maanantai 27. kesäkuuta 2011

Viulu löytyi! Ja uskallus puhua ääneen äitiystabuista...

Olen saanut aivan valtavasti apua lapsen kanssa elämiseen ja äitinä olemiseen erityisesti kolmesta asiasta. Haluaisin hehkuttaa näiden mahtavuutta kaikille äideille, mutta ikäväkseni nämä ovat todellisia tabuja kotiäitien keskuudessa ja on muurahaispesään sohaisemista jos näistä asioista ryhtyy puhumaan  lähes kenen tahansa äidin kanssa. Mutta tänään sain puhua tuttavani, eli tulevan äidin kanssa, joka oli kiinnostunut aiheista ja kiitollinen siitä, että jaoin hänen kanssaan nämä asiat. Siitä tuli niin hyvä mieli! Sain antaa eteenpäin siitä hyvästä ja hienosta, mitä itse olen saanut oppia. Nämä kolme asiaa ovat: (skippaa ellei kiinnosta tai jos koet tyrkyttämiseksi tai liian vahvaksi tabuksi)

Kantoliina: Voi touhuta kuten "ennen vanhaan", vauva vain kulkee mukana kaikkialla. Vauva on kätevästi kokoajan sylissä, mikä on vauvalle kaikkein luontevin paikka, mutta äidillä kädet vapaat. Vauva saa olla turvassa, lämmössä, liikkeessä, äidin (tissien) tuoksussa, pystyasennossa, ym ym... Tiedät kokoajan missä vauva on ja onko sillä riittävän lämmin. Etenkin talvisin sinulla on oma lämpöpatteri kokoajan mukana :) Eikä tarvitse tunkeilla vaunuilla kaupoissa jne, paitsi tietysti jos käyttää vaunuja bussikorttina ja ostoskärrynä... ;) Kantoliinassa voi kantaa vauvaa ihan alusta asti, vaikka jo synnärillä. Keskosten kenguruhoito, eli kantoliinassa ihokontaktissa pitäminen tekee erittäin hyvää myös tavallisille vauvoille. Ja  myös äidin maidon nousulle!

Aurelia 2kk kiipeilemässä <3

Kestovaipat ja vauvojen vessahätäviestintä: Ekologisuus, taloudellisuus, joojoo. Mutta myös: vauva oppii nopeammin kuivaksi kun vaippa ei ole liian imukykyinen, vaan vauva huomaa, että pissaamisesta seuraa märkä ja epämiellyttävä olo. Perus roskavaipat ovat niin imukykyiset, että usein vauvan mielestä niihin on tosi miellyttävä pissata, ja tästä syystä vaippaikä on noussut jo ihan turhan korkealle. Mikä ei tietenkään haittaa vaippatehtailijoita yhtään. Jos thaimaalaiset, kiinalaiset, afrikkalaiset ja kaiken maailman muut epälänsimaalaiset kulttuurit pärjäävät ilman vaippoja ja oppivat pissattamaan pienokaisiaan oikeaan aikaan, niin miksi emme myös me, kun olemme (olevinamme) niin edistyksellisiä? Tai verrataan vaikka koiranpentuun, kyllä sillekin ihan pienestä asti opetetaan pissajuttuja eikä vasta kaksivuotiaana. Ovathan ihmislapset  vielä paljon fiksumpia. Sitäpaitsi kestovaipat on niin ihanan söpön näköisetkin <3 Eikä niitä tarvitse niin kauheasti pestä, jos vauva tekee tarpeensa enimmäkseen pottaan/pönttöön/lavuaariin/kukkapenkkiin/luomuvessaan (eli puskan taakse). Kyllä se toimii! Kaikki vauvat osaavat pissata pottaan. Kunhan joku laittaa ne sinne oikeaan aikaan. Ja sen voi ihan hyvin jokainen äiti/isä/hoitaja tosi helposti oppia. Miten? Kurkkaa täältä, tai ota minuun yhteyttä niin kerron lisää :)

Imettäminen: Tätä asiaa voisi ylistää loputtomiin. Vaikka kyllähän kaikki tietävätkin jo imettämisen ja äidinmaidon hyvät puolet. Mutta edelleen etenkin keski-iän ylittäneet saattavat katsoa kieroon, jos imettää yli vuoden ikäistä lasta. Ja jopa nuoret vastavalmistuneetkin neuvolantätit saattavat väittää, että vuoden päästä maito muuttuu litkuksi, jossa ei enää ole mitään ravintoa ja että pitää siirtyä lehmänmaitoon (jota, kieroa kyllä, kutsutaan "oikeaksi maidoksi"). Mielestäni on aika helppoa ymmärtää, että ihmismaito on ihmislapselle paljon ominaisempaa kuin vieraan nisäkkään teollisesti käsitelty maito. Minulle on jopa neuvolassa neuvottu, että lapselle pitää antaa lehmänmaidosta vain rasvatonta! Hohhoijaa.... Siis ettei se lapsraukka vain saa elimistöönsä hyi hyi pahaa pahaa eläinrasvaa!!! Kehittäkää hei apua äkkiä laite, jolla äidinmaidosta voisi poistaa kaikki paha eläinrasva, ettei viattomat pikkuvauvat saa mitään sydäntautia vielä!!

No niin... Tähän on hyvä lopettaa tämänkertainen paasaus ;) Mutta aivan tositosi mielelläni kerron tarkemmin näistä vauvanhoitojutuista jos alkoi kiinnostaa! Laita vaikka kommenttia blogiin, febuun tai sähköpostiin. Kuten jo sanoin, parhautta on, kun saan jakaa tätä oppimaani hyvää muillekin! <3

Tämän päivän mahtavuutta oli myös se, että me saamme Aurelialle pienen viulun lainaksi huomenna alkavalle musiikkileirille! Basistiystäväni Karolina on sen itse rakentanut viulunrakennuskurssilla, mutta eipä tainnut silloin arvata, että itse asiassa rakensikin pikkuruista bassoa :D Tässä muuten vielä yksi Aurelian soittovideo. 15 ensimmäistä sekuntia ovat ne olennaisimmat, sitten ei juuri tapahdu mitään uutta, mutta en vain osannut lyhentää tuota pätkää. Ammattilainenkin voisi kadehtia tuota lentävää spiccatoa ;)


Aurelialla oli taas omat hassutuksensa tänään. Aamulla hän löysi aurinkolasinsa ja heitteli niitä lattiaan sanoen "sönder, sönder" ("rikki, rikki"). Totesin vain, että juu, kyllä ne varmaan tuota menoa rikki vielä menee. Illemmalla hän löysi ne uudestaan. Tällä kertaa hän laittoi ne silmilleen ja rupesi pelleilemään :) Ja se tietysti vain yltyi mitä enemmän nauroimme hänelle :)



2 kommenttia:

  1. Eikö olekin ihmeellistä miten (meistä) niin normaalit asiat herättää närää/hämmästystä jne muissa? Eli siis juuri nuo kolme kirjoittaamaasi juttua. Eikös vauvan kanssa olo olekin kaikkein mukavinta kun mennään vauvan ehdoilla (tietyin rajauksin) kuunnellen omaa järkeä eikä vaan tota kaupallista soopaa mitä joka tuutista tulee? Mä aina välillä hämäännyn kun toiset oikeasti käyttää kertiksiä (kuulemma niin käytännöllisiä, puh ja pah!) ja lopettaa imetyksen syystä x ihan liian aikaisin.
    Nimim. 2 lasta oon kantanut, kestottanut, potattanut ja imettänyt :D

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Vauva-arki on näillä keinoilla niin paljon helpompaa! Ja uskon vahvasti, että mukavampaa molempien osapuolien kannalta! On vähän ikävä juttu, että näistä ei voi (saa?) ääneen puhua.

    VastaaPoista