torstai 28. huhtikuuta 2011

Toivoa täynnä. Torstai siis.

Feidaaminen. Olisi pitänyt olla tänään aamulla aikaisin yksissä treeneissä. Mutta en mennyt. En raaskinut herättää Aureliaa liian aikaisin lähteäkseni soheltamaan ympäriini ja olin itsekin rauhallisen päivän tarpeessa kaiken viimeaikaisen hulinan jälkeen. Sen sijaan nukuimme hieman pidempään ja menimme sitten leikkipuistoon hengailemaan. Se oli juuri sopivan leppoisaa ja aivotoimintani kannalta riittävän helppoa. Iisisti ottaminen ei tosiaankaan ole vahvuuksiani, siksi näin korostuneesti hyvänä asiana tämä. Ja uskon, että Aureliankin kannalta on mukava juttu, että saa välillä leikkiä rauhassa niin paljon kun tekee mieli. Vaikka hän kyllä tosi reippaasti yleensä jaksaakin viipotuksissani roikkua mukana. Lisäys: treenit olivat sen sorttiset, ettei ollut mikään maailmanloppu vaikken tullutkaan.

Leikkimökki

Kukkaset. Se on jälleen bongattu kevään kukkaisuutuuksia. Näistä tulee niin hyvä mieli!! Kukat ovat niin mahtavia!! :)

Äitienpäiväkukkia

Ensimmäinen orvokki löytyi taloyhtiömme kukkapenkistä.

Parveke. Olemme ottaneet tavaksi aamiaistaa ja päivällistää parvekkeella. Siinä on fiilistä! Jopa Aurelian syöttötuoliangsti on lakannut, kunhan se tuoli on parvekkeella. 

mmm... macakahvia...

Blogi. Bongasin myös kivan blogin. Tässä esimerkkinä Opas Naiselle. Ihan hyvää asiaa mielestäni :)

Lumettomuus. Vertaa itse:

25. helmikuuta

Sama paikka kaksi kuukautta myöhemmin


Naapurit. Erityisesti he, jotka ovat iloisesti kommentoineet, että olin telkkarissa. Hyvä. Tietävät, että ainakin periaatteessa olen ihan hyvällä asialla, vaikka välillä vinguttelenkin bassoa... (tosin se nimenomainen bassonsoitosta valittava naapuri ei ole kommentoinut mitään. Mikä tosin johtuu myös siitä, etten ole häntä tavannutkaan viimeaikoina)

Puhelin. Se on päivän mittaan soinut ja kivoja juttuja on luvassa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti