tiistai 14. kesäkuuta 2011

Nemoa etsimässä


SeaLife on erinomainen ajanviettopaikka, jossa oikeasti kaikenikäiset viihtyy ja jaksaa ihmetellä. Tai ainakin tänään viihtyivät taapero, alakouluikäiset, teini-ikäinen, pari keski-ikäistä sekä eläkeläinen. Mahtavat naapurimme olivat antaneet meille muutaman kupongin, jolla pääsi kaksi yhden hinnalla!

Jos tällaisia kaloja ui vastaan, niin pistä vauhtia. Piraijoja ovat.

Snorklausmeininkiä.

Nää oli aika hienon väriset.

Hai ja vähän pikkukaloja.

Meidän alakouluikäiset olivat niin innoissaan, että vetivät rundin läpi suoralta seisomalta ja me muut yritimme pysyä perässä. Onneksi samalla lipulla pääsi vielä uusintakierrokselle, joten pienen evästauon ja suostuttelun jälkeen menimme uudestaan. Tällä kertaa ei ollut niin kiire päästä jokaisen nurkan taakse kurkistamaan ja lisäksi kohdallemme osui kiinnostavasti asian esittävä opas, joten pääsimme syventymään vedenalaiseen maailmaan oikein kunnolla.

Pieni tyttö ihmettelee.

Korvameduusa on latinaksi Aurelia aurita!

Rauskualtaassa oli vessanpönttö ja sekös innosti lapsia! :)

Altaan ulkopuolelta pystyi vetämään vessan, jolloin kansi aukesi.

Meritähti eli Merkkari.

Hienoja rauskuja!

Limakala on yleensä aina piilossa, opaskaan ei ollut ennen nähnyt sitä.

Aika isoja taskurapua.


Muuta hyvää tänään oli Hakaniemen hallissa vierailu. Aivan mahtava paikka! Jos vain asuisin yhtään lähempänä, tuskin kävisin muussa kaupassa koskaan! Huippulaadukkaita tuotteita ja tosi tuoretta kalaa. Ja hienoja kaikenlaisia käsitöitä, joskin tietysti aika kalliita...



Illalla kun tein iltapalaa ihmettelin, kun eteisestä kuului kovin keskittynyttä ähkintää. Hetken kuluttua Aurelia tepasteli sieltä keittiöön hyvin ylpeänä ja innoissaan: hän oli itse laittanut kumpparit jalkaansa ja ihan oikein päin! Eihän siinä voinut pienelle suuttua, vaikka lampsii kuraisilla saappailla keittiöön :)

2 kommenttia:

  1. Muistatkos muuten, kun kerroin että meduusan latinankielinen nimi on Aurelia! :)

    VastaaPoista
  2. Ai niin!!!! :) Voi hitsi, hyvä kun muistutit!!!! Google sen tiesi: korvameduusa (Aurelia aurita)

    VastaaPoista