torstai 18. elokuuta 2011

Saat sen mistä luovut??

Ihmeiden päivä! Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa ajattelin ihan vakavissani, että myyn bassoni ja siirryn muihin hommiin kokonaan. Hyväksyin sen, että luopuminen on surullista, mutta asia oli minulle ok ja suhtauduin neutraalin asiallisesti. Aamulla katselin bassoani hieman haikeana mutta jälleen vain tyynesti hyväksyin tunteen sen enempää murehtimatta. 


Menimme leikkipuistoon. Istuin hiekkalaatikon reunalla ja mietin, että enhän edes tiedä millä alalla nuo kotiäitikaverini ovat kun juttelemme vain lapsista. Samantien luokseni tuli eräs äiti ja alkoikin jutella muista asioista. Hän oli hypnosynnytysvalmentaja ja juttunsa vaikuttivat erittäin mielenkiintoisilta. Pian hän sitten kysyikin minulta, mitä teen työkseni. Sanoin, että olen muusikko.
 
Pääseeks mukaan sählyyn?

 .
Tai en  tiedä, olin kyllä joskus muusikko, mutta en oikeastaan enää ole kun ei ole aikaa treenata, eikä minua enää pyydetä soittamaan minnekään, eikä täältä hiekkalaatikon reunalta oikein pysty itsekään konsertteja järjestämään. Vähän oon pudonnut kelkasta ja pitäis muita hommia miettiä... Juttu kuitenkin jatkui Deep Relaxing Soundsiin ja pian kotiäitikaverini ihmetteli: Hei oletko sä se?! Hän olikin työnsä puolesta tutustunut aiheeseen ja piti sitä hyvin potentiaalisena juttuna. Tämä sitten poikikin puheenaihetta! Ideoimme asian tiimoilta vaikka mitä kaikkea hienoa ja oikeasti toteuttamiskelpoista juttua. Ehkä tässä sittenkin on tartuttava basson kaulaan... ;)


No entäs nyt?
Lounaalla puhelin pirisi. Eräs konserttipaikka tarjosi minulle tilojaan rentoutuskonserttia varten. Mitä ihmettä!? Ehkä tässä tosiaankin on tartuttava basson kaulaan!


Ja ei kulunut aikaakaan, kun sain tiedon, että Aurelia on saanut kaupungin päivähoitopaikan tutun kaverini luona! Uskomatonta! Olin laittanut hakemuksenkin vain viikko sitten ja varautunut monen kuukauden jonoon :) Sitten vielä se joku upea, mahtava työ! :)


Onpa mahtavasti ovia auki! On kyllä kiitollinen olo. Kiitos, kiitos, kiitos! :) Ja  fiilis, että nyt mennään! Ja on mielenkiintoista saada tietää, että minne! :) KIITOS, KIITOS, KIITOS ELÄMÄLLE!!!!!! <3 Joku juju Tommy Hellstenillä kyllä on, vaikka aiemmin blogissa vähän vinoilin, että kuka nyt haluaa ajatella, että "saat sen mistä luovut", kun muodikkaimmat onnellisuusoppaat opettavat, että "saat kaiken, minkä haluat"...


Ota aina tiikeri mukaan. Sen olen oppinut kantapään kautta. "Tiikeriiiii! Missä tiikeriiiii!?", kuului hätääntynyt ääni. Voi rähmä! Tiikeri oli jäänyt Eléa-serkun luokse. Illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä alkoi kysely tiikerin perään. Monta päivää. Sitten tiikeri vihdoinkin tuli takaisin! "Tiike-Rrriii!!!! <3" Mikä riemu! :D Nyt se kulkee kainalossa kaikkialle. Hyvä niin, paras itse pitää huolta tiikeristä!


Illalla menin siskoni kanssa kahvakuulailemaan. Hän oli kuulan varressa ensimmäistä kertaa ja sain esitellä ja opettaa. Sekin oli todella kivaa ja antoisaa! Tuli aivan tosi hyvä mieli, kun huomasin, että siskoni pääsi jutun juonesta hämmästyttävän nopeasti kiinni ja oli treenin jälkeen ihan kuulakaupan kautta menossa kotiin. Että kyllä se PT-hommakin olisi tosi kivaa! 

Saako tehdä kaikkea mitä haluaa?




keskiviikko 17. elokuuta 2011

Vesi

Lähdevesi! Se vasta on huippuhyvää! Suutuntuma on niin lempeä ja samettinen ja jotenkin paljon enemmän märkää ja vetistä kuin hanavesi. Maistuu raikkaalle ja makealle, paljon paremmalle kuin mikään mehu tai limu! Sitä kun juo, niin tuntuu, että jano oikeasti lähtee. Me saimme 100L lähdevettä. Kotiin kannettuna. Taivaallista luksusta!!!


Päivä alkoi ihanasti leikkipuistossa. Siskontyttöni Eléa tuli myös leikkimään ja serkuksilla oli niin hauskaa keskenään. Eléa on ihanassa iässä, 1v, kun persoonallisuus tulee enemmän ja enemmän esiin ja alkaa olla niitä omia hassuja juttuja. Oikea humoristi tuo pikku Eléa! :) Puistossa oli MLL:n perhekahvila, joka tarjosi aivan todella hyvää keittoa hintaan 1,50e/perhe! Ihanaa! Harmi, ettei tullut otettua kuvia noista hassuista tytöistä. Ensi kerralla sitten...


Aurelialla on lempparikoira, Dixie. Dixien (ja Dixien pusujen!) perään on kyselty pitkään. Tänään vihdoinkin päästiin paijaamaan :)





Kiitospäivä


Kiitos leikkipuistomme tädeille, kun olette niin mahtavia ja nautitte täysillä työstänne! Kiitos kun luotte ympärille niin hyvää fiilistä! Kiitos kun Aurelia ja mieheni saivat olla tänään muskarissa kanssanne, jotta pääsin töihin!

Kiitos ihanille venyttelijöille kun tulitte tunnilleni venyttelemään! Oli mahtavaa ja hyvin tarpeellista itsekin päästä venyttelemään. Ja kiitos kun tunnin jälkeenkin halusitte vielä kysellä lisää ja tarkentaa, se on oikea meininki! :)


Kiitos Prisma-lähikauppamme hinnoittelijat, kun myytte Inka-marjoja niin asiakasystävälliseen hintaan! 

Tässä kilpailevan naapurikaupan hinta.

Tämä on oivallinen hinta. Ei ihme, että hylly meni tyhjäksi!


Kiitos bussikuski kun ajoit niin hyvin ja minä sain vain istuskella ja lueskella :) Kiitos kaikille sadoille uurastaville työmiehille, jotka olette rakentaneet niin hyvän maantien, jolla bussi voi tasaisesti ajaa!


Kiitos sinulle avomaankurkkuviljelijä kun viljelit meille raikkaita kurkkuja! Kiitos lehmä ja lehmän lypsäjä kun teitte meille niin herkullista kermaa! Kiitos sinulle, viikunatyöntekijä herkkusnackseista! Kiitos teille kanat ja luomutilan pitäjä mainioista kananmunista! Kiitos kalastaja kun pyysit meille niin hyvää lohta! Ja kiitos lohi kun annoit henkesi meidän edestämme... ;)




Kiitos ystäväni kun yllätit minut aivan superihanalla raakasuklaalla! Kiitos kun tulitte kanssamme sateestakin huolimatta riehumaan leikkipuistoon! Kiitos maapallolle kun järjestit meille niin hauskan sateen ja saimme loiskutella lätäköissä! Kiitos isolle tuuhealle männylle kun suojasit hiekkalaatikkoa rankimman kuuron ajan ja pystyimme tekemään kakkuja! Kiitos, meillä oli hauskaa! :)










Kiitos miljoonille ihmisille, jotka ovat aikojen saatossa tehneet tuhansia miljoonia työtunteja sen eteen, että minulla on tietokone ja netti ja voin kirjoittaa tätä blogia!


Ja kiitos sinulle, joka luet tätä! Olet tärkeä! <3



maanantai 15. elokuuta 2011

Uusien tuulien maanantai

Thank God It´s Monday!
Eilen illalla nukkumaan mennessäni ajattelin kuinka mahtavaa, että huomenna on maanantai! Ja juuri sellainen se olikin! Maanantai on mahtava päivä. Se on päivä, jona ryhdytään hommiin, tekemään kunnon oikeaa toimintaa, toteuttamaan asioita. Niin allekirjoitan tuon viereisen kuvan mietteen! 

Nyt on ilmassa uutta alkua. Ei ole ainoastaan maanantai. On myös syksy. Ihmisen kiertokulussa (toisin kuin muun luonnon) se on uuden ajanjakson alku. Uudet koulujutut, opiskelujutut, harrastukset, työväenopistojen kurssit, kuntoremontit, back-to-school ja back-to-basics. Asiat ja ideat liikkuu. Tapahtuu ja laitetaan tapahtumaan. Aloitetaan uudestaan. Ryhdytään sanoista tekoihin. Nyt on hyvä luottamus elämän draiviin. Syksy <3


Aamusta Aurelia halusi kuunnella musiikkia. Soittimessa sattui olemaan Richteriä (barokkia peridoisoittimilla) ja kun se pärähti ilmoille, halusi Aurelia soittaa mukana. Kriteerini hyvälle taiteelle on, että se kohottaa mielialaa ja vie eteenpäin. Barokkimusiikki on minulle juuri sellaista. Harmaakin aamu on voimallinen ja valoa täynnä kun tätä on ympärillä. Etenkin tuon pienen bassosolistin kera :)




Tänään on tullut unelmaa ja ideaa niin mahtavasti. Kirjoitin ylös hienot ja erittäin toteuttamiskelpoiset suunnitelmat. Uskon, että yleisökin ottaisi riemulla vastaan. Oijoi voi veljet jos niitä pääsee joskus toteuttamaan! Mullistaisin koko klassisen musiikin konserttitoiminnan! Ja  mielestäni sen aika olisi jo! Tuo ns. "eliitti"-tyylinen konserttitoiminta alkaa kyllä olla jo niin aikansa elänyttä!

Miten voi harmaa sadekeli tuntua niin mahtavalta! Pisarat kastelivat ja piristivät ja tunsin itseni niin eläväksi. Seisoin bussipysäkillä ja nauroin matelevalle ruuhkajonolle. Tällaista on hieno elämä, sataa harmaata ja minä nautin! I´m singing in the rain! Tällainen jos on koko syksy, niin oijoioi mitä mahtavuutta!


Maanantai-klo-16-ruuhka sateeessa. Minulla on mahtava fiilis! <3

Juhlapäivä

Juhlapäivä suloisen siskontyttöni Eléan luona. Ihania ihmisiä, ihania juttuja, ja vähän liiankin ihanaa syötävää... :P


Mielettömästi kivoja leluja (Eléan lahjoja)
Syötävän suloinen päivänsankari <3
Kuvauskulman voi valita... eikös näytäkin oikeaoppiselta?

Mutta aika sikahyvää oli varsinkin juustokakku!

Kissa!!! <3

Ja pöydän alla toinen!

Aurelia ja moffa puutarhassa.
Vauhtitytöt.

Minikantele.

Tädin kanteleoppilaana

Ihana oli päivä! Hassua sekin, että vaikka söin ns. epäterveellistä, niin on yllättävän hyvä olo. Laitan sen hyvän ja iloisen mielen piikkiin! Sen verran kyllä terveyshihhulin vikaa, että spirulina-chlorella-ohraoras-juoma tuntui suorastaan taivaalliselta kaiken herkkuperkun jälkeen...

Minua hämmästyttää Aurelian järjestelmällisyys ja tarkkuus. Tänään hän löysi leegot (meiltä kotoa, ennen juhlaan lähtöä). Hienosti oivalsi kuinka niillä rakennetaan. Mutta mitä ihmettä! Kun oli leikkinyt mielestään valmiiksi, oli hetken levoton ja kysyin mitä nyt. No kun Aurelia halusi tietää minne leegot laitetaan kun on leikkinyt valmiiksi!! Näytin ja hän tyytyväisenä siivosi ne laatikkoon. Olen niin ihmeissäni! Mikä ihana pieni tyttö <3

lauantai 13. elokuuta 2011

Kesä jatkuu!

Paa-pappa-paappa-paa-pappa-paappa... Hieno biisi, mutta tietyssä mielessä aika kiva juttu, että kuulokkeet on keksitty ;) Näin meillä alkoi aamu:


Nyt muumilaaksoon.... nyt muumilaaksoon...




Paa-pappa-paappa... maa-mamma-maamma...




Hei apua, mitä nyt tapahtui??! (biisi loppui)




Hyvän asian sain tänään lukea (Voima-kirjasta, mistäpä muustakaan...). Olin nimittäin miettinyt tuota onnellisuusjuttua, että mitä sitten, jos nyt vaan ottaa ihan sikana päähän, niin pitääkö silloinkin teeskennellä, että on hienoa ja upeaa? Vai pitääkö se kieltää, vai mitä oikein pitäisi tehdä? Kirjassa oli osuva vertaus: 


Ajattele rakkautta kuin se olisi lasiin kaadettua vettä, ja lasi olet sinä itse. Kun lasissa on vain vähän vettä, siellä on veden puute. Et voi muuttaa vedenpinnan korkeutta käymällä tyhjyyttä vastaan ja yrittämällä kantaa sitä ulos. Tyhjyys katoaa ainoastaan tayttämällä lasi vedellä. Kun tunteesi ovat negatiivisia, olet tyhjä rakkaudesta, mutta kun täytät itsesi rakkaudella, huonot tunteet ovat tiessään.

Eli jos ottaa päähän, kannattaa ajatella kaikkea sitä, mitä rakastaa. Ihan helppoa, vaiko vaikeaa? Sen voi itse päättää. Mutta ellei muuta keksi, voi aloittaa vaikka näistä: rakastamani paikat, rakastamani kaupungit, maat ja kansakunnat, rakastamani värit, rakastamani tyylisuunnat, ominaisuudet, joita ihmisissä rakastan, rakastamani musiikki, urheilulajit, eläimet, kukat, puut, kasvit, aineelliset asiat, kirjat, ruoat... Ja vielä: mitä rakastat tehdä? Tein tänään listan näistä kaikista. Ensin listasin kuitenkin randomisti rakastamiani asioita, mitä nyt mieleen tuli:




Otetaan vaikka ihan ensimmäinen asia, hyvä olo. Tätä kun ryhtyy tarkemmin miettimään ja oikein pidemmän kaavan kautta kuvittelemaan miltä se tuntuu, ja vielä muistelee kaikkia mieleen tulevia hyvän olon hetkiä, niin voi että tulee hyvä olo! :D Jo yhtä asiaa voi miettiä ja fiilistellä pidemmänkin tovin. Tänään tekemäni lista paisui 11 sivun mittaiseksi :) Siinä riittää ammentamista pidemmällekin marraskuuhun!


Aikaisemmin en ole niin välittänyt ulkomainoksista, mutta tänään niidenkin hyvää tuova vaikutus huomattiin. Nimittäin taas bussit olivat täynnä vaunuja ja jäimme odottamaan. Odottaminen kuitenkin oli jännää ja kiinnostavaa, kiitos mainoksien, joissa oli paljon (isoja!) kirjaimia. Olen oikeasti aika ihmeissäni tästä Aurelian kiinnostuksesta kirjaimia kohtaan ja kovasta innostaan oppia niiden nimet. Aurelia osaa nimetä jo kirjaimet K, P, M, A, E, R, O, Y, F, d, N.






Olin hieman jo varautunut syksyisin vermein. Yhtäkkiä olikin lämmintä! Leikkipuistossa oli jälleen kesä! :) Tämä saa minun puolestani jatkua vielä pitkälle syksyyn!



Love it!

Aikas makee, tän vois vaik syödä...


.
Savitöitä oli tarjolla leikkipuistossa. Ensin kauhistelin, että voi kuinka sotkuista. Sitten ajattelin, että antaa mennä vaan. Pian löysin itsenikin sieltä lääräämästä. Ja olipas kivaa! Aluksi tein, kuten aikuisen mielikuvituksella yleensä tehdään, pelkkiä palloja, pötköjä, kuutioita... Mutta kohta huomasin käteni muovaavan kaikkea kummaa. Savipalasta tulikin smurffihattu. Vai oliko se sittenkin kanttarelli? Sitten tein kauniin sydämen, sain oikein siloisen pinnankin kun yhtäkkiä muistin kouluajoilta, että sellaisen saa kun silittää pintaa veteen kastetulla sormella. Ja mitä muuta kivaa voisi vielä tehdä? Ja tarpeeksi helppoa... Tietysti kunnon kahvakuulan! :)







Kun koitti Aurelian päiväuniaika, lähdin kärryineni salaiseen kirsikkapaikkaani. Varauduin tällä kertaa paremmin: viisi partispurkkia. Eikä se ollut liioittelua, purkit todellakin tuli täyteen! Nyt on sitten kirsikoita!


Tein mielettömän löydön kirsikoiden kaveriksi cittarista. Litran verran ruusunmarjasosetta 4,90e! Sisältää ruusunmarjaa ja lähdevettä, eikä muuta! Samalla valmistajalla on myös tosi laadukkaita ja edullisia muitakin soseita, esim 500ml pelkkää 100% mangoa maksaa n. 2,50e! Aivan mahtavaa mihin tämä nykyinen ruokatrendi on menossa, tavallisesta kaupasta saa oikeaa ruokaa! Ja tuon Bonnen nettisivuista päätellen tuota samaa sarjaa on tulossa vielä paljon lisääkin. Minä fanitan! :)






Smoothie meni siis jotenkin näin:


Puoli litraa kirsikoita
n 1dl ruusunmarjasosetta
Partisjugurttia (olisin laittanut kermaa jos sitä olisi ollut!)
Toco-jauhetta
Liotettuja seesaminsiemeniä ja manteleita
Steviaa melko reilusti


Blenderillä sileäksi, nautitaan auringon lämmössä (lasitetulla) parvekkeella :)


Ja hei, unelmoinnista. Siitä on tullut ihan ykkösharrastukseni (ajanvietteeni). Miten onkaan niin helppoa muuttaa tylsä bussimatka tai typerän pitkä kassajono  hienoksi unelmointitilaisuudeksi! Hieman ajatuksen ponnistelua, juuri sopivasti vaadittu. Hieno harjoitus tuossa Voima-kirjassa myös: Luettele mielessäsi, kuvittele ja tunne kaikki asiat, joita todella rakastat. Kun vähän pääsee alulle, niin niitähän riittää! Upeat värit, äänet, luonto... tärkeät ihmiset, tärkeät harrastukset, tärkeät asiat... Oi kun tulee hyvä ja iloinen mieli, ja äksyileville kanssajonottajille voi vain hyväntuulisesti hymyillä. Ja hups vain, en edes päässyt kunnolla alkuunkaan kun oli jo minun vuoroni :) Kirja muistuttaa vanhasta viisaudesta: Sitä saa, mitä tilaa. On hyvä pitää mielessä, että omat ajatukset vasta tilauksia onkin! Eli mitä enemmän ajattelee kaikkea sitä, mitä rakastaa, sitä enemmän rakkautta tulee saamaan. Sopiihan se! <3



perjantai 12. elokuuta 2011

Lätäkköläärääjä

Moi!
Aamulla olohuoneesta kuuluva juttelu sai hymyn väsyneelle naamalle. Kehoeetikkohan se siellä kertoili, mitä eri eläimet sanoo. Tässä on tiikeri. Tiikeri sanoo räyh. Sitten tulee pupu. Mitä pupu sanoo? Pupu sanoo pup pup. Ja muumi... Noo, mitäs muumi sanoo? Ja kuulin, kuinka pieni ääni vastasi hyvin tietäväisesti: Moi!


Aurinkokin pilkahteli lämmittelemässä!
Ulkona satoi vettä. Pieniä ei taida sade haitata sitten yhtään. Päinvastoin, sehän on vain kivaa! Etenkin jos kastuu! Aurelia lähti kuravaatteet päällä ulos ja otti ilon irti kun sai oikein luvan kanssa läärätä lätäköissä. 


Tämä on kova juttu!

Leikkipuistossa on onneksi myös hyvät sisätilat, jos sade alkaa tympimään (äitiä). Sieltäpä löytyi CD-levyllinen musiikkia ja laatikollinen marakasseja! Kaikki tarvittavat ainekset Aurelia-showta varten :)


Marakasseja pitää olla riittävästi.

I-ha-haaa!


Bussipysäkillä oli valittajamummo. Ajattelin ensin antaa hänen valittaa enkä puuttua asiaan sen ihmeemmin. Sitten kuitenkin päätin ryhtyä keskustelemaan kanssaan, jospa saisin hänet huomaamaan, että on hyviäkin asioita. Mummo valitti sateista säätä. Sanoi, että oli toivonutkin sadetta, että voi sitten sanoa, että on vain satanut kokoajan. En voinut kun hyväntahtoisesti hymähtää, että sitä saa mitä tilaa. 

Hetken kuunneltuani sanoin, että onhan tämä aika kiva sää kun aurinkokin välillä pilkottaa ja on juuri sopiva lämpötilakin. Tapahtui hassu muutos, mummo katseli taivaalle ja totesi, että onpas hienoja pilviä. Että muistuttaa ihan Alppeja. Ja alkoi kertoa iloisia muistoja alppi- ja vaikka mistä reissuista. Minulle tuli hyvä mieli! Varmaan mummollekin :)
Aurelia sen huomasi. Itse en ollut kertaakaan edes katsellut oikeaan suuntaan, vaikka samassa kaupassa olenkin asioinut yli vuoden. Aikuiset tuijottelee vain hyllyjä ja hintalappuja. Lapset näkevät oleellisen.






Tämä päivä on tuonut mukanaan vielä lisää kaikenlaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. On aika hienoa olla keskellä tätä myllerrystä ja seurata, mitä kaikkea sitä voisikaan valita. Olen myös jatkanut tuota onnellisuusoppaan harjoitusta. Kuvittele, tunne, vastaanota. Se on mukava ajanviete esim tiskatessa. Kuvittelee ja tuntee kaikkea hienoa ja mahtavaa ja samalla tiskivuorikin valloittuu :)

Ennen unelmointia.

Aprés un reve (erään biisin nimi).