Oliski nii helppoo! Vai onko se?

Hauskaa, että ympärilläni ihmiset ovat alkaneet vaikuttaa positiivisilta! Esimerkiksi vaikka saattaisikin olla "hyvä syy" valittaa säätä, ihmiset sanovatkin, että ei pitäisi valittaa niin paljon vaan ajatella positiivisemmin. Vaikka että mitä sitten jos on kylmä, kun kuitenkin aurinko paistaa!

On paljon kivempaa kun on kivaa! :)

. 

Sitten menen itseeni ja mietin. Huokaankin vähän. Jos teoriassa tiedän, millaista on olla positiivinen, tarkoittaa se, että olen positiivinen teoriassa. Mutten välttämättä käytännössä. Kun ajatus on teoriatasolla, myös sen ilmentymä on. Vaikka tietäisi kaiken punttitreenistä, jaksottamisista, dieeteistä ja palautusjauheista ei silti saa mitään tuloksia ellei toteuta niitä käytännön tasolla. Vatsamakkara ei katoa vaikka olisi lukenut kaikki maailman jumppakirjat ja osaisi ne ulkoakin ja opettaisi muitakin, muttei vaivaudu itse jumppaamaan. On tottakai hyvä ottaa asioista selvää ennen kuntokuuria, sen suunnittelu varmasti auttaa. Mutta se ratkaisevin (ja usein vaikeimmalta tuntuva) askel on toteuttaa se. Liikunnan harrastamisen vaikein kohta on monesti saada takapuoli irti sohvasta. Jos tarkastelemme tätä tapahtumaa ihan pelkkänä tapahtumana – takapuolen irroittaminen sohvasta – niin pitäisi sen kyllä onnistua jokaiselta perusjampaltakin tuosta vain. Onhan se oikeastaan ihan naurettavan helppoa :)

Sama juttu. On tottakai hyvä tietää teoriassa kuinka positiivinen ajattelu toimii, lukea vaikka aiheesta kertovaa kirjallisuutta ja ryhtyä itsekin viljelemään positiivisia ajatuksia. Mutta vasta kun sen onnistuu integroimaan omaan elämäänsä alkaa tuloksia näkyä!

Olen edelleen keskellä jotakin yliväsymysjaksoa ja huomaan, että joskus ne hyvät ajattelut jäävät kovin teoreettisiksi. Siksi taas syynäsin omaa ajatteluani hieman tarkemmin ja huomasin seuraavaa: Koska olosuhteiden pakosta minulla on "kamalasti" tekemistä ("pakkoa"), tuntuu minusta äkkiä, ettei ole aikaa tehdä "omia juttujani" kun teen vain kaikkia "ärsyttäviä juttuja". Mietin tätä paradoksia hetken ja aloin lokeroimaan asioita päässäni lokeroihin "mun jutut" ja "ärsyttävät jutut". Tajusin hyvin äkkiä, että kaikki ne "ärsyttävät" jutut olivatkin tottapa hyvinkin juuri niitä "mun juttuja". Oikeastaan ainoat "ärsyttävät jutut", jotka keksin liittyivät kodin siivoukseen. Aika kehno syy ruveta synkistelemään, ettei ikinä ehdi tekemään omia juttuja kun pitää kokoajan siivota... Eihän meillä kukaan edes niin paljon siivoakaan!

Olispa helppoa toteuttaa positiivisuutta arjessa, kuulin itseni ajattelevan. Heti seuraavaksi ajattelin: miksipä se muuta olisikaan? Asiat ovat justiin niin helppoja tai vaikeita kun haluamme määritellä. Teoriassa siis positiiveilu voi olla tosi helppoa – olen vain positiivinen! Joten miksipä ei käytännössäkin? (onko tässä se sama vaikealta tuntuva askel? joka oikeastaan on aivan naurettavan helppo?)

Voiko ihanampaa piristettä ollakaan! <3 "Äiti ota musta kuvia!"

Voiko hyvää olla liikaa?

Voiko hyvää olla liikaa? Vastaukseni on, että voi. Tai no, jos hyvää on liikaa, sehän ei enää ole hyvää. Mutta en ainakaan itse keksi sellaista asiaa, jonka liikasaanti olisi hyvää. Samalla kuin selittelen, miksi blogaamisessa on ollut taukoa, kerron omakohtaisen esimerkin, kuinka voi käydä jos tulee liikaa hyvää.

Liika on liikaa. Ihmettelen miksi näin käy niin usein? Onko se vain minä vai tapahtuuko sitä kaikille? Että ensin hyviä asioita saa etsimällä etsiä (mikä sinänsä usein on hyvin palkitsevaa puuhaa!), mutta sitten kun hyviä asioita alkaa tapahtumaan, niitä tuleekin ovista ja ikkunoista niin paljon, että lopulta niistä onkin vaikea saada enää sitä hyvää irti. Eikö hyvät asiat voisi tapahtua sillai tiputellen aina vähän väliä? Miksi kaikki samaan syssyyn?

Narsissit ulkoilemassa. Täytyy vain muistaa nostaa ne yöksi sisälle...

. 

Minulla on ollut ilo saada osallistua todella moneen hyvään, kiinnostavaan ja inspiroivaan asiaan, kuten taisin jo silloin muutamia viikkoja sitten hehkutella. On ollut kutkuttavia koulutöitä, paljon erilaisia ja hienoja soittokeikkoja, ja muitakin sellaisia asioita, joita pidän hyvinä ja innostavina. Mutta fyysisen maailman rajat tulivat vastaan: meille on annettu 24h/vrk. Se on asia, jolle kukaan ei voi mitään. Ehtiäkseni näinä vuorokauden tunteina tehdä kaikkia senhetkisiä kivoja asioita oli pakko tinkiä jostakin. Eikä oikeastaan voi tinkiä muusta kuin itsestään. 

Onneksi keho on viisas! Tingittyäni riittävästi, lopulta kehoni huomautti minulle, että nyt mennään jo hiukkasen liikaa epäbalanssissa työn ja levon välillä. Se kertoi sen päänsäryn kautta. Kun minulle tarjottiin lääkettä kuulin vain itseni sanovan: "en mä käytä lääkkeitä". Ihmettelin ensin tyhmyyttäni, mutta äkkiä tajusin, että se olikin viisautta. Nimittäin vasta kärsittyäni kivusta riittävän pitkään tajusin sen olevan kehon viesti. Olin niin vauhdin, innostuksen ja inspiraation sokaisema etten olisi muuten huomannut tätä epäbalanssia! Jäin miettimään, kuinka monikaan meistä kääntyy sen pillerin puolelle, joka peittää kaikki kehon hätäsignaalit... Syystä, että "on pakko". Mutta oikeastaan se "pakko" on muualla. On pakko levätä, meidän jokaisen aina välillä. Jos ei tätä pakkoa ymmärrä itse, keho kyllä lopulta pakottaa ymmärtämään. Ongelma nousee siinä, kun tätä "pakon" rajaa nostetaan kemiallisin keinoin. Silloin keho joutuu käyttämään koko ajan vahvempia ja vahvempia hätäsignaaleja, jotta viesti kulkisi perille. Se on huono juttu. Hyvä juttu siis, että en käytä lääkkeitä ja selvisin näin vähällä!!!

Rakas pallero halusi auttaa (väsynyttä) äitiä ruokaostosten roudaamisessa <3

 .

Nyt olen ehtinyt nukkua, olen ehtinyt tehdä soittokeikkani ja koulutehtävänikin melkein kokonaan. Ja kaiken kipuilun keskellä olen ehtinyt bongaamaan paljon, paljon, paljon pieniä hyvä asioita, kuten tämän postauksen kuvista käy ilmi. Niitä "pieniä", usein turhaan huomaamattomia hyviä asioita on helppo vastaanottaa runsaissakin määrin. Ja usein ne "pienet" ilot ovatkin ne kaikkein parhaimmatkin! 

–No nyt äiti kaivo sen kameranki esiin... No, virnistetään sitte! :)

.

Elämä voittaa! :)

Valoa ja virkeyttä?!

Keskellä lumituiskua tajusin yhtäkkiä, kuinka valtavan vahvoja kukat voivat olla! Nämä toivottivat minulle aurinkoista huomenta, vaikka ikkunan takana tuiskusi ja myrskysi ja yön aikana oli tullut ainakin 20cm lisää lunta...

 .

.

Virkistävää on myös ollut olla koko tämä viikonloppu barokkiorkesterin treeneissä! Ensemble Nylandia soittaa Falvettin Vedenpaisumusoratorion. Solisteina on huippuja barokkilaulajia mutta tanssijat ovat ei barokkitanssijoita vaan street-tanssijoita. Se on aika vekkuli yhdistelmä kyllä :) Projektilla on vain yksi esitys, joten kannattaa olla tarkkana :) Taitaa olla ihan vapaa pääsykin!

.

Aika monta jättisoitinta :)

.

Mennessäni radiohaastatteluun tässä eräänä varhaisena aamuna vähän naureskelin itselleni, että turhaanhan oikeasti mietin mitä laitan päälleni ja meikkaan, eihän sieltä radion läpi kukaan kuitenkaan näe... Mutta sitten halusivatkin ottaa kuvan ja tehdä lyhkäisen nettijutun, joten ihan hyvä, etten ihan suoraan sängystä mennyt :) Tästä linkistä siis siihen radiojuttuun, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan toinen kotimainen... 

Löytöjä ilmaisnurkasta

Meidän taloyhtiössä on hauska, persoonallinen ja nerokas juttu: pesutuvan yhteydessä on kierrätysnurkkaus! Koska meillä on oma pesukone kylppärissä, on pyykkitupa jäänyt tosi vähälle käytölle. Yhtäkkiä kuitenkin muistin kierrätysnurkan ja päätettiin mennä seikkailemaan. Ja voi ihme, että onnisti! :)

Aurelia on jo pitkään kinunut, että missä nuken sänky on. Olen sanonut, että jos löytyy kirpparilta, niin hankitaan. Mutta täältä se löytyi! Ja ihan oikea, vanerista tehty eikä mikään muovijuttu. Nukkesängyssä oli myös paljon vanhanaikaisella pitsillä varustettuja peittoja ja tyynyjä, sekä itse tehtyjä. hienoja nuken vaatteita, jotka oli juuri sopivat Aurelian nukelle! Möys ison (äiti-)nuken keltainen vauvanukke sai vaaleanpunaisen beibisiskon kierrätysnurkasta!

Vasemmalta beibinukke, äitinukke ja vauvanukke sekä onnellinen omistaja :)

Aikojen kuluessa juomalasit ovat käyneet vähiin. Kukaan ei ole kuitenkaan vaivautunut lähteä hankkimaan uusia – voihan mukeistakin juoda... No täältähän niitä löytyi! :)

Keittiön pöydän kynttilät alkoivat olla ihan lopussa. Uusien ostaminen on kuitenkin unohtunut kerta toisensa jälkeen. No, arvaatkin varmasti jo mitä löysimme :)

Violetit kynttilät saivat seuraa valkosista kristallikukka-kynttilöistä!

 .
Aurelian on myös pitkään kinunnut omia suksia. Ja mitähän löysimmekään! Minisukset! Enää puuttuu sopivat sauvat :)

Lisäksi löysimme kukkalautasia, itselleni yhden sinisen paidan, kukkaroita ja lompakoita (joilla Aurelia tykkää paljon leikkiä)... Ja parvekkeellekin yksi kukkahylly :) Olipas muuten aikamoinen kevätpäivä eilen, parvekkeen mittari näytti aika kivaa lukua!

Kiva rottinkihylly odottaa uusia kevään asukkeja.

Lupaavalta näyttää lämpötilan kanssa!

Halloota! :D

Oi että, tää on mahtava fiilis! Poskia kuumottaa ja muutenkin väsyttää niin paljon, että olin nukahtaa sohvalle leikkiessäni Aurelian kanssa... Ai että mitä ihmettä? No tätä:

Auringonpaistetta ja ulkoilmaa! Päätin bussiajelun sijaan mennä kävellen, koska aikaa oli. Kävelin yhteensä monta tuntia auringon paisteessa ja taisi vähän posketkin kärtsähtää... Aika mahtava maanantai! :) 

Taisin antaa tehokkaan (ja oikean!) ensivaikutelman tänään... Kävellessäni yritin soittaa ystävälleni, joka ei vastannut. Handsfree jäi korvaan, koska ajattelin, että pian hän varmaan soittaa takaisin. Ja pian se puhelin soikin. En jaksanut kaivaa puhelinta laukusta, vaan painoin handsfreessä olevaa nappia ja möläytin auringosäteiden aikaansaamissa endorfiineissa railakkaan "HALLOOTA!!" -tervehdyksen. No juu... Sehän olikin radiotoimittaja... Hieman ihmetteli tervehdystäni ja itselleni naureskellen selitin kuvion. Toimittaja oli sitä mieltä, että voisihan sitä oikeastikin aina vastata noin, koska soittaja tulee siitä niin hyvälle tuulelle! Niinpä! :) Hauskaa oli myös huomata, että kun lähtee unelmiaan toteuttamaan, niin maailma vastaa hassulla ja  kutkuttavan kiehtovalla tavalla. Olen siis kaiken kommelluksen jälkeen menossa puhumaan musiikkiterapiajuttuja Radio Vegan aamushowhun. Siitä tulee kyllä tosi nastaa! :D

Ensimmäiset nuput!

Katsokaa mitä löysin tänään!!! :) Se on kesä pian tulossa!

.

Täytyy kertoa, että elän tällä hetkellä uskomatonta aikaa! Inspiraatiota, visioita, käytännön tekoja... Tällainen elämä on aivan mahtavaa! Kesäkin tekee tuloaan :)

Kevätaurinko paistoi upeasti tänään. Ensin se paljasti kaiken pölyn... Mutta pian se paljasti kuinka hienoa jälkeä tulee pölyjen pyyhkimisestä! :D

.

Ennen pidin tätä aikamoisena kliseenä, mutta nyt yhdyn tähän täysin: Pidä kiinni unelmistasi, usko niihin! Unelmien toteuttaminen on ihan parasta, mitä tässä elämässä voi tehdä! Enkä tarkoita mitään jospa-voittaisin-miljoonia-unelmaa, vaan sellaista unelmaa, mikä on vielä syvemmällä sydämessä. Itselläni se oli pitkään niin syvällä, etten edes tajunnut sitä. Silti elämä kuljetti kokoajan oikeaan suuntaan, sen näen taaksepäin katsoessani. Unelman löytyminen on mahdollista. Unelmaa kohti on mahdollista mennä, vaikkei tiedostaisikaan sitä. Se  kylläkin ehkä vaatii jonkin sisäisen vaiston kuuntelemista, mikä sekin on aivan mahdollista jokaiselle, joka niin haluaa. Ja vielä tärkein asia: unelmien toteuttaminen on mahdollista!

Jos elän 130-vuotiaaksi, on minulla melkein sata vuotta aikaa toteuttaa näitä kaikkia visioita. Ihan kiva juttu, eikös? Ja vaikka eläisinkin vain 90-vuotiaaksi, on minulla silti 60 vuotta aikaa :)

Lujaa ja vielä lujempaa! :)

Monet tuntuvat nykyään puhuvan siitä, kuinka vihdoin ovat uskaltautuneet toteuttamaan unelmiaan. Kenties sanoutuneet irti töistään tai ottanut muita suuria askelia seuraten omaa unelmaansa. Se on minusta  hieno asia! Olen ollut välillä vähän kateellinenkin, että milloin oikein minulle tupsahtaa se noin voimakas ja selkeä unelma. Että kyllä minäkin mielelläni lähtisin toteuttamaan unelmaani, jos vain tietäisin mikä se on. "Unelmani" on ollut minulle aika epämääräinen asia ja olen tehnyt paljon sinne päin, muttei ihan kuitenkaan.

.

No nyt se tapahtui! Joku vyyhti avautui hämmästyttävällä tavalla ja se avasi näkökenttääni ja luottamusta valtavasti. Tässä kohti eläminen on aivan todella hienoa! Tiedän mitä haluan tehdä ja periaatteessa miten sen voi toteuttaakin. Puhuinkin siitä jo edellisessä postauksessa. Huikein juttu on se, että en löytänyt "unelmaa" tai "juttuani", vaan monikossa "unelmani" ja "juttuni"! Seuraavana päivänä nimittäin loksahti toinenkin iso juttu ja sitten seuraavana, eli tänään loksahti yhtäkkiä vielä kolmaskin!!! (Voi apua, mitähän sitten huominen aikoo tuoda mukanaan!??) Uskomatonta! Tätä menoa ei tarvitse enää miettiä, mitä tekisin isona. Näissä on niin paljon tekemistä, etten ehdi varmaan isoksi koskaan ;)

Mietin, että miksi tämä tapahtui juuri nyt ja näin paljon kerrallaan. Tajusin, että olen oikeastaan useasti ennenkin yrittänyt samantapaisia asioita, mutta ne ovat kaatuneet samaan asiaan – itseluottamuksen puutteeseen. Esimerkiksi tärkeää oli, minkä vaikutelman voin antaa. Nyt yhtäkkiä tärkeältä tuntuukin se, mitä minä voin antaa. Myöskin tuntuu, että vihdoin tässä toiminnassani on malttia. Justiin tällä hetkellä humaan kyllä olevani ihmeellisessä ylitilassa. Mutta tiedostan, että tämä euforia tulee menemään ohi ja tasapainottumaan. Ja vaikka vähän aikaa ratsastaisinkin tällä innostuksen aallon harjalla aiheiden vetäessä villejä voltteja pääni sisällä, tiedän, että selkeisiin konkreettisiin toimiin voin ryhtyä vasta kun jalat ovat takaisin maassa. Mutta just nyt ei ole kiire, sillä pää pilvissä on ihan mukava fiilis, aina välillä ainakin :D

Olen ennenkin intoillut, kuinka mahtavaa on kun osat loksahtavat kohdilleen, mutta oikeasti se ei ole yksistään ole mahtavaa, vaan sen lisäksi se on ällistyttävän kaunista! Kuin valtava taideteos, missä elämän monenlaiset olemuspuolet yhtäkkiä synkronoituvat yhteen mykistävän kauniiseen harmoniaan. <3 

Välillä menee lujaa :)

–Miten menee?
–No, oikeastaan ihan tosi hyvin! :)
–Sen näkee, sähän loistat!
–Joo, aina välillä asiat natsaa kohdilleen, se on kyllä todella mahtavaa!

Hassuinta oli se, miten se naksahdus tapahtui. Olen tosi pitkään pyöritellyt päässäni tutkimukseeni liittyviä asioita, monta vuotta. Aihe on hämmentävän laaja ja asian ydin jotenkin aina karkasi alta kun siihen oli pääsemässä kiinni. No, sitten ajauduin väittelyyn erään tieteellisesti orientoituneen henkilön kanssa aiheeseeni liittyen. Se oli aika ärsyttävä väittely ja otti päähän, että toinen oli niin kaavoihin kangistunut. Mutta yhtäkkiä tajusinkin olevani todella kiitollinen tälle ärsyttävälle tyypille (joka yhtäkkiä ei ollutkaan enää niin ärsyttävä), koska väittely sai aikaan, että tajusin asian ytimen, siis tajusin mikä tismalleen on tutkimusaiheeni. Se oli ollut minulle niin itsestäänselvä, että olin luullut sen olevan sitä muillekin! Tämän kaverin kanssa väitellessä tajusin, ettei se todellakan ole itsestäänselvyys, pikemminkin päinvastoin! Ja sitten, oujee, inspiraatio iski, todellakin! Löysin paljon tieteellisiä referenssejä, kun tiesin tarkasti mitä olen hakemassa! Inspiraatio on yksi parhaimmista fiiliksistä! :) Olen ennen ollut melko epävarma tämän asian suhteen, mutta nyt itseluottamus on kasvanut. Se on ihmeellistä ja hienoa! Tuntuu ihan, että tässä on kehittynyt ihmisenäkin. Loistava fiilis sekin (kirjaimellisesti).

Pidän toistaiseksi aiheen poissa julkisuudesta, mutta jos tapaamme irl ja kiinnostaa, niin kerron kyllä lisää erittäin mielelläni. Kysy ihmeessä :)

Näin on! Ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni! :)

Aurelia on positiivisuudessa hämmästyttävän taitava :) Sehän on paitsi sitä, että kääntää ajatukset ja puheet positiiviseen muotoon (eli miten on sen sijaan, että sanoisi mitä ei ole) myös sitä, että huomioi ne pienetkin positiiviset asiat arjessa. Kävelimme kauppakeskuksessa kun Aurelia yhtäkkiä huomasi: "Va fint att gubben kunde sätta skräpet till roskisen!". Edessämme kävelevä mies oli laittanut roskan roskikseen. Aurelia on monesti miettinyt maassa lojuvia roskia ja olemme yhdessä miettineet, että on aika tyhmää jättää roskat lojumaan vaan ne kuuluisi laittaa roskikseen. Aurelia ilahtui tästä episodista – joka varmasti olisi jäänyt minulta huomaamatta – ja sanoi moneen kertaan miten hienoa oli, että mies todella viitsi laittaa roskan roskikseen. Ja juu, kyllähän se sitä oli!

Ja sitten vielä pikku mainos lopuksi :) Tervetuloa konserttiin, jossa bassoa kuunnellaan keholla ja lähdetään sfääreihin mielikuvitusmatkalle! Lisätietoja täällä.

Mitä on ja mitä ei ole

Positiivisuus on yksinkertaisimmillaan sitä, että ajatellaan ja puhutaan asiat positiivisessa muodossa. Se ei ole sitä, että suggeroi itsensä uskomaan kökköasioiden olevan positiivisia, vaikkeivät olisikaan. Positiivisessa muodossa kerrotaan kuinka asiat ovat sen sijaan, että kerrottaisiin kuinka ne eivät ole. Tämä antaa aika hauskan perspektiivin kaikkeen toimintaan. Se on toisinaan aikasta vekkulia ja voi antaa aika raikkaita näkökulmia.

Ehkä yleisin negatiivisessa muodossa oleva lipsahdukseni on "en jaksa" kaikkine muunnelmineen. Aina välillä onnistun hauskastu huomaamaan kieltosanan (ei) ja terästäydyn pohtimaan: mikä tilanne on, koska se ihan varmasti jotakin muuta kuin mitä se ei ole ;) Siis yksinkertaisemmin: jos ei ole jaksamista, niin mitä sitten on? Saatan huomata, että on väsymystä, on nälkä, on uupumusta, on liikaa kaikkea, on... Jos olisin vain valitellut jaksamattomuutta olisi nämä asiat saattaneet oikeasti jäädä huomioimatta. Ja kun tiedostan mikä on vikana, asialle on ehkä helpompi tehdä jotain. Täytyy järjestää tauko, päikkärit, istahtaa, järjestää sekavat ajatukset... ja ai niin välipala vois välillä olla ihan jees... raakasuklaata?!! :P

Positiivisessa muodossa asiat on erinomaisen paljon selkeämpiä. Aurelia antoi tästä erinomaisen esimerkin tänään :D (Äiti oli aika ylpeä kasvatustaidoistaan... Tai no, ehkä se oli vain isältä perittyä... ;) ) Iltapalalla tarjosin Aurelialle porkkanaa. "Haluan olla ilman porkkanaa!", kuului uhmaikäisen ponteva vastaus. Se oli niin selkeää, että siihen vain oli pakko tyytyä. Jos Aurelia olisi alkanut uhmaikäiselle tyypillisesti inttämään, että ei ei ei halua, olisi ylipuhuminen tullut aika luontevasti äidin puolelta... (Saattaa muuten toimia kaikissa tilanteissa, missä ei halua tulla ylipuhutuksi!)

Erityisesti isommissa elämäntapamuutoksissa tämä on hyvä juttu. Jos luo itselleen laihdutuskuurin aloittaen siitä mitä ei saa syödä, tulee dieetistä aika varmasti pelkkää kituilua, jos se ollenkaan pitää. Jos sen sijaan lähtee liikkeelle tyhjästä paperista ja alkaa listaamaan ruokia, joita kannattaisi syödä edistääkseen terveyttään (yllätyt, kuinka paljon tiedät tästä aiheesta!), niin voi tulla aika paljon mielekkäämpi dieettaus, plus että siinä on kätevästi ostoslistakin tehtynä! :) 

Omalle ostoslistalle tuli esimerkiksi idut (tai siis niiden siemenet), paprika, useat eri öljyt (seesam, omega-3, hamppu, kookos, camelina, auringonkukka, kala...), raakasuklaa-ainekset, sipuli, parsakaali, porkkana, pakastemarjat, kookosmaito, luomuliha, luomukananmuna, salaatti, basilika, 100%-kauraleipä, luomuvoi, avocado... Siis tosi paljon tosi herkullisia ruokia! Nam! Tästä tulee ihan mahtava dieetti :D Mitä mielestäsi listalle voisi vielä lisätä? Tai mitä omalla listallasi ehdottomasti olisi?

Toisaalta jos vaikkapa elämän tarkoitus ei vielä ole selvinnyt, niin voi välillä olla helpompaa vaihtaa näkökulmaa ja miettiä, mitä se ei ole. Ja minimoida niitä :)

Ja onhan siinä tämäkin puoli... ;) Jospa tämä olisi se ensimmäinen motivoiva tekijä, niin go for it!

Kevät on sydämessä!

Mandariineissa oli siemeniä. Aurelia ihmetteli mitä ne ovat ja tottakai ihmetteli mitä niillä tehdään. Kevättä innokkaasti odottavaa viherpeukaloäitiä ei tarvinnut kahteen kertaan pyytää. Tottakai katsotaan mitä niistä siemenistä tulee! :)

Iso multapeukalo ja pikku multapeukalo!

.

Ulkona tuiskusi sisukkaasti, tulikohan sitä lunta se luvattu 20cm? Mutta meillä oli kevättä rinnassa! Istutettiin samalla kertaa tuliaistaateleiden sisältä löytyneet siemenet. Ja tietenkin se kaupasta kannettu basilikantaimi. Oi että, se mullan tuntu sormissa!!! Molemmat hiplailtiin ja fiilisteltiin :)

Vihdoin löytyi partisjugurttipurkeillekin käyttöä!

.

Huolellista kastelua.

 .

Ikkunanlaudalla saa kyllä aina olla kesä! <3

Ennen muinoin, kun hengissäselviytyminen oli oikeasti kiinni sadon onnistumisesta, istutettiin täysikuun aikana. Oltiin huomattu, että nouseva kuu vauhditti siementen itämistä ja kasvua. Jos oltaisiin jääty vänkäämään, että hei, tää on ihan täys huuhaata eikä tieteilijät oo todistanu tätä joten ei me voida tehä näin, niin olisi historiankirjat ehkä olleet toisenlaiset Suomen kohdalla. Huomenna on musta kuu (uusikuu), joten siemenet varmaan lähtevät tehokkaasti liikkeelle – ihan vain kevätvinkkinä muillekin mandariininsyöjille!!! :)

Totuuksia...

Tuo jälkikasvu on oppinut hienosti positiivisen ajattelun idean. Siis sen, että huomioidaan ja korostetaan niitä positiivisia asioita. Nehän usein helposti jäävät huomaamatta, tai huomaamme asian vasta kun se muuttuu negatiiviseksi. Kuten kait perhe-elämässä yleisestikin, on meilläkin välillä hieman hermot kireällä ja itse kukin ilmaisee sitä vuorollaan omaan tyyliinsä...

Noh... istuimme lattialla leikkimässä jotain, kun Aurelia yhtäkkiä riemastuneena sanoi: "De e så fint att du int e ledsen, mamma!", eli "Onpas hienoa äiti, kun et ole surullinen!". Siinä kyllä kääntyi katse hieman itseen... En oikeasti edes ollut ollut surullinen, kunhan vain oli ottanut päähän jokin turha asia. Hmm... joo, tuskin niitä turhia asioita tarttis ihan niin paljon murehtia ja sen takia näyttää (lapsellekin!) hapanta naamaa!

Jospa vaikka tällainen naama olisi mukavempi:

"Mamma, ta en bild på mej!"

Muurahaisia pöksyissä

Elämä tekee niin herkullisia kepposia toisinaan! Ja niin kutkuttavan kliseisestikin! Lyhkäisesti: moni asia otti päähän ja kun lopulta en jaksanut mesota, niin huomasin, että se koko juttu olikin vallan loistava.

Tänään oli aika matalaenerginen päivä ja enkä oikein saanut mistään inspiraatiosta kiinni. Kun ei ole pakko tehdä, niin tekeminen on täysin omasta inspiraatiosta kiinni. Ja jos ei inspaa, niin ei saa mitään aikaiseksi. Saamattomuus ärsytti. Sitten raahauduin musiikkiopistolle opettamaan sitä päivän ainoaa oppilasta. Kun lopulta pääsin paikan päälle, tuli viesti, ettei oppilas pääsekään tunnille. Silloin otti vielä enemmän päähän: olisin paljon mielummin jäänyt kotiin harjoittelemaan soittoa (jota en siis ollut saanut vielä aikaiseksi), mutta nyt en enää kuitenkaan ehtisi kotiin ennen Aurelian hakemista päiväkodista. Että ihan turha tääkin reissu (ja päivä!)... Vaan kappas nappas, elämä on hassu veikko se!

Ajattelin, että eipä tässä nyt sitten muutakaan, jatkanpa vain samanlaisissa epäinnostuneissa saamattomuustunnelmissa ja laahustin apaattisena viereiseen kahvilaan ennen Aurelian hakemista. Mutta! Räikeänä ja häikäisevänä vastakohtana olotilalleni yhtäkkiä kahvilassa olevat tyypit alkoi juttelemaan (jo itsessään melko häikäisevää), mutta eivät mistään säästä (joka oli kurja ja josta kyllä sinänsä olisi riittänyt valittamisen aihetta), vaan siitä hieman friikahtavasta (mutta siinä hetkessä niin uinuvasta) intohimostani, äänivärähtelyistä!! Nämä keskenäänkin vieraat tyypit ymmärsi vibojen päälle tosi paljon, ja keskustelu oli erinomaisen hedelmällistä ja inspiroivaa. Se on ehkä yksi elämän innostavimmista asioista, että saa jakaa ajatuksia toisten samanmielisten ihmisten kanssa! Pian olin aivan muurahaiset pöksyssä. Kuten ne muutkin! Yksi parhaimmista fiiliksistä se! :) Arvostan ihan huipusti sitä, kun elämä tällaisen saamattomuuden keskellä hieman jeesailee!!!

Että näin! :)

Söpöjä palleroisia ja muuta kivaa

On vaan niin kivaa kun on kivaa! Onnellisuuden salaisuus on juuri niin yksinkertainen! :)

Aurelia meinasi tikahtua "choko-naama"-leikkiinsä. Nyt tulee hyvä kakku! :)

.

Ja aika tehokkaasti putsattu, vai mitä!

Sitten juhlaan! Tämä juhlavieras sai hyvät söpöyspisteet <3

.

Tuttavuutta tekemässä. Puolin ja toisin.

 .

Ja tanssilattialle! Aurelia ja serkkunsa Eléa.

.

Näistä bileistä ei musat ainakaan loppunu kesken! :)

.

Huomaa taustatanssijat :)

.

Luin juuri, että vieläkin on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti tavoittelevat rahaa kuin elämän oleellisinta asiaa! Olin kyllä yllättynyt, mutta ehkä se on tämä oma kuplani vain ;) Se vaan tuntui niin vanhanaikaiselta ajattelumallilta, etten oikein pystynyt uskomaan, että joku tänäkin päivänä vielä ajattelee niin! No, mutta kyllä se vielä muuttuu. Luotan tähän nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen, että se auttaa ihmisiä näkemään elämän oleelliset asiat :) Että kivuus (niin tai siis no, onni->onnellisuus, kiva->kivuus?? got the point anyway?) ei ole rahasta, vaan omasta itsestään kiinni! :)

Mä haluuuun!

Kiinalainen sanaonta sanoo, että jos haluat olla ikuisesti onnellinen, istuta puutarha. Puutarha – sen enempää kuin parvekekaan – ei ole koskaan valmis. Siinä riittää aina puuhaa, ihan justiinsa niin paljon kuin vain haluaa. Ja mitä nyt valmiilla parvekkeella tekisi edes? Sehän on juuri se touhuilu, mikä siinä on niin hienoa. Kun voi istuttaa ja seurailla elämän virtaamista, katsoa ja iloita miten kasvit kasvaa ja auttaa niitä aina kun se on mahdollista. Ja tuntea iloa kun siinä elämän virrassa näkyy se hyvin kliseinen oman käden jälki. Koko parvekkeen loisto on siitä kiinni, mitä haluaa. Jos ei halua, tai ajattelee, että mitä välii, niin eihän sellainen parveke kukoista koskaan. Se, että haluaa, on hyvä juttu!

Kirjahyllystä tupsahti parvekekirja. Nyt inspiraation kipinä alkoi syyhyämään!

Luin lehdestä syrjäytyneen henkilön haastattelun. Ymmärsin raastavan selkeästi, kuinka vahvasti elämänlaatumme on omissa käsissämme. Syrjäytyneisyyteen johtavia asioita on tottakai monenlaisia, enkä ajattele, että ne olisivat syrjäytyneen oma syy. Päinvastoin. Mutta kuitenkin siinä tilanteessa ihminen itse – ei kukaan muu – on se, joka valitsee, että millään ei ole väliä. Elämänkipinän herääminen kun on niin paljon ihmisestä itsestään, asenteistaan ja ajatustenvalinnoistaan kiinni. 

Elämänkipinä. Se syttyy juuri siitä, että haluaa jotakin, että unelmoi ja toivoo niin lujasti, että haluaa toteuttaa sen. Me olemme ehkä oppineet, että haluaminen on väärin ja itsekästä, mutta okeastaan se ei sitä ole. Se on päinvastoin se voima, joka kuljettaa meitä eteenpäin! On monia maailmankatsomuksia, jossa opetetaan, että oma haluaminen on kaiken pahan lähde ja että siitä pitäisi päästä eroon. Ehkä sen voi ymmärtää jollakin syvemmällä tavalla (jos joku teistä lukijoista on perehtynyt näihin, niin kommentoikaa!), mutta ainakin tällä konkreettisella tasolla tilanne, ettei halua enää mitään on aika lähellä tuon syrjäytyneen henkilön maailmaa. 

Ratkaisevaa on tietenkin mitä haluaa. Tätä kysymystä tulisi tarkastella mahdollisimman syvällä ja sielullisella tasolla millä itse kukin milloinkin liikkuu. Mammonan tasolla tähän kysymykseen tulee väärä vastaus.

Sanotaan, että saat sen mitä haluat. Tämä haluaminen tarkoittaa tietenkin juuri tuollaista intohimoista, elämänkipinän sytyttävää halua. Jos todellakin janoaa jotakin asiaa ja se inspiroi niin kovasti, että sen eteen on valmis tekemään suunnilleen mitä vaan, niin kyllähän se on aika selvä juttu! :)

Mutta kuten sanoin, ratkaisevaa on tietenkin mitä haluaa....

.

Ja tietysti on hyvä muistaa aikataulu. Eli ei sitku, vaan nyt! Mitä haluan tänään? Hmm... no äkkiä ajateltuna ainakin paljon iloisia hetkiä! Ja jos todella janoan sitä ja se inspiroi minua niin, että teen lähes mitä vain sen eteen, niin vähemmälläkin se voi toteutua! :D

Matka on määränpäätä tärkeämpi

Päässäni on pyörinyt tällainen juttu: Pyrkimys on tärkeämpää kuin määränpää. Mutta määränpää on oltava, jotta olisi syy pyrkimiseen. Niin kauan kuin meillä on jotakin, mihin pyrimme, meillä on asiat hyvin. Jännite nykytilan ja päämärän välillä on se mikä ylläpitää elämisen mielekkyyttä. Tästä näkökulmasta on hienoa, että voin jatkaa pyrkimyksiäni tuolla yliopistolla musiikkiterapian opinnoissa. Tosin vaikka olisikin käynyt toisin, tuo elämä aina eteemme uusia pyrkimisen aiheita. Meidän ei tarvitse etsiä elämän tarkoitusta, vaan elämä tuo niitä meidän eteemme joka päivä. Pyrkiminen, päämäärän tavoittelu on juuri se, mikä antaa elämälle tarkoituksen tunteen. Tämän takia onkin juuri hienoa, että elämä järjestää joka päivä näitä tilanteita, joiden keskeltä meidän on pyrittävä – jos ei aina selkää määränpäätä kohti, niin ainakin kohti parempaa.

Joku voisi väittää, että tämä loputon parempaa kohti pyrkiminen johtaa vain perfektionismiin tai ahdistukseen. Tällaisissa tilanteissa pyrkimiseen ollaan suhtauduttu negatiivisella tavalla, ja se ei ole sitä mitä tarkoitin. Molempien syynä on epäonnistumisen pelko, pelko siitä, ettei saavuteta päämäärää. Tässä tilanteessa voi olla iloksi oivaltaa, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että ei määränpää vaan pyrkimys. Siis, että pyrkiminen kohti jotakin – whatever – riittää. Lopputulos ei ole oleellinen, eikä edes päämäärän tarkka olemus, vaan se, että pysytään liikkeessä ja elämässä kiinni. Että on joku syy mennä eteenpäin.

Kävipä muuten ihme sattuma! Aurelia oli toivonut synttärilahjaksi kynttilänsammuttajaa (samanlaista kuin päiväkodissa). Mietin, että mahtaako sellaisia saada tähän aikaan (siis joulun jälkeen) enää mistään. Yhtäkkiä sain päähänpiston ja kävelin erääseen lifestyle-kauppaan. Annoin askeleeni viedä randomisti ja ne veivät erään hyllyn luo. Siinähän niitä oli, kaksi kappaletta ja alennuksessakin vielä! Otin toisen niistä käteeni ja huomasin, että kahvassa oli upea peuran (tai poron?) kuva, siis Aurelian lempparihahmo, isibambi!

Nykyään sytyttelemme ja varsinkin sammuttelemme kynttilöitä ahkerasti.

 .

Sunnuntaipäiävn iloinen aurinko paistoi ikkunasta houkuttelevasti ja mietin mitä haluasin tällä hetkellä ja tässä tilanteessa kaikkein mieluiten tehdä.

m

Keksin, että haluaisin kaikkein eniten juuri nyt mennä jäälle kävelemään. Se unelma oli helppo toteuttaa, eikun ulkovaatteet niskaan ja menoksi! Enkä tosiaankaan ollut ainoa, joka oli saanut tämän idean :) Upea päivä, todellakin!

 

Pyrkiminen edellyttää, että on jokin syy tehdä jotakin. Teen tämän koska tälle on arvokas syy, joka on... Kun suhtautuu näin, tulee tekemisiin tarkoituksen tuntua, sen tekeminen on mielekästä ja se tulee tehtyä. Lähdin tänään kävelylle, koska oli niin upea auringonpaiste ja halusin lähteä. Jos olisin lähtenyt ilman tätä sisäistä syytä, vaikkapa itseni (tai muun) pakottamana, olisi kävely tuskin ollut yhtä nautinnollista. Olisi voinut käydä jopa niin, että en olisi lähtenyt lainkaan. Sisäinen motivaatio, syy toimia, on se pienoinen ero, joka määrittää onko jokin mielekästä ja tarkoituksellista vai ei. Hmm... tällaisia ihmeellisiä asioita päässäni pyörii tällä kertaa... Mutta eikös olekin jännä juttu, että omaan sisäiseen motivaatioon voi juurikin vain ja ainoastaan asianomainen itse vaikuttaa! Se tarkoittaa, että mielekkyys ja tarkoituksellisuus on mahdollista kaikissa tilanteissa ja hetkissä, kenelle vain!

Jos ei muuta, niin olkoon tämä ainakin toivoa tuova ajatus tässä arvaamattomassa elämän juoksusa :)

Tästä hyvää seuraa!

Kaksi huolenaihetta kääntyi iloksi!

1. Tulin kotiin yhden päivän opiskelureissulta ja pieni tyttö oli iloinen!
2. Löytyi ratkaisu tähän opintoasiaani!

Tässä maailmassa on sääntöjä. Ne ovat tietenkin ihmisten tekemiä ja olemassa meidän parhaaksi. Kuitenkin säännöt ovat sääntöjä ja ihmiset ihmisiä. Ihmisten tulisi aina olla toisilleen tärkeämmät kuin säännöt. Arvostan henkilöitä, jotka ymmärtävät sääntöjen tärkeyden, mutta jotka siitä huolimatta luottavat ihmisiin enemmän kuin sääntöihin. Tämän voisi luulla olevan itsestäänselvyys, ja toivottavasti se vielä joskus onkin.

Tänään auktoriteettiasemassa oleva henkilö ymmärsi katsoa inhimillisestä näkökulmasta sen sijaan, että olisi kivenkovaa pitänyt etukäteen laadituista säädöksistä kiinni. Tiesin kyllä, ettei tämä ihminen ole sääntöuskovainen, mutta en silti ollut aivan varma saisimmeko asiaan mitään tolkkua. Puhuimme kuitenkin todella paljon järkeviä asioita opinnoistani. Siis juurikin niistä, joiden luopumista olin jo ehtinyt surra. Tämä henkilö onneksi tajusi, mikä asia on tärkeämpi: ihminen ja se henkinen pääoma, se kipinä mitä hän kantaa sisällään. Ei niinkään se, että seurataan sääntöheppujen laatimia raameja, vaikka sekin tärkeää voi olla. Puhuttuamme asioista oikeilla nimillä, käänsimme ne sujuvasti sääntöheppujen kielelle, käyttäen heidän uusimpia trenditermejä, kuten mukauttaminen ja saimme näiden avulla tehtyä ratkaisun: voin jatkaa opintojani!

Helpotusko? Tavallaan kyllä. Päällimmäisenä kuitenkin melkoinen väsymys. Vaikka se oli "vain" henkisesti raskasta, tuntuu se vieläkin kehossani. Hassu asia! Hieman itsekin hymisen sille. Virta on vaan aika lopussa.  Se korjautuu pikkuhiljaa, tiedän sen. Tänään paistoi aurinkokin. Tästä hyvää seuraa!

Tämä superbwallpaper tuli muistuttamaan kesän olemassaolosta (muistoissa, unelmissa ja toisella puolella maapalloa)

Some strange but nice gut feeling... :)

Tuntuu tosi vahvasti siltä, että maailma on muuttumassa, vinhaa vauhtia ja parempaan päin. Ehkä se maailmanloppupäivä oikeasti oli jonkunlainen kulminaatiopiste? Ihmiset tuntuvat totta vieköön ajattelevan yhä enemmän sydämellä ja toivovan kukin toisilleen hyvää. Kun kadulla alkaa näkymään entistä enemmän tällaisia, niin on helppo aistia, että maailmassa puhaltaa uudet tuulet:

Love <3

.
Silti (vai siksi?) oma, henkilökohtainen lähitulevaisuuteni ahdistaa. Tiedän, aivan turhaan. Se järjestyy kyllä. Mutta minua ottaa päähän. En tiedä mihin suuntaan olen menossa ja mitä pitäisi tehdä. Tai oikeastituntuu kyllä, että tiedän, mutta en vain saa sitä ajatusta kiinni. Se ärsyttää kuin kielen päällä oleva sana, jota vain ei millään saa päähän.

Olen siis työtön työnhakija, juuri sanomassa irti innostavaa opiskelupaikkaani, joka antoi paljon, mutta kuitenkin otti liikaa. Tuntuu raskaalta ja surulliselta. Mutta kuulen tässä samalla jonkin ihmeellisen sisäisen äänen. Se sanoo, että tällainen epätietoisuuden vaihe on oleellinen. Tässä on jotakin, jokin juju ja tarkoitus, minkä elämän oppikoulun tapaan saatan nähdä vasta reilusti jälkikäteen. Luotan siihen, että päädyn kyllä oikeaan paikkaan. Tai oikeastaan olen jo, tottakai kokoajan ollutkin!

Onneksi näen niin paljon hyvää ympärilläni. Aivan hämmästelen sitä hyvän määrää. Vaistoan kevään tulon ilmassa, sellaisen laajemman skaalan, ihmiskunnan kokoisen kevään, jonkin uudenlaisen kukoistuksen, ei ehkä tänään vaan seuraavan kymmenen vuoden aikana tapahtuvan. Ällöttävä utopisti, saatettiin ennen vanhaan ajatella. Nykyään jo ymmärrämme, miten paljon voimme asenteillamme, ajatuksillamme ja tulevaisuudentoivollamme vaikuttaa todellisuuteen. Ainakin omaamme. Eikä meillä muuta todellisuutta oikeastaan olekaan käytettävissä. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta gut feelingini kertoo, että tämä uudenlainen kevät kantaa mukanaan jotakin todella hienoa meille maapallon asukeille <3

Sanoma ei täysin auennut, mutta anteeksipyydettävää riittää. Meillä kaikilla.

Good news is good news!

Tänään on tuntunut jotenkin hassulta. Ihan kuin olisin kulkenut jossakin ihmeellisesstä siunauksen ja innostuksen virrassa, jossakin puoliksi valomaailmassa. Ihan jalat irti maan pinnasta ja reilusti :) Mutta miksi tarvitsisi edes olla kokoajan maan pinnalla, pilvissä leijuminenhan on kivaa!

On olo, että maailma on muuttumassa. Tai ehkä vain ihmisten asenne kollektiivisella tasolla? Ennen asenne oli, että bad news is good news. Katastrofit ja kohut kiinnostivat ja negatiivisuus möi. Mutta nyt alkaa enemmän ja enemmän näyttää siltä, että good news is good news. Että iloiset jutut ja hyvät uutiset alkavat kiinnostamaan ihmisiä. Metrolehdessä kirjoitettiin siitä, miten kreikkalaiset ovat kaiken surkeuden keskellä alkaneet kiinnostumaan positiivisista asioista. Ensin oli tullut positiivisuusblogit (jee!) ja sitten eri mediat olivat alkaneet kertomaan hyviä uutisia. Ihmiset olivat kyllästyneet kökköuutisiin. Iloisia uutisia kuulemma tuli ovista ja ikkunoista kun kaikki halukkaat saivat lähettää omansa :D

Onko tämä vain omaa kuvitelmaani (toiveajatteluani?), mutta ihan kuin tätä olisi ilmassa täälläkin päin? Sadannen apinan ilmiö putkahtamassa? Ainakin ollaan heräämässä, että meillähän on täällä asiat aivan tosi hyvin. Se yksi blogikirjoitus kermaperseistä levisi pitkälle, missä todettiin kuinka noloa on valittaa siitä, kun meillä on asiat todella hyvin. Samoin hymähdeltiin niille thaikkulamatkustajille, jotka valittivat vaikka heillä oli kaikki hyvin. Ehkä pian hymähdellään jokainen itsellemme, kun saamme itsemme kiinni turhasta valittamisesta tai negatiivisesta asenteesta. Kyllähän me aika hassuja olemme :)

Kävin tänään lentokentällä. Vitsi miten tunnelmallista! En ollut lähdössä itse matkaan, mutta matkaanlähtijöiden into tarttui itseenikin. Oli minulla siellä ihan tehtäväkin, siitä lisää tässä toisessa blogissa. Tehtävän toimittamisen jälkeen menin Starbucksiin istuskelemaan (en edes tiennyt, että Suomessa on niitä!). Tuli ihmeellisen rauhallinen olo, liittyi varmaankin juuri tuohon mainittuun tehtävään. Ovesta vyöryi ruskettuneita ja onnellisen näköisiä ihmisiä. Istuin vain ja nautiskelin elämästä. Aaah mikä lentokentän ilmapiiri! Olin yhtäkkiä tosi iloinen niiden puolesta, joilla oli ollut aurinkoinen reissu. Melkein kuin olisi itsekin ollut <3 Ehkäpä maailma muuttuu sellaiseksi, että se jolla onni on, se onnen jakakoon!

Ihan kivan näköinen mesta! :)

Kiitos kuuluu lasten suusta

Herätin Aurelian aamulla, pitkästä aikaa oli aikainen herätys. Ja mitä pieni unenpöpperöinen nyytti sopersikaan? "Tack mamma att du väckte mej!" (Kiitos äiti, että herätit minut!) Voiko suloisempaa olla!!! <3 Aurelia saattaa muutenkin aivan yllättäen kiittää mitä ihmeellisimmistä asioista, vaikkapa siitä, että autoin hänelle sukat jalkaan tai siitä, että autoin häntä leipomaan kakun (todellakin, niinpäin!).

.

Löysin tosi hyvän kahvilan! Idyllinen ja viihtyisä, mutta parasta: ei mitään taustapoppia! Sellaisia ei ihan niin helpolla löydä. Ihana vanhanaikainen puumökki Seurasaasen sillan kupeessa, voin todellakin suositella! Lisäksi kahvilasta saa ilmaiseksi lainata potkukelkkoja, joilla voi viipeltää pitkin saarta.

Eikö ole upea mökkerö!

.

Eihän se kahvinjuonti ole se juttu, sitähän voi litkiä missä vain pahvimukista, mutta se ilmapiiri, sen takia tykkään kahviloista, siis varsinkin juuri tästä! Talossa tuli ihan fiilis, että oi jospa voisi asua tässä paikassa :)

.