Ihania naapureita :)

Täällä on mahtavia naapureita. Aamulla lähdimme ulos ja pihalla oli naapurin perhe touhuilemassa. Meidät otettiin iloisesti mukaan joukon jatkeeksi. Kun oli vahdinvaihdon aika mieheni kanssa ja menin sisälle tietokonehommiin, oli ikkunasta niin kodikas näkymä, ihan kuin pienessä idyllisessä kylässä :)

Talon lapset pihalla.

Ruohonleikkuri vai nukenvaunut, what´s the difference...?

Päivän kiinnostavin anti oli edesmenneen musiikkiterapeutti Petri Lehikoisen kirjojen lukeminen, joita rakas mieheni oli lainannut kirjastosta minulle. Aihe, eli matalat äänitaajuudet ja niiden vaikutus ihmiseen on niin äärettömän kiehtova! Lisää aiheesta täällä.

Jalkapallokentälle oli noussut sirkus. Niillä oli ihan pikkuruinen luomuruohonleikkuri mukana.

Eräs toinen naapurin äiti soitti yhtäkkiä ja toi meille käyttöön juoksurattaat. Vaikuttivat ainakin pikaisesti testattuna oikein käyttökelpoisilta. Sitten ei ole tekosyitä lenkillelähdöstä lintsaamiseenkaan...

Sitten vielä kolmannen naapurin äidin ja tyttären kanssa menimme leikkipuistoon leikkimään. Äitiysloman alussa tuntui, että olen pudonnut maailmankartalta kokonaan, kun ei enää ole opiskelutovereita eikä muutakaan sosiaalista elämää. Nyt on todella upeaa kun on onnistunut sulautumaan ihmisten joukkoon ja saanut monia kavereita tästä ihan lähialueelta, joita voi tavata vaikka päivittäin.

Mieheni lähti teinipojan kanssa lähdevesireissulle. Pian saadaan parasta mahdollista vettä juotavaksi! :)

Hulluja?!

Aamulla satoi ja tuuli oikein kunnon syksyisästi, joten - lähdimme ulos leikkipuistoon! Hulluja!? Joo, ihan mahdollista.  Ei siellä kyllä ketään muuta näkynyt, joten rauhassa sai viipotella. Eikä oltu kumpikaan sokerista :)

Se on varusteista kiinni.

Olin ihan varautunut lähtemään lenkille koleassa sateessa, kun yhtäkkiä sää muuttuikin upean kesäiseksi auringonpaisteeksi. Lenkillä satuin löytämään kivoja metsäpolkuja ja piti tietysti heti kokeilla metsäisää paljasjalkajuoksua, kun sitä on niin paljon hehkutettu. Ja onhan se kivaa! Oli myös helppo pysyä peruskestävyysalueella, koska ei vaan pystynyt juoksemaan lujempaa. Metsäpolkuja reunusti sateen jälkeen vahvasti tuoksuvat, vaaleanvihreät mustikkavarvut. Ihan kuin olisi lapsuuden saaristossa kirmaillut :)

Muitakin hauskoja muistoja tulvahti mieleen siinä barefoottaillessa. Muistin yhtäkkiä erään toisen hullun ihmisen, Hullu-Krissen. Näin meidän pähkähullut seikkailut saivat alkunsa: 

Eräällä Norjaan suuntautuvalla  (bussimatkusteisella) orkesterireissulla pysähdyimme Lapin käsivarteen muutamaksi päiväksi lomailemaan. Lähdimme pienellä porukalla tunturivaellukselle vaikka satoi ja oli kylmä. Hyvällä tuurilla sitten pian eksyimme ja löysimme itsemme klassisesti keskeltä suota, jota ei siinä kohti pitänyt olla. Päästyämme suosta pois, kenkäni olivat niin märät, että päätin riisua ne kokonaan. Pian myös Krisse (joka nyt vasta paljastui Hullu-Krisseksi) seurasi esimerkkiäni ja otti omat kenkänsä jalasta. Tästä tuli heti meidän juttu. Muu porukka alkoi olla jo luovutusmielellä, mutta meillä kahdella oli (varmaan muiden mielestä ärsyttävän) hauskaa. Välillä jalat oli niin kylmät, ettei suossa törröttäviä tikkuja  ja teräviä juurakoita tuntenut ollenkaan. Välillä taas sammal oli ihanan pehmeää ja siihen upposi ihanasti pitkälle pohkeita myöten. Jossakin vaiheessa löysimme johonkin tunnettuun kohtaan ja muu seurue järjesti itselleen autokyydin määränpäähän. Mutta minulla ja Hullu-Krissellä oli tosi kova hinku mennä loppuun asti paljain jaloin. Litimärkinä kiivettiin tuntureiden risukkoisia rinteitä ylös ja sieltä irtokivisiä rinteitä alas. Välillä olimme tiheissä metsissä ja välillä tuntureiden huipulla. Meillä ei muuten edes ollut karttaa, kunhan aina vain tunturin laelta katsottiin, että tuolla suunnassa se paikka on. Perillä katsoimme kartasta, että olimme kulkeneet reilusti yli 10km tunturimaastossa ilman kenkiä (ja ilman polkuja). Tuon matkan aikana ja myöhemmilläkin reissuilla saimme yhteistuumin aina mitä ihmeempiä päähänpistoja. Hullu-Krissen seurassa ei koskaan ollut tylsää. Nyttemmin hänen seikkailukenttänään on koko maailma ja ties kuinka monta kertaa hän on sen kiertänyt. Minä taas olen päätynyt Helsingistä Espooseen. Mutta tänään tunsin jälleen, että tuota ihanaa hulluutta on vielä jäljellä :)

Onkohan se joku luonnon laki, että nuket on tyttöjen juttu? Aurelian isoveli Alexander oli ihan itse tehnyt  todella hienon nuken koulussa Aurelialle ja toi sen tänään kotiin. Aurelia osasi heti leikkiä nukkeleikkejä ja tykkäsi siitä heti ihan älyttömän paljon.

Taitava isoveli tällä tytöllä!

Nukelle ruokaa myös.

Hauska fiilis rimputtaa naapurin ovikelloa ja kysyä jotakin lainaksi. Ihan kuin ennen vanhaan lapsuuteni tuppukylässä :) Meillä on kyllä tosi mukavia ihmisiä tässä talossa! Saimme lainaksi autoistuimen ja se oli jo kovassa koekäytössä olohuoneen lattialla.

Inspiraatio ja kotiäitibileet

Inspiraatiokuva.

Se on mahtava juttu kun inspiraatio ja flow iskee ja kaikki muu unohtuu! Aurelian nukkuessa parvekkeella ryhdyin googlaamaan erilaisia tutkimuksia liittyen mataliin äänitaajuuksiin ja niiden vaikutuksiin ihmiskehossa. Aivan tautisen kiinnostava aihe! Löysinkin mahtavia tutkimuksia, joita nappasin tuonne Deep Relaxing Sounds -blogiin. Kun on jotain tieteellistä tutkimusta, niin ehkei ihmiset ihan heti ala ajattelemaan, että onpas huuhaata. Kuten lehden X toimittaja joka kysyi, että "onko se sellainen, että toimii vain jos siihen uskoo?".  Äh. No, ehkä joskus nuokin FA-jutut yleistyvät ja ihmiset hyväksyy ne ihan oikeiksi. Mutta inspiraatio oli sitä luokkaa, että ehdin syödä aamupalan jälkeen vasta viideltä iltapäivällä.

Aivovirta piti keskeyttää (onneksi muistin!) jotta ehtisimme ajoissa X-lehden kuvauksiin. Olimme sopineet lähijumppalan kanssa, että voisimme lavastaa konserttitilanteen sinne. Hieman testailin akustiikkaa ja lattiaresonanssia siinä kuvaajaa odotellessa, ja täytyy sanoa, että paras lattiaresonanssi ikinä missä olen kokeillut! Jee, siis mahtava! Suunnilleen lahkeetkin lepatti :) Ja rekvisiittayleisöksi tulleet henkilötkin taisivat huomata saman (tosin heillä ei tainnut olla vertailukohdettakaan...)

Roudauskuva

Illalla oli tylsää, mutta sitten tapahtui mahtava juttu kun keksin soittaa naapurin kotiäitikaverille ja kutsuin meidät heille kylään. Sana kiiri ja pian siellä oli hyvät perjantai-iltapäivän kotiäitibileet :) Selvisi, että muutkin kotiäidit olivat tylsistyneenä kärvistelleet kotona yksin jälkikasvunsa kanssa, joten todella nappitaimaus! Tarjoilukin oli mitä mahtavin, mansikoita, vesimeloonia, savukalkkunaa, juustoja, paprikaa, tomaattia, piirakkaa, pähkinöitä... Kyllä kotiäitinä kelpaa :) Varsinkin näin mahtavassa naapurustossa!

Päivän hyväksi jutuksi on luettava myös urheilemattomuus. On ollut hieman liikaa sitä sorttia tässä viime päivinä, ja tämä tuntui todella tervetulleelta. Eläköön laiskuus :)

Lehdistö, kahvakuula ja lapset

Puhelin pirisi juuri kun olin syöttämässä Aureliaa puiston sisätiloissa. Tilanne oli heimaan kaoottinen ja kovaääninen. "Hei täällä X lehdestä päivää" sanoi naisääni luurissa. Vastasin ärsyyntyneenä "Juu en halua tilata lehteänne. Kiitos!". Meinasin vajota maan rakoon häpeästä kun naisääni hieman vaivautuneena selitti "en ole myymässä lehteä, vaan olisin halunnut hieman kysellä rentoutuskonsertistasi, onko huono hetki?". Toimittaja oli siis ollut konsertissa ja oli kirjoittamassa siitä juttua. Jouduin noloudesta punaisena pyytelemään anteeksi... Mutta siis hieno ja ilahduttava asia, että lehdistöä kiinnostaa! Toivottavasti juttu tulee positiiviseen sävyyn, vaikka niin tökerösti aluksi  puhelimessa käyttäydyinkin. Tästä lähtien kyllä käyttäydyn ystävällisemmin kaikkia puhelinmyyjiä kohtaan, ihan vain varmuuden vuoksi! Ylihuomenna lavastetaan konserttitapahtuma, jotta saavat lehteen myös kuvamateriaalia :)

Aamusta treenasimme kahvakuulaa jälleen leikkipuistossa. Pikkuruiset lapsosemme viipottivat ympäriinsä ja aina välillä saaimme säntäillä heidän perään. Hieman siinä mietimmekin, miten voisi järjestään lapsenhoidon hieman helpommalla tavalla ja silti treenata samalla. Aloinkin saada inspiraatiota jonkinlaiseen leikkipuisto-crossfit-treeniin, missä hyödynnettäisiin esim oman kehon painolla tehtäviä liikkeitä sekä kiipeilytelineitä.  Ja oleellinen osa treeniä olisi juuri nimenomaan pikkupalleroisten perään säntäily :) Tästä tulee hyvä kuntoilukesä kaikille kotiäideille ja -isille jotka uskaltautuu mukaan! :)

Täällä naapurustossa on niin mukavaa porukkaa! Tänäänkin lähdimme ex tempore naapuriin kylään kun Aurelia kaipasi ikäistään leikkiseuraa. Pikku kaveruksilla olikin kovasti asiaa toisilleen ja äidit emme voineet kuin nauraa kun kaverukset niin vakavasti juttelivat toisilleen "ommii ommii ommii" -kielellä.

Kehu kymmenesti

Tänään miljoonilla suomalaisilla (ja ruotsalaisilla) oli elämässään jännitystä eli merkitystä. Se on ihan hyvä juttu. Tätä kirjoittaessani tilanne on 1-1, joten hyvä fiilis vielä itämeren molemmin puolin. Hyvä me!

Minun terveyshihhuli-karppikakkuni sai kehuja koko perheeltä. Olisi varmasti mennyt täydestä myös ei-terveysintoilijalle. Lapsetkin kehuivat ja tykkäsivät ja ne ovat tarkkoja mittareita! Kakku oli siis sokeriton ja gluteeniton ja vähähiilarinen. Ja ihan omasta hatusta revitty. Resepti löytyy eilisestä postista, eli täältä. Jos vähääkään tykkää karppailla tai muuten hihhuloida, niin suosittelen!! :)

Tällä kertaa hieman tippaleipäinen koristusinspiraatio.

Pohja suklaajuttua, sitten mansikoita ja hyytelöä ja pinnassa kermavaahtoa.

Kyllä maistuu!

Saatiin taloon myös uusi peli, Afrikan tähden ameriikan versio. Yhtä kiva kuin alkuperäinen ja tietysti täynnä uutuuden hohtoa :)

Perheemme pojat tuunasivat potkulautojaan pihalla. Aurelia halusi myös kovasti osallistua touhuun. Tulee niin hyvä mieli kun katselee kaikkia kolmea sisarusta touhuamassa yhdessä. Isoista ikäeroista huolimatta he ovat niin hyvää pataa keskenään!

Lueskelin tänään lehtiä ja sain ajattelemisen aihetta. Jutun kirjoittaja kertoi olevansa juuri se ihminen, joka hukkaa leffaliput matkalla lippuluukulta saliin. Pystyin kyllä niin samaistumaan. Olen sentään minäkin hukannut  puhelimia, passeja, visakortteja, seteleitä, lompakoita jne kaikkien huivien, lapasten, pipojen ja muiden lisäksi. Kerran jopa unohdin kontrabassoni kahvilaan, mutta onneksi se oli siellä vielä tallessa kun huomasin ja menin etsimään sitä. No, kukapa nyt sellaista haluaisikaan lähteä roudaamaan minnekään... ;)

Erityisesti tästä tunnistin itseni 100%

Ja lehdessä kolahti myös tämä. Jälleen kohta, jossa voin kehittää itseäni...

Talossamme on mahtavia naapureita. Iltapäivästä kun lähdimme ulkoilemaan istuskeli yksi naapurin perheistä pihalla pöydän äärellä ja söivät grillaamiansa ruokia. Uuni oli kuulemma mennyt rikki. He kutsuivat minut heti joukkoonsa, koska olivat grillanneet enemmän kuin jaksoivat syödä. Siispä menimme Aurelian kanssa rääpimään ihanaa lammasmakkaraa ja rucola-munakoisosalaattia :)