keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Ystävällinen kanssamatkustaja

Tästä päivästä olisi kyllä saanut pitkät vuodatukset "Perseestä"-blogiin. Ei aina voi mennä parhaimmalla tavalla. Mutta aion silti kaivamalla kaivaa ne hyvät kohdat tähän.

Tämänaamuisen venyttelytuntini ajaksi jätin mummon ja Aurelian laskiaistapahtumaan. Olin hieman huolissani koko tunnin ajan ja tunnin loppuessa 10:25 lähdin ryntäilemään ja olin bussipysäkillä 10:31. No eipä, soitin bussista mummolle, että miten menee, niin Aurelia vetelikin jo sikeitä vaunuissaan. Hyvin siis oli mennyt.

Sain soittaa Bachin soolosellosarjaa. Tavallaan ihan mukavaa treenata tuolla lainabassolla, koska kun sillä ei tosiaankaan tee mieli hioa mitään huipputaidetta, niin teen vain fiilistely-läpisoittoja. Se vasta hauskaa onkin :) 




Sattuneesta syystä (joka ei kuulu tähän blogiin) jouduin ottamaan vararattaat kun lähdimme bussilla liikenteeseen. Aurelia halusi tulla syliini ja jätin kärryt tyhjiksi seisomaan. Niissä on kuitenkin jarrut vähän hajalla ja vaunut alkoivat heilua mutkissa. Tuli aivan tosi hyvä mieli, kun ystävällinen vaunujen vieressä istuva naismatkustaja tarjoutui pitämään niistä kiinni, että pystyin itse istumaan Aurelian kanssa!

Puhelin soi ja minua pyydettiin illaksi sijaistamaan yhtä jumppaa. Koska kyseessä oli suosikkijumppani BodyCombat, lupasin innokkaasti tulla. Ja olikin aivan huippua :) Tässä mainosvideo, ellei BC ole ennestään tuttua. Hikinen, hauska ja innostava jumppa :)




Keksin hauskan jutun odotellessani kotibussia Ruoholahdessa. Oli tosi harmaata ja ankeaa. Päätin väkisin vääntää siitä jotain parempaa ;) Picasan perustyökaluilla maailmasta tulee paljon valoistampi paikka :P

Ennen


Jälkeen

Hehe, minäkin osaan leikkiä tietokoneella :)

Noniin, kyllähän sitä hyvää löytyi. Nyt voi hyvillä mielin mennä nukkumaan :)

2 kommenttia:

  1. Asioista saa juuri niin hyviä kuin miten ne näkee :) Tuntuu että nykyään ihmiset liian vähän näkevät niitä hyviä puolia!

    VastaaPoista
  2. Totta. Vaatiihan se aluksi ehkä hieman tahtoa, mutta ei se mitään vaikeaa ole :)

    VastaaPoista