Mielikuvitusjuttu - tavallaan ja osittain :)

Elämä on veikeä paikka :) Sehän järjesti heti niin, että sain vallan riittävästi testata ja harjoitella käytännössä tuota viimeksi kirjoittamaani anteeksiantamista... Huh... Tekemällä oppimista, sitä elämä todellakin on! (ja sitä vartenhan me kaiketi täällä olemme?) :)

Nyt on kevät tulossa tosi vahvasti :)

Aurelia löysi vauva-aurinkolasinsa :)

Eilen otettu kuva. Tänään oli kevättakkikeli! :)

Ja itse löysin reppuni! Vaunujen kanssa liikkuessani oli helppoa pakata tavarat kasseihin ja nyssyköihin vaunun alle. Sitten eräänä päivänä olin liikenteessä itsekseni, siis ilman vaunuja kaikkine nyytteineni ja kasseineni. Huh huh! Ihmettelin vain, kuinka ihmiset selviävät sellaisten kanssa, vielä kun tuntuu kuljettavan aika isojakin omaisuuksia käsivarsillaan? Olipas ihanaa lähteä liikenteeseen repun kanssa! Lantiovyö ja rintaremmi kiinni, niin on kevyt kantaa vaikka mitä kaikkea rompetta ja voi vieläpä rennosti heilutella käsiä kävellessä :) Aika kummallista, ettei reppu ole tällä hetkellä muodissa. Mutta ihan varmasti tekee kohta tuloaan, sen verran huippu se on käytössä!

Kiinnostava ajatus putkahti tänään päähäni. Olen viime aikoina ollut poikkeuksellisen herkkä ilmapiireille, ja erityisesti huomaamaan tai "lukemaan" millaista ilmapiiriä ihmiset mukanaan kantavat. On nimittäin joitakin, jotka luovat ympärilleen harmittavan negatiivista kehää. Tällaisille henkilöille olen ekstraystävällinen ja iloinen toivoen, että se tarttuisi heihinkin. Tällaisissa mietteissä putkahti esiin mukava mielikuvaharjoitus:

Kuvittele miltä tuntuisi, jos luoksesi ilmaantuisi enkeli (tai vastaava maailmankatsomuksesi mukainen valo-olento). Enkeli on tullut luoksesi kertoamaan sinulle tärkeän asian: sinulle on annettu tärkeä ja vahva lahja. Tunnet itsesi innostuneeksi ja samalla pientä kutkutusta siitä, että juuri sinulle on annettu tämä jokin tärkeä lahja. Enkeli näyttää sinulle mikä lahja on ja kuinka sitä käytetään: Näet hetken aikaa maailman toisenlaisesta vinkkelistä, näet ihmisten valon. Joillakin valo on kirkas, toisilla vähäisempi. Sinun lahjasi on kyky vahvistaa näiden vähävaloisempien valoa! Se tapahtuu helposti lähettämällä mielessäsi valoa tälle ihmiselle, sydämestä sydämeen, ilman sanoja. Tunnet syvää kiitollisuutta ja iloa siitä, että sinulle on annettu näin upea ja arvokas lahja. Iloisena astut maailmaan ja ryhdyt toimimaan enkelin opetuksen mukaisesti. Kuvittele vielä, millaista tämä toiminta on, ja miltä sen tekeminen ihan käytännössä tuntuu!

Minusta olisi aivan mahtavaa, jos saisin joltakin enkelintapaiselta viestin, että minulla on lahja antaa ympärilleni valoa ja ryhtyisin opettelemaan tämän lahjan käyttöä! MUTTA :) Mitä eroa olikaan fiktiolla ja todellisuudella? Kun olin kuvitellut tuon edellä mainitun tapahtuman, minun oli hyvin helppoa sujauttaa se omaan todellisuuteeni! Tajusin: minullahan on tuollainen lahja! Ja minähän voin käyttää sitä kaikkialla missä kuljen! Voin ottaa sen käyttöön heti! Kyllä, se on mielikuvitusjuttu - tavallaan ja osittain - mutta se toimii!

Ja arvaa mitä! Sinullakin on se! Kokeile vaikka heti :)

Fiktion ja todellisuuden ero?

Mitä tarkoittaa antaa anteeksi? Ei se ainakaan ole sitä, että ryhtyy teeskentelemään, että ei haittaa. Entä miten voi antaa anteeksi, ellei loukannut henkilö pyydä anteeksi? Eikö minulla ole oikeus olla loukkaantunut jos minua on loukattu? Tai ainakin oikeus olettaa, että minulta pyydetään anteeksi ja kadutaan huonoa toimintaa? Pitäisikö anteeksiantaminen tai saaminen ansaita, jotenkin hyvittämällä tekonsa? Miksi antaa anteeksi ja jos niin miten? Tällaisia mietin ja yhtäkkiä lukiessani jälleen yhtä erinomaista kirjaa (Caroline Myss: Toipumisen taito), sieltä tuli tällainen sanoma:

Anteeksianto tarkoittaa yksinkertaisesti luopumista niistä negatiivisista tunteista, joita tapahtuma ja siihen liittynyt henkilö tai henkilöt ovat aiheuttaneet.

Eli tiedostan aiheutuneen pahan mielen ja negatiiviset tunteet ja sitten vain luovun niistä? Miten? Teoriassa tiedän kyllä: siirtämällä ajatusten fokusta positiivisiin ja hyviin kohteisiin. Mutta jos on loukkaantunut olo, niin ajatusten siirtäminen muualle ei tosiaankaan ole niin helppoa... Tosin kuka sanoi, että sen pitäisi olla? 

Ja koska elämä kulkee omaa rataansa, löysin pian itseni tällaisesta tilanteesta. Oli loukkaantunut olo ja tunne, että minua kohtaan oli käyttäydytty huonosti. Aikani kuohuttuani ja kaiken itutuksen keskellä tein kiinnostavan ajatustyön. Ensin kuvittelin, ikään kuin fiktiivistä tarinaa, että millaista olisi ja miltä tuntuisi luopua negatiivisista fiiliksistä vaikkei asianosainen ollutkaan pyytänyt anteeksi. Ensin negatiivisuusminä laittoi kaikin voimin vastaan: mutta eikö se vahingoita minua jos luovun tästä negatiivisesta tunteesta? Sehän tarkoittaa, että alistun olemaan huonon käytöksen uhri jos en vaadi anteeksipyyntöä?? Eikö minun pidä pitää kiinni oikeudesta olla luokkaantunut sekä ilmaista loukkaantumista, jotta loukkaaja ymmärtäisi tehneensä huonosti? Sitten kuvittelin millaiselta näytti tilanne, missä päähenkilö oli luopunut loukkaantumisfiiliksestä ja unohtanut koko asian. Taas negisminä yritti pitää pintaansa, että sehän on itsensä huijaamista ja asioiden lakaisemista maton alle, mikä vain johtaa katkeroitumiseen.

En voinut kuitenkaan olla huomaamatta, että tämän fiktiivisen tarinan päähenkilö muuttui kevyeksi ja iloiseksi luovuttuaan negatiivisista tunteistaan. Hän käytännössä vain jätti ne ajattelematta ja ajatteli sen sijaan muita asioita. Hän löysi sitältään niin paljon kaikkea muuta hienoa ja valoisaa ajateltavaa, että hänelle tuli hyvä mieli. Ja heti kun hänelle tuli hyvä mieli, hän halusi antaa kaiken anteeksi! Halusi jättää huonot fiilikset siitä syystä, että oli paljon mielekkäämpää ja kivempaa olla hyvissä fiiliksissä! No, arvannet varmaan kuinka kävi: Tämä fiktio oli hyvin helppo muuttaa todellisuudeksi! :) 

Minulle tuli hyvä mieli ja ymmärsin, että tämä koko luokkausasia kokonaisuudessaan olikin hieno ja arvokas elämän oppitunti! Ei ollut helppoa työstäytyä siitä läpi, mutta miksi olisikaan pitänyt? Koska jouduin ponnisteemaan tulosten eteen, myös samalla opin paljon. Jos se olisi ollut helppoa, olisin tuskin huomannut koko asiaa. Tällaisten asioiden oppiminen on sellaista henkistä pääomaa, että se on huomattavasti enemmän kuin jos laittaisi rahaa pankkiin :) Osuvaa on, että tätä kirjoittaessani ei ihan oikeasti oikeasti edes muista, mikä oli tämä minua loukannut asia josta luovuin!!! Maton alus siis ilmeisen puhdas :) Lainaan jälleen Caroline Myssiä:

Kriisin (tai minkä tahansa negatiivisen tilanteen, oma huom.) todellinen merkitys on, että se paljastaa meille, mitä meidän on opittava itsestämme. On typeryyden huippu syyttää draaman muita näyttelijöitä siitä, että he auttavat opettamaan meille sen, mikä meidän on opittava. 

Aurinko paistaa!

Kevätaurinko herätti keittiön ikkunan asukkaita!! Tässä meidän sunnuntaiset hyvät :) Ihanaa maanantaita! :)

Keittiön ikkunan asukki tietää: kevät tulee! :)

. 
Aamupalaksi luomupekonia, luomukananmunia, ituja... Nälkä tuli vasta kello 16 :)

Lämmin ilma ja aurinko houkutteli jälleen metsään :)

.

Tarina puhjenneesta renkaasta

Tämän on pakko toimia, ajattelin. Minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Olin keskellä hyvin haastavaa ja raastavaa tilannetta ja päätökset piti tehdä nopeasti. Olin hyvin hermostunut ja ärtynyt ja yritin puoliväkisin keksiä tapahtuneesta jotakin hyviä puolia. "Vaikket aina voi vaikuttaa tilanteisiin, voit aina vaikuttaa asenteesi", kaikui päässä. Siinä mielentilassa se kuulosti suorastaan ivalliselta, mutta samalla tiesin, että se on totta no matter what. Ja piirun verran pystyinkin vaikuttamaan asenteeseeni, mutta opetus olikin jossain muualla tällä kertaa! Nimittäin, että asioissa on kyllä hyvät puolensa, vaikka niitä ei juuri tilanteen ollessa päällä löytäisikään! Kuvat tämänpäiväiseltä metsäreissulta. Oli aivan todella ihanaa kulkea kumppareissa siellä loskan keskellä! :)

.
Okei. Edellisiltana korjasin menestyksekkäästi rattaiden puhjenneen renkaan. Oli pakko, koska tänään Aurelian oli määrä nukkua päiväunet minun nukuttamana, ja silloin vain pitää nukkua vaunuissa (mikä sinänsä sopii minulle, koska on helppo käydä kaupossa jne samaan aikaan) ja silloin tietysti vaunujen pitää toimia. Ja olin muutenkin suunnitellut päiväjärjestyksen siltä kannalta. Mutta juuri kun olimme päässeet ulos huomasin: EIIIIKÄÄÄÄ! Se sama "#¤%& rengas oli taas littana... Aaargh! Miten maailma voi olla niin minua vastaan yhtäkkiä kaiken tämän hyvin sujuvan affirmoinnin keskellä! Kyllä otti päähän ja stressihiki puski iholle. Pumppasin renkaan (liian kuumissa talvivaatteissa ähkien), ei auttanut. Yritin työntää littanalla renkaalla. Ei onnistunut. Aureliakin oli jo mennyt hengailemaan vesilätäkköön (ilman kurahousuja) eikä jaksanut lotkauttaa korviaan yrityksilleni käskeä hänet pois sieltä. Eiiiih! Hermot niiiin tiukalla. Sitten huomasin, miten minuun iski survivalmoodi! Ja se sanoi: ihan-mikä-vaan-mutta-toimiva ratkaisu ja se nyt vähän äkkiä!

Aurelia selittää: "Titta de e blåbär! Och här nypon!"

Tuima ilme ja ohjeistus: "Inte äta den!!!"

Siis mitä mä äsken sanoin??

.

Hain juoksuvaunut. Ne ovat kevyet ja niitä on mukava työntää etenkin tällaisella kelillä koska niissä on niin isot renkaat. Lisäksi niissä on hyvin tavaratilaa ja muutenkin ne ovat tyylikkään näköiset. Vain se ratkaisevin asia oli pielessä: niissä ei voi nukkua, koska selkänojaa ei saa riittävän alas ja muutenkin selkänoja on liian lyhyt ja pää jää ulkopuolelle. Mutta sisimpäni sanoi, että tämän on pakko onnistua. Ei ollut enempiä vaihtoehtoja. Ja matkaan!

.
Kävin salilla Aurelian leikkiessä lapsiparkissa ja sen jälkeen koitti se päiväunihetki. Vaikka minua jännitti, että miten järjestän tämän, oli päässäni edelleen vain ajatus "sen on pakko onnistua jotenkin, nyt ei ole mahdollisuutta epäonnistua". Mietinkin erikseen vielä sitä, että mitä jos epäonnistun, olisiko se mahdollista? Mutta ei tullut mieleen mitään sellaista tapahtumaa, joka olisi seurausta siitä, että nukkuminen ei onnistuisi. Sellaista ratkaisumallia ei vain ollut päässäni eikä löytynyt vaikka etsin. Uskon, että tämä oli se ratkaisevin osuus. Toimeen siis...

Maaammaaa kom å hjääälppaa!

.

Yrittäessäni sitten säätää ja kikkailla vaunuja parhaisiin mahdollisiin säätöihin päiväunia varten huomasin, että hetkinen! Jos poistan tuon kangaskaistaleen (olin valmis käyttämään vaikka saksia), saatankin saada selkänojan alemmaksi. Sitten huomasin, että siinä olikin hyvin tiukassa olevat nepparit, eli ei tarvinnut saksia. Onnistui! Sen on pakko onnistua... Edelleen kuitenkin selkänoja oli liian lyhyt. Miettiessäni erilaisia viritelmiä selkänojan jatkeeksi huomasin, että selkänojan sisällä oleva vanerilevy olikin irtonainen ja sen sai vedettyä puoliksi ulos selkänojan jatkeeksi! JESSSS!! :) Sen on pakko onnistua jos ei ole muita mahdollisuuksia! Pian Aurelia nukahti vaunuun ja minä tyytyväisenä työntelin kevyitä ja tyylikkäitä vaunuja.

 .

Samassa tajusin tapahtuman opetuksen ja sen, että asioilla oikeasti aina on myöskin ne hyvät puolet, vaikka ne kuinka paljon v-tuttaisi. Jos haluaa löytää ne, niin ne löytyy, vaikkakin joskus vasta tapahtumien jälkeen. Joskus hyvinkin pitkän ajan päästä. Tai voi myös nähdä, että kaikki asiat tapahtuvat syystä, jonka tarkoitus on tuoda elämäämme jotakin lisää. Tulipas yhtäkkiä kiitollinen olo siitä, että se ihana rengas puhkesi :) Nimittäin ilman sitä en olisi ollut pakotettu löytämään juoksuvaunuista sellaisia säätöjä, joiden avulla vaunuista tuli erittäin käyttökelpoiset! Nyt minulla siis on todella hyvät vaunut jotka toimivat loistavasti (!) ja joissa Aurelia voi nukkua mukavasti (eikä tarvitse vaivautua vaunukauppaan). Niin, tarvinneeko erikseen mainita, että tällainen tapahtumakaava saattaa toistua isommissakin mittakaavoissa ihmisen elämässä :)

Kun pääsimme sisään, nousi metsään salaperäinen sumu (normaalisti tästä näkee merelle asti).

.

Tein taas vähän valintoja, kotiinpäin tietysti :)

He he... Sain itseni kiinni :) Kävelin katua ja yhtäkkiä tiedostin, kuinka kamalan moni asia ärsytti. En viitsi luetella, kun ketä kiinnostaa... Oleellista kuitenkin, että hyväksyin ja huomioin asian ja mietin, mikä olisi ratkaisu. On suorastaan liian helppoa jäädä siihen v-tutusmielentilaan. Mutta yllättävän helppoa oli myös ratkaisun löytäminen. Siksi, että oikeasti halusin :) Eli mitä tein? Päätin nähdä kaikkea kaunista. Ja miten paljon sellaista yhtäkkiä olikaan, kun nosti katseensa harmaista katukivistä!!! Kivaa, että oli kamera mukana, näin bongaamisesta tuli oikein innostavaa :) Vähän kuten muutenkin elämässä: haluaako nähdä ikävän vai kauniin :)

Aikoinani olin hyvinkin innokas vauvajumppaaja (muita jumppamahdollisuksia kun ei siihen aikaan oikein ollut). Tänään yhtäkkiä päädyin ohjaamaan vauvajumppaa ja olipas kivaa! Oli oikeastaan hauskaa ja rohkaisevaa muistella sitä aikaa sitten jumpan jälkeen. Siinä muistellessani huomasin äkkiä, että nyt voisi käyttää suodatinta. Eli aktiivisesti muistelin ensisijaisesti niitä iloisia ja hyviä asioita tuolta ajalta. Keskityin siihen, missä olin onnistunut. Tunsin iloa siitä, että olin onnistunut toteuttamaan asioita, jotka olivat ihanteitani. Kuten vaikkapa täysimetys, taaperoimetys, perhepeti, kantaminen, sormiruokailu sekä vauvojen vessahätäviestintä, vvv. Etenkin viimeisenä mainitusta tuli olo, että minähän todellakin onnistuin siinä! Suorastaan huikeaa!

Löydettiin metsä puilta

Metsä on kyllä upea paikka! Vaikka meillä on tässä ihan vieressä hienoa metsää, niin koko talvena ei ole tullut käytyä (liian kylmä, liikaa lunta, liian liukasta, liian pimeää...). Aurelia yhtäkkiä keksi, että metsään olisi kiva mennä poimimaan mustikoita. Sanoin, ettei talvella ole mustikoita. No siinä tapauksessa ruusunmarjoja! Ei niitäkään ole... Siellä on vain lunta, mutta mennään toki katsomaan sitä! Ja suluissa mainitut ennakkoluulot unohtuivat sen tien!

Tuu jo äiti!

Pienet kiemurtelevat polut ja kantava hanki innosti meitä kovasti. (Hanki kyllä tavallaan kantoi pieniä jalkoja hieman paremmin kuin isoja...)

Pikkuinen koira käveli vastaan. Siitä tuli heti Aurelian kaveri.

Metsän rauhallinen olemus ja hiljainen elämä tuntui ihmeelliseltä. Muistin jälleen kuinka pelkkä metsässä oleilu tasapainottaa ja puhdistaa mielentilaa niin kivalla ja raikkaalla tavalla! Täällä voisi käydä useamminkin! Kun kerran ilmaiseksikin pääsee! ;) Sitäpaitsi metsäinen ulkoilma tuntuu niin ihanalta poskilla ja maistuu niin raikkaan hyvältä keuhkoissa!

Be careful what you wish for! :)

 .

Hauskaa, olen päässyt affirmaatioiden jujusta kiinni ja niistä on tullut tosi hauska ja piristävä ajanviete päiviini :) Mitä siis on affirmaatio?  
 

Affirmointi oikeastaan hyvin helppoa, mutta tosiaan ennen kaikkea mukavaa :) Tarvitsee vain mielikuvitusta ja hyvää mieltä. Mukavia asioitahan on kiva kuvitella! Kokeile vaikka itse. Käytä mielikuvitustasi, eläydy ja uppoudu tähän koko olemuksellasi: "Säteilen iloa, innostusta, inspiraatiota ja rakkautta".

Hauskaa, vai mitä? Oikeastaan kaikki ajatuksemme ovat tavallaan affirmaatioita eli tilauksia. Siksi onkin hyödyttävää hieman tarkkailla mitä ajatuksissaan päästelee ja muokata ne toivomuksiensa mukaisiksi! Ihan ensimmäisenä kannattaa kääntää kieltomuotoiset lauseet positiiviseen muotoon, koska kieltomuodossa ilmaistu asia valitettavasti toimii mielessä samalla tavalla kuin positiivinenkin. Vaikkapa klassikko: Älä ajattele sinistä apinaa! (sitä enemmän mitä enemmän yrität olla ajattelematta...). Siispä: Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä saat sen! :)

Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli raakasuklaata. Sydämenmuotoista.

Ja voi ihmetystä ja hauskuutta, että ne toimivatkin! Tehdessäni lähtöä oli ties mikä tavara kadoksissa. Ajattelin ja kuvittelin itseni tällaiseen tilanteeseen: "Löydän aina kaiken tarvitsemani helposti". Kun ei mitään tapahtunut muunsin muotoon "Löydän aina kaiken tarvitsemani helposti ja nopeasti". Kuvittelin, millaista on olla sellainen henkilö, miltä se oikeasti tuntuu. Ja mitä ihmettä! En edes ehtinyt loppuun asti kun löysin etsimäni! Kolme muutakin kadonnutta tavaraa putkahteli esiin samalla keinolla. Joidenkin kohdalla ehdin vain ajatella, että tämänkin voisi affirmoida, niin jo löytyi! Olin niin ihmeissäni!!!

.
Muita kivoja ajatuksia/kuvitelmia arjessani ovat vaikkapa: "Ehdin bussiin helposti ja rauhallisesti", "Minulla on aina tyylikkäitä ja sopivia vaatteita", "Bussi kulkee sujuvasti ja miellyttävän pehmeästi", "Minulla on iloinen ja rakastava perhe". On muuten aika kivaa käyttää aikansa tällaisia miettien :) Erityisen tehokas ja mieltä keventäviä ovat "Säteilen iloa ja ystävällisyyttä", "Näen vastaantulevissa ihmisissä paljon hyvää", "Minulla on upea elämä!"

Bongasin muuten todella hyvin ilmaistun jutun Viidakkomiehen blogista:

Teknologia on poistanut tarpeen fyysiselle työlle. Hyvä niin! Päästään helpommalla, ja saadaan lisää vapautta. Mutta sitten huomataankin, että ihmiskroppa tarvitseekin myös fyysistä vastusta, pysyäkseen edes kasassa.

Samoin on nykyään mahdollista eliminoida kaikki muutkin haasteet ja ongelmat elämästä, ja elää tosi vapaasti, ja jos jotain tarvii saada tapahtumaan, löytyy aina muitakin keinoja kuin raaka voima ja väkisinpuskeminen. Mutta sitten huomataan, että myös psyyke tarvitsee treeniä ja vastusta voidakseen todella hyvin.

Lihastyön fysiologinen tarve ei tarkoita sitä, että ihmiskunnan tulisi luopua kaikesta teknologiasta ja jokaisen palattava pellolle kyykkimään. Se tarkoittaa vain sitä, että yksi voi mennä Zumbaan ja toinen tennikseen.

Samoin se, että psyyke vaatii vastusta, ei tarkoita että elämästä tulisi tehdä jälleen kroonisesti vaikeaa. Se tarkoittaa vain, että seuraavaksi aletaan kehittää “henkisiä urheilulajeja” – ja aletaan olla ihan liekeissä silloin, kun myös itse elämä edelleen onnistuu tarjoamaan jotain todella haastavaa ja jopa ärsyttävän hankalaa. Parasta psyyke-treeniä ja asennevahvistusta! Kiitos ms tauti, kiitos kaikille byrokraateille, kiitos verottaja, kiitos logistiikka-ongelmat! Erityis-kiitos tiskeille, pyykkikoneelle ja vaatekorille – ja kaikista isoin kiitos sille, jos huomaa ottaneensa liikaa projekteja päällekäin.

Täytyy varmaan ryhtyä raakasuklaantekoon... :)

Loistavaa!

Elämä on kuulkaas vekkuli paikka! Justiin olen lukenut useampiakin affirmaatiokirjoja, viimeisimpänä sain päätökseen Annastina Vrethammarin Ajattele elämäsi hyväksi. Suuri kiitos Jennylle kirjavinkistä, tätä ilahduttavaa ja innostavaa kirjaa voin suositella ihan jokaiselle! :) Sitten puoliläpällä tein ajatustreenin siitä, että jos joku tunkisi käteeni satasen ja sanoisi, että satsaa itseesi, niin mitä tekisin? Kuvittelin, kuinka menin johonkin ihanaan, kauniiseen ja valoisaan spa-paikkaan jonkinlaiseen itsensähemmottelujuttuun. Sitten unohdin koko jutun kun yhtäkkiä sähköpostiin tupsahti kutsu bloggaajien hyvinvointitapahtumaan (josta aiemminkin jo mainitsin) jonka kylkiäisenä sain lipun Helsinki Day Span BodyHoliday -festivaaleille 18.3! Loistavaa! Ja sitten kun kyselin, sain vielä toisen lipun arvottavaksi blogilukijoiden kesken 22.4. vietettävään samanlaiseen tapahtumaan! Eli kunhan itse pääsen ensin nautiskelemaan ja testaamaan tuota, niin kerron sitten siitä lisää ja ensi kuussa kilpailua tulossa :)

Tää vaikuttaa jotenkin ihan kivalta :)

Valo on yksi mahtavimmista asioista! Nyt kun tulee kokoajan lisää valoa, niin eihän tässä voi muuta kuin ihastella ja nauttia! Aika monissa viime aikoina lukemassani kirjassa on puhuttu valomeditaatiosta ja sisäisen valon lisäämisestä. Ihan huippuja juttuja! Yksinkertaisuudessa voi sulkea silmät (ja vaikka kääntyä vielä aurinkoon päin) ja tuntea loistavansa täynnä valoa. Tai tunne kuin olisi valopatsaan sisällä. Kokemusta ei kunnolla pysty kirjoittaen selittämään, mutta se on helppo jokaisen, jolla on mielikuvitusta ja tahtoa kokeilla itse :) Tämän jälkeen sana "loistava" tulee kaikumaan aivan uudessa merkityksessä! Käytämme sitä usein aika villin vapaasti, tarkoittaen suunnilleen upeaa, siistiä, makeeta, mahtavaa, hyvää, hienoa... Mutta mietipä seuraavan kerran kun kuulet itsesi tai jonkun muun käyttävän tätä ilmaisua jostakin asiasta, että kyseinen asia oikeasti on loistava! Siis loistaa :) 

Tai mitä kaikkea voikaan sisältää ajatukseen: Minä Olen Loistava! Sehän on muuten ihan huippu affirmaatiolausekin :)

Minä Olen Loistava -googlekuvahaun tulos :)

Sijaistin pitkään erästä aamupäivän kiertoharjoittelujumppaa. Mielestäni se oli ihan superkivaa ja puhuinkin usein kotona siitä tunnista ikään kuin se olisi minun oma vakkarituntini. Pidin ihan itsestäänselvänä, että oikea vetäjä joka viikko pyysi minua sijaistamaan. Ja oikeastaan palaset loksahtivat nätisti kohdilleen kun tämä alkuperäinen vetäjä kysyi, haluaisinko tunnin kokonaan itselleni? No totta ihmeessä!! :)

Mitä ihmeellistä nyt kiertoharjoittelujumpassa on? No se porukka! Koska se on aamupäivätunti, käy siellä paljon eläkeläisiä ja nämä sedät ja tädit ovat niin älyttömän hauskaa porukkaa, että oksat pois! Hauskin tapaus on porukan vanhin, harmain, pienin ja kyttyräselkäisin mummeli. Hän jumppaa isossa tummanvihreässä samettisessa oloasussa, katsoo terävästi ja kommentoi sarkastisesti. (Ohjaaja: "Ottakaa sen verran tilaa, ettei vahingossa tule motattua kaveria", miehensä vieressä seisonut mummeli: "No entäs tahallaan?")

Ja vaikka hän on pieni ja näennäisesti heiveröinen, on hänessä hämmästyttävää sisukkuutta ja hurjaa tahdonvoimaa! Ja lisäksi mahtavan ennakkoluuloton asenne. Kun opetan porukalle uusia liikkeitä, ensin haastavina ja sitten näyttäen "mummoversiot", tämä sisumummo tekee ne kaikkein haastavimmat. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt missään vanhan pikkuruisen mummon pinnistävän kaikkensa, jotta saisi tehtyä ihan kunnolliset miesten punnerrukset. Tai telemarkhypyt. Tai kyykkyhypyt. Tai tarttumaan 20kg kahvakuulaan. Tai jotakin puoliakrobaattisia ketteryysliikkeitä. Ja tämän nähdessään tietysti kaikki papat ja nuoremmat mummelit ryhtyvät itsekin tsemppaamaan parastaan. Heittävät läppää ja naureskelevat. Tässä porukassa on vahva virta ja tekemisen meininki! Tämä porukka on aivan LOISTAVA! :)

La la la laa...

Tänään tunsin itseni hyvin onnelliseksi siitä, että minulla ei ole päivätyötä. Aurelia nukkui pitkään, heräsin itsekin vasta 7.30. En raaskinnut herättää Aureliaa, joten annoin hänen nukkua ja mietin, kuinka "työpäiväni" järjestäisin, jos Aurelia saisikin olla kotona, eikä menisi hoitoon. Tapiolla oli pikkuruisen luppoaikaa, joten järjestyihän se! Jos olisin normiduunissa, minulla ei olisi mitenkään mahdollisuutta tällaiseen! Siispä tämänpäiväinen työpäiväni oli puoli tuntia pitkä, 10.15-10.45 :) Ja yllättävän paljon ehtii treenata soittoa puolessa tunnissa jos oikeasti haluaa!

 
Sen jälkeen olikin aikaa viettää loppupäivää ihanan aurinkoisessa ilmassa ihanan tyttäreni kanssa :) Leikkipuistossa tutustuin äitiin, jolla oli Aurelian ikäinen tyttö sekä lisäksi ihan pikkuinen vauva. Ihan hengästyin kuunnellessani, millaista arkea heillä on. Ja vaikka äiti vaikuttikin yllättävän elinvoimaiselta ja iloiselta tilanteeseen nähden tuli silti olo, että ihan mukavaa se elämäntilanne on näinkin :)

Kyllä se niin on, että omaa elämää kannattaa katsoa parhaasta mahdollisesta näkökulmasta.Vähän kuin Puuha-Peten variksenpelottajan laulussa missä Putte variksenpelottaja miettii mitä tekisi isona. Ai miten niin kuunneltu puuhapetelevyä viime aikoina? ;) Oho, eipäs löytynyt youtubesta suomeksi, mutta tässä tarina kuitenkin. Laita vaikka enkuks taustalle :)

Tää on sitte omistettu kaikille maailman variksenpelättimille - ja meitsin äidille...
Kun päivät sekä yöt, valvoin ulkotyöt ja katsoin samaa pellon laitaa
niin siihen kyllästyin, mä melkein lyyhistyin, mun teki mieli töitä vaihtaa.
Linnutkin mua hassuttaa ja moikkaa nauraen, en niitä voi nyt pelottaa.
On aika muutoksen!

Mitä mä teen? Mihin mä meen? Meijeriin vai töihin tehtaaseen?
Vai ohjaamaan pikajunaa? Kaipa maailmassa uusi homma kelpo pelättiä odottaa.

Kyllähän mä tiedän, että tekevälle töitä löytyy, mutta joskus tulee kuulkaa pupu pöksyyn kun seisoo pellolla yksikseen. Antakaas ku mä kerron:

Mä tiesin tarkalleen mitä työtä teen kun vahdin vaikka porkkanoita.
Mut päivät toisiaan alkaa muistuttaa kun säikyttelee harakoita.
No onhan maalla mukavaa ja säännöllinen työ.
Mut meitsi tahtois kuulla kuinka aallot rantaan lyö.

Mitä mä teen? Mihin mä meen? Surffaamaan vai töihin sirkukseen?
Vai juoksemaan kilparataa? Kaipa maailmassa uusi homma kelpo pelättiä odottaa.

La la la laa...
Kaipa maailmassa uusi homma kelpo pelättiä odottaa.

Vaikka onhan tässä hommassa valoistakin puolensa! Kesällä varsinkin! Aurinkoa nimittäin riittää ja vaatetuskin tulee ilmaiseks talon puolesta! Sitäpaitsi harva hemmo saa pelotella toisia oikein luvanvaraisesti ja niinku viran puolesta! No simpura! Tarkemmin ajatellen täähän on meitsille oikein kutsumustyö! Kyllähän se niin on, että kunnon variksenpelätin on sittenkin aika harvassa!

Nyt ymmärrän, nyt käsitän! Oma itseni nyt olla yritän.
Mä haluan, mä odotan.
Anti tulla vaan nyt varikset mä kyllä teidät huitsiin pelotan!

Ja mitäs muka ne tietokonehommat nyt esimerkiksi olis? Pitäis istuu päivät pitkät sisällä ja tietää niistä koneista jotain - ehkä. Meitsille sopii sittenkin tämmöinen selkeä, yksinkertainen ulkotyö. Senkun vaan roikkuu maisemissa ja antaa vähän tuulen lepatella hihoja. Siinä se! Kuka vois sanoa omasta duunistaan samaa? On tää itseaisiassa aika ykkösluokan hommaa, ykköspelätille tietty. Ei tähän pellet pysty, tää on Puten työ ja Puttehan hoitaa hommat.