lauantai 27. elokuuta 2011

Back to work?

Nyt on ollut niin hyvä juttuja, että ei ole koneellekaan ehtinyt ;) Eli niin hyvin nukuttanut iltaisin, etten ole konettakaan aukaissut...


Viimeksi kirjoitin miljoona-tarinasta. Se kertoo omasta suhtautumisestani työhön erittäin osuvasti. Miten sitten se työhaastattelu meni? Elämäni ensimmäinen varsinainen sellainen (aina aikaisemmin työhaastattelussa olen soittanut bassoa verhon takana) ja olin hämmästyttävän tyytyväinen. Osasinkin ilmaista itseäni niin hyvin! No, oikeastaan sinänsä se oli helppoa, koska työ oli juuri kuin minua varten luotu. Kuin naula päähän, vai mitä näitä positiivisia sanontoja nyt on... ;)

Työ olisi siis ollut aivan todella hauskaa ja olisin ollut siihen juuri oikeanlainen persoona. Mutta työajat olisivat olleet äärimmäisen ikävät perheen kannalta. Ensin tuntui todella haastavalta tehdä valinta, haluanko sittenkään tähän vai en. Kun muistutin mieleeni tärkeysjärjestyksen, oli aivan helppo tehdä päätös:




1. Minä itse

2. Perhe

3. Työ





Eli ensinnäkin on kannettava vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ennen kuin voi olla toisille ihmisille edes mielekästä seuraa. Toiseksi, perhe on tärkeämpää kuin työ, mutta ei omaa hyvinvointia tärkeämpää! (Poikkeus: Toisinaan äitihenkilö on kakkonen: pienen lapsen tarpeet menee omien edelle. Mutta se on vain tilapäistä. Ja jokainen äiti tietää, että kun itse voi hyvin, jaksaa lapsiaankin hoitaa paljon paremmin.) Kolmanneksi, vain minä olen minä itse, vain läheiseni ovat läheisiä, mutta työ on aina vain työtä. On hyvä elää sen mukaan, mihin tiedostaa haluavansa laittaa aikansa ja rakkautensa!


Kiitos hyvä ja antoisa työhaastattelu, että muistutit minua tästä äärimmäisen tärkeästä asiasta! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti