ole tullut hengailtua leikkipuistossa enkä siksi ole päässyt höpöttämään kotiäitikavereiden kanssa. Pikkuiset kaveruksetkin olivat innoissaan nähdessään toisensa :)

Aurelia ja Emma-ystävänsä tunnelmallisessa leikkimökissä.

 

Aurelia on niin söpö syyshaalarissaan, kuin pieni vaaleanpunainen teletappi :) Kävelee hauskasti peppua pyöritellen ja astelee jaloillaan hellyyttävän tassumaisesti <3 Tässä viisi sekuntia tyylinäytettä.

Onko pakko olla onnellinen?, kysyi kahvakuulailija Kukka Laakso tarkkanäköisessä blogikirjoituksessaan. Käy kurkkaamassa osuvia näkökulmia!  Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että etsimämme on ihmisellä jo valmiiksi sisällään. Ei tarvitse käydä onnellisuushöpöttäjägurukurssia, mutta joskus sellainen voi auttaa jotakuta löytämään sisimmästään sen ehkä piilossa olevan kipinän ja potentiaalin. Tai sitten ei. Voi se herätä muutenkin. Vastasinkin hänelle, että onnellisuus on mielentila, jonka voi valita jos haluaa. Mutta ei todellakaan ole pakko jos ei halua ;) 


"Mikään ei ole onnetonta, ellei sitä pidä sellaisena. Ja toiselta puolelta jokainen osa on onnekas sille, joka kantaa sen rauha mielellään." -Aurelius

Ihmettelyä, ihastelua, innostumista

Suorastaan koomista, että on pikkuisen huono omatunto siitä, etten kärvistele missään "oikeissa" töissä vaan teen jotakin, mikä antaa paljon elämäniloa ja tarkoituksen tunnetta. Tässä kulttuurissa on rahantekoa arvostetaan ihan liikaa. Luulisi, että elämänilo ja tarkoituksen tunne olisivat kovempia juttuja! No, kyllä minä vielä pääsen tästä rahantekemättömyysmorkkiksesta yli... ;)

Tänäänkin oli niin superhienoa soittaa! Tykkään siitä tunteesta, kun jokin loksahtaa kohdilleen ja soitto sujuu tosi helposti ja rennosti ja sen ansiosta myös kuulostaa hyvältä. Tänään kävi juuri niin! Sain lisäksi muutaman huippuideankin, ihan yhtäkkiä vain pälkähti päähän :) Jee! :) Hauskinta oli, että samantien rustasin idean nuottipaperille, skannasin sen ja lähetin sen fb-viestillä siskolleni (joka tulee biisiin mukaan soittamaan) ja hän kuittasi sen vastaanotetuksi viidessä minuutissa. Kylläpäs tuli tehokas olo! :)

Kun pidin soittotaukoa alkoi aurinko yllättäen paistaa ja houkutteli minut parvekkeelle istuskelemaan. Saako elämästä oikeasti nauttia näin paljon?! Saahan?!! Niin täydellistä! Lämmin aurinko, ihanat syyslehdet parvekelasien takana, hyvää kahvia ja hyvä kirja! Suosittelen tutustumaan, voi avata ihan uudenlaisia näkökulmia elämään ja olevaisuuteen: Daniel Goleman, Sosiaalinen äly.


Keikkapuhelinkin alkaa nyt kivasti aktivoitumaan. Miten se meneekin aina juuri näin?! Kun itse aktivoituu, niin elämäkin alkaa vahvasti viemään samaan suuntaan. Alkaa olemaan jännittävää tämä, että mihin kaikkialle se elämä onkaan viemässä :) Ihan innolla odottelen :)




Syksy on upeaa aikaa! Riittää ruma sadetakki ja epäkatu-uskottavat kurahousut päälle niin mitä enemmän sataa ja tuulee, sen siistimpää! Tai mikäs siinä, ihanaa on myös sytytellä kynttilöitä ja kääriytyä vilttiin kuuntelemaan hyvää musiikkia tai lukemaan hauskaa kirjaa. Silti ilahduttavinta syksyssä on ehkä kuitenkin vahvat värit ja tuoksut. Metsään kannattaa tosiaankin mennä nyt! :)

Hahaa! Kävimme jälleen ilmiömäisessä paikassa nimeltä Kasvihuoneilmiö. Legendaarinen Pupu Jussi Valkonen oli siirtynyt vihreämmille niityille ja Kanikonttorissa hääräsi uudet vielä nimeämättömät tulokkaat. Konttoriin kelpaa kyltin mukaan pantiksi kaikki syötävä :) Ja aika upea konttori, punainen nojatuoli, kristallikruunu, hieno antiikkipöytä ja kirjahylly täynnä pupuaiheista kirjallisuutta.

Vetonaula numero kaksi kanikonttorin jälkeen oli tietysti nallemeri!

Koko paikka huokuu innostavaa ja positiivista ilmapiiriä. Flyygelissä on kyltti "saa soittaa" ja hierontatuoleissakin on laput, joissa houkutellaan rentouttavaan hetkeen. Muutenkin kaikkea saa testata ja kaikella saa leikkiä. En tiedä mitä Kasvihuoneilmiö on eniten: lifestyletavaratalo, lahjatavarapuoti, kahvila, pilailukauppa, seikkailurata, yllätyspaikka vai elämyspuisto. Mutta käymisen arvoinen se on joka kerta!

Ihminen voi itse löytää elämänsä tarkoituksen

Miehelläni oli niin hyvä blogikirjotus, että tämänkertainen postaukseni johtakoon sinne! :) Klikkaa tästä:

http://kehoeetikko.blogspot.com

Myötä- ja vastatuulessa

Nyt tulee hehkutusta! Ihan huippupäivä tänään! :D

Oli aikamoisen tiukka vastatuuli kun fillaroin kotiin vietyäni Aurelian hoitoon. Jotenkin eksyin reitiltä ja löysin itseni kuohuavan meren rannasta. Tummanharmaat vaahtopääaallot, kellertävät kaislat tuulen ryöpytyksessä ja sade piiskaamassa naamaan. Hillitön meininki ja soundi!! Piti ottaa kunnon super luontovalokuva. Vaan ei ollutkaan... No, googlen kuvahaku löysi ihan kivoja myrskykuvia myös. Valitsin "syysmyrsky" -hakusanalla kuvan, joka eniten muistutti näkemääni. Ja kappas! Kuva, tässä alla siis, on Hangosta, ensimmäisestä kotikaupungistani. Lienee rakkaus syysmyrskyihin syttynyt jo kehdosta lähtien <3

Hangossa tuulee myös syksyisin aika kivasti.

Siinä vastatuulta kohti ähkiessä tuli elämänviisauksia mieleen. Tuuli itsessään on neutraali asia. Se, onko se myötä- vai vastatuuli, riippuu ihan siitä, mihin suuntaan olet menossa. Tyypillistä kyllä, kun myöhemmin lähdin toiseen suuntaan polkemaan Aureliaa hakemaan, se myötätuuli ei tuntunutkaan niin kummoselta. Vain siltä, että pyörä pyörii ihan kivasti. Jos olisin ensin polkenut myötätuulisuuntaan, en luultavasti olisi huomannut koko myötätuulta ollenkaan.

Voihan se olla, että tuuli oli ehtinyt laantuakin, mutta tuli kyllä mieleen, että näinhän se elämä menee. Jos tiedämme, millaista on taistella vastatuulessa, on helppo huomata myötätuuli ja nauttia siitä. Mutta on vastatuulikin jees, siinä on asennetta :) 

Viimeksi matkan varrella laidunsi hevosia.

Tänään samalla laitumella oli vain sorsia.

Mutta ennen kuin hain Aurelian hoidosta olin kotona soittamassa. Ja voi hitsi on kyllä luksusta saada soittaa ihan omassa rauhassa! Laadin oikein suunnitelmat paperille pitkän tähtäimen ja treenikohtaisine tavoitteineen. Tällainen motivoi minua! Ja varmasti tuloksekkaampaa kuin pelkkä muutenvaan fiilistely, vaikka sekin sinänsä on tervettä ja kivaa. Molempi parempi :) Hyvä päivä tänään!


Siskoni oli tulossa kylään soittotreeneihin. Siispä piti hommata nuotit. Hmm... Jostain... Sitten muistin: www.scribd.com. Ihan huippusivusto! Hakukenttään biisin nimi, klikkaus "collections"-välilehteen ja sieltä löytyy kaikki. Ei muuta kuin tulostin laulamaan! Kyllä on tekniikka ihmeellinen asia! Ja sekin on ihmeellistä, että onnistuin tulostamisessa, ei ole itsestäänselvyys sekään... Hyvä päivä tänään!


 
Postilaatikosta kolahti vapaalippu kahdelle hengelle Flamingo-kylpylään. Sopivasti hääpäiväkin alkaa kohta häämöttää. Ihana ajatus päästä kahdestaan jonnekin! Sanoinko jo? Hyvä päivä tänään! :)




Eikä siinä vielä kaikki! Kun olin hakemassa Aureliaa, sain yhtäkkiä paketin! Kati-tätin suloinen Emma-tyttö antoi minulle ja Aurelialle ihanan huolellisesti paketoidun lahjan! This is my day!

Ihanan huolellisesti pakattu paketti.

Sisälsi Bambi-elokuvan! Tästä tykkäämme! :)

Siskontyttäreni Eléa oli muuten myös soittotreeneissä mukana. Pisteli menemään lelupianolla ja testasti myös bassoa ja kanteleita. Supertapaus! :) Haettuani Aurelian hoidosta kävimme kahvilla pienten suloisten neitien kanssa. Ihan megahyvä päivä tänään!! :)

Hyvät asiat OVAT!

Tajusin yhtäkkiä miten valtavan hienosti minulla on asiat tällä hetkellä. Se tosin edelleenkin vaati sen uhan, että tämä auvo loppuu. Yleisin tapa kai edelleenkin on, että hyvät asiat huomataan vasta kun niitä ei enää ole. Haluan oppia huomioimaan hyvät asiat siksi, että ne OVAT. Haluankin vahvistaa tätä kertomalla, kuinka mahtavasti asiat ovat vihdoinkin loksahtaneet kohdilleen :)

Aurelia päivän ikäisenä.

Aurelian syntymä oli luonnollisestikin valtava elämänmuutos. Samoihin aikoihin valmistuin opinnoista ja muutimme uuteen paikkaan. Yhtäkkiä tehtäväni maailmassa oli huolehtia toisesta ihmisestä 25/8 ja se vaati jatkuvan valmiustilan ja herkkyyden. Pystyi elämään vain tunti kerrallaan, eikä seuraavasta hetkestä voinut tietää yhtään. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin olen hienossa tilanteessa: kaaos on muuttunut toimivaksi ja mieluisaksi arjeksi! Voin katsoa eteenpäin, suunnitella ja toimia sen pohjalta. Tiedän suunnilleen, mitä mahdollisuuksia minulla on huomenna, viikon päästä ja kuukaudenkin päästä. Olen vihdoinkin saanut mahdollisuuden nousta tarvehierarkiassa pykälän ylöspäin itsensä toteuttamisen tasolle!

Aurelia on jo kasvanut isommaksi tytöksi ja tykkää hoitoporukastaan tosi paljon. Se on ollut ratkaiseva tekijä. Hoitopaikka on myös sopivan fillarimatkan päässä (n 6km) ja päivittäinen kelissä-kuin-kelissä-fillaroiminen tulee tuomaan huomattavasti potkua elämääni! Rakastan sitä elämisen makua, mikä tulee vauhdin huumasta ja siitä, kun saa vähän vääntää kunnon ulkoilmassa.


Elämäniloa tuo myös se, kun kadulla kävelee niin paljon tuttuja vastaan. Lapsia ja äitejä, joihin olen tutustunut leikkipuistossa. Minua aikoinaan vaivannut yksinäisyys on täysin poissa! Elämä on tosi mielekästä kun jatkuvasti törmää tuttuihin! Ja olen lisäksi onnistunut valikoimaan juuri iloisia ja mieltä piristäviä tuttuja :)

Aurelia ja kaverinsa Emma.

Tänään(kin) oli Aurelian kanssa niin hauskaa :) Tässä muutamia nappaamiani huippuhetkiä.

Tarjoilijaaa, bassopussissani on kissanainen ja jumppapallo!

Ahhh! Mangososetta suoraan purkista hörpäten.

Löytyi vielä kesän herneitäkin!