tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kesäherkkuja

Mahtava lämmin päivä! Tein vahingossa terveyshihhulijäätelöä kun olin tekemässä smoothieta. Tai no, ehkä siitä tuli ennemminkin pehmis tai pirtelö. Mutta maistui ainakin taivaalliselle kesäkuumalla parvekkeella nautittuna :) Kunnon vaniljakermajäätelön maku!

½ pss jäisiä luomumarjoja
1/4 avokadoa
2 raakaa kananmunaa
1 dl kuohukermaa
2 rkl chiansiemeniä
1 rkl lucumajauhoa
1 tl bourbon vaniljaa
loraus lähdevettä




Siinä parvekkeella oli niin upea valaistus, että piti valokuvata myös Aurelian hurmaavia kiharoita.


Aurelia mankui pihalla kovasti "pyylä pyylä", enkä oikein ymmärtänyt. Sitten hän lähti kävelemään talon toiselle puolelle ja lähdin perään. Aurelia meni pyörävarastolle ja ajattelin, että okei, hän haluaa mennä katsomaan pyöriä. No, Aurelia menikin kellarissa pyörävaununsa luokse ja edelleen taas "pyylä pyylä". No vihdoin tajusin, Aurelia halusi lähteä pyöräilemään! Siispä lähdimme pyöräilemään :) Vaunusta kuului ihanaa laulua, kavereista kuulosti laulu kertovan :)


Illalliseksi nautimme vielä kesän ensimmäisistä uusista perunoista. Ruotsalaisista tosin. Ja tietysti karppityyliin, eli neljä perunaa ja loput parsakaalia ja palsternakkaa. Kyytipojaksi reilusti luomukirnuvoita ja sinappisilliä.


Ja lisäksi huomasin parvekkeella, että herneenversot ovat lähteneet hyvään kasvuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti