Älä valita, saat valita!

Yläasteenaikainen liikunnanopettajamme tykkäsi ulkoliikunnasta: "Se on varusteista kiinni". Lausahdus herätti paljon mielipiteitä ja olin varmasti aika vähemmistössä kun tuumasin, että opehan puhui ihan totta. Muistan itsekin ärsyttäneeni valittajakavereitani muistuttamalla heitä, että "se on asenteesta kiinni". Mutta WTF??? Siis kun kerran voi valita onko joku kivaa tai paskaa, niin minkä ihmeen takia joku, tai yleensäkään kukaan haluaa valita, että on ihan paskaa?? Siksikö, että valitus ja paskafiilis on miellyttävää? Ehkä jos on masokisti?? Vai siksikö, ettei tiedetä, että ihanoikeasti saa itse valita?

Ha haaa!! Jee! :) Meillä oli ihan superhauskaa tämänpäiväisessä pimeässä räntätyrskyssä! :) Kuravaatteet ylle ja menoksi! Lits läts lätäkköön! Kumpparit jalassa on mahtavaa!

Oli kyllä jo korkea aika saada talvirenkaat alle. Ja ihan itse päkersin! Siinä kyllä auttoi, että sain siskoltani lainaan vaaleanvihreät omenakuvioiset tositytön renkaanvaihtohanskat!

Niin, olimme tosiaan siskoni perheen luona kylässä. Renkaat nimittäin sijaitsivat siellä, koska autokin on heidän. Ja sielläpä oli kivaa kun kaikilla oli kaveri :) Minä juttelin siskoni kanssa, ukkomme paransivat maailmaa keskenään, pikkutytöt pitivät yhdessä omaa showta ja Aurelian tiikerikin sai kaltaisensa toverin.

Sitten vielä päivän luukku. Se on nimeltään: "OMG - they exist!" :D

Luukku 5

Sunnuntain lepohetki

Röhnötin aamutokkuraisena sohvalla kun Aurelia toi luokseni Tapion lammaskarvatossut. "Mamma tossorna på!". Sitten Aurelia katsoi minua mietteliäästi arvioiden syytä röhnöttämiseeni ja sanoi käskevästi "Mamma sova!". Totesin itsekin, että siinäpä mitä parhain idea. Valuin autuaana olohuoneen lattian matolle selinmakuulle ja hengitin syvään ja suljin silmät. Lisää tällaista!


Kohta Aurelia tuli sohvatyynyn kanssa "Mamma dynan" ja asetti sen huolellisesti pääni alle. Ihan mahtavaa! Ja hetken kuluttua hän tuli harsorätin kanssa "Mamma täcket på!" ja peitteli minut hellästi rätin alle. Aivan parasta! Aurelia käyttää itse lapasten sijaan käsissä kissatossuja vaunupäikkäreillä ja koska ne siis kuuluvat asiaan, tuli hän pian kissatossujen kanssa ja alkoi laittamaan niitä minulle käsiin. Ja minä vain nukuin <3 Ihanaa kerrankin olla itse hellittävänä ja hoidettavana <3 <3 <3 Siinä vuorotellen Aurelia korjasi peittoa paremmin, vaihtoi lapasia kädestä toiseen ja välillä yritti laittaa niitä lammastossujen tilallekin. Lopuksi hän tuli toisen tyynyn ja pyyhkeen kanssa ja kääriytyi viereeni nukkumaan <3 Koin valtavaa onnen tunnetta! Ja osasin myös arvostaa hetkeä, sillä mielessäni kävi, että tämä pieni ihastuttavan rakas tyttö kasvaa kokoajan ja tulee myös joskus muuttamaan luotani kokonaan pois. Voih... Ymmärsin, että silloin on turha haikailla takaisin, vaan tilanteista on nautittava juuri nyt!!!


Mieheni harrastaa hyvien kirjojen lainaamista. Se on mitä mahtavin juttu, koska en itse jotenkin löydä kirjastosta mitään kiinnostavaa. Tällä kertaa löysin lainakirjojen läjästä Kaisa Jaakkolan "Hormonidieetti". Ei varsinaisesti mitään minulle kovin uutta tai mullistavaa, mutta yksi kohta kyllä kolahti ja kovasti:

Unen priorisointi voi tuntua tylsemmältä kuin ruokavalion viilaaminen, mielenkiintoiset lisäravinteet tai uudenlainen treeniohjelma, mutta se voi antaa tuplaten ne tulokset, mitä yrität hakea pilkunviilauksella.

Tuo on kyllä niin totta! Tämän pidemmälle en ole vielä kirjassa päässytkään. Pikkusen pläräsin jo eteenpäin, ja kiinnostavia juttuja tulossa. Ihanaa sitten joskus lueskella kun ehtii!

Löysin itselleni ja teille lukijoille aivan todella ihastuttavan luukun. Klikkaa ja ihmety :)

Luukku 4

 

Innostusta, iloa, kanssakäymistä :) Joulu tulee!

Tämä ei ole omakuva. Valitettavasti. Mutta Bodyrock on hiittiä.

"Mitä sä oot tehny?!" Olin juuri lopettanut hiittitreenin (HIIT - High Intensity Interval Training) ja olin vissiin hieman jumpanneen näköinen kun jumppalan kahviossa istuskelevat vakkari jumppamummot tervehtivät minua. Kerroin käyneeni salilla. "Sä treenaat varmaan tosi raskailla painoilla?" Mummot olivat vilpittömän uteliaita ja sain vastailla ihan urakalla. "Ei en tosiaankaan, treenaan enimmäkseen oman kehon painolla ja treenini ovat vartin mittaisia. Joo, on mulla ohjelma. Tai siis, teen joka kerta uuden ohjelman. No okei, joskus katon täältä vihkosta jonkun vanhan jos en oo jaksanu kattoo ittelleni uutta. Joo, treenaan koko kropan samalla kertaa. Ei, en käy erikseen lenkillä, se vartin mittainen treeni on samalla lihaskuntoa ja hapenottokykyä kehittävä." Olin kuin mikäkin mainostaja :) Sitten innostuin vielä demoamaan tekemiäni oman kehonpainon liikkeitä, ja mummelit olivat tohkeissaan. "Sä oot kyllä superterveellinen, susta oikein huokuu sellainen hyvinvointi ja valoisuus" Tuntuipa mukavalta kuulla :) Innostuin selittämään positiivista ajattelua. Jotakin tämänsuuntaista:

Treenaan tietoisesti myös mieltä. Ihmisen luontainen taipumus ja evoluution myötä kehittynyt selviytymiskeino on mahdollisimman valppaasti huomata kaikki vaarat ja uhat. Siksi edelleenkin kaikki negatiivinen koukuttaa ajatuksemme hyvin nopeasti ja syö energiaamme aivan turhaan. Olen tietoisesti harjoitellut hyvien asioiden näkemistä ja hyvien tunteiden korostamista. Vaikka meillä on aivoissa aktiivinen vaaratutka, niin tietoisella harjoittelulla on mahdollista vahvistaa positiivisia aivokytköksiä jopa niin paljon, että niistä tulee hallitsevia! Ei se itsestään tapahdu, samoin kuten ei tule itsestään hyvä fyysinenkään kunto. Se vaatii harjoittelua, mutta se on mahdollista ja ehdottomasti sen arvoista!

Keskustelu oli kiinnostava ja lähti rönsyilemään monelle elämänalueelle. Kuuntelin omia innokkaita selityksiäni ja tajusin, että vaikka mummeleihin verrattuna elämänkokemukseni on kovin vähäistä, on minulle silti keräänynyt aika paljon tietoa ja ymmärrystä elämänlaatua ja elinvoimaa vahvistavista asioista. Kuin ihmeen kaupalla olen välttänyt oravanpyörään joutumisen ja siksi minulla on ollut riittävästi resursseja tutkia elämää ja siihen liittyviä korkealentoisiakin asioita. Tajuan terveellisten elämäntapojen päälle ja nautin niiden toteuttamisesta. Minulla on aikaa ja resursseja toteuttaa asioita, joista olen kiinnostunut. Minulla on päänuppi, joka suoltaa hyviä ajatuksia varmaan ainakin yli puolet kaikista ajatuksista. Mutta yksi elämänlaatutekijä on vielä hieman puolitiessä. Nimittäin nukkuminen. Sen osalta on vielä kehittymisen varaa, niin laadun kuin määränkin suhteen. Että ei tarvitse pelästyä, täydellistä ihmistä ei ole vieläkään löytynyt ;P

Päivän pohjavire oli muutenkin alusta alkaen iloisen sosiaalinen. Ja sitä vedinkin puoleeni päivän mittaan! Paitsi innokkaat keskustelut jumppamummojen kanssa, törmäilin pitkin päivää yllättäen ja spontaanisti useisiin mukaviin ihmisiin. Sosiaalinen ja iloinen vuorovaikutus on kyllä mitä parhainta!

Joulu on jännää aikaa! Ja Aurelia osasi itse laittaa koristeet takaisin! <3

Yksi ihanista spontaaneista tapaamisista oli sellaisen kaverini kanssa, jolla on pieni tyttö, jolta jää pieneksi juuri oikeaan vuodenaikaan juuri Aurelialle sopivia vaatteita. Joten Aurelia sai taas ison kassillisen mitä ihanimpia vaatteita <3

Onnellinen pupulapasten omistaja <3

Ja ihanan tyylikäs talvitakki :)

Iloa, rakkautta, tyytyväisyyttä, lämpöä, yhdessäoloa, hyvää mieltä? Ole hyvä:

Luukku 3

Jytäpaukkua ja kökkökeli

Vitsi, että oli mahtava keikka!!! Olen vieläkin ihan innoissani! Soitettiin tosi hyvin ja meillä oli hauskaa ja yleisöä oli niin paljon, että istumapaikat loppuivat :) Ensemble Nylandia <3 Barokkiorkesteri, josta takuulla kuullaan vielä!! 

Minulla oli oma pikku juoni... Huomaavaiset ja kiltit basistit (ja modernit sellistit) käyttävät soittimen pohjalla olevan tukipiikin ja lattian välissä aina jotain kumiläpyskää tai muuta pahvialustaa, jotta lattia pysyisi ehjänä. Pyhpyh! Läpysköjen käyttö on niiiin vanhanaikaista! Kun piikki isketään suoraan lattiapintaan, siirtyy soittimen värähtely piikin kautta lattiaan ja koko lattiapinnasta tulee valtava kaikukoppa (riippuu tietysti vähän lattiastakin). Taas kumiläpyskä tai muu väliin menevä sälä dumppaa lattiaan kohdistuvan värähtelyn ja silloin tosiaankin menetetään paljon!

Joten. En ollut hienovarainen enkä kiltti kiinteistöä kohtaan. En tosiaankaan. Tökkäsin piikin suoraan puulattiaan ja kyllä, lakkapintaan tuli pieni reikä. Mutta hei, ei kerrota kenellekään, koska ei kukaan huomaa sitä kuitenkaan! Tästä hyvästä sain koko salin pörisemään ja puntit tutisemaan :) Ja lisäksi vau, kiittelyjä! :) Yleensähän kukaan (muu kuin toinen basisti, ystävä tai sukulainen) ei edes huomaa kiittää basistia, vaan kiitokset kohdistuvat solisteihin, kapelli- ja konserttimestariin. Mutta siis jee ja mitä ihmettä! Osa kuulijoista tuli oikein kättelemään ja kommentoimaan. "Vitsi mikä meininki, mä ajattelin, että kohta tää räjähtää", "Kyllä tosiaankin pärisi lattia", "Ihan ku olis jotku subbarit ollu". No, en kyllä ottanut kaikkea kiitosta omiin nimiini, koska bassopuolen soittajia oli mainioita muitakin ja yhteisresonanssi oli kyllä tekijä sekin. Teorbi (kitaran tapainen tosi makeen näköinen ja kuuloinen barokkisoitin), urut, sello ja kontrabasso yhdessä sen tekivät. Ja osuutensa oli kyllä Vivaldillakin, mitäs kirjoitti niin tykkiä settiä! Ja tietysti muistetaan myös suolikielet, ne värähtelee paljon voimakkaammin kuin modernit.

 

Teorbi on ihan oikean soittimen kokoinen kapistus.

Sade on kivaa, varsinkin lätäköt. Tuulikin on kivaa. Juokseminen on kivaa. Maailman tutkiminen on kivaa. Aikuinen ehkä huomaa, että onpas sateinen ja harmaa kökkökeli. Lapset eivät tunnu kiinnittävän siihen asiaan minkäänlaista huomiota. Lasten maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa, uutta ja jännittävää, että nimityksellä "huono sää" on aivan tyhjänpäiväinen merkitys. Tästä voisi ottaa oppia...

 

Ai niin ja tietysti tämän päivän luukku :)

Luukku 2

Joulukuu??!

Mieti miten helpolla ja nopeasti selvittiin marraskuusta! En oikein usko itsekään, että nyt on jo joulukuu. Joulufiiliksen nostamiseksi ja herättämiseksi aloitankin nyt hyväfiilis -joulukalenterin. Ole hyvä!

Luukku 1

Oli kyllä mahtava meininki tänään Ensemble Nylandian treeneissä :) Barokkimusiikkia soittaessa kuuluukin improvisoida, mutta näillä tyypeillä on ihan tajuton pokka, huumorintaju ja soittotaito ja niiden improjutut lähtee niin omaperäisille urilleen, että repeilin itsekin :) Ha hah hah haaaa :D Ja tässä porukassa meno on sitä luokkaa, että ei tarvii pelätä, että entä jos repeilis konsertissa - koska se ei tosiaankaan haittais yhtään :P

Niin muuten, jos joku on tulossa mainostamaani huomisen konserttiin, niin se alkaakin jo klo 18 eikä klo 19. Ensemble Nylandia siis esiintyy nokkahuilusolistin (kyllä, nokkiksella voi soittaa ihan oikeita ja tosi hienoja biisejä, tule kuuntelemaan ja hämmästymään!) ja viulusolistin kanssa. Quattro Stagionea luvassa, ei kylläkään sitä pizzaa vaan ihan Vivaldia. (Tai pitäiskin muuten ehdottaa kapellimestarille pizzaa! ...nomut vaikka konsertin jälkeen edes?! Nylandia tarjoais?!) Ne vuodenajat nyt vaan on aivan sikahyviä ja varsinkin barokkiorkesterin soittamana <3

Seuraava mainospläjäys menee CocoviBarille. Tästä baarista löytyy joka käynnillä kiinnostavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia eikä ikärajaa ole laisinkaan :) Testaa Ruohonjuuressa tai erottajalla. Tänään otin lounaaksi Suklaasydämen. Se on niin tuhti ja paksu ja ties millä kaikella superfoodeilla täyteen pakattu, että sillä todellakin lähti nälkä! Vielä kun se on lämmintä ja maistuu raakasuklaalle <3

Mitä muuta hyvää tänään? Ihanaa koti-iltaa ja onnellisuus-aivokirjojen lukemista. Ja taidan mennä ajoissa nukkumaan. Kerrankin!

Aina ei voi vituttaa

Rakas Päiväkirja. Tänään olen taas ollut yliherkkä. Olen aistinut liian voimakkaana minun kohdistuneita ikäviä energioita ja olen itsekin käyttäytynyt huonosti. Koen, että minua ollaan kohdeltu väärin, ymmärretty väärin, ja ...hetkinen!!! Minunhan piti löytää tästä päivästä hyviä asioita! Kuinka helposti negatiivisuus ottaakin vallan, jos keskittyminen herpaantuu!

Luin hienoa kirjaa. Kirjaa, joka auttoi minua edes aavistuksen verran tuossa yliherkkyystilanteessa. Arvostettu aivotutkija Dr Jill Bolte Taylor sai eräänä päivänä itse aivohalvauksen. Ammattilaisena hän osasi tiedostaa tapahtumaa ainutlaatuisella tavalla. Hänen vasen aivopuolisko muuttui verilammikoksi ja hän eli pitkään pelkän oikean aivopuoliskon voimin. Tämä antoi hänelle aivan uusia näkökulmia ja oivalluksia. Kirja on todella avartava, suosittelen: Dr Jill Bolte Taylor: Elämäni oivallus - kuinka toivuin aivohalvauksesta.

Vasen aivopuolisko on se, joka tiedostaa itsen ja omat rajat. Oikea aivopuolisko taas kokee vahvan ykseyden koko maailmankaikkeuteen, tiedostaa olevansa samaa informaatiota (sähköhiukkasia) kuin koko muu olevaisuus. Vasen aivopuolisko huolehtii siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Oikean aivopuoliskon olemus on elämänilo ja olemassa-olemisesta riemuitseminen. Vasen asettaa rajoja. Oikea on rajaton. Molempia tietysti tarvitaan ja molemmat tukevat toisiaan. Kirjan lukeminen sai kuitenkin ajattelemaan, kuinka vahvasti olemme vasemman aivopuoliskon ohjaamia ja että voisi olla aika hyväksi elämänlaadulle arvostaa ja aktivoida oikeaa aivopuoliskoa enemmän. Tässä muutamia lainauksia:

***

Vasemman aivopuoliskon taitojen saattamisella entiselleen on ollut valtavan suuri haaste monestakin syystä. Kun menetin vasemman aivopuoliskoni neuroniverkoston toimintakyvyn, menetin samalla myös erilaisia persoonallisuudenpiirteitä. Niiden solujen toiminnan palautuminen, jotka olivat anatomisesti yhteydessä aiempaan tapaani reagoida tunnetasolla ja kielteiseen ajatteluuni, on ollut avartava kokemus. Vaikka halusin saada takaisin vasemman aivopuoliskon kyvyt, on myönnettävä, että eräät persoonallisuudenpiirteet, jotka pyrkivät taas heräämään eloon, eivät enää sopineet oikean aivopuoliskoni käsitykseen siitä, kuka halusin olla. Jouduin kohtaamaan yhä uudestaan kysymyksen, joudunko ottamaan takaisin kaikki ne tunteet ja persoonallisuudenpiirteet, jotka olivat neurologisesti yhteydessä siihen muistoon tai kykyyn, jonka halusin palautuvan.

Nyt kun vasemman puoleni kielelliset keskukset ja tarinankertoja toimivat jälleen normaalisti, huomaan, että mielessäni pyörii kaikenlaista ja että joudun helposti kielteisten ajatusten valtaan. Uskon vilpittömästi, että 99,999 prosenttia aivosoluistani ja ruumiini soluista haluaa, että olen terve ja tyytyväinen ja että asiani ovat hyvin. Pieni osa tarinankertojaa ei kuitenkaan tunnu varauksetta hyväksyvän iloisuuttani, ja se osaa taitavasti keksiä ajatuksia, jotka voivat järkyttää mielenrauhaani. 

Suurimpia iloja, mitä aivoverenvuodostani koitui oli se, että sain mahdollisuuden piristää ja vahvistaa viattomuuden ja iloitsemisen neuronikytkentöjä. Halvauksen ansiosta voin taas vapaasti tutkia maailmaa lapsekkaan uteliaana. Oikean aivopuoliskon tietoisuudessa sitoudumme kaikki toisiimme inhimillisten mahdollisuuksien valtavaksi kudelmaksi, ja elämä on hyvää ja me kaikki olemme ihania - juuri sellaisina kuin olemme.

***

Kirja muuten näkyy olevan myynnissä aika sopuisaan hintaan, kokonaiset 8e!

Kovistelua

Ensimmäisen ryhmän kohdalla olin ystävällinen ja puhuin lempeästi. Parinkymmenen esiteinin joukosta kolmannes häiriköi niin, että haittasi muiden rentoutumista. Ei perhana, miten mä jaksan koko päivän tällaista shittiä.  

Pottuunnuin niin, että seuraavalle porukalle oli täysin eri linja. Ei mitään lempeää rentoutuskonserttiäänensävyä vaan koopääveepää: "Ja jos tässä ryhmässä on sellaisia, jotka tietää, ettei osaa hillitä itseään ja on pakko ruveta häiritsemään, niin tuolla takaseinällä on penkki. Sinne saa mennä istumaan. Ja jos täytyy puhua, niin tuossa on ovi. Siitä mennään ensin ulos, sitten vasta puhutaan". Kaksi poikaa innostui menemään takaseinän penkille. "Ja sä meet toiselle penkille tohon toiseen nurkkaan".

Rentoutuskonsertti alkoi. Olin Karjaalla Kiilan koulussa pitämässä konsertteja 5-6-luokkalaisille. Tämä konsertti oli todella erilainen kuin ensimmäinen. Lapset olivat lepäsivät puulattialla ja pääsivät rentoutusjujusta kiinni. Puolessa välissä konserttia myös takaseinän pojat olivat valuneet lattialle makaamaan. Konsertin jälkeen kaikki olivat häkeltyneen innoissaan. Kaikki viittasivat kun kysyin tunsiko kukaan lattiavärinää. Sitten he halusivat tietää vaikka ja mitä bassonsoitosta. "Onks tota vaikee soittaa?" "Onks toi soitin vanha?" "Miten sä osaat soittaa noin hyvin?" "Onks toi se hevosen häntä?". Puolet porukasta halusi jäädä välitunninkin ajaksi lepäämään patjoille. Molemmat takaseinän pojat tulivat erillään toisistaan erikseen kehumaan soittoani. Ja yhtäkkiä huomasin pääni sisällä aivan eriskummallisen ajatuksen: onpas esiteinit ihania ja voi että miten suloisia pahispoikia :)

Sana taisi kiiriä seuraaville ryhmille. Ei tarvinnut erityisemmin kovistaa. Porukan pahikset kysyivät jo ovella innoissaan "Siis ihan oikeesti täriseeks tää lattia!!?". Kappaleiden välillä pieni poika yhtäkkiä nosti päätään, hymyili minulle ja ilmataputti innokkaasti. Hyvin tarkkana, ettei häiritsisi muita. Kun konsertti oli loppu, kysyivät, voisiko soittaa vielä lisää. 

Päivän viimeinen porukka oli innokkain. "Siis tää oli ihan tositosi ihanaa!!!" Konsertin jälkeen hekin tilasivat lisää musiikkia. "Mut onks pakko nukkuu, ku mä haluisin kattoo miten sä soitat". Sitten innokkaimmat halusivat kokeilla basson soittoa. Kun lopulta sain basson pakattua pussiin (he halusivat auttaa), he halusivat kokeilla roudata sitä. Saattoivat minut ulko-ovelle saakka ja viimeinen mitä heistä kuulin oli innokasta hihkuntaa "tää oli NIIN ihanaa!". Niinpä, tää oli tosi ihanaa! <3

Ei voi olla totta! KESÄ!!!

Tänään riehui todella mahtava, mahtipontinen ja aito marraskuun myrsky! <3 Meren rannassa olisi varmasti näyttänyt upealta, vaan ehkäpä pääsen joskus elämässäni vielä asumaan paikkaan, josta pääsee helposti kävelylle meren rantaan. Vaahtopäiden sijaan saimme aivan yllättäen kokea hienon pyroshown keskellä kaupunkia narinkkatorilla! Tuuli ulvoi ja sade piiskasi naamaan. Pimeys oli vallannut ympäristön. Yhtäkkiä ilmoille kajahti vahva musiikki ja kampin katolta räjähti ilmoille hieno, musiikin tahtiin räiskyvä ilotulitusshow! Hahaaa! Eikä mikään mikä tahansa perushoppipoppi musiikki... heh heh... Taivaalla räiskyi nimittäin Vivaldin vuodenajoista ei tosiaankaan talvi eikä edes syksy, vaan juuri tämän synkän marrasmyrskyn keskellä soi KESÄ!! Hahaa haa! :D Mutta aika hyvin se kyllä sopi, kuuntele nyt vaikka tästä loppusoinnut:

Lievää ironiaa :D he he heee... :) Mutta hei, kiinnostaisiko kuulla Vivaldin vuodenajat ihan oikean räiskyvän barokkiorkesterin soittamana? Siihen olisi kyllä nyt mahdollisuus! Ei ehkä ihan yhtä hienon pyrotekniikan ja luonnonvoimien kera, mutta sitäkin vahvemmalla (ba)rokkitulkinnalla :) Barokkiyhtye Ensemble Nylandia, jossa siis itsekin soitan, pitää ilmaisen konsertin perjantaina 2.12.2011 klo 19 Sibelius-Akatemian R-talon pikkusalissa (ent. urkusali, 2.krs, kamarimusiikkisalin vieressä ja R-talo on siis osoitteessa Pohjoinen Rautetiekatu 9). Pulpahtavia, riemukkaita ja räiskyviä Vivaldin vuodenaikoja luvassa! Ja jos olet koulussa pakkosoittanut nokkahuilulla biisiä "ostakaa makkaraa", niin tule ja ylläty kuinka supertaidokkaasti niinkin yksinkertaiselta vaikuttavalla soittimella kuin nokkahuilulla voi soittaa! Vuodenaikojen lisäksi nimittäin soitamme myös virtuoottisen nokkahuilusolistin kanssa :) Tervetuloa sinne siis!

Kampissa oli tulitteiden lisäksi myös joulupukki ja Jukka Perko. Aureliaa kiinnosti jälkimmäinen enemmän.

Keskittynyttä saksofoninkuuntelua.

Groovemeininki :)

Epäilyttävä partaukko, paras pysyä kaukana...

Aamupäivällä olimme Steinerkoulun myyjäisissä. Sieltä ostimme mm oikeaa kennohunajaa! Onpas se hyvää!! Ja sen voi myös luokitella superfoodiksi hyvällä omatunnolla :)

Aivan sai-RAAN hyvää!!!

Ihania neulottuja eläimiä. Aurelia osasi laittaa jokaisen myös takaisin! <3

Illalla innostuin tosissani, kun kävin minulle uudessa liikuntakeskuksessa tutustumiskäynnillä. Siellä oli nimittäin pitkä rivi kahvakuulia odottamassa! Eikä mitä tahansa markettikuulia, vaan ihan oikeita kisakuulia! Kahvakuulailu on viime aikoina päässyt jäämään vähemmälle, mutta nyt innostuin todella lujaa! Tämä oli siis ensimmäinen kosketukseni oikeisiin kuuliin. Kylläpäs kulkivat hyvin eikä meinannut ollenkaan lipsahtaa otteesta! Tätä täytyy päästä tekemään lisää! :D

<3

Kakkukikkailua ja smurffitietoutta

Olen aika hyvin oppinut erottamaan ja poimimaan esiin hyvät asiat omassa elämässäni. Mutta oi! Kunhan vielä opin hyödyntämään tätä samaa taitoa parisuhteeseen, niin varmasti sekin pääsee aivan uudenlaiseen nousuun. Mieheni tuskin innostuu, jos tänne blogiin raportoin kovasti parisuhdettamme (ja ketä se nyt edes kiinnostaisi...). Mutta esimerkinomaisesti jos tästä päivästä kuitenkin luettelen hyvät jutut, niin onhan minulla aika ihana mies, vai mitä! :)

*Kävi aamukymmeneltä kirjastossa hakemassa meille Back to the Future 1-elokuvan.

*Kävi samalla kaupassa.

*Toi tullessaan minulle synttärilahjaksi hellävaraista tiskiainetta herkkänahkaisille, vai oliko se ..herkkäihoisille...? (Tapio antaa minulle aina siivous/kodinhoitoaiheisia lahjoja, romanttista, ..eikö?). Ja vielä toinenkin lahja minulle: Tiskihanskat, mutta ei minun kokoa, vaan hänen omaa ..kokoaan, sisältäen lupauksen tiskata vähintään kerran kuukaudessa :D

*Kehui ja söi hyvällä ruokahalulla tekemiäni raakakakkuja.

*Tiskasi vieraitten lähdettyä <3

*Pesi ainakin neljä koneellista pyykkiä.

Tänään siis tosiaankin pääsin jälleen kakkukikkailuun :) Tuli aika villejä kakkuja, kaipaavat ehkä hieman hienosäätöä, ennen kuin reseptit julkaistaan :P Tai no, mansikkakakusta tuli tosi hyvä, sen resepti on suunnilleen sama kuin tämän, mutta mustaherukoiden ym. tilalle 1kg sulaneita pakastemansikoita, joista mehut valutettu pois.

Kakun leikkaaminen vaati keskittymistä.

Niin, se toinen kakku oli tosiaan vähän villimpi. Alempi kerros makua spirulina-raakakaakao-lime ja päällimmäinen (raaka-)valkosuklaamousse. Maku oli vahva ja virkistävä, ja ulkonäkö lähinnä pinaattimunakas... Ja se lässähti tosi tyylikkäästi kun poistin irtopohjavuoan reunat, kunnes hiffasin laittaa sen pakastimeen hetkeksi... Tämä kakku oli todella täyttävää! Ennen puolta päivää nautitut raakakakut pitivät nälkäämme niin tehokkaasti, että söimme seuraavan kerran vasta kuudelta illalla... :) Reseptiä laitan kehiin kunhan hieman kehittelen tätä ideaa eteenpäin.

Aurinko on mahtava! Pelkästään sen näkeminen tekee ihmeitä tähän vuodenaikaan. Maailma näyttää heti niin upealta!

Oikea syntymäpäiväni oli eilen. En meinannut muistaa sitä, ennen kuin puhelimeen tuli onnitteluviestejä. En edes, vaikka jouduin kirjoittamaan hetun lipuntarkastajan lappuun. Oma korttini oli kyllä voimassa, mutta se oli jäänyt kotiin, joten lainasin mieheni korttia päästäkseni sinne (kotiin). Tässä arvokasta tietoa kaikille, jotka vahingossa tai tarkoituksellisesti matkustavat jonkun toisen kortilla: Jos tarkastajat tulevat, ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA NÄYTÄ NIILLE SITÄ KORTTIA! Sano suoraan, että kortti jäi kotiin, tai jos pystyt, teeskentele ensin etsiväsi sitä vimmatusti. Tarkastajat nimittäin ottavat kortin pois kokonaan ja kortin haltija pääsee vasta parin päivän viiveellä hakemaan sen jostain toimistosta. Tässäkin veemäisessä tilanteessa oli hyvää. Paitsi, että opin yllämainitun asian, olivat muut matkustajat kovin empaattisia ja pitivät puoliani tarkastajia vastaan. Tuli oikeasti tippa linssiin, kun matkustajat niin välittivät. "Sympatiat on kyllä ihan täysin sun puolella!"

Ihan läppä keli. Me like!

Tänään oli kyllä hienoa roudautua konserttipaikalle autolla! Olen mielestäni ansainnut pikku tauon tuosta ikuisesta bussiextremeilystä :) Keli oli mitä täydellisin rentoutuskonsertin pitämistä varten. Sellainen ihan superankea. Sadetta just sen verran, ettei kannata käyttää sadevaatteita, mutta kuitenkin sen verran, että kokoajan on pikkunihkeä olo. Tuulta niin, että hiukset kokoajan naamalla ja suussa. Harmaata. Pimeääkin. Niin tajuttoman överi keli, että se tuntui ihan läpältä. Joten naureskelin itsekseni :DDD Ha ha haa haa :)

Eikä!! Klo 13 ja päivä kirkaimmillaan... Ei tälle voinut kuin nauraa! :D

Rentoutuskonsertin kuuntelijoilla vaikutti olevan todella "myysiä". Ankeasta ulkoilmasta kömpivät sinne matoille ihanien lämpimien peittojen alle, pimeässä pikkulyhtyjen ja suolalampun loisteessa makoillen ja basson mörinää kuunnellen. Veilä kun olisi ollut takkatuli... Minäkin haluan rentoutuskonserttiin kuuntelemaan! :) Hienoa oli kyllä soittaakin ja ihmiset tuntuivat tykkäävän. Se on kyllä ihan parasta! Tulee niin hyvä mieli, kun voi jakaa hyviä asioita muille :) 

Tulin tosi iloiseksi kun konserttiin saapui blogikilpailussa kylpylävapaalipun voittanut ystävänsä kanssa suoraan juurikin sieltä kylpylästä. Heistä suorastaan huokui hyvä olo ja elämänilo. Keskellä kaamosta! :) Sain myös kotiinviejäisiksi hienon piparitikkarin ja mansikkamehua konserttia kuuntelemaan tulleelta pikkuserkultani :) Kyllä on Facebook huippujuttu, kun sitä kautta tavoittaa kaikki! Jopa ripariystäväni jota en ole nähnyt oikeasti vuosiin tuli konserttiin, nimenomaan juuri facebookin kautta :) Me like!

Mysa, va e de på finska??

Joidenkin mielestä marraskuu on kuukausista ankein. Itse olen aina tykännyt siitä. Pimeydessä on puolensa, nimittäin koskaan ei kynttilät loista yhtä upeasti kuin pimeässä! Ruotsin kielessä on sana, jolle en ole onnistunut keksimään suomennosta, joka kuvaa sitä ihanuutta, mitä pimeässä on. Verbinä se on "mysa" (lausutaan myysa) ja adjektiivina "mysig". Jos haluaa myysata, voi sytyttää kynttilöitä, kääriytyä lämpimään vilttiin, käpertyä takkatulen ääreen tai pehmeään nojatuoliin, juoda hyvää teetä, lukea jotakin kivaa, silittää kissaa tai rakasta ihmistä, syödä (raaka)suklaata, kuunnella ihanaa musiikkia, jutella tai vain olla omissa ajatuksissaan. Ruotsi-suomi-sanakirja antaa suomennokseksi verbin myhäillä  :P Hmm... Synonyymisanakirja taas antaa myhäilyn synonyymeiksi hymyillä tai äännähdellä tyytyväisesti, leppoisasti, muhoilla, myhähdellä. Eihän se ole sama kuin mysa! Kertokaahan minullekin, jos tiedätte mysigille jonkun hyvän suomennoksen. Käpertyminen, lämpö ja pehmeys on ainakin oleellinen osa myysaamista. Ja kissat ovat siinä hommassa mestareita. Kuvat pöllitty jostakin (ruotsalaisesta) blogista, tässä linkki.

Taidan kyllä tietää, mistä marraskuumyönteisyyteni juontaa juurensa... Tietysti siitä, että olen jousimies ja minulla on kohta synttärit :) Se on kiva juttu se. Meni vuosia, etten jaksanut muistaa edes omia synttäreitä, saati kutsua ketään edes kahville, mutta nyt kun olen hurahtanut noihin raakakakkuihin, olen ymmärtänyt, että kaikki kissanristiäismahdollisuudet pitää hyväksikäyttää, nehän ovat oivallinen syy kakkuun! Sitäpaitsi yhtä paljon syitä tarvitsee sille, että voi kutsua mukavia ihmisiä kylään! Täälläpäin ystävät eivät soita ovikelloa, ainoastaan lupatarkastajat ja mormoonit. Siksi ystävät pitää kutsua kylään. Ja kissanristiäiset ovat juuri parhaita tekosyitä sille :) 

Hakusanalla "mysig dukning". Myhäilevä kattaus?? :)

Kyllä muuten tuntuu mahtavalta olla kotona reissun päältä, syödä terveellisiä hihhuliruokia, tehdä liikuntatreenejä, viedä Aurelia hoitoon ja hoitaa itse sillä aikaa tekemättömät asiat. Tuntuu todella minulle sopivalta! Vielä kun saan tiski- ja pyykkivuoret valloitettua, niin kyllä kelpaa :)

Huomenna on muuten jälleen rentoutuskonsertti. Sekin on kivaa :) Sinne on ilmoittautunut aika paljon ihmisiä, mutta jos joku blogilukijoista innostuu osallistumaan, niin mahtuu kyllä! Lisätiedot täältä. Tai no, laitetaan koko mainosjuliste tänne, kun se on aika hieno :)

Kaamoksen sydämessä

Yksi hienoimmista asioista, mistä tulee hyvä mieli on, kun onnistuu auttamaan toisia ihmisiä. Tänään sain auttaa useampiakin. Venyttelytunnillani käy jos jonkinlaisen vaivan omistavaa henkilöä. Hämmästyin itsekin, kuinka paljon tietotaitoa minulle on elämän varrelta kerääntynyt, kun osasin neuvoa useammallekin mummelille terveellisiä ja lääkkeettömiä vaihtoehtoja mitä erilaisimpien vaivojen hoitoon. Minulle ihan yksinkertaisia juttuja. Luontaistuotteita, superfoodeja, ruokailujuttuja, elämäntapajuttuja, itsehoitojuttuja. Ennen kaikkea pystyin antamaan ihmisille toivoa! Jos skeptikon mielestä superfoodit ovat vain placeboa, niin mitä väliä sillä on, jos se kerran auttaa!? :)

Ja voi ihanuutta! Minä sain tänään kukkia! <3 Vieläpä rakkaalta mieheltäni! <3 Ihan oikein ruukussa, eli ei mitään puolen viikon kestävää kimppua, vaan ihan oikean, elävän orkidean! Orkideat ovat ihan lempparikukkiani ja tulin todella iloiseksi niistä! Totta tosiaan, syntymäpäiväni lähestyy. Erinomainen syy päästä taas keksimään uusia jänniä raakakakkuja! :)

Ja selvisimme Kuusamoreissulta kotiin, vaikka kotimatka yöjunalla olikin aika rankka. Lentokotelossa oleva basso on aika paljon roudattavaa. Siihen päälle vielä matkatavarat ja lapsi vaunuineen. Nukuimme kuitenkin hyvin ja olisimme nukkuneet mielellämme vielä enemmänkin jos VR olisi tapansa mukaan ollut riittävästi myöhässä... ;)

On ihan mahtavaa, että mieheni lainaa kirjastosta hyviä kirjoja. Nyt luen lainaamaansa aivokirjaa, Parasta aivoillesi (Kivinen-Keränen-Ruuti) ja on kyllä jällee todella lukemisen arvoinen kirja! Tässäpä viimeksi lukemani kolahtanut pätkä:

Sipsipussi rapisee jo entistä useammalla aikuisellakin, ja mikroaaltouuni kilahtaa tiheään tahtiin. Jäätelöä mussutetaan suoraan purkista telkkaria katsoessa. Netissä surffaillessa suu käy kokoajan. Kosketusvajetta, läheisyydennälkää, lääkitään lohturuualla. Kun on vaje ja huono olo, ruoka helpottaa. Aivokemian kannalta näin juuri on. Syöminen saa onnellisuushormooni oksitosiinin virtaamaan. Syödessä olo rauhoittuu ja rentoutuu. Ahdistus ja stressaantunut olo häviävät.

Kosketusvaje, läheisyysnälkä. Aika rankkoja sanoja, suorastaan tabuja tässä kulttuurissa! Nyt kun on pimeää ja kylmää, on entistäkin tärkeämpää ja hienompaa huolehtia ei vain itsestään yksinään, vaan myös toisistamme! Ei vain omasta, vaan toistemme kosketusvajeesta ja läheisyysnälästä! Mussuttamisen sijaan oksitosiininsa voi saada vaikkapa halaamisesta. Se on samalla sosiaalista vuorovaikutusta ja aivoillemme kaiken kaikkiaan äärettömän terveellistä! Ja miksi siitä on tehty niin vaikea asia? Voiko asialle mitään? Halaa sinulle tärkeitä ihmisiä! Se on ilmaista ja antaa kaikille osapuolille niin paljon kaikkea hyvää! :)

Nyt tosiaan vihdoin kotona! Pääsin purkamaan kameran, ja tässä vielä hyviä hetkiä Suomalaisen Barokkiorkesterin Kuusamoreissun varrelta:

Pikkubussissa oli todella tiivis tunnelma.

Ja upeat maisemat!

Pitkän ajomatkan paras hetki :)

Oli siitä lentokotelosta jotain iloakin!

Poroja! <3

Upea sumu konserttipaikan vieressä.

Kiertueen viimeinen konsertti täpötäydelle, innostuneelle yleisölle.